Onnitteluni Perhon eläinystäville ja luonnonsuojelutyötä tekeville

Anonyymi

Tiesin ja maltoin odottaa ennen "toimenpiteitäni". Perhon kunta ei ole syyllistynyt eläinsuojelulain rikkomukseen loukuttamalla villiintyneitä kissoja. Olen tästä aiheesta kirjoittanut 34:n vuoden ajan. On se merkillistä, että Helsingissä ei osata lukea voimassa olevia lakeja, asetuksia, ja järjestyssääntöjä. Kokkolassa on asia tiedostettu tekemäni eläinsuojelutyön ansiosta. Olen "lopettanut" Kokkolassa noin 60 villiintynyttä kissaa 33:n vuoden aikana. Perhossakin ehdin lopettamaan kymmeniä hylättyjä kissoja, ennen opiskelua ja siirtymistä toisille paikkakunnille. Terveisin Eläinystävä ja Oikeusupseeri, Kokkola.

27

710

    Vastaukset

    • Anonyymi

      Se oli vain sarkasmia kun opiskelutoverisi tumaasi että "nyt sitä ollaan sitten oikeusoppineitakin" erään tunnin päätteeksi jossa sivuttiin jotain lakiasioita. Reppanalle ei ole jäänyt nuppiin mistään mitään. Asia on jatkuvasti havaittavissa.

    • Anonyymi

      Irtokissaa ei saa mennä omatoimisesti lopettamaan. Perhossa lopetetaan lain puitteissa vain huonokuntoiset katit. Et ole ymmärtänyt päivän uutista.

      • Anonyymi

        Taas pitää julkaista jo vuonna 2006 kirjoittamani asiapitoinen ja lakiin perustuva kirjoitukseni: "Kissan irtipito ilman valvontaa on kielletty."
        Metsästyslain 85 §:n mukaan kissan heitteillejättö on ja hylkääminen on kielletty." Lemmikkieläinten suojelua koskeva eurooppalainen yleissopimus määrittelee heitteillä olevan eläimen: "Heitteillä oleva eläin tarkoittaa joko koditonta lemmikkieläintä, tai sellaista lemmikkieläintä, joka on omistajansa , tai haltijansa kotipiirin rajojen ulkopuolella, eikä kenenkään muun omistajan, tai haltijan hallinnassa, tai suorassa valvonnassa..."
        "Kissan heitteillejättö on yleisen syytteen alainen rikkomus, josta kuka tahansa voi tehdä ilmoituksen, ja poliisin on ryhdyttävä asianmukaiseen tutkintaan, ja sakkorangaistustoimenpiteisiin. Kissa saa olla vapaasti irrallaan ainoastaan omistajansa pihamaalla. Villiintyneen ja siten lainsuojattoman eläimen voi kuka tahansa tappaa omalla pihallaan tai rakennuksessa", hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luepa pykälät ihan oikeasti ja opi. Päivittäin kirjoittelet täällä itse keksimääsi tietoa, ilmeisesti kun olet liian tyhmä oppimaan mitään.

    • Sekopää provosoija!!

      • Haista p!!!

      • Anonyymi

        On siinä ihmeellisen tyhmä otus. Ei korjaa asiaa vaikka kuinka itseään kehuu.

    • Anonyymi

      Nöyrä kiitos. On tämä merkillinen ilmiö. Miksi MINUN pitää toistaa samat asiat viiden vuoden välein. Eikö siellä kotona voisi opettaa kakaroille nämä viisauteni, ja etenkin mitä laki velvoittaa. Jos lapselle annetaan "kesäkissa", niin se ei ole kesäkissa, vaan jopa 18 vuotta kestävä lapsi-teini-opiskelija-lemmikki -suhde...
      Valitettavan usein suhde päättyy jo "alkumetreille", kun ihanasta pörröisestä pennusta tuleekin sähisevä, sietämättömän laiska, pureva ja raapiva peto...
      Viimeistään "yhteiselo" päättyy, kun nuori lähtee opiskelemaan eri paikkakunnalle, tai jopa ulkomaille. Minne pannaan katti, kun "vanhat vanhemmat" eivät huoli, ja isovanhempia ei enää ole. Kissa potkaistaan poikkeuksetta ulos, ja That `s it, hello Baby, hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi

        Aika tylsäksi menee kun sinä "keskustelet" täällä itsesi kanssa!
        Sinut pitäisi sulkea häkkiin ja kaikki laitteet offline tilassa pysyvästi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika tylsäksi menee kun sinä "keskustelet" täällä itsesi kanssa!
        Sinut pitäisi sulkea häkkiin ja kaikki laitteet offline tilassa pysyvästi!

        Kissa ei osaa puhua, joten kuka voi tietää onko se (ollutkaan) lemmikki. Kuka voi estää villiintynyttä kissaa työntämästä päätään hetitappaviin rautoihin, vaikka sillä olisi kymmen pantaa, ja sata kilikelloa kaulassa. Kuka viitsii seurata kissan liikkeitä nukkuessaan...
        Kissa on yöaktiivinen, nukkuen päivät. Jos aikuista kissaa häiritsee "päiväunillaan", niin saa vastaansa sähinää, sylkeä, raapaisuja ja jopa puraisun. Siinä onkin ihana "leikkikalu" lapsille, hah hah haaa!!!...

        Siitähän on aina ajoittain juttua että miten löytökissan kanssa pitää menetellä. Et tiedä pykäliå.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siitähän on aina ajoittain juttua että miten löytökissan kanssa pitää menetellä. Et tiedä pykäliå.

        Sekoilija varmaan räiskisi jo vanhuuttaan aseella, ellei niitä olisi otettu parempaan talteen. Siinä poliisi teki aivan oikein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekoilija varmaan räiskisi jo vanhuuttaan aseella, ellei niitä olisi otettu parempaan talteen. Siinä poliisi teki aivan oikein.

        Aseita käytetään aina hyödylliseen tarkoitukseen, metsästykseen, maanpuolustukseen ja kilpa-ammuntaan; eikä räiskimiseen, kuten jotkut typerät tekevät, räiskiessään ilotulitteita pitkin pilviä. Kun kissa työntää rupisen päänsä hetitappaviin rautoihin, niin ei siinä enää asetta tarvita. Kun laittaa elävänä pyytävän loukun paskahäntineen muovipussiin, ja laskee säkkiin auton pakokaasua muutaman minuutin ajan, niin ei siinä aseita tarvita. Haluatteko vielä pari "oppituntia" miten villi-, villiintynyt, ja rauhoittamaton eläin tapetaan. Juuri äsken napsahti takapihalle virittämäni loukun sanka metsämyyrän niskaan, hah hah haaa!!!...

        Ja tuollainen sitten odottaa kaupungilta kunnianosoitusta ja palkitsemisia "ansiokkaasta" "kehitystyöstään". Älä unta nää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tuollainen sitten odottaa kaupungilta kunnianosoitusta ja palkitsemisia "ansiokkaasta" "kehitystyöstään". Älä unta nää.

        Villiintyneitten kissojen tappaminen, ja järkevä luonnonsuojelutyö ei ole pätkääkään verrattavissa kaupungin palkitsemisiin, kunnianosoituksiin ja ansiokkaan kehitystyön huomioimiseen. Päin vastoin. Arvokas, ja vapaaehtoinen luonnonsuojelutyö vain korostaa muuta kehitystyötä. EI palkkaa kummastakaan työstä...
        Olisihan se järjetöntä antaa kissa- ja rottapopulaatioiden vallata Kokkolan kadut ja ja taajamat. Joten nähdään vain unia ihanista eläimistä, vaan ei pirullisista paskahännistä - kissanronteista, hah hah haaa!!!...

        Ei tuollaista saa metsälle päästää kun ei edes tiedä miten löytökissojen kanssa pitää menetellä. Täytyy siis olla paljon muussakin sivistyksessä ja tiedoissa varsin vaarallisiakin aukkoja.

      • Anonyymi

        Kumma "kaveri" mässää tappamisella ja pian esiintyy taas kaikkia luontokappaleita hellivänä itseään täynnä olevana onanoitsijana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumma "kaveri" mässää tappamisella ja pian esiintyy taas kaikkia luontokappaleita hellivänä itseään täynnä olevana onanoitsijana.

        No voi hyvä tavaton. Tapetaanhan sikoja, lehmiä, hevosia, kanoja, kaloja ym yhteensä miljoonia yksilöitä päivittäin. Niin eihän se nyt ole mitään erikoista, että luonnonsuojelija, Eläinystävä tappaa villiintyneen, mouruavan, ovipieliin ruikkivan, kukkapenkkiin kuirupaskan vääntävän paskahännän silloin tällöin, hah hah haaa!!!...

        Tuotantoeläinten lopettamisen sanelee eri pykälät. Laki on laki.

    Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1438
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      972
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      741
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      34
      692
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      687
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      110
      644
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      641
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      624
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      64
      598
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      587
    Aihe