Pasi Turusen viikkokirje PATMOS

Patmos Lähetyssäätiö - Yhdessä autamme enemmän Näytä selaimessa Välitä

"Ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan,
meidän Herramme, joka..."
Toinen uskonkappale

Kuvassa on Australian etelärannikolla Victorian osavaltiossa sijaitseva maailmankuulu nähtävyys nimeltä 12 APOSTOLIA. Sopii käsiteltävään aiheeseen apostolisesta uskontunnustuksesta. Kiitos kaikille, jotka lähettivät hienoja ja oivaltavia vastauksia ja arvauksia pikku tietokilpailuun. Viisi tiesi, mistä kuvassa oli kyse ja kolmelle ensimmäiselle lähti palkintona kirjani Kolmiyhteinen Jumala.

Hei jälleen

Jatketaan yhdessä tällä viikolla apostolisen uskontunnustuksen parissa. Toinen uskonkappale tiivistää ytimekkäästi kristillisen uskon ydintotuudet Jeesuksesta Kristuksesta.

Tunnustus liittää uskon todellisiin tapahtumiin

Uskontunnustus ei kerro kaikkea, mitä evankeliumit Jeesuksesta kertovat, eivätkä esitä hänen opetuksiaan. Mutta toinen uskonkappale jäsentää tiivistettynä pelastukselle välttämättömät lunastushistorialliset vaiheet kronologisesti: Jeesuksen syntymä, ristinkuolema, hautaaminen, ylösnouseminen, taivaaseenastuminen ja eskatologinen paluu.

Näiden tapahtumien historiallista luonnetta, korostaa kahden historiallisen henkilön maininta nimeltä: Maria ja Pontius Pilatus. Nämä ovat ainoat henkilöt, jotka Jeesuksen lisäksi mainitaan uskontunnustuksessa nimeltä. Näin uskontunnustus ankkuroi Jeesuksen elämän ja vaelluksen todelliseen aikaan ja historiallisiin tapahtumiin.

Samalla myös Jeesuksen persoona ankkuroidaan todellisen ihmiseksi syntymän kautta tosi ihmisyyteen ihmislihassa. Näin uskontunnustus tekee jyrkän pesäeron gnostilaisuuteen, joka piti aineellista todellisuutta pahana, sekä doketismiin, jonka mukaan Jeesuksen ihmisyys lihaan tulleena (inkarnaatio) oli vain näennäistä eikä todellista.

Toinen uskonkappale myös antaa ajallisen viitteen siitä, milloin mainitut asiat ovat historiassa tapahtuneet: Voimme eri lähteistä tarkistaa, että Pontius Pilatus niminen henkilö toimi roomalaisena prokuraattorina tiettynä aikana (esim. Filon Aleksandrialainen ja Josefus kertovat hänestä), samoin kuin sen, että roomalaiset teloittivat ihmisiä ristiinnaulitsemalla (esim. roomalainen valtiomies Seneca kirjoittaa roomalaisten ristiinnaulitsemiskäytännöstä).

Tämä on siinä mielessä tärkeä ja huomionarvoinen seikka, että lausuessamme ”Minä uskon” emme kuvaile omia tunteitamme tai päänsisäistä maailmaa. ”Minä uskon” ei tarkoita ”minusta tuntuu siltä, että…” Kun sanon vaikkapa ”Minä uskon, että ulkona paistaa aurinko”, en ensi sijassa kuvaile tunteitani tai uskomuksiani. Jos nimittäin ulkona ei paista aurinko, on yhdentekevää uskonko minä niin ja miltä minusta tuntuu. Kun sanomme ”Minä uskon” silloin emme siis tunnusta uskoa siihen, että me uskomme, vaan tunnustamme uskoa Jeesukseen ja hänen todelliseen pelastavaan elämäänsä, jolla on historiallisia kiinnekohtia todellisuuteen. Jos uskomme kohde ei olisi todellinen, ei uskollamme olisi merkitystä, olkoon sellainen usko kuinka kiihkeää tahansa. Jos maa ei ole litteä, minun kiihkeä uskoni litteään maahan ei tee siitä sellaista.

Anteeksi tämä monisanaisuuteni. Mutta asia oli tärkeä ja sen arvoinen.

Kristillisessä uskossa olemme siis tekemisissä todellisten tapahtuneiden asioiden kanssa. Uskontunnustus ei esitä filosofiaa tai moraalista elämänviisautta. Se ei ole runo, jonka tehtävä on herättää lausujassa yleviä uskonnollisia tunteita. Nämä asiat, jotka ovat pelastuksemme perustana, ovat oikeasti tapahtuneet. Ja se mikä vielä on tapahtumatta – ”on sieltä tuleva” – tulee tapahtumaan yhtä todellisesti ja oikeasti.

Toinen uskonkappale - Lunastuksesta

Tutkistele toista uskonkappaletta siihen liittyvien raamatunjakeiden valossa rukoillen ja kaikessa rauhassa:
JEESUKSEEN KRISTUKSEEN, JUMALAN AINOAAN POIKAAN, MEIDÄN HERRAAMME
(Matt. 16:13–16; Mark. 1:1; Luuk. 1:43; 2:11; Joh. 3:16, 18; Apt. 3:6, 13; 4:27; 16:31; Room. 9:9; 1. Kor. 12:3; 1. Joh. 4:2).
JOKA SIKISI PYHÄSTÄ HENGESTÄ, SYNYI NEITSYT MARIASTA
(Matt. 1:18–25; Luuk. 1:26–38; 2:1–20; Gal. 4:4).
KÄRSI PONTIUS PILATUKSEN AIKANA
(1. Tim 6:13; Joh. 18:33-19:13;).
RISTIINNAULITTIIN, (
Mark. 15:21–30; Luuk. 23:34–36; Joh. 19:17–21)
KUOLI JA HAUDATTIIN,
(Matt. 27:50, 57–66; Mark. 15:37–46; Luuk. 23:46–53; Joh. 19:30–42).
ASTUI ALAS TUONELAAN,
(Luuk. 23:43 [Luuk. 16:23]; Apt. 2:27–32; Ef. 4:9; Kol. 2:15; 1. Piet. 3:18–20; Ilm. 1:18).
NOUSI KOLMANTENA PÄIVÄNÄ KUOLLEISTA,
(Luuk. 24:1–7, 36–43; Apt. 2:31–32; 10:39–41; 13:28–31; 1. Kor. 15:1–8).
ASTUI YLÖS TAIVAISIIN,
(Luuk. 24:50–51; Apt. 1:9; Ef. 4:8).
ISTUU, JUMALAN, ISÄN KAIKKIVALTIAAN, OIKEALLA PUOLELLA
(Apt. 2:33; 7:55, Ef. 1:20–21; Kol. 3:1; Hebr. 1:3, 13; 10:12–13; 1. Piet. 3:22).
JA ON SIELTÄ TULEVA
(Matt. 24:3, 27; Luuk. 21:27–28; Joh. 14:3; Apt. 1:11; 1. Tess. 3:13; 4:13–18; Tiit. 2:13; Hebr. 9:28; Ilm. 1:7).
TUOMITSEMAAN ELÄVIÄ JA KUOLLEITA
(2 Tess. 1:6–10; Matt. 25:31–46; Joh. 5:22, 27–29; Apt. 10:42; 17:30–31; Ilm. 20:7, 11–15; 22
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu