Työnantajat haluavat murskata AY-liikkeen

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e033de32-3833-4dd6-b8ab-9284c95ec283

Ay-liikkeen murskaaminen tarkoittaisi suurimmalle osalle työntekijöitä sitä että lomarahat poistuisi, viikonloppulisät samoin ja monia muita heikennyksiä.

Työntekijät olisi työnantajan mielihalujen uhreina. Paikallinen sopiminen on vitsi, jossa on vain yksi voittaja, työnantaja.

Työpaikoille tulisi hirvittävä henki, kun ainoa tapa tienata ylimääräistä olisi rehkiä enemmän kuin työtoveri. Työpaikkojen ilmapiiri muuttuisi riitaisaksi ja ahdistavaksi.

Siksi kaikkien ainakin alle 70 000 euroa vuodessa tienaavien kannattaa liittyä liittoihin. On aika laittaa työnantajien mielivalta kuriin.

Tätä työntekijöiden polkemista johtaa strategina suomenruotsalainen Björn Wahlroos
9187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 91

Vanhimmat

Suomessa elää hirvittävän vahvana ajattelu, että kaikkien pitää aina saada saman verran sanoo Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helle.

Tuokin variksenpelätin haluaa kammottavan kilpailullisuuden työpaikoille.

Äänestä

  • USA:ssa+alle+20+%+kuuluu+ammattiliittoihin.+Silti+siellä+on+paremmat+palkat+ja+HUOMATTAVASTI+korkeampi+elintaso,+kuin+Suomessa.Mediassa+oli+keväällä+juttua+huippuosaajasta,+joka+houkuteltiin+töihin+Suomeen.+Hän+lähti+pois,+koska+Suomessa+hänelle+maksettiin+vain+1/5+siitä,+mitä+USA:ssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    USA:ssa+alle+20+%+kuuluu+ammattiliittoihin.+Silti+siellä+on+paremmat+palkat+ja+HUOMATTAVASTI+korkeampi+elintaso,+kuin+Suomessa.Mediassa+oli+keväällä+juttua+huippuosaajasta,+joka+houkuteltiin+töihin+Suomeen.+Hän+lähti+pois,+koska+Suomessa+hänelle+maksettiin+vain+1/5+siitä,+mitä+USA:ssa.

    Niin on korkeakoulutetuilla, mutta myös kaikki maksetaan itse ja kalliisti. Normi duunari painaa kolmea työtä pahimmillaan.

    Äänestä

  • Helle vois miettiä vielä kerran suomalaisen rehellisyyden ja oikeudenmukaisuuden tunne ja vaatimus on perusta sopimiselle ja tasapuolisuudelle.

    Minna Helle siis eri-arvoistaisi lisää palkansaajien työn tuloksia ja ansioita , mitä muutakaan se viestii.

    Palkansaajalle ihan jokaiselle inflaatiot ja esim, energianhinnan nousu on yhtäsuurta joten kyllä palkkakin pitää sen verran nousta kuin kinkunpalan tai bensalitran nousee.

    Tähän poroporvarilliseen ja ja oikeistovetoiseen menestyjien voittajien maailmaan on populisitisesti mennyt mukaan myös jokunen työntekijä kuten liittynyt Loimaan työttömyyskassaan siis työnantajien omistamaan kassaan vailla mitään turvaa mielivaltaiseen palkkapolitiikkaan joka on todennäköisin vaihtoehto pienillä työn antajilla joille työn tekijä ei ole voimavara ja menoerä jotka toimivat haalareissa samoja töitä tehden no saattaa tilikirja kertoa heidän ansionsa monikertaiseksi sijoitellla mökkeihin tai kiinteistöihin verrattuna alipalkattuihin 13 euron ammatti-ihmisiin .

    Nämä omistaja- työntekijät usein vielä ihmettelevät miksi kukaan ei tule heille töihin,,,hei miksi tulisikaan useinkin juuri ja juuri lain vaatimukset ylittävään tunkkaiseen kehnoon pajaan raatamaan,.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    USA:ssa+alle+20+%+kuuluu+ammattiliittoihin.+Silti+siellä+on+paremmat+palkat+ja+HUOMATTAVASTI+korkeampi+elintaso,+kuin+Suomessa.Mediassa+oli+keväällä+juttua+huippuosaajasta,+joka+houkuteltiin+töihin+Suomeen.+Hän+lähti+pois,+koska+Suomessa+hänelle+maksettiin+vain+1/5+siitä,+mitä+USA:ssa.

    Paremmat palkat duunareilla ,, hei tiedät ihan itsekin että paskaa kirjoitat.

    Elintaso koostuu aika monesta seikasta joilla Usa jää kehitysmaaksi ,
    kuten ilmainen koulutus, terveydenhoito, jne joista vaan tavallinen vähän veroja maksava jenkki uneksii mutta sehän on konservatiivien mielestä kommunismiä.

    Saattaa elinkustannukset olla sen viisinkertaiset siis mutta nouseeko elintaso, ei.
    Vain perusteellisesti ja härskisti laskuttavat toimijat voittavat kuten matkallani yhdysvaltoihin tuli kova hammassärky, ja matkavakuutuksen merkkaama hammaslääkäripalvelu otti vastaan parinpäivän päästä ja paikan jonkilaisen kehnon viritelmän (oikea hammaslääkäri Ylöjärvellä korjasi jäljet 2000 luvun laitteilla ), kun päältäpäin komean rakennuksen sisällä oli venäläiset vehkeet ja yksin lääkäri joka laskutti paikasta 2500 dollaria ja sanoi trust me just trust me....

    Äänestä

  • Teknologiateollisuus on matalapalkka-ala, vaikka työtehtävät vaativat kouluttautumista ja työssä oppimista.

    Äänestä

  • Luultavimmin ei ajattele ja aja ajatusta, että jonkun pitäisi saada enemmän vaan päinvastoin joidenkin pitää saada vähemmän.

    Äänestä

  • Teknologiateollisuudessa jyllää vahvasti ikärasismi ja sukupuolisyrjintä.

    Äänestä

  • Helteelle tiedoksi:
    Meillä teknologiateollisuudessa porukka on suurelta osin isosti ylikoulutettua.
    Ylioppilas, ammattikoulun käynyt ja maisteri saavat samaa palkkaa.

    Kaikki, sitä ylioppilasta lukuunottamatta, hakevat kokoajan uutta työtä/työpaikkaa, syystä että oalkka on niin surkea. Palkka on surkea ylipäätään ja etenkin työn vastivuuteen nähden.

    Tien toisella puolen vastaavassa firmassa samoissa hommissa tienaa isosti enemmän.

    Kyse ei ole siitä, etteikö firmalla menisi hyvin ja etteikö olisi varaa maksaa. Palkanmaksuhalu tuottavan työntekijöille on olematon. Pomoporrasta kyllä palkitaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paremmat palkat duunareilla ,, hei tiedät ihan itsekin että paskaa kirjoitat.

    Elintaso koostuu aika monesta seikasta joilla Usa jää kehitysmaaksi ,
    kuten ilmainen koulutus, terveydenhoito, jne joista vaan tavallinen vähän veroja maksava jenkki uneksii mutta sehän on konservatiivien mielestä kommunismiä.

    Saattaa elinkustannukset olla sen viisinkertaiset siis mutta nouseeko elintaso, ei.
    Vain perusteellisesti ja härskisti laskuttavat toimijat voittavat kuten matkallani yhdysvaltoihin tuli kova hammassärky, ja matkavakuutuksen merkkaama hammaslääkäripalvelu otti vastaan parinpäivän päästä ja paikan jonkilaisen kehnon viritelmän (oikea hammaslääkäri Ylöjärvellä korjasi jäljet 2000 luvun laitteilla ), kun päältäpäin komean rakennuksen sisällä oli venäläiset vehkeet ja yksin lääkäri joka laskutti paikasta 2500 dollaria ja sanoi trust me just trust me....

    Sukulaispoika sairastui kovaan vatsakipuun USA;ssa vieraillessaan kaverinsa
    luona, veivät sairaalaan ja alkoi kova tiedustelu on ko pojalla varmasti vakuu-
    tukset kunnossa. Ja kun oli asia selvisi, oli suolisolmu joka oli pakko leikata,
    operaationa samanlainen kuin umpisuolen poisto, elettiin markka-ajassa ja
    kustannukset olivat liki 50 000markkaa.
    USA on varmasti hyvä pienelle rikkaalle eliitille, mutta kehitysmaa tavalliselle
    kansalla hyvin monilla mittareilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin on korkeakoulutetuilla, mutta myös kaikki maksetaan itse ja kalliisti. Normi duunari painaa kolmea työtä pahimmillaan.

    Mitä väärää siinä on, jos työtä tekemällä saavuttaa korkeamman elintason mitä on Suomessa ? USA:ssa ei makseta siitä mitä Suomessa, sohvalla kylkeä kääntämisestä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä väärää siinä on, jos työtä tekemällä saavuttaa korkeamman elintason mitä on Suomessa ? USA:ssa ei makseta siitä mitä Suomessa, sohvalla kylkeä kääntämisestä

    Kannattaisikohan silloin mennä sinne luvattuun maahan.
    Suomalaiset ovat olleet kaikkialla maailmassa halutuinta työvoimaa.
    Olemme lisäksi pystyneet rakentamaan melko kattavan sosiaaliturva-
    järjestelmän, jota amerikkalaiset kadehtivat, kuten presidentti Obama.
    Kehitysmaa mikä kehitysmaa.

    Äänestä

  • Suomessa pitäisi myöntää että jokaisessa työpaikassa on monenlaisia ihmisiä. Toiset ovat laiskoja, toiset ovat ahkeria, toiset vaan vetelehtivät jolloin muut joutuvat tekemään heidän työnsä. Jokaisen työpanos ei ole samanarvoinen.
    Olen ollut erilaisissa työpaikoissa 40 vuoden ajan ja jokaisessa työpaikassa on ahkeria ja laiskoja, sitten on niitä jotka ylempiään mielistelemällä pääsevät ylempiensä suosioon jne.
    Ay-liikkeen valta perustuu siihen, että ahkeruutta ei Suomessa saa palkita vaan he tekevät muidenkin työt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa pitäisi myöntää että jokaisessa työpaikassa on monenlaisia ihmisiä. Toiset ovat laiskoja, toiset ovat ahkeria, toiset vaan vetelehtivät jolloin muut joutuvat tekemään heidän työnsä. Jokaisen työpanos ei ole samanarvoinen.

    Ahkeria on palkittu aina. TES määrittelee vain minimitason. Minä neuvottelin tj:n kanssa 320 euroa lisää kk-palkkaa. Eihän se paljoa ole, mutta "paikallisesti" sovittu. Viittäsataa tosin pyysin, mutta parempi tuokin kuin ei mitään. Kolleegoille en asiasta ole tiedottanut, mutta eiköhän se ole liitolla tiedossa, koska jäsenmaksusta näkee suoraan bruttopalkan.

    Päinvastoin. Ay-liikkeiden ansiota on kunnon lomat/lomarahat, vuorolisät, viikonloppulisät, nykyisenlainen sairasloma sekä äitiys- että isyyslomat, eläkkeet jne jne.

    Työpaikoilla on luottamusmies joka estää työnantajien polkea työvoimaansa mielihalujensa mukaan.

    Nyt on kaikkien puolustettava AY-liikettä kaikin tavoin, jotta lapsemmekin saavat työskennellä miellyttävässä ilmapiirissä eikä sotatantereella.

    Höpöhöpö. AY ja sdp ovat työttömien kurjuus. Täysin loisijoita ja mätäpaiseita.

    Äänestä

  • Ylen toimittaja sai Wahlroosin hermostumaan.

    https://yle.fi/uutiset/3-12112280

    "Yle kysyi Wahlroosilta myös tämän toiminnasta huijaukseksi osoittautuneessa OneCoinissa.

    – Miten se nyt liittyy tähän? Mitä vittua se liittyy tähän? Ja mikä rikos siinä on tapahtunut?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpöhöpö. AY ja sdp ovat työttömien kurjuus. Täysin loisijoita ja mätäpaiseita.

    Ei takuulla ole. AY-liike takaa työväen, ylivoimaisesti suurimman kuluttajien ryhmän, ostovoiman ja luo siten työtä.

    Maissa, joissa kuuluminen AY-liikkeeseen on matalinta, on myös elintaso matala. Vertaapa vaikka Baltian maita Pohjoismaihin, joissa AY-liikkeellä on pitkä menneisyys ja vahva kannatus Mehän täällä työllistämme virolaisetkin, sen lisäksi, että elätämme heitä tukiaisilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa pitäisi myöntää että jokaisessa työpaikassa on monenlaisia ihmisiä. Toiset ovat laiskoja, toiset ovat ahkeria, toiset vaan vetelehtivät jolloin muut joutuvat tekemään heidän työnsä. Jokaisen työpanos ei ole samanarvoinen.
    Olen ollut erilaisissa työpaikoissa 40 vuoden ajan ja jokaisessa työpaikassa on ahkeria ja laiskoja, sitten on niitä jotka ylempiään mielistelemällä pääsevät ylempiensä suosioon jne.
    Ay-liikkeen valta perustuu siihen, että ahkeruutta ei Suomessa saa palkita vaan he tekevät muidenkin työt.

    Kaikessa kansanosissa on asiat ihan samoin ahkeruuden tai toimeliaisuuden niin kansanedustajissa, moninverroin ansaitsevissa kuin yritysjohtajissa, miksi työntekijä olisi erilainen tässä suhteessa?

    Ja jokaisen työpanos ei todellakaan ole samanarvoinen, ei ole uusi tieto.

    Eikä se että puhumalla itsensä paremmaksi tehdään palkan korotus tai jokin muu nousu, ei välttämättä pätevyydellä ehkä sopivuudella.

    Mutta Ay -liikkeen vallan perusteisiin tuolla on heikko yhteys,
    edunvaltoelin pitääkö sen palkita toiselle tehdystä työstä,
    herää pahvi kyllä työnteettäjä palkitsee jos haluaa
    ja ketä haluaa,
    joskus ihan Ay aktiivejäkin, ei uskoisi tuolla kokemuksella tuollaista soopaa minullakin on 41 v asennushommista jokapuolella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa pitäisi myöntää että jokaisessa työpaikassa on monenlaisia ihmisiä. Toiset ovat laiskoja, toiset ovat ahkeria, toiset vaan vetelehtivät jolloin muut joutuvat tekemään heidän työnsä. Jokaisen työpanos ei ole samanarvoinen.
    Olen ollut erilaisissa työpaikoissa 40 vuoden ajan ja jokaisessa työpaikassa on ahkeria ja laiskoja, sitten on niitä jotka ylempiään mielistelemällä pääsevät ylempiensä suosioon jne.
    Ay-liikkeen valta perustuu siihen, että ahkeruutta ei Suomessa saa palkita vaan he tekevät muidenkin työt.

    Minä olen se tyhmä, joka menee ajoissa töihin ja aloittaa työt.
    Muut tulee tunnin päästä ja aloittaa työt kaffetauolla. Ehtivät juuri hommiin, kun pomo saapuu töihin vajaan tunnin päästä.

    Sama palkka kaikille. Pomolle tietty pomon palkka.

    Minä olen ollut porukassa pisimpään. Moni on nuoleskelut itsensä parempiin hommiin tai saanut edes vakituisen sopimuksen. Minä menen kolmen kuukauden pätkillä. Taitaa jäädä seuraava sopimus allekirjoittamatta.

    Luottavat siellä, että minä pysyn , koska vanhana en saa uutta työpaikkaa. Niin. Vanha ja vanha. Liian vanha töihin. Liian nuori eläkkeelle. Parikyt vuotta vielä pitäisi jaksaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ahkeria on palkittu aina. TES määrittelee vain minimitason. Minä neuvottelin tj:n kanssa 320 euroa lisää kk-palkkaa. Eihän se paljoa ole, mutta "paikallisesti" sovittu. Viittäsataa tosin pyysin, mutta parempi tuokin kuin ei mitään. Kolleegoille en asiasta ole tiedottanut, mutta eiköhän se ole liitolla tiedossa, koska jäsenmaksusta näkee suoraan bruttopalkan.

    Lienet mies?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa pitäisi myöntää että jokaisessa työpaikassa on monenlaisia ihmisiä. Toiset ovat laiskoja, toiset ovat ahkeria, toiset vaan vetelehtivät jolloin muut joutuvat tekemään heidän työnsä. Jokaisen työpanos ei ole samanarvoinen.
    Olen ollut erilaisissa työpaikoissa 40 vuoden ajan ja jokaisessa työpaikassa on ahkeria ja laiskoja, sitten on niitä jotka ylempiään mielistelemällä pääsevät ylempiensä suosioon jne.
    Ay-liikkeen valta perustuu siihen, että ahkeruutta ei Suomessa saa palkita vaan he tekevät muidenkin työt.

    Milloin ahkeruuden palkitseminen on ay liikkeen toimesta kielletty?
    Eiväthän ne ole kieltäneet sinultakaan paskanpuhumista.

    Äänestä

'Suomessa elää hirvittävän vahvana ajattelu, että kaikkien pitää aina saada saman verran sanoo Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helle.'

Ja Suomessa elää hirvittävän vahvana ajattelu, että päällikölle tai johtajalle pitää maksaa paljon palkkaa ja palkanlisiä. Mutta esim. hoitajille, poliiseille, tehdastyöläisille, bussikuskeille jne. jne. eli työtä tekeville ei sitten tarvitsekkaan. Vaikka olisi työvoimapula palkkoja ei tarvitse duunarille nostaa vaan vain johtajille. Nyt keinona on halpatyövoiman tuominen Suomeen.

Äänestä
  • Yritetään saada järjestäytyneiden pienipalkkaisten suomalaisten tilalle ulkomaan ihmeitä kehitysmaista joille työnantajien antamat ehdot menee läpi tuosta vaan ilman niskoittelua.

    Äänestä

  • Hirveän vahva on ajatus, että tuottavan työntekijöille maksetaan liikaa.

    Alle kympin tuntipalkalla pitäisi osaajia saada painamaan työtä tauotta.

    Äänestä

Höpöhöpö. Loisijat pois niin meillä suomalaisilla menee paremmin.

Äänestä
  • NO alapas laputtaa !

    Äänestä

Ay sahaa omaa oksaa tehokkaasti

Äänestä

Ay pitää häätää nopeasti pois työpaikalta

Äänestä
  • Palkka maksetaan tuloksen mukaan, ei työpaikalla oleskelun mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Palkka maksetaan tuloksen mukaan, ei työpaikalla oleskelun mukaan.

    Minä olen tekevinäni työtä ja työnantaja on maksavinaan palkkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Palkka maksetaan tuloksen mukaan, ei työpaikalla oleskelun mukaan.

    Tärkeintä että saavutetut edut säilyy, ei se että joku on laiskempi kuin toinen. Kyllähän parhaat saavat aina bonuksia muihin verrattuna.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Palkka maksetaan tuloksen mukaan, ei työpaikalla oleskelun mukaan.

    Tai sitten palkka maksetaan työantajan palkanmaksun halukkuuden mukaan eli mahdollisimman pienenä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tärkeintä että saavutetut edut säilyy, ei se että joku on laiskempi kuin toinen. Kyllähän parhaat saavat aina bonuksia muihin verrattuna.

    Bonuksia saa avainhenkilöt eli lähinnä johto. Ilmeisesti heillä työmotivaatio olisi pieni ilman bonuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Bonuksia saa avainhenkilöt eli lähinnä johto. Ilmeisesti heillä työmotivaatio olisi pieni ilman bonuksia.

    Kyllä monissa firmoissa maksetaan työntekijöillekin bonuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Palkka maksetaan tuloksen mukaan, ei työpaikalla oleskelun mukaan.

    Kyllä on taas täyttä pckaa. Tuohon hulluuteen lähtevät ovat haudassa ennen eläkeikää.

    Tatuoiduille vankilasta päässeille öyhtääjäpomoille ei tarvitse antaa kuin nyrkillä turpaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Palkka maksetaan tuloksen mukaan, ei työpaikalla oleskelun mukaan.

    Miksi pomot sitten saa isoa tliä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä olen tekevinäni työtä ja työnantaja on maksavinaan palkkaa.

    Hyvä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tärkeintä että saavutetut edut säilyy, ei se että joku on laiskempi kuin toinen. Kyllähän parhaat saavat aina bonuksia muihin verrattuna.

    Ei se noin mene.

    Sulle-mulle toimii kavereiden kesken.

    Äänestä

Nyt kannattaa punikkien perustaa oma firma ja alkaa työnantajiksi.

Äänestä
  • Sen kun näkisi. Aina mankuvat vaan että muiden pitää kaikki tehdä mutta silti heidän pitää saada samat asiat kuin muutkin saavat vaikka mitään eivät tee.

    Äänestä

  • Tai sitten fasistien siirtyä kehitysmaihin 'yrittäjäksi' kun yrittäminen ei tunnu hyvinvointivaltoissa onnistuvan ilman orjia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sen kun näkisi. Aina mankuvat vaan että muiden pitää kaikki tehdä mutta silti heidän pitää saada samat asiat kuin muutkin saavat vaikka mitään eivät tee.

    Koko punikkiparan elämä on pelkkää valittamista, miksi joku muu ei tee sitä ja toinen anna tätä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tai sitten fasistien siirtyä kehitysmaihin 'yrittäjäksi' kun yrittäminen ei tunnu hyvinvointivaltoissa onnistuvan ilman orjia.

    Kuka pakottaa punikin fasistin orjaksi. Kerro oma kohtalosi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koko punikkiparan elämä on pelkkää valittamista, miksi joku muu ei tee sitä ja toinen anna tätä.

    Sinä taas tässäkin ketjussa olet eniten valittanut, eli olet kai sitten se punikki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka pakottaa punikin fasistin orjaksi. Kerro oma kohtalosi.

    Nälkä ja fasistin pakkovalta. Fasisti itse lihoo kuin syöttösika.

    Äänestä

  • Tässä ykkösesimerkki tyhjän ja turhan sekä yltiötyperän mielipiteen muodostamisesta, mikä kertoo enemmän kuin tarpeen, auttaako se kertojaansa niin ok, mutta mitä se antaa muille jotka elävät tässä päivässä.

    Äänestä

Ja hyvä niin. Ay ja valtakunnalliset sopimukset ovatkin jo aikansa eläneet ja jarruttaneet yhteiskunnan kehitystä ja Suomen talouskasvua, ahkerien työläisten elintasosta puhumattakaan. Suomen on aika siirtyä uuteen aikaan ja muiden länsimaisen joukkoon ja unohtaa tuo vanhanaikainen, tuhoisa ja äärimmäisen tunkkainen sosialistinen järjestely.

Äänestä
  • Tai sitten vain sinä menet vihdoin töihin.

    Äänestä

  • Ahaa, siis Tanska, Norja ja Ruotsi eivät siis olekaan länsimaita vaan tunkkaisia sosialistisia epäonnistujia. Niissä nimittäin ammattiliittoihin kuuluminen on samalla tasolla kuin Suomessakin.

    Mitäs muuta "tosiasiaa" sinulla oli kerrottavana?

    Äänestä

  • Miten talous kasvaa paremmin kun "sovittaisiin " paikallisesti?

    Ahkerat työläiset siis työnantaja palkitsisi heitä silloin ,
    kun onhan se nytkin täysin mahdollista ja monesti käytettyäkin ja hyväksyttävää menetelmä perusteltuna ,
    meilläkin työnantaja jakaa pikku bonuksia esim, jostakin vuoden aikana tapahtuneesta 600 euron lisä rahalla muiden bonuksien lisäksi jotka on sidottu epämääräisin laskelmiin maksimina 4viikonpalkka.
    Miksi sovittu ja työrauha ja suunnitelma olis tunkkaista ja sosialistista, olen pikkuisen liikaa oikealla laidalla kultaisen lusikan suuhusi saanut toisia maalittava pikku paskiainen, miks muuten kirjoittaisit tuollaisia. pääsetkö kokoomuksen mukana parempiin viinohin...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ahaa, siis Tanska, Norja ja Ruotsi eivät siis olekaan länsimaita vaan tunkkaisia sosialistisia epäonnistujia. Niissä nimittäin ammattiliittoihin kuuluminen on samalla tasolla kuin Suomessakin.

    Mitäs muuta "tosiasiaa" sinulla oli kerrottavana?

    Sosialistien+joukko+on+vielä+laajempi.Suomi+on+ansiotasossa+kahdeksannella+sijalla+EU;ssa,+mutta+ostovoimallakorjattuna+putoamme+sijalle+10.Näissä+kaikissa+menestyneemmissä+kilpailijamaissa+on+Ay-liike+voimissaanja+asioista+sovitaan+kuten+meilläkin+tähän+saakka.Suomalaisen+järjestäytyneen+työväen+toimin+on+tätä+maata+rakennettukolmikannassa+sellaiseksi+hyvinvointivaltioksi+mitä+ympäri+maailmankadehtitaan.+Voimme+aloittaa+vaikka+yleisestä+ja+yhtäläisestä+äänioikeu-desta,+8+tunnin+työajasta,+lomaeduista+ja+sosiaaliturvasta.Viime+aikojen+kehitys+on+ollut+hyvin+huolestuttava.+Kokoomuksen+päästyävaikuttamaan+on+verotusta+ajettu+alas+(mainitkaa+joku+hyvinvointivaltiojossa+ei+ole+korkea+verotus)+tuloveroa+joka+on+progressiivinen+(oikeuden-mukainen)+on+ajettu+alas,+ja+välillisiä+veroja+jotka+koskevat+kovimmin+onpienipalkkaisiin+on+nostettu.+Samoin+kunnallisveroa+joka+on+tasavero+onjouduttu+nostamaan+mm+sosiaali-+ja+terveysmenojen+rahoittamiseksi.Kaikkinainen+veronkierto++on+nostettu+kunniaan,+häivytetty+hallintarekis-tereihin+ja+vakuutuskuoriin.+Pääomatuloista+ei+makseta+senttiäkään+sitäkunnallisveroa,+miljoonamiehistä+on+tehty+näin+todellisia+sosiaalipummeja.Pääomaverot+ovat+EU;ssa+20,4+%+ja+meillä+15,4+%.+Puhutaan+useittenmiljardien+veroedusta+meidän+kapitalisteillemme.Mutta+riittääkö+tämä+?+++No+ei+todella,+meidät+pitäisi+saada+vielä+Intian+ja+Pakistanin+palkkatasolle.Kerjäläisooppera+on+sävelletty+uusiksi,+ylimpänä+oopperalaulajana+SY;nMikael+Pentikäinen+jolla+on+yhtä+paljon+työmarkkinakokemusta+kuin+pirulla+raamatunluvusta,+kerjätä+hän+kyllä+osaa,+yritystukia,+koronatukiaja+työlainsäädännön+alasajoa.Toisena+takapiruna+Björn+"pikavippi"Walhroos,+jonka+mielestä+halpatyötä+voi+kompensoida+sosiaalituilla,+joidenmaksajia+hän+ei+mainitse+vaikka+hänen+yhteiskuntaihanteensa+on+täysin+veroton.+Sopraanona+vielä+entinen+OP+johtaja+Aki+Kangasharju+joka+kylläpankkiajoiltaan+tietää+kuinka+edullista+oli+rakennuttaa+konttorit+virolaisellaja+puolaisella+halpatyöllä.+Konjakin+pöhöttämät+metsäpamput+toimivattuottajina+ja+EK+helteineen+peesaa.+Jotain+on+todella+pielessä+silloin+kun+jo+entinen+STK:N+työmarkkinajohtaja+Timo+Laatunenkin+kauhistelee+menoa.

    Äänestä

Motivoituneet työntekijät ovat tehokkaita. Vastakkainasettelulla ja vittuilulla työnantajat sahaavat vain omaa oksaansa.

Äänestä
  • Laiskan työntekijän palkkaaminen samalla palkalla kuin ahkeran on kuin nyrkki sen ahkeran naamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laiskan työntekijän palkkaaminen samalla palkalla kuin ahkeran on kuin nyrkki sen ahkeran naamaan.

    Kaikille TES-palkka, ja tehokkaille lisäpalkkio tehokkuudesta. Näin on tehty aina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikille TES-palkka, ja tehokkaille lisäpalkkio tehokkuudesta. Näin on tehty aina.

    Ei vaan kaikille palkka työpanoksen mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei vaan kaikille palkka työpanoksen mukaan.

    Ei vaan TES määrää minimitason, jonka päälle tulee mahdolliset palkkiot. Näin on tehty aina. Se on sitten työnantajan päätettävissä haluaako palkita hyviä työntekijöitään vai ei.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei vaan kaikille palkka työpanoksen mukaan.

    Bonusta saavat tehokkaimmat, reilu peli, peruspalkka samasta hommasta naisella ja miehellä oltava sama.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laiskan työntekijän palkkaaminen samalla palkalla kuin ahkeran on kuin nyrkki sen ahkeran naamaan.

    Höpö höpö. Työtuloksissa ei juuri ole eroa, jos johto osaa hommansa. Vankilan kongilla tappelemalla ei henkilöjohtamisen taidot kartu, eikä sinunkaltaisiasi pitäisi päästää ulos sotkemaan toimivaa yhteiskuntaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei vaan kaikille palkka työpanoksen mukaan.

    Kukas sen arvioi ja miten? Kromiputkijengiin kuulumisesta saa lisää liksaa jos välittää huumeita työaikana?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laiskan työntekijän palkkaaminen samalla palkalla kuin ahkeran on kuin nyrkki sen ahkeran naamaan.

    Miks rekrytoinnin ongelmat olisivat ammattiliittojen huoli , kun suomessa on euroopan helpointa laittaa takaisin maantielle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laiskan työntekijän palkkaaminen samalla palkalla kuin ahkeran on kuin nyrkki sen ahkeran naamaan.

    Tosi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei vaan TES määrää minimitason, jonka päälle tulee mahdolliset palkkiot. Näin on tehty aina. Se on sitten työnantajan päätettävissä haluaako palkita hyviä työntekijöitään vai ei.

    Miksi palkat ja hinnat ja sosialikorvaukset ei jousta alaspäin kulloisenkin indeksin mukaan? Miksi aina vaan ylöspäin? Siksi juuri yhteiskunta ei toimi ja ylivelkaantuu.

    Mutta eihän se pitemmän päälle käy,yhteiskunta ei voi ottaa loputtomiin velkaa nollasumma pelissä.
    Samoin yritysten voitot kuuluu olla ko ajankohdan mukaan ja jos sitten ei löydy yrittäjiä tekemään pieni voittoista työtä ,niin tuolloin yhteiskunnan eli työttömien pitää ne tehdä leipärahojaan vastaan kunhan tulee tehdyksi ja yhteiskunta pyörii jälleen.

    Nykyisin ylivelkaannumme eniten yritystukien vuoksi ja siksi että
    rikkaat eivät maksa veroja vaan kiertävät ne veroparatiisien, vakuutus-
    kuorien ja hallinterekisterihuntujen suojassa.

    Äänestä

Voiton tuottamisen ei pidä enää olla yrityksen ainoa tarkoitus – pelkkä rahankiilto silmissä tehdyn bisneksen ajat ovat takana
https://www.suomenmaa.fi/paakirjoitus/voiton-tuottamisen-ei-pida-enaa-olla-yrityksen-ainoa-tarkoitus-pelkka-rahankiilto-silmissa-tehdyn-bisneksen-ajat-ovat-takana/

Kommentti: Vastuu kansakunnan edusta on yritysjohdolle vieras ajatus – vaikka yleinen etu on yritystenkin etu
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006664265.html

Yritykset eivät ollenkaan ajattele kokonaisuutta, vaan tietenkin pelkkää omaa napaa.

Äänestä

Työn ja pääoman taistelu jatkuu maailmantappiin.

Äänestä

Mielenvikainen tehokkuusajattelu joka on Wahlroosin esikuvan Ayn Randin mietteitä ja joka ei anna armoa heikoimmille pitää hävittää kaikkialta.

Äänestä
  • Onneksi syöpä voittaa tämänkin syöpäläisen.

    Äänestä

Työantajat häviää tämänkin erän.

Äänestä

Mennään Kiinan malliin. kaksivuoroa peräkkäin ja muutama tunti unta tehtaan lattialla. kasikki hyödykkeet ostettava tehtaan myymälästä.
Loimaan loiset tämän saatanallisen pelin aloittivat. Mitä työehtoja meillä olisi ilman liittoja?

Äänestä
  • TOTTA.

    Äänestä

  • Olisko parempi et ne työehdot lähtee pois niin sit se pistää ajattelemaan kannattaako siihen kuulua?

    Äänestä

Ilman ayliikettä Suomi olisi aasialainen riisikuppiyhteiskunta.

Äänestä
  • Se olisi oikein unelma.

    Äänestä

Wahlroosin sakki voi painua helvettiin suomesta, osa on jo lähtenytkin

Äänestä

Näkevät että työntekijät ei ole lampaita. Vai mitä EK?

Äänestä

EK ja ETLA on työantajien puolella

Äänestä

Loimaan kassa työnantajien sabotaasi liittoja vastaan. Pitää olla melko pölvästi joka tähän kassaan liittyi. Sahasivat omaa oksaansa.

Äänestä
  • Jotkut loiset pitää niitä kommunisteina ketkä ei kuulu siihen. Revi siitä

    Äänestä

"Siksi kaikkien ainakin alle 70 000 euroa vuodessa tienaavien kannattaa liittyä liittoihin"

Kova on kk palkka, jo 70 000 euroon pääsee vuodessa.

Ison osan vuositulo jää reilusti alle puoleen tosta.

Niitä jotka tienaa kahden tonnin paikkeilla ja alle kuukaudessa tullaan kiusaamaan ja venyttämään eniten.

Äänestä

Punikkien ihannoimassa globaalissa maailmassa ei voi olla saareketta, joka maksaa samasta työstä moninkertaista palkkaa. Sillä jos 50 senttiä tunti työtä tekevän työläisen työpanoksella saadaan aikaan parin euron kappalehinnan tuotetta, niin tuolla samalla kappalehinnalla ei voida myydä tuotetta, jonka tuottaa 20 euroa/tunti ansaitseva ammattiliiton työntekijä. Ostaisitko itse globaaleilta markkinoilta saman tuotteen 2 euron vai 40 euron hintaan?

Äänestä
  • Kun hankin esim. puuntyöstökoneita, arvostan laatua. Suhdetta 2 vastaan 40 Euroa ei sentään vastaan tule missään tuotteessa mutta esim. suhde 100/200 kyllä ja käytännössä emme edes tiedä paljonko tarkoittamani laatutuotteet maksaisivat jos tätä ns. kiinalaista halpatuontitavaraa ei olisi tullut markkinoille?
    Selvää kai toisaalta on sekin että jos perustan yrityksen, en perusta sitä jotta antaisin työpaikan ja toimeentulomahdollisuuden ihmisille vaan perustan sen oman, perheeni, sukulaisteni tms. toimeentuloksi. Ja mahdollisimman hyväksi toimeentuloksi mutta jos joku toinen yrittäjä samalla alalla alkaa myös yrittää ja maksaa vähän pienempiä palkkoja niin ei mene kauaakaan kun minun tuotteeni ei enää ollenkaan käy kaupaksi...

    Suomi ja Neuvostoliitto kävivät kauppaa valtiollisella tasolla aina NL:n romahdukseen asti. Suomalaiset rakensivat NL:n alueelle lukuisia tehdas- ja asuinkiinteistöjä, yhtenä esim. Kostamus. Suomalaiset rakensivat myös erääseen kaupunkiin suuren tehtaan tekemään kelanauhureita. Ennen kuin tehdas ehti tuottaa ensimmäistäkään kömpelöä nauhuriaan, ns. länsimaissa tuli käyttöön aivan uusi tekniikka niin se kaikesta pakkopullayrityksistä huolimatta saapui myös NL:n eikä ko. tehdas koskaan valmistanut yhtään nauhuria.

    Äänestä

AY-liike on työntekijän paras turva

Äänestä

Kaikkien kannattaa liittyä liittoon, niin olemme vahvempia

Äänestä

JUURI NÄIN NIMENOMAAN EK HÄKÄPÄÄ, ETLA KANGASHARJU, KOK ORPO, KEPU SIPILÄ & VANHANEN & LEPPÄ, SDP MARIN & HAATAINEN YRITTÄVÄT KAIKIN KEINOIN MURTAA AY LIIKETTÄ. OISPA VIELÄ RUORISSA MERENKULKU NIILO WÄLLÄRI, AKT RISTO KUISMA KAIKKI KOKO KULJETUSALA OIS LAKOSSA NYT LAKKOON KUTEN 1956.

Äänestä

Kansa on varsin selvästi ilmaissut tukensa nykyisenkaltaiselle
työehtosopimustoiminnalla SAK;n teettämässä tutkimuksessa.
Vastustajia ovat vain ahneet ökykapitalistit lakeijoineen, mutta
heitä on surkean pieni vähemmistö.

Äänestä

Paikallinen sopiminen ja työelämän jousto tarkoittaa työntekijöiden venyttämistä kunnes katkeaa.

Äänestä
  • Voiko asiaa paremmin kuvailla, ei

    Äänestä

Emme salli sitä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e033de32-3833-4dd6-b8ab-9284c95ec283

Ay-liikkeen murskaaminen tarkoittaisi suurimmalle osalle työntekijöitä sitä että lomarahat poistuisi, viikonloppulisät samoin ja monia muita heikennyksiä.

Työntekijät olisi työnantajan mielihalujen uhreina. Paikallinen sopiminen on vitsi, jossa on vain yksi voittaja, työnantaja.

Työpaikoille tulisi hirvittävä henki, kun ainoa tapa tienata ylimääräistä olisi rehkiä enemmän kuin työtoveri. Työpaikkojen ilmapiiri muuttuisi riitaisaksi ja ahdistavaksi.

Siksi kaikkien ainakin alle 70 000 euroa vuodessa tienaavien kannattaa liittyä liittoihin. On aika laittaa työnantajien mielivalta kuriin.

Tätä työntekijöiden polkemista johtaa strategina suomenruotsalainen Björn Wahlroos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu