Kaivoin naftaliinista esiin Donnan, sillä häntä piti vähän tuulettaa. Jos roikkui pukupussissa kuukaudesta toiseen, alkoi olla hieman nuhjuinen ja ummehtunut olo.
Donna joutui siristelemään silmiään tuodessani hänet ulos valoon hämärästä tekstiililuolasta.
Laskin luomukseni yhä unelta tuoksuvalle vuoteelle, jota en ollut vielä sen suuremmin sijaillut.
Donna oli poissa muodista, oli heti todettava. Jos Donnaa ei päivittänyt, hän näytti kadulla naurettavalta. Ei nainen voinut kävellä yleisellä paikalla väärässä trendissä. Ajatuskin tällaisesta oli aivan absurdi. Jos näin erehtyi tekemään, tuloksena oli tahallista katutaiteeksi luokiteltavaa toimintaa, johon tarvittiin viranomaisten lupa.
Lisäksi oli niin, että jos siirtyi aivan toisaalle kauas menneisyyteen, niin kaikki luulivat kadulla Donnan olevan menossa teemabileisiin. Ryhmäpaine oli valtava. Tuhannet silmät seuraisivat katuvilinässä Donnan trendikkyyden tasoa. Kaikki etsisivät siitä virheitä ja olivat valmiina jopa kopioimaan Donnaa, jos tähän löytyi hyvä syy. Muoti oli elävä organismi, joka loi nahkaansa tämän tästä. eilen orkidea, tänään voikukka, Donna tapasi sanoa.
(hihitystä)
Donna joutui siristelemään silmiään tuodessani hänet ulos valoon hämärästä tekstiililuolasta.
Laskin luomukseni yhä unelta tuoksuvalle vuoteelle, jota en ollut vielä sen suuremmin sijaillut.
Donna oli poissa muodista, oli heti todettava. Jos Donnaa ei päivittänyt, hän näytti kadulla naurettavalta. Ei nainen voinut kävellä yleisellä paikalla väärässä trendissä. Ajatuskin tällaisesta oli aivan absurdi. Jos näin erehtyi tekemään, tuloksena oli tahallista katutaiteeksi luokiteltavaa toimintaa, johon tarvittiin viranomaisten lupa.
Lisäksi oli niin, että jos siirtyi aivan toisaalle kauas menneisyyteen, niin kaikki luulivat kadulla Donnan olevan menossa teemabileisiin. Ryhmäpaine oli valtava. Tuhannet silmät seuraisivat katuvilinässä Donnan trendikkyyden tasoa. Kaikki etsisivät siitä virheitä ja olivat valmiina jopa kopioimaan Donnaa, jos tähän löytyi hyvä syy. Muoti oli elävä organismi, joka loi nahkaansa tämän tästä. eilen orkidea, tänään voikukka, Donna tapasi sanoa.
(hihitystä)
Vastaukset 18
Vanhimmat
Mikä oli mukavaa, oli että tällä kertaa muodin vinksahdus oli päätynyt oversize-lookiin, joka oli kaikille mieluinen.
Kaikki lökötti ja oli laajaa, tilavaa ja runsasta. Mikään ei kiristänyt eikä ahdistanut. Lisäksi ei tarvinnut huojua kahden lyijykynän varassa, vaan kykeni seisomaan tukevasti kahdella jalalla.
Donna riemuitsi. Donna oli sielultaan tällainen tilava ihminen, jolla piti olla paljon liikkumavaraa.
(hirn)
Mjoo
Mielestäni tällä hetkellä naisten muoti on saavuttanut funktionaalisen tilan tai tason.
Siis Donnan mielestä. Itse pukeudun niin kuin huvittaa.
(naurua)
Mistä kaikki alkaa?
Kaikki alkaa alastomuudesta. Alastomuudeksi luettakoon tänä aamuna myös puolipukeisuus, sillä alushousut nyt eivät paljoa paina, ja mahtuvat virhemarginaalin sisään.
Kun nainen astuu vaa'alle, niin hän astuu sille kuin se olisi jäälautta. Hetkenä minä hyvänsä Donna saattaisi joutua veden varaan ja hankkia itselleen hypotermian. Epävakaalta vaikuttava jään kappale lattialla oli juuri tällainen, petollinen palanen vääjäämättömästi lähenevää totuutta.
Kun maailman Donnat sitten olivat uskaltautuneet ottaa tämän kammottavan askeleen, he seisovat pienellä lautallaan henkeään pidätellen, ja odottavat pala kurkussa numeroiden pysähtymistä aloilleen. Kun tulos on saatu, vaaka kalibroidaan ja suoritetaan uusintapunnitus. Kolmen punnituksen jälkeen saadut tulokset lasketaan yhteen ja jaetaan kolmella. Tämä on lopullinen ja virallinen tulos.
Punnituksessa kieroilevat naiset käyvät ennen punnitusta vessassa. Tämä on virallisissa punnitustilanteissa kiellettyä, eikä tuloksia voida hyväksyä.
(hirn)
Entä mitä sitten tapahtuu?
Sitten tapahtuu se että kiivetään vuoteelle ja avataan läppäri ja uppoudutaan varsin vaikeaan, aikaa vievään silmiä rasittavaan sivujen selaamis-sessioon. Tämä valtava operaatio on hieman kuin seksiä. Se on eräällä tavalla vastenmielistä, mutta taas toiselta kantilta katsottuna palkitsevaa. Siinä on alku, keskiosa ja finaaali.
Sitten vain suoritetaan verkko-ostos ja jäädään pällistelemään seiniä.
(naurua)
Vaihe 3
Vaiheessa 3 ollaan saavuttu väärässä trendissä pakettiautomaatin luo. Uusi trendi on lukitun peltioven takana.
Nyt olemme saapuneet varsin hankalan asian eteen, sillä kaikki eri yritysten pakettiautomaatit toimivat erilaisella logiikalla.
Tämä on hankalaa naisille. Me miehet ymmärrämme välittömästi mitä pitää tehdä. Naiset sen sijaan menevät limp modeen, ja tutkiskelevat käyttöohjeita. Useimmat jopa ottavat yhteyttä joko kaupan henkilökuntaan, tai sitten satunnaiseen toiseen naisasiakkaaseen. Naiset mielellään ratkovat tällaisia pulmia yhdessä, sillä siitä on hyötyä kaikille.
Sitten luukku avautuu.
Mies toisella luukulla yrittää avata luukkua sorkkaraudalla.
(hirn)
Fataali vaihe (vaihe 4)
Fataalissa vaiheessa kaikki tilattu palautetaan lähettäjälle.
(hihitystä)
No niin. Nyt on Donna tuunattu, päivitetty ja hän on trendikäs sekä katu-uskottava. Enää ei tarvitse kävellä varjoissa pitkin vaarallisia syrjäkujia, vaan voi posottaa menemään pitkin rataa leuka ylhäällä.
Kyllä sen kasvoilta näkee kuka itsessään viihtyy ja kuka ei.
(hirn)
Lisäpöytäkirja
Donnahan on aika lunkki misu, joka ei turhia stressaile. Hän on vähän outo. Vaikuttaisi että käsite angsti on hänelle tuntematon sisällöltään ja merkitykseltään. Puolikyllästyneenä rättiralliin, hän rojahti vuoteelle ja nosti jalat seinälle. Donnan mielestä asento on sekä hyvä että virkistävä: päähän valui lisää verta ja olo tuntui ylösalaiselta. Hän oli selvästi kokonaisvaltaisesti sujut itsensä kanssa. Kuitenkin hän tunsi olevansa jollain tasolla laiska nainen. Hän lojui mielellään vuoteella ja ajatteli. Mitä hän ajatteli, niin sitä emme voi tietää. Kaikenlaisia vaatimuksia sinkoili naisten elämässä, jotka ramaisivat ja lamauttivat järkevät pyrkimykset johonkin sellaiseen, jossa olisi sitten sitä jotain. Ei helvetti, Donna puuskahti.
Sitten hän huomasi jotain erityisen omituista. Donna ei heti käsittänyt mitä se oli, mutta sellainen oli jossain tämän vuoteen päällä. Se oli parfyymin tuoksu, jollaista hänellä ei ollut. Hän nuuski uusia vaatteita kuin koira tai kissa, ja viimein löysi etsimänsä. Hän upotti nenänsä kankaaseen; aivan selvästi siinä tuoksui toisen naisen parfyymi. Joku saman kokoinen kuin Donna, oli sovittanut vaatetta, hyljännyt sen ja lähettänyt takaisin. Ja nyt se oli päätynyt Donnan hyppysiin.
Donna katseli vaatetta hämillään. Miksi ihmeessä tuo nainen oli palauttanut sen, hän kyseli itseltään ja tarkasteli asiaa kaikilta kanteilta. Oliko se ollut liian pieni tai liian suuri. Kuka tuo nainen oli, Donna pohdiskeli. Hän tunsi palavaa halua tavata tämä ja keskustella asiasta. Nainen oli varmaan huippumukava tyyppi, mutta hirveän nirso ja ehkä jopa snobi.
Fantastista.
(reps)
Missä vaiheessa Donna on jättänyt minut?
>Simiti<
Mä työnsin sen kaappiin kun en jaksanut sitä enää katsella.
Tuossahan tuo nyt retkottaa kuin vähäjärkinen.
(hihitystä)
Tai nimenä: Jonne Ylimaha.
Tuokin käy.
Jonne olisi vain tilaillut jotain sporttikamaa.
(hihitystä)
Bindereitä ja irtolihaksia
Kenties myös uudet pakarat.
(hihitystä)
Jonne Bond
Donna Summer
Jonne Silmävesi
Donne(a) de la Mer
Jonne Laukka
Donna la Majorca
Tapio Rautavaara: https://www.youtube.com/watch?v=ZN5DGIuAn5w
Mikä ei kuulu joukkoon ?
toivoryynänen tietää vaan ei näin kylmintänsä viitti vastata vaan odottaa pöljien aloittavan.
P.S.
Tapio Rautavaara on väärä vastaus sillä se on lisätty vain harhauttamistarkoituksella. Selkiskös !
Onko tämä kuuluisa TeknoDonna?
Joko tekno on out? Itse ainakin olen.
Ei, vaan kyseessä on Jorma-Donna. Se on sellainen rytkytyskone minkä voi ostaa maitokaupasta.
Donna olisi saanut jäädä historian unholaan, sillä myös Magdalan Maria, Jeanne d’Arc, Marie Skłodowska-Curie, Irma Grese, Riikka Purra, Ashera sekä Aileen Wuornos ovat vaipuneet historian unholaa.
( rep-in-piisi ) , kuka siellä vielä hattua päässänsä pitää.
Tuollainen että jos mies alkaa jo näkemään uniessakin jotain naisia, hassuakin sinänsä.