xl!

Joskus aikoinaan oli syvällisempääkin juttua erään miehen kanssa muutaman kuukauden ajan. Emme nyt varsinaisesti sopineet seurustelevamme mutta todella läheistä suhteemme oli...
Suhteemme alkoi etääntyä kun hänen kaverinsa astuivat kuvioihin. Hänen kaverinsa inhoavat minua, naureskelevat minulle, koska olen ylipainoinen ja ruma (?). Suhteemme hiipui lopulta kokonaan...
Meni aikansa jolloin välillämme ei juurikaan mitää ollut. Mutta tuli taas aika jolloin hänen kaverinsa eivät olleet kuvioissa, ja meillä oli juttuakin taas. Kun hänen tietyt kaverit taas "palasi" suhteemme katkesi. Miehellä tuli jokin into esittää kavereilleen kuinka hän pompottelee minua ja leikkii minulla. :(
Katkaisin itse kaiken tuon jälkeen... vaikka se sattui paljon, ja tuntuu vieläkin pahalle.
En usko edes että miestä enää edes kiinnostaa minä, mutta haluaisin tietää miksi hän kieltää kaikilta (paitsi parhaimmilta kavereiltaan ja minun kavereilta) meillä olleen yhtään mitään?!?!?
Tiedän paljonkin miehiä jotka ovat kiinnostuneita mutta heidän kaverinsa haukkuvat minua. Mutta sitten taas on niitä tapauksia kun nämä haukkujat tullu iskemään kun heidän kaverinsa ole enää minusta kiinnostunut ollu!
Miksi miehelle on niin ylivoimaista tunnustaa olevansa kiinnostunut sellaisesta kuin minä!!!!
5804
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Taisi olla kyseessä aika nuori mies? Joillakin miehillä (ja naisilla?) on tapana viedä seurustelukumppani "näytille" kavereille...ja mitä paremman näköisen naisen/miehen ovat iskeneet, niin sitä enemmän tulee "kunniaa ja arvostusta".

Jotkut miehet pitävät erityisesti pulleammista naisista, mutta kyseessä on usein valitettavasti vain fetissi, joten rakkautta sellaisilta liitoilta on aika turha odottaa. Kannattaa etsiä sellainen mies, joka pitää sun luonteesta, niin kaiken pitäisi mennä paremmin.

"Miehellä tuli jokin into esittää kavereilleen kuinka hän pompottelee minua ja leikkii minulla."

Miehelläsi ja hänen kavereillaan taisi olla keskenään aika sovinistiset jutut, joten miehesi alkoi todistelemaan kavereilleen, että ei ole jäänyt "tossun alle".

Äänestä
  • Miehellä on ikää 22-vuotta! Tiedän etten ollut hänelle vain fetissi! Olen hänen ainut pyöreämpi naisensa...
    Nyt hän katselee vain naisia jotka ovat luuta ja nahkaa... luulempa tuon tapahtuneen kavereidensa syystä. Aina kun hänen tietyt (ne jotka haukkuivat jne) olivat "näkymättömissä", olin hänen silmäteränsä.

    Äänestä

Jotkut miehet ovat niin herkkiä sosiaaliselle painostukselle, että eivät uskalla elää omien mielihalujensa mukaisesti. Se näyttäisi olevan tässä se suurin ongelma: teillä meni suht OK muuten, mutta mies ei vaan kestänyt kavereiden kritiikkiä.

Äänestä

Se mies on täys raukka kun on leikkiny sun tunteellas ja vieläpä kavereiden kanssa.
Noita tyyppejä näemmä vielä löytyy jotka ei osaa elää omaa elämää ilman että kuuntelee joka asiassa kavereitasa. Mä tunnen yhden tyypin joka ei sitte millään pärjää ilman kaveriasa ja on heti hätää kärsimässä jossei sitä näy.

Mutta eihän se tosiasiassa kavereiden vika ole..
Sitä sinä et tiedä olisiko tälläinen homma paljastunut joka tapauksessa sillä mies tuntuu olevan aika heikko kaikille asioille...
Ole onnellinen että se paljastui nyt eikä kymmenen vuoden päästä. Ja unohda mielellään tollainen..
Ala heidän kiusaksi käydä kuntosalilla ja lenkkeillä--muutu ihan eri lyyliksi. Samalla kun liikkuu niin tulee parempi mielikin.
Sä oot tosi hieno tyyppi ja ajattelevainen.Ja joku onnellinen sut vielä jonain päivänä saa--mutta älä tuhlaa ajatuksiasi turhamaisiin ihmisiin...
Tsemiä..

Äänestä
  • ...alkaa muuttumaan hänen kavereidensa mielen mukaan! Olen jo kauan pitänyt tätä "laihdutusta" päällänsä ja pikkuhiljaa pikkuhiljaa tämä onnistuu. EN ikinä suo hänen kavereilleen iloa/luuloa siitä että tein tuon kaiken vain heidän takiaan. Etoaa ajatuskin! En halua alistua sellaiseen!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pallukka kirjoitti:

Joskus aikoinaan oli syvällisempääkin juttua erään miehen kanssa muutaman kuukauden ajan. Emme nyt varsinaisesti sopineet seurustelevamme mutta todella läheistä suhteemme oli...
Suhteemme alkoi etääntyä kun hänen kaverinsa astuivat kuvioihin. Hänen kaverinsa inhoavat minua, naureskelevat minulle, koska olen ylipainoinen ja ruma (?). Suhteemme hiipui lopulta kokonaan...
Meni aikansa jolloin välillämme ei juurikaan mitää ollut. Mutta tuli taas aika jolloin hänen kaverinsa eivät olleet kuvioissa, ja meillä oli juttuakin taas. Kun hänen tietyt kaverit taas "palasi" suhteemme katkesi. Miehellä tuli jokin into esittää kavereilleen kuinka hän pompottelee minua ja leikkii minulla. :(
Katkaisin itse kaiken tuon jälkeen... vaikka se sattui paljon, ja tuntuu vieläkin pahalle.
En usko edes että miestä enää edes kiinnostaa minä, mutta haluaisin tietää miksi hän kieltää kaikilta (paitsi parhaimmilta kavereiltaan ja minun kavereilta) meillä olleen yhtään mitään?!?!?
Tiedän paljonkin miehiä jotka ovat kiinnostuneita mutta heidän kaverinsa haukkuvat minua. Mutta sitten taas on niitä tapauksia kun nämä haukkujat tullu iskemään kun heidän kaverinsa ole enää minusta kiinnostunut ollu!
Miksi miehelle on niin ylivoimaista tunnustaa olevansa kiinnostunut sellaisesta kuin minä!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu