Ulkomaalaiset keskuudessamme

Anonyymi

Maahanmuuttaja määrän lisääntyessä johonkin määrään asti, pakolaisten osuus meistä muodostaa lopulta joitakin prosentteja ettei heitä eroita joukosta.
Silti keskustelu leimautuu, muslimit häviää massaan, uskonto menettää merkityksensä.
Afrikkalainen ja romaani nainen erottuu massasta yhtälailla.
Suomeen muodostuu aika suuri etninen vähemmistö.

Ei näy haittaavan, päinvastoin kun joka päivä tulee esiin tarvitsemme heitä vain yhä enemmän. Kenen syy, meidän itsemme syy siksi Suomalaisten on hyväksyttävä muuttunut kehitys.

Vihaamalla maahanmuuttajia, hekin ovat äänekäs vähemmistö jotka yrittää pilata tapahtuvan murroksen, tapahtuma on yhtä tosi kuin ilmastonmuutos kieltämällä se kiellätte tosiasiat, ilmaston muutokseen on sopeuduttava samalla tavalla ulkolaisiin keskuudessamme.

62

616

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Muslimit häviää massaan? Uskonto menettää merkityksensä?
      Näinkö on käynyt niissä Euroopan maissa jotka ovat saaneet nauttia siitä pitempään?

      Rinnastuksesi romaninaisiin on kuvaava! Romaneja lienee vain noin 10000 ja he ovat kotoutuneet 500 vuotta. Täysipainoisia yhteiskunnan rakentajia?

      Kukin ryhmä eläköön omissa oloissaan lakiensa mukaisesti mutta yleisellä tasolla tulisi touhuta yleisten lakiemme mukaan herättämättä kielteistä huomioita ja puhumattakaan enemmistöön kohdistuvasta vähättelystä ja syrjinnästä!

      • Kyllä yöllä miettii kun ei enään nukuta siksi tein aloituksen.

        Erilaisuuden eroittaa massasta, kun näet romani naisen ihmisjoukossa hänet eroittaa sadan metrin päästä, samoin mustan afrikkalaisen erottaa kilometrin päästä.
        Afrikkalaista vierastaa ulkonäön takia, arvostelet ehkä ulkonäön mukaan, jutellu lähikuppilassa mustan kanssa, sokea tuskin erottaisi, tutustumalla voi saada aivan eri käsityksen.

        Maahanmuutto on uusi ilmiö, 80-luvulla ei tätä ollu Suomessa, Ruotsilla ja Saksalla pitkä myönteiden kokemus taloudessa, jos meillä olisi ollu terve väestön rakenne ei meillä olisi maahanmuuttoa, luontaista maahanmuuttoa on muutenkin.

      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        Kyllä yöllä miettii kun ei enään nukuta siksi tein aloituksen.

        Erilaisuuden eroittaa massasta, kun näet romani naisen ihmisjoukossa hänet eroittaa sadan metrin päästä, samoin mustan afrikkalaisen erottaa kilometrin päästä.
        Afrikkalaista vierastaa ulkonäön takia, arvostelet ehkä ulkonäön mukaan, jutellu lähikuppilassa mustan kanssa, sokea tuskin erottaisi, tutustumalla voi saada aivan eri käsityksen.

        Maahanmuutto on uusi ilmiö, 80-luvulla ei tätä ollu Suomessa, Ruotsilla ja Saksalla pitkä myönteiden kokemus taloudessa, jos meillä olisi ollu terve väestön rakenne ei meillä olisi maahanmuuttoa, luontaista maahanmuuttoa on muutenkin.

        Ohitat oleellisen! Ulkonäkö ja toiminta ovat eri asioita.

        Minulla on 17 vuoden kokemus kahden romaniperheen naapuruudesta ja nykyisessä asunnossamme kolmen romaniperheen "asumiskokeilusta". Lyhyin kesti pari kuukautta ja loppui heidän oman käyttäytymisensä johdosta.
        Nuoruuden tuntumasta jotain hyötyäkin. Päin vastoin kuin suurin osa valtaväestöstä niin minä en pelkää romanien huutoa enkä uhkauksia. En väistä enkä anna etuilla.

        Kotoutuneista muslimeista minulla on vuoden mittainen, melkoisen kiinteä kokemus.
        Hepuilla on suomalaiset vaimot mutta ainoan, oikean opin antama ylivertaisuus muihin verrattuna tulee vahvasti esiin kaikessa.
        Heidän mielestään olemme hölmöjä salliessamme heille oikeudet jotka ylittävät meidän normimme reippaasti.

        Saksan ja Ruotsin pitkäaikaiset myönteiset kokemukset muslimeista?!
        Saksaan tuli jo 60-luvulla turkkilaisia TÖIHIN.
        Aloin saamaan henkilökohtaista tuntumaa Saksan tilanteeseen vasta 80-luvun alussa.
        Pahempia häiriöitä ei silloin vielä ollut mutta Siegenissäkin oli kaupungin osia joista saksalaisten oli syytä pysyä pois pimeän aikaan.
        Joo. Joo. On niitä konnakeskittymiä muuallakin.

        Palatessani Ruotsista 1967 olin tavannut siellä Euroopan ulkopuolisista vain yhden egyptiläisen.

    • Anonyymi

      Ja kun maahanmuuttajien määrä kasvaa, niin haittailmiöitä alkaa myös syntymään. "Valkoisten pako" on vain yksi esimerkki.

      Ruotsin puolella on isoja ongelmia. Siellä on räjähdyksiä vähän väliä ja ampumiskuolemat ovat nousseet siellä Euroopan kärkeen. Ruotsissa on pitkään harrastettu liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa ja siitä maksetaan siellä nyt.

    • Anonyymi

      Islam on lakiuskonto. Šaria (sharia), eli islamilainen laki on islaminuskon mukaan Jumalan ihmisille antama muuttumaton laki. Šaria on islaminuskon ydin. Lakiuskonto määrää pitkälti kaikilla elämän alueilla.

      Monesti jopa pyritään voimakkaasti lisäämään sharia-lain kannatusta muslimien keskuudessa. Kun muslimit näin jättävät länsimaisen yhteiskunnan huomiotta, niin sen rinnalla oleva islamilainen sharia-yhteiskunta vahvistuu. Tällaisesta on viitteitä myös täällä Suomessa. Ei tuolla tavalla edes haluta integroitua länsimaiseen yhteiskuntaan. Ei siis häviä massaan.

      • Anonyymi

        Viharikosten kohteina on muslimit tästä on näytöt ja oikeuden käynnit parhaillaan.
        Muslimeja ollut suomessa 1800-luvulta asti, muslimeja korkeintaan 1 % eikä määrä lisäänny päinvastoin tapahtuu sulautumista väestöön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihapuhe on se "rikos" johon mahdollisesti joku syyllistynyt, mutta juurisyy on noissa tulijoissa itsessään. Olisivat olleet ja eläneet kuten ihmisten pitääkin, ei rikoksia , raiskauksia
        murhia terrori-iskuja yms. tekeviä länsimaihin sopeutumattomia eläjiä voi kukaan järjellinen ihminen kunnioittaa.

        Suomessa kauan olleen tataariväestöntietoinen sekoittaminen asiaan on aloittajalta typeryyttä monessa mielessä, kyllä nykyisin tiedetään KETKÄ sitä yhteiskuntarauhaa rikkovat kaikin mahdollisin keinoin - ja tulevat niin vastakin tekemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viharikosten kohteina on muslimit tästä on näytöt ja oikeuden käynnit parhaillaan.
        Muslimeja ollut suomessa 1800-luvulta asti, muslimeja korkeintaan 1 % eikä määrä lisäänny päinvastoin tapahtuu sulautumista väestöön.

        Muslimeita vihataan, koska tulivat anomaan ja ruikuttamaan apua kristityltä hyvinvointivaltiolta, eivätkä kuitenkaan hyväksy tätä yhteiskuntaa, johon voisivat kotoutua.
        Muslimit tuovat yhteiskuntaamme omia tapojaan ja omaa taikauskoista kulttuuriaan ja kivikautisia tapojaan vaikka omilla tavoillaan, taikauskoisella kulttuurillaan ja kivikautisilla tavoillaan ovat tuhonneet omat kotimaansa.
        Mikäli yksikään mamu uskoo, että voi kotoutua Suomeen, niin käyttäytymisen on muututtava. Ensinnäkin kannattaa heittää kaikki taikauskonto ja omat kunniakäsitykset romukoppaan. Ottaa nöyrästi länsimainen sivistys vastaan ja unohtaa oma, yhteiskuntaa tuhoava kulttuuri ja taikausko sekä alkaa elää sivistyneen nykyihmisen tavoin.
        Mikäli tuntuu mahdottomalta, niin suosittelen pikaista muuttoa takaisin sinne omaan paratiisiin.
        Suomalainenkin yhteiskunta on hyvin ymmärtäväinen, mutta jossain vaiheessa ymmärrys loppuu, jolloin alkaa hirveä aika.

    • Anonyymi

      Valtaosa ulkkareista on pakolaisia siitä yksinkertaisesta syystä että ulkkariosaaja

      joka ei ole perijä eikä lottovoittaja

      ei tule maksamaan haloslaisen sosdemsakin veroja, kärsimään ja elämään vuosikausia jossain piiankopissa sossutuella
      ja sitten jos saa viran Joensuun nurkkayliopistossa siellä maksetaan surkeaa palkkaa, josta joutuu maksamaan rutosti veroja, joilla elätetään ulkomaisen osaajan MAANMIESTEN

      Kelalla eläviä perheitä ja synnytyksiä, joissa syntyy lapsia jotka eivät mene töihin kun vanhemmatkaan eivät menneet ja olivat aina kotona pelaamassa potkupalloa puistossa lasten kanssa eivätkä lapset mene opiskelemaan koska vanhemmatkaan ...

      ja koska kotona ei ole kirjahyllyä jossa oli kirjoja eli Chandrasekharin teos mustista aukoista,
      esim. lahorelainen nobelisti Ch meni Cambridgeen ei tule Åbo Akademin där man talar rantaruotsi ei silloin ei nyt

      • Anonyymi

        Pakolaisten osuus 30 000 suhteessa muuhun maahanmuuttoon lopulta häviävän pientä ja pienenee edelleen.

        Osa pakolaisista on työelämässä, suhteessa suomen työttömiin ( 300 000 ) kannat huolta pakolaisten työttömistä mutta et suomalaisten.

        Pertikki

        Pitää huomioida työhaluttomuus myös vieraiden keskuudessa.On myös näyttöjä rikollisuudesta ja suomen lakien ja soveltumattomuudesta muslimien keskuudessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää huomioida työhaluttomuus myös vieraiden keskuudessa.On myös näyttöjä rikollisuudesta ja suomen lakien ja soveltumattomuudesta muslimien keskuudessa.

        Ja moni tulijoista on myös pettynyt! Ei saanutkaan omaa taloa,,vaan joutuu jossakin kymmenen miehen kommuunissa asumaan, eikä niitä Juha Sipilän mainoksessa olleita blondi-kaunottaria myöskään ole kaikille riittänyt. Ei sinnepäinkään,,suurimmaksi osaksi vanhoja ja lihavia vain.

        Niinpä ankarassa ja vakavassa "hätätilassa" SAA jopa raiskata "vääräuskoisen" olipa se lapsi tai vanhus,,mies tai nainen. Tai vaikka aasi. Tai lammas. Tai nainen.

    • Anonyymi

      Monet suomalaiset kasvattivat lapsistaan paskasakkia joka ei tee työtä
      eli ei ala lakasinkoneenkuljettajaksi vaan loisimaan
      Kanariansaarten matkoja ja jotain tradenomilässyä

      eli lastenlapsenne

      ja sitten tarvitaan lisää sossulaisia kehitysmaista Kelassa elämään

      Muslimien lisääntyminen on massiivinen ongelma ja maailman suurimmaksi muslimimaaksi on muuttumassa pikkuhiljaa Intia

      Toinen polttopiste on Nigeria ja sen ympäristö eli väestö kaksinkertaistuu 30 vuodessa työttömiksi ei ole työtä nyt eikä kaksinkertaistumisen jälkeenkään

      Ja Eurooppa on lähellä voi vaikka lentää

      Aikaanaan Suomeen tulleet yrittäjät pakenivat diktatuuria Venäjältä tsaarin ja kommunistien

      nyt ne muuttamat Englantiin jos eivät pääse USA:han ei ainakaan Suomeen maksamaan älyöttömiä veroja ja pieneen markkinaan jossa ei ole mitään kuin juoppoja luusereita maalla pubissa ja tylsyys

      Ei puhettakaan että espanjalaiset sairaanhoitajat tai brittiläinen viulisti Viktoria Mullova tai Nokian entinen johtaja intialainen Rajeev Suri asuisi Suomessa vaan Englannissa https://www.inmarsat.com/en/news/latest-news/corporate/2021/inmarsat-announces-appointment-of-rajeev-suri-as-ceo.html

    • Suomen työttömät suhteessa työssä käyviin on lopulta pientä, kaikkia työttömiä ei saada ikinä työelämään, ongelma on ikärakenne, vanhusten suuri määrä ja muut työelämän ulkoppuolella.

      Ratkaisu on maahanmuutto muuten ei valtio saa tarpeeksi verotuloja hyvinvoinnin ylläpitoon.

      Lisää työpaikkoja ja lisää maahanmuuttajia useita satojatuhansia nykyisten lisäksi.

      • Anonyymi

        Työ on oltava tiedossa jotta tänne saisi tulla. Mitään elättejä ei täällä kaivata. Jos saksalainen tai ranskalainen insinööri halutaa tulla tänne duuniin, niin tuskin kovin moni valittaa aiheesta.

    • Assimilaatio olisi tietenkinkaikkein paras vaihtoehto yhteisölle, mutta tietyt maahanmuuttajaryhmät assimiloituvat todella hitaasti. Menee joskus useita sukupolvia ja siirtymisvaihe on hankala, kun uudessa ympäristössä kielitaidottomat vanhemmat eivät pysty tukemaan ja ohjaamaan nuorisoaan. Vanhemmat ei itsekään ymmärrä systeemiä ja etsivät yhteenkuuluvaisuutta ja tukea omankulttuurinsa edustajista. Gettoutumisprosessi vaikeuttaa intrgroitumista ja sen hoitamiseksi olisi tehtävä jotain.

      • "Paloma01"

        Tarkoittanet, että Assimilaatio(Sulautuminen) muuttaa nustan Nahkankin vaaleammaksi?
        Poistaen samalla Huulista liiat täytteet.
        -
        Niinpä.
        Ghetot syntyvät Poliisin vetäytyessä kuhuissaan.
        Jimmie Åkesson saattaisi auttaa niin Poliisianne, kuin sinuakin.
        -
        Noh.
        Suomessakin alkaa Poliisi-laitos paeta kauhunsa taka-maille.
        Pois nykyisen Hallituksen mailta.
        Kauemmaksi etu-linjasta.

        H.

      • "Pertikki"

        Pertikki-Ryhmä

        Kirjoitit taas kerran kommentin jossa olet selkeästi määritellyt Erään ikä-ryhmän elämän.
        Voisitko siis ystävällisesti määritellä tarkasti myös kommenttisi toisen ryhmän?
        Yhtä tarkasti tietenkin.

        H.

      • huruksz kirjoitti:

        "Paloma01"

        Tarkoittanet, että Assimilaatio(Sulautuminen) muuttaa nustan Nahkankin vaaleammaksi?
        Poistaen samalla Huulista liiat täytteet.
        -
        Niinpä.
        Ghetot syntyvät Poliisin vetäytyessä kuhuissaan.
        Jimmie Åkesson saattaisi auttaa niin Poliisianne, kuin sinuakin.
        -
        Noh.
        Suomessakin alkaa Poliisi-laitos paeta kauhunsa taka-maille.
        Pois nykyisen Hallituksen mailta.
        Kauemmaksi etu-linjasta.

        H.

        ...mustan

        En tarkoita mitään sellaista mitä kuvittelet.
        Rodullisesti maihimme muuttaneet ulkomaalaiset ovat niin pieni vähemmistö ja heistäkin suurin osa valkonahkaisia, että mitään pysyvää muutosta ei tule näkymään sadan vuoden päästä katukuvassamme. Vähän ehkä kansainvälisesti värittynyttä vaatetusta, jokuinen huivipää, vähän vähemmän perämetsän sisäsiittoisia, buskispiirteitä kasvoissa. Ole huoletti. Tyttäresi lapsenlapsenlapsista kasvaa ihan fiksuja. Pojasta polvi paranee ja maahanmuton seurauksena ei suomipojan tarvi enää hakea veneellä vastarannasta morsianta. (Jolla on mahdollisesti sama isä....koska äidinme aina tiedämme, mutta isä voi olla kuka tahansa. Maantieteellinen välimatka tosi takaa sen että näin ei ole)

      • Anonyymi

        Vääränlaisen ihmislajin sulkeminen ulos, kuten Australia on pisteyttänyt kylmästi jo kymmeniä vuosia. Koulutuksesta ja ammatista oli erilaisia painotuksia aussien elinkeinoelämän tarpeiden mukaan.
        Kuulostaa kovalta karsinoillilta, mutta vilkasemalla maapallokarttaa, ymmärtää jotain.
        Kanadalla on myös ollut oma.
        Suomella ei ole sellaisia vetovoimatekijöitä, kuin Australialla lämmintä ilmanalaa.
        Suomessa on sossu , jota härskisti käytetään hyväksi.

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        En tarkoita mitään sellaista mitä kuvittelet.
        Rodullisesti maihimme muuttaneet ulkomaalaiset ovat niin pieni vähemmistö ja heistäkin suurin osa valkonahkaisia, että mitään pysyvää muutosta ei tule näkymään sadan vuoden päästä katukuvassamme. Vähän ehkä kansainvälisesti värittynyttä vaatetusta, jokuinen huivipää, vähän vähemmän perämetsän sisäsiittoisia, buskispiirteitä kasvoissa. Ole huoletti. Tyttäresi lapsenlapsenlapsista kasvaa ihan fiksuja. Pojasta polvi paranee ja maahanmuton seurauksena ei suomipojan tarvi enää hakea veneellä vastarannasta morsianta. (Jolla on mahdollisesti sama isä....koska äidinme aina tiedämme, mutta isä voi olla kuka tahansa. Maantieteellinen välimatka tosi takaa sen että näin ei ole)

        "”Kaikki puolueet ovat tehneet virheitä. Ruotsi tahtoi hyvää, mutta olimme naiiveja integraation ongelmien suhteen. Nyt tarvitaan ennaltaehkäiseviä toimia ja kovempia rangaistuksia. Kaikkien puolueiden yhteistyötä.”

        Svea-mamma on kusessa,,kaulaansa myöten. Ja Suomi,,se hinautuu perässä päästäessään feminiinisen hallituksen tekemään samaa tuhoa kuin Ruotsissa.

        Järjetöntä.

      • Paloma01 kirjoitti:

        En tarkoita mitään sellaista mitä kuvittelet.
        Rodullisesti maihimme muuttaneet ulkomaalaiset ovat niin pieni vähemmistö ja heistäkin suurin osa valkonahkaisia, että mitään pysyvää muutosta ei tule näkymään sadan vuoden päästä katukuvassamme. Vähän ehkä kansainvälisesti värittynyttä vaatetusta, jokuinen huivipää, vähän vähemmän perämetsän sisäsiittoisia, buskispiirteitä kasvoissa. Ole huoletti. Tyttäresi lapsenlapsenlapsista kasvaa ihan fiksuja. Pojasta polvi paranee ja maahanmuton seurauksena ei suomipojan tarvi enää hakea veneellä vastarannasta morsianta. (Jolla on mahdollisesti sama isä....koska äidinme aina tiedämme, mutta isä voi olla kuka tahansa. Maantieteellinen välimatka tosi takaa sen että näin ei ole)

        "Paloma01"

        Lapseni eivät tee lapsia.
        Miksi, siitä olen jo kommentoinnut jonkun kerran.
        Minä olen Kanta-Suomalainen.
        Siksi olen huolissani maastani.
        Suomesta.

        H.

      • Anonyymi

      • huruksz kirjoitti:

        "Paloma01"

        Lapseni eivät tee lapsia.
        Miksi, siitä olen jo kommentoinnut jonkun kerran.
        Minä olen Kanta-Suomalainen.
        Siksi olen huolissani maastani.
        Suomesta.

        H.

        En muista lukeneeni, mutta olen pahoillani puolestasi. Omat kaksi ihanaa tyttäreni poikaa ovat elämäni valo ja aurinko. Puoliksi ruotsalaisia, 25 prosenttia DNA:sta suomalaista , 25% kolumbialaista (espanjalaista pääosin). Puhuvat kahta kieltä, englantia ja ruotsia ja opiskelevat espanjaa koulussa.
        Olen todella surullinen puolestasi.

      • huruksz kirjoitti:

        ...mustan

        H.

        Muu ikäryhmä, ne jotka eivät vielä ole työelämässä, alle työikäiset.

        Kaikki työ ei voi olla tuottavaa, niitten jotka tuottavassa työssä on elätettävä ne muut lista on pitkä tätä ei voi laistaa, siksi yhteiskunnan hyvinvoinnille tärkeää että työllisiä on tarpeeksi.
        Tuottava työ elättää myös huono-osaisia, turvapikanhakijoita, niitä jotka loisivat tahallaan.
        Tuottava työ mahdollistaa mm. puolustusvoimat, poliisit, kansanedustajat...kansanedustaja joka ei osaa tehtäviään hänetkin kustantaa tuottava työ.

      • Paloma01 kirjoitti:

        En tarkoita mitään sellaista mitä kuvittelet.
        Rodullisesti maihimme muuttaneet ulkomaalaiset ovat niin pieni vähemmistö ja heistäkin suurin osa valkonahkaisia, että mitään pysyvää muutosta ei tule näkymään sadan vuoden päästä katukuvassamme. Vähän ehkä kansainvälisesti värittynyttä vaatetusta, jokuinen huivipää, vähän vähemmän perämetsän sisäsiittoisia, buskispiirteitä kasvoissa. Ole huoletti. Tyttäresi lapsenlapsenlapsista kasvaa ihan fiksuja. Pojasta polvi paranee ja maahanmuton seurauksena ei suomipojan tarvi enää hakea veneellä vastarannasta morsianta. (Jolla on mahdollisesti sama isä....koska äidinme aina tiedämme, mutta isä voi olla kuka tahansa. Maantieteellinen välimatka tosi takaa sen että näin ei ole)

        Enpä oikein tiedä, kun sanotaan ´´pieni vähemmistö.´´
        Pienet vähemmistöthän, nyt ovat olleet tapeetilla joka asiassa, kansallisuuteen katsomatta.
        Nytkin nuorisojoukko aiheuttaa kaaosta Mannerheimintiellä. Ei taidä olla kiire töihin, eikä opiskelemaan.
        Aika paljon pahaa siellä Ruotsissakin ovat ´´pienet vähemmistöt´´ saaneet aikaan.
        Ainakin sellaisia uutisia tänne sieltä tulee.
        Toivottavasti viranomaisemme täällä pysyvät hereillä.

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        En muista lukeneeni, mutta olen pahoillani puolestasi. Omat kaksi ihanaa tyttäreni poikaa ovat elämäni valo ja aurinko. Puoliksi ruotsalaisia, 25 prosenttia DNA:sta suomalaista , 25% kolumbialaista (espanjalaista pääosin). Puhuvat kahta kieltä, englantia ja ruotsia ja opiskelevat espanjaa koulussa.
        Olen todella surullinen puolestasi.

        Miksi et pannut niitä lukemaan saksaa ja ranskaa
        vaan
        mitättömän maatalousvaltion Espanjan kieltä?

      • Pertikki kirjoitti:

        Muu ikäryhmä, ne jotka eivät vielä ole työelämässä, alle työikäiset.

        Kaikki työ ei voi olla tuottavaa, niitten jotka tuottavassa työssä on elätettävä ne muut lista on pitkä tätä ei voi laistaa, siksi yhteiskunnan hyvinvoinnille tärkeää että työllisiä on tarpeeksi.
        Tuottava työ elättää myös huono-osaisia, turvapikanhakijoita, niitä jotka loisivat tahallaan.
        Tuottava työ mahdollistaa mm. puolustusvoimat, poliisit, kansanedustajat...kansanedustaja joka ei osaa tehtäviään hänetkin kustantaa tuottava työ.

        "Pertikki"

        Kiitos.
        Vieläkin vähän vajavainen.
        Vanhukset eivät ole syypää mihinkään.
        He ovat veronsa maksaneet.
        Osittain vanhempensakin eläkkeet.
        Samalla kun rakensivat Suomen.
        Joten heitä ei tarvitse enää mainita.
        -
        Pitää mainita heidät, jotka tulevaisuuttaan elävät ja tekevät.
        Pitäisi myös asemoida (maalittaa) heitä, jotka eivät halua/saa tehdä töitä.
        Muistuttaa heille, että palkka muodostuu koulutuksesta ja osaamisesta.
        Jos tuntuu, että ei osaa mitään, voi perustaa firman ja alkaa työllistää kavereitaan.
        Huippu-palkoilla tietenkin.
        -
        Tunnistan ihan hyvin Virka-Mies-Työn.
        Sen tarpeen ja palkkaajan.
        Alahan siis määritellä tarpeelliset, pois-lukien Nahka-Vammaiset.

        H.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi et pannut niitä lukemaan saksaa ja ranskaa
        vaan
        mitättömän maatalousvaltion Espanjan kieltä?

        Maailmassa on 580 miljoonaa ihmistä jotka puhuu espanjaa. Äidinkielenään 483 miljoonaa. Maailman toiseksi eniten puhuttu kieli. Hyvää kielipääomaa, maailman ensimmäinen ja toinen kieli.
        En minä heitä laita lukemaan mitään. Itse valitsevat.

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Maailmassa on 580 miljoonaa ihmistä jotka puhuu espanjaa. Äidinkielenään 483 miljoonaa. Maailman toiseksi eniten puhuttu kieli. Hyvää kielipääomaa, maailman ensimmäinen ja toinen kieli.
        En minä heitä laita lukemaan mitään. Itse valitsevat.

        Ihan hyvä mutta se on vain silleen että nuori ei tee espanjalla yhtään mitään opiskelussa
        ei sillä ole merkitystä mitä kieltä venäläiset kiinalaiset tai intialaiset puhuvat
        vaan
        millä kielellä parempi opetus julkaistaan

        kielitaito ei kannata aina koska vie muulta resursseja

    • Uutinen Ylellä tänään: ´´Ranska aikoo sulkea kuusi moskeijaa, sekä hajoittaa useita yhdistyksiä, joita epäillään radikaali-islamistisen propagandan levittämisestä.´´
      Tiedustelu on siellä tutkinut asioita marraskuusta 2020 alkaen.
      Pikkuisen se ajatteluttaa, mihin eurooppa onkaan menossa.

      • Anonyymi

        En usko että meidän aikanamme,,mutta muslimit tullaan ajamaan ulos Euroopasta. Taas.
        Taitaa sitten olla "kolmas kerta" joka toden sanoo.

      • Anonyymi

        IS eilen...

        ''SUPO kertoo, että äärioikeistolaisen terrorismin uhka on länsimaissa kasvanut. Äärioikeistolaiset terrori-iskut ovat mahdollisia länsimaissa, eikä tällaisen iskun mahdollisuutta voida sulkea pois Suomessakaan.

        Supo on saanut viitteitä konkreettisten tekojen valmistelusta vuoden 2019 jälkeen.

        – Myös Suomessa on viimeisen parin vuoden aikana saatu viitteitä konkreettisten tekojen valmistelusta. Ja tämän takia tällaisen äärioikeistolaisen terrori-iskun mahdollisuutta emme voi Suomessakaan sulkea pois, Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari sanoi maanantaina tiedotustilaisuudessa.''

      • Anonyymi

        Tämä suomi-palsta on täynnä propagandaa ja valheita, jotka yllyttävät vihaan ja laittomuuksiin.
        Lainvalvojan olisi otettava tiukempi kanta palstan kirjoituksiin.

        Tuskin muuta tulee äärioikeiston taholta tapahtumaan kuin ne perinteiset marssit.
        En näkisi mitenkään varallisiksi tai uhkaaviksi,,no jaa,,anarkisti-vasemmistolaiset heittelevät kiviä, pulloja yms. marssijoiden sekaan? Ja saattavat osua sivulliseen,,kuten on jo aiemminkin käynyt.

        Ketkähän niitä rähinöitsijöitä oikein ovatkaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        IS eilen...

        ''SUPO kertoo, että äärioikeistolaisen terrorismin uhka on länsimaissa kasvanut. Äärioikeistolaiset terrori-iskut ovat mahdollisia länsimaissa, eikä tällaisen iskun mahdollisuutta voida sulkea pois Suomessakaan.

        Supo on saanut viitteitä konkreettisten tekojen valmistelusta vuoden 2019 jälkeen.

        – Myös Suomessa on viimeisen parin vuoden aikana saatu viitteitä konkreettisten tekojen valmistelusta. Ja tämän takia tällaisen äärioikeistolaisen terrori-iskun mahdollisuutta emme voi Suomessakaan sulkea pois, Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari sanoi maanantaina tiedotustilaisuudessa.''

        Unohditko tarkoituksella ääri-i slamilaiset piirit, joista Pelttari mainitsi.
        Ovat itseasiassa eniten Supon seurannassa, satoja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä suomi-palsta on täynnä propagandaa ja valheita, jotka yllyttävät vihaan ja laittomuuksiin.
        Lainvalvojan olisi otettava tiukempi kanta palstan kirjoituksiin.

        No, mikä on kauheaa?
        Miten on elokapinalliset, lyövät persettä asfalttiin keskiviikkoillasta alkaen Mannerheimintiellä. Sekö on ok?

    • Anonyymi

      Mahtavaa tajunnan virtaa.

    • Anonyymi

      tuetaan sekaavioliittoja lailla

    • Anonyymi

      Sossueläkeläinen ei antaisi oikeiston marssi mutta matun terrorisoida

    • Anonyymi

      En jaksa ajtella väestöpohjaamme ja sen mutoksia. Enkä päätäni sillä vaivata.Elämää takanani lähes 69v. Joten edessä ei paljon.Sanon vaan kun sairastin Irak kurdi kuskasi minut sairaala ja haki.Ei suinkaan valtaväestön kuuluva sukumme,ei edes lähisku pierassut minuun päin 6kk.Kun olisin tarvinut heitä. Kun siskon mies vanha usein sairaala.Ampulansilla ja kuset housuissa. Ei hänen oma poika hakenut Suursuon sairaalaHelsinki pakilantieltä isänsä kusisia vaateita. Kyllä se olin minä ja kuskina Irak kurdi Suomen kansalinen työtä tekevä ja veroja maksava.Joten turha yleistää mikään kulturi huono tai hyvä.Niin löytyy hyviä kuin huonoja ihmisiä valtavaestö kuin vähemistökulturit. Mustalaisia unohtamatta.Oli mustalais mumo jo kuolut,kuten siskoni mies. Mummo rakas ja läheinen. Jonka luo saatoin mennä iloneen murheineen. Kontula-Mellunmäki Suursuon sairaala vuodet 2013-2018.piste

    • Taistella muslimeja vastaan, entä muita uskontoja, Suomessa vissiin toistasataa eri uskontoa miksi vain taistella muslimeja, onko muslimit aiheuttaneet jotain eriskummallista.

      Sakasassa AfD persujen sisarpuolue vihaavat juutalaisia, haluavat heidät pois maasta.

      Tynkkysen näköinen persu punasine ruutupaitoineen, sama paita ollu 10 vuotta päällä hilluu elokapinoitsien keskellä Mannerheimintiellä syylistyy vihaan kansanryhmää vastaan ties kuinka monen kerran, syyte päällä.

      Menossa karnevaali tunnelma ja poliisi aikoo toimia, sillee.

      • Anonyymi

        Etkö tosiaan seuraa uutisia! Mistä luulet lähi idän ja Afrikan ongelmien johtuvan? Muslimina tietysti olet sitä mieltä, että länsimaista, demokratioineen ja kristinuskosta. Miten voit olla noin tietämätön?

    • Anonyymi

      Ohisalon twiitti ennen tätä 31.5. 2017
      "Helsingin poliisi, onko tosiaan ok, että Vesalan _koululla_ kokoontuu islamisaatiota vastustava Suomi ensin -porukka, kesken koulupäivän?2

      Ohisalo on huolissaan islamilaisuuden vastustamisesta ja Suomi ensin -ideologiastaa joten hän on isla.. eikun Suomen ministeri

      • Anonyymi

        Tuo Ohisalo on todella paha henkilö tuolle paikalle. Moni ei halua ymmärtää, vaikka ajattelee pohjimmiltaan toista, ollaan olevinaan humaania ja suvaitsevaista, mutta tehdään Suomelle karhunpalvelus, tukemalla Ohisalon ja vihreitten kaksnaamaista touhua.

        Elokapinalliset eri kuin vihreä puolue.

    • Anonyymi

      kyllä maahanmuuttajat erottuu kaikissa etelä-Suomen kaupungeissa, heitä liikkuu paljon ja suurissa porukoissa. vielä aika äänekkäitä ja puhuvat kotikieltään.
      näin on ollut jo monia vuosia
      itse en mitenkään uskaltaisi kulkea näissä kaupungeissa iltamyöhällä

      • Anonyymi

        Meidän paikkakunnalla paljon muualta tulleita, eniten saa pelätä kantasuomalaisia.
        Maahanmuuttajat ovat omissa oloissaan, se on huono piirre, kun pääsee keskustelemaan heidän kanssaan tuntuu että haluaisivat enemmän ystävystyä.
        Maahanmuuttajataustaisten toinen sukupolven nuorilla on varmaan helpompaa.

        Ruotsissa maahanmuuttajat televisiossa kertoivat että ovat aina toisen luokan kansalaisia, saattaa pitää paikkansa osittain.

    • Anonyymi

      Suvaitsevalle puna-vihertävälle suomalaisnaiselle on status-symboliksi luettava matu-mies. Ilmeisen totta, kun klatselee joissakin virastoissa tms. nimilistoja.
      Kovasti on vientiä mustatukkaisella ja naista alistavalla barbaarilla,,vaikka ei ihan helppo ole uskoa.

    • Anonyymi

      Paikkakunnallamme on jonkin verran venäläisiä. Kaikki tuntemani aikuiset ovat töissä.
      Kiinteistöhuollosta sellutehtaaseen ja rekkakuskiin.
      Siivoojasta marketin kassaan ja apteekin työntekijään.
      Kaikki ovat asiallisia, seurallisia ja ystävällisiä.
      Seinänaapurinamme on vuosien saatossa ollut kolme nuorta miestä. Ei vähäisintäkään häiriötä. Kaverit ovat asiallisia ja hyvin kohteliaita.

      Minulla olisi syytä vihata venäläisiä mutta on tyydyttävä vihaamaan Neuvostoliiton muinaista politiikkaa.

      Kotoisista romaneistamme minulla on täysin päinvastaisia kokemuksia joka suhteessa!

      • Anonyymi

        Kaikkein vaarallisin porukka on venäläiset
        jotka pyrkivät liittämään Ahneenmaan Venäjään voidakseen häiritä Suomen ja Ruotsin laivaliikennettä ja liittämään Syyrian rannat Venäjään voidakseen häiritä Välimerta

        Venäläiset vihavat Gorbatshovia koska tämä vapautti eestiläiset venäläisvallasta
        ja siten venäläisten päästäminen joukkona Suomeen vaarantaa tilanteen myös meillä

        Kannatan ehdottomasti Ahvenanmaan vaihtamista johonkin Karjalan Kannaksen alueeseen.
        Edut? Manner Suomelta poistuisi yksi taloudellinen rasite ja Ruotsi saisi naapurikseen sotilaallisen suurvallan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkein vaarallisin porukka on venäläiset
        jotka pyrkivät liittämään Ahneenmaan Venäjään voidakseen häiritä Suomen ja Ruotsin laivaliikennettä ja liittämään Syyrian rannat Venäjään voidakseen häiritä Välimerta

        Venäläiset vihavat Gorbatshovia koska tämä vapautti eestiläiset venäläisvallasta
        ja siten venäläisten päästäminen joukkona Suomeen vaarantaa tilanteen myös meillä

        Älä samaista venäläisiä ja Venäjän diktatoorista hallintoa!
        Eräs venäläinen sanoi osuvasti, että hän pitää venäläisistä mutta ei Venäjästä.
        Tuo on myös minun asenteeni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä samaista venäläisiä ja Venäjän diktatoorista hallintoa!
        Eräs venäläinen sanoi osuvasti, että hän pitää venäläisistä mutta ei Venäjästä.
        Tuo on myös minun asenteeni.

        Sinulla ei ole asennetta pelkkä lässyä

        Venäläiset perheet ovat varastaneet suomalaisten asunnot Viipurissa jne
        eli osallistuneet varkauteen joten ilman muuta samaistetaan

        rajan siirto ei muuta omistusoikeutta maatilaan tai asuntoon

        Venäjällä ei ole kansalaisten yhdistystä liittoa toimintaa varastettujen alueiden palauttamiseksi

        Venäläiset tavikset harjoittivat avointa rasistista miehitystä Eestissä jne
        ja vihaavat Gorbatshovia joka palautti itsenäisyyden eli ovat miehittäjä Stalinin
        lapsia

    • Typerää puhua matu miehistä, naisista alentuvasti.

      Suomen ei ole helppo saada työperäistä maahanmuuttajia länsi-euroopasta, ei Suomi ole erityisen houkutteleva maa.
      Maailman onnellisin kansa saattaa olla olla onnellisia keskenään, en täysin varma siitäkään.
      Kun maahanmuuttaja tulee työnperässä tänne heidät olisi hyväksyttävä joukkoomme, jos suhtautuminen persumaista niin ihmetten kuinka viihtyvät.
      Jossain vaiheessa jos suomessa on miljoona maahanmuuttajaa on heidän kanssa oltava sopeutuvia, jos et ole tulee vaikeusia yhteis elo.

      Ihmettelen persuja, ovatko kateellisia tulijoita kohtaan, persut itse kaikkein huonommin kouluttautuneita vasemmistoon verrattuna ja kokoomukselaisiin, johtuuko rasistisuus sivistyneestä ajattelu tavasta, näin on pakko olla.

      • Anonyymi

        Höpöööö

    • Anonyymi

      Eikös Deng autuas todennut aikoinaan: Kissan värillä ei ole väliä , kunhan pyydystää rottia !

      Ex Oriente Lux

      • Anonyymi

        Tuo on kyllä osittain totta, mutta on kattilaji, joka mieluummin makoilee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on kyllä osittain totta, mutta on kattilaji, joka mieluummin makoilee.

        Kiinan diktatuuri ei onneksi ole Suomen naapuri mutta se on erittäin tuhoava kulttuuri diktatuurina

    • Anonyymi

      Vaarallisin porukka lienee lapset. Useissa kylteissä lukee: "Varo Lapsia"

      • Anonyymi

        Elokapina voisi myös käyttää kylttejä Varo Lapsia koska kakaroitahan ne ovat,,kaikki.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      265
      4640
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      133
      3019
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2827
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1771
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1634
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1511
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1380
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1272
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1149
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      212
      1148
    Aihe