"Valtaosa suomalaisista ei tunne väistämissääntöjä tieliikenteessä. Sen vahvistaa niin tuorein asiasta tehty selvitys(siirryt toiseen palveluun) kuin arkiset havainnot tiellä liikkujilta ja liikkumista opettavilta.
Vain kaksi viidestä tiesi kevään kyselyssä esimerkiksi, että pyöräilijä väistää risteäviä autoja ylittäessään ajoradan suojatien kohdalla, jos autoilijoilla ei ole väistämisvelvollisuutta osoittavaa liikennemerkkiä.
Suojatie on nimittäin jalankulkijoiden suojatie, ja jalankulkijaksi pyöräilijä muuttuu vain hyppäämällä satulasta ja taluttamalla"
Lisäksi tulee jatkuvasti pyöräilijä vasenta reunaa vastaan. En väistä, ajakoon ojan kautta. Kannattaa opetella säännöt.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.