Raamattu tuomitsee Jumalan tuomion julistajat

Niin Jeesus kuin Raamattukin tuomitsee yksiselitteisesti Jumalan nimissä kanssaihmisiään tuomitsevat hihhulit.

Pelkään heidän puolestaan että heidän kohtalonsa tulee olemaan karu.
1087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kyllä. Älkää kadotustuomiota lausuko, sanoi Jeesus. Jo se että sanoo toisen ihmisen olevan ateisti tai väärässä uskossa on kadotustuomion lausumista.

Äänestä
  • >>Älkää kadotustuomiota lausuko, sanoi Jeesus.<<

    Tämä ei pidä paikkansa.

    Olet ottanut lauseen kehnosta 1933/38-käännöksestä. 1992-käännöksessä on myös omat ongelmansa, mutta tämän jakeen Luuk 6:37 se kääntää paremmin. Alkukielessä ei puhuta mitään kadotustuomiosta. Jeesus ei kieltänyt kadotustuomion antamista vaan tarkoitti sitä, ettei ilman tuomiovaltaa saa tuomita varsinkaa väärillä perusteilla. Raamattu antaa tuomiovallan nille, joille se kuuluu, mutta rivikansalaisilla ei ole tuomiovaltaa.

    Luuk 6:37 "Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan.

    1 Kor 5:12 Ei kai minun asiani ole tuomita ulkopuolisia? Ettehän tekään tuomitse muita kuin omaan piiriinne kuuluvia.
    13 Ulkopuoliset tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."

    Jeesus antoi vallan opetuslapsilleen antaa kadotustuomion nille, joille Herra käski antamaan kadotustuomion. Myös profeetta Jesaja antoi kadotustuomioita.

    Matt 16:19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu."

    Joh 20:21 Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät."
    22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki.
    23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

    Jes 22:14 Niin minä sain kuulla Herran Sebaotin sanat: -- Tietäkää: tämä synti jää sovittamatta aina kuolemaanne saakka. Näin sanoo Jumala, Herra Sebaot.

    Äänestä

Mitäs muuta uskovaiset tekee kun tuomitsevat tosiaan ja muita pakanoita !!

Äänestä

olemattomat ei tuomitse 🤣

Äänestä

"Niin Jeesus kuin Raamattukin tuomitsee yksiselitteisesti Jumalan nimissä kanssaihmisiään tuomitsevat hihhulit."

Tässäkin suhteessa me elävät uskovat olemme erityisen tarkkoja että emme missään nimessä tuomitse emmekä anna tuomion lausuntaja. Meitähän haukutaan fundamentaleiksi juuri siitä syystä, että kirjaimellisesti tottelemme Jeesuksen käskyjä ja Hän kielsi visusti tuomitsemiset.

Äänestä
  • Jeesus ei kieltänyt kadotustuomion antamista vaan tarkoitti sitä, ettei ilman tuomiovaltaa saa tuomita varsinkaa väärillä perusteilla. Raamattu antaa tuomiovallan nille, joille se kuuluu, mutta rivikansalaisilla ei ole tuomiovaltaa.

    Luuk 6:37 "Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan.

    1 Kor 5:12 Ei kai minun asiani ole tuomita ulkopuolisia? Ettehän tekään tuomitse muita kuin omaan piiriinne kuuluvia.
    13 Ulkopuoliset tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."

    Jeesus antoi vallan opetuslapsilleen antaa kadotustuomion nille, joille Herra käski antamaan kadotustuomion. Myös profeetta Jesaja antoi kadotustuomioita.

    Matt 16:19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu."

    Joh 20:21 Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät."
    22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki.
    23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

    Jes 22:14 Niin minä sain kuulla Herran Sebaotin sanat: -- Tietäkää: tämä synti jää sovittamatta aina kuolemaanne saakka. Näin sanoo Jumala, Herra Sebaot.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jeesus ei kieltänyt kadotustuomion antamista vaan tarkoitti sitä, ettei ilman tuomiovaltaa saa tuomita varsinkaa väärillä perusteilla. Raamattu antaa tuomiovallan nille, joille se kuuluu, mutta rivikansalaisilla ei ole tuomiovaltaa.

    Luuk 6:37 "Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan.

    1 Kor 5:12 Ei kai minun asiani ole tuomita ulkopuolisia? Ettehän tekään tuomitse muita kuin omaan piiriinne kuuluvia.
    13 Ulkopuoliset tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."

    Jeesus antoi vallan opetuslapsilleen antaa kadotustuomion nille, joille Herra käski antamaan kadotustuomion. Myös profeetta Jesaja antoi kadotustuomioita.

    Matt 16:19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu."

    Joh 20:21 Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät."
    22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki.
    23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

    Jes 22:14 Niin minä sain kuulla Herran Sebaotin sanat: -- Tietäkää: tämä synti jää sovittamatta aina kuolemaanne saakka. Näin sanoo Jumala, Herra Sebaot.

    Herra auttakoon, ettet vain kuvittele itselläsi tai kenelläkään muullakaan nykyään elävällä olevan tuollaista tuomiovaltaa.

    Äänestä

  • Tipale kirjoitti:

    Herra auttakoon, ettet vain kuvittele itselläsi tai kenelläkään muullakaan nykyään elävällä olevan tuollaista tuomiovaltaa.

    Muinoin kuolleesta äpäräkersasta nyt puhumattakaan

    Äänestä

He ovatkin Raamatun mukaan saatananpalvojia tosi Jumalan uhrikultilla (Kristus), totta kai Raamatunkin mukaan heidän loppunsa on karu. Mutta kun he rakastavat niin himojaan (Jeesuksen sanat Johanneksen evankeliumin 8. luku), että ovat valmiit uhraamaan tosi Jumalan, että pelastuvat Paavalin sanoin palvelemaan lihalla synnin lakia (Paavalin tärkein opeuskirje, kirje Roomalaisille, luku 7 ). Tämä oli Raamatun källi ja väärän profeetan tarjous ahneille omanedun tavoittelijoille, ja näin vilja kypsyi; kuinka moni oli valmis käyttämään Jeesusta itsensä puolesta ristille kidutettuna uhrina. Ja moni oli. Täyspäiset kyllä ymmärtää, ettei tällainen tarjous ole Jumalasta vaan suoraan Saatanasta.

Äänestä
  • Kaiken lisäksi, kun koko Jumalan uhraamistarinan perustana on vielä Raamatun luomiskertomuksen valetarina, että paratiisissa olisi ollut perisynti ja saatana ja tämä olisi syynä paratiisista karkoittamiseen, kun siellä syynä on hyvä tieto ja paha tieto, joiden kautta ihminen tuli jopa jumalien kaltaiseksi, ja sidottiin aikaan ja materiaan ikuisen elämän suojaamiseksi. Tämä tosi Jumalan uhrikultti nyt kertoo erittäin hyvin, että miksi ihmiseltä oli suojattava tuo 'ikuinen elämä' isomman vahingon välttämiseksi, kun eivät tosi Jumalan uhrikultistakaan erota, että kukahan tällaisen tarjouksen todellisuudessa haluaa esittää?!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Niin Jeesus kuin Raamattukin tuomitsee yksiselitteisesti Jumalan nimissä kanssaihmisiään tuomitsevat hihhulit.

Pelkään heidän puolestaan että heidän kohtalonsa tulee olemaan karu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu