Muistatteko, kun Hangon väkiluku oli 12.000?

Hangon väkiluku oli yksi sukupolvi sitten 12.000. Nyt ennustetaan sen olevan kolmenkymmenen vuoden päästä 2040 puolet siitä, 6.000.

Mistä ennusteet tulevat ja onko niissä perää? Tällä hetkellä väkiluku on 8.000. Joku voi todeta, että entäs sitten, kaupungilla on vipinää ja kesällä jopa tungosta.

Niinpä, kesällä on jopa tungosta. Se ei kuitenkaan generoidu kilinäksi kaupungin kassassa, josta maksetaan viemärit ja vesijohdot, kadut ja koulut. Miten niin?

Vapaa-ajan hankolaiset ja turistit käyvät ruokakaupassa ja Alkossa, joskus ostavat markiisit ja verhot. Tämä työllistää yrittäjän ja pari muuta. Siinä kaikki. Ravintolat ovat valtaosin kotoisin muualta ja maksavat veronsa sinne. Ravintolan työntekijät ovat suurelta osin sensonkityöläisiä muualta ja maksavat veronsa sinne. Parhaimmat turistiyritykset, esim. Hotelli Regatta maksaa veroja vain viiden hankolaisen verran, ei sen enempää. Kiinteistöveroista, joka on luokkaa 3 miljonaa, suurimman osan maksaa hankolaiset, vapaa-ajan hankolaiset maksavat muutama sata tuhatta vuodessa.

Veroja kerätään kaupungintalolla ja keksillä istuvien hankolaisten palvelijoiden elättämiseksi sekä teiden ja tilojen kunnostus- ja rakennustöihin. Palvelijoiden palkat on suurin menoerä. Palvelijoiden kaarti on suunniteltu palvelemaan 12.000 asukasta. Nyt väkiluku on kaksi kolmannesta siitä ja kohta vain puolet. Eikö palvelijoiden määrä pitäisi vähentää? Samassa suhteessa kaupungin kirjoilla pitäisi nyt olla 400 henkeä eikä 600 henkeä. Paperin siirtelijät eivät meitä auta. Samoin lämmitettävien konttoritilojen määrää voitaisiin supistaa. Vesilaitoksen konttorin voi myydä Hiltille tai Hyddelle. Terveyskeskuksen lääkärivastaanotto mahtuisi neuvolarakennukseen. Hangonkylän koulut voidaan yhdistää. Halmstadin talon voi myydä asuntojalostukseen.

Entä tärkein, miksi väkiluku on laskenut? Ei ole kuulemma työpaikkoja? On työpaikkoja yllin kyllin. Hangossa käydään töissä, mutta täällä ei asuta. Työpaikkaomavaraisuus on yli 100%. Tilastot eivät tue työpaikkatarinaa. Väkiluku on vähentynyt kolmanneksen, mutta työpaikat paljon vähemmän. Katso lukuja, katso käppyröitä tilastokeskuksen sivuilla. Kysymys ei ole työpaikoista.

Miksi Hangossa ei haluta asua ja maksaa veroja tänne?

Laiva on menossa samaa kurssia, komentosillalla RKP ja SDP;n luutuneet jäärät.
284203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Joku haluaa keikuttaa venettä? Kurssi on ihan hyvä. Siellä on edessä konkurssi.

Äänestä

Ennusteet ja ennustajat ovat huvittava joukko.
Hanko tervehtyy, jos se on sairas kuten sdp, vain sillä, että siellä annetaan ihmisille tilaa.
Veroja alas, myönteinen ilmapiiri yritystoimintaan, rikollisuus kuriin, pervertikot tuomiolle ja kaikkea sitä mitä kunnolliset ihmiset haluavat elämässään.
Vihervassaripunikit kun tuhoavat ideologiallaan ja läsnäolollaan kaiken, missä heille tilaa annetaan. Kateellisia, laiskoja ja tyhmiä.

1Äänestä

Pakolaisia siis tarvis tuoda kabulista, ankeaan hango niemeen!!

Äänestä

Martinlaakson äkkirikastuneet eivät Hankoa pelasta.

Äänestä

Poliitikot ovat syypäitä, kukas muu? RKP ja SDP ovat porukalla päättäneet ja jyränneet. Turha muuta väittää. Valta on sokaissut, samat ukot ja mummot vuodesta toiseen omine c-kasetti ajatuksineen. Oikein tekeminen ole enää kiinnostanut. Eikä sekään, minkä takia kaupunki on olemassa. Ennen valtuuston kokousta kysytään ryhmän vetäjältä, miten pitää äänestää. Jos erehtyy ajattelemaan omilla aivoilla ja haluaa äänestää toisin, niin silloin uhkaillaan siperialla ja erottamisella.

Tässä ollaan, velkaa helvetisti, veroäyri korkea, väkilukuennuste 6.000. Ei mene hyvin vanhoilla resepteillä. Vai mitä mieltä itse olet?

Äänestä

Tekojäärata yes. Seuraavaksi uimahalli Bromarvinkadulle.

Äänestä
  • Voisko laittaa uimahallin ensin, sitä on odotettu pitempään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voisko laittaa uimahallin ensin, sitä on odotettu pitempään?

    Kumpaakaan ei tule rkp kääntää takkinsa teköjää asiassa kunhan saavat ensin keinonurmi asian pakettiin

    Äänestä

  • Nyt kysyn entisenä hankolaisena, miksi Bromarvinkadulle?

    Äänestä

  • Siis minne sinne?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt kysyn entisenä hankolaisena, miksi Bromarvinkadulle?

    Niin, miksei vaikka Ankargatanille.

    Äänestä

Miksi+Bromarvinkadulle?++Urheilutalon+tontilla,+Urheilutalon+takana,+Bromarvinkadun+puolella+on+paljon+tilaa.+Osoite+lienee+silloin+Bromarvinkatu.Muita+perusteita+sijoittaa+Urheilutalon+tontille:1.+Koska+koulut+ja+päiväkoti+ovat+lähellä.+2.+Koska+80%+hankolaisista+asuu+sillä+puolella+rataa.+3.+Koska+tontilla+olevasta+kalliosta+saa+maalämpöä+yllin+kyllin+uimahallin+tarpeisiin.4.+Koska+Urheilutalo+on+vieressä.+Silloin+syntyy+synergiaa+henkilökunnan+ja+tapahtumien+kesken.+Urheilutalon+pelien+jälkeen+voi+mennä+vieressä+olevaan+uimahalliin+saunomaan+ja+uimaan.+Yhteiset+kahvilatoiminnot.5.+Koska+Urheilutalon+parkkipaikka+olisi+valmiina+uimahallin+käytettävissä.+Myös+Salossa+urheilutalo+ja+uimahalli+ovat+vierekkäin.+Tammisaaressa+ovat+samassa+rakennuksessa.

2Äänestä
  • Nyt ymmärsin paikan. Siis siinä on se Haagapuiston koulun ja urheilutalon lämpökeskus. Ihan hyvä paikka.

    Äänestä

Väkiluku laskee. Silta ei pelastanut, eikä alikulkutunneli.

Äänestä

Muistanpa hyvinkin sen ajan. 70-luvulla Hanko oli hyvinvoiva kaupunki, jonka pyöritys onnistui veromarkoilla ihan kiitettävästi. Oltiin omavaraisia ja ylpeitä pikkukaupungistamme, joka tarjosi peruspalvelut ja koulutuksen. Oli junarataa, hyvät bussiyhteydet ja infra pelasi.

Sitten jotain muuttui. Ne entiset lähikaupunkien kesämatkailijat alkoivatkin hokata halvat villat ja hinnat, ja siitä alkoi sitten fokus kääntyä "kuppaamiseen" eli hesalaisten kakkosasumiseen. Toimivasta kaupungista tuli roskien ja juoppojen laalaalandia.

Hanko voisi tulevaisuudessa elpyä asennemuutoksella. Kaupunkilaiset ovat aina etusijalla, kun projekteja suunnitellaan. Rakentaminen on suunnattava vakiasukkaiden tarpeisiin, monenmuotoisesti. Uusien asukkaiden tulovirtaa on lisättävä joka tavalla ja eläkeläisten muuttovirtaa kannustettava. Jokainen veroeuro on tarpeen. Jos työpaikkoja ei ole liiaksi nyt eikä jatkossa, niiden puute on käännettävä eduksi. Silloin jo työuransa tehneet, vauraatkin, seniorit tulee toivottaa tervetulleeksi.

1Äänestä

Jokainen veronmaksaja on arvokas. Pitää rakentaa veto- ja pitovoimaa, että veronmaksajia tulee lisää ja poismuutto vähenee.

- Lähdetään vapaa-ajasta. Uimahalli pitää olla, että jokainen viihtyy paremmin.
- Ilmainen perhepäivähoito ja päivähoito.
- Veroäyriä pari pykälää alaspäin, tasan 20.00 olisi hyvä.
- Hulevesimaksut hiiteen. Byrokratia vie koko kerätyn potin.
- Nopea kaavoitus.
- Puiden kaataminen pitää olla omalta tontilta mahdollista ilman, että siitä joutuu maksamaan.
- Kaupungin pitää sponsoroida yhdistyksiä ym. kolmatta sektoria reilusti, että järjestävät harrastustoimintaa. Nykyinen 50.000 pitää kolminkertaistaa, nostaa 150.000 euroon vuodessa.
- Vireä kansalaisopisto, kesäyliopisto ja kirjasto.
- Koulujen yhdistäminen, mikä mahdollistaa kielikylvyn. lisää tehokkuutta ja säästää rahaa. Opiskelu ei ole seinissä.

Jokaisen veronmaksajan arvo on noin 4.000 euroa vuodessa. 100 henkeä on 400.000 euroa vuodessa. Se tekee viidessä vuodessa 2 miljoonaa euroa. Lukujen laki pitää ymmärtää. Jokainen veronmaksaja on tärkeä.

1Äänestä
  • Juuri näin. Kun lukee hesarin uutista tänään, jossa sairaimmat Uudenmaan kansalaiset löytyvät - yllätys yllätys- myös Hangosta ( Karkkilasta), jokainen kuntalainen tulee ottaa tosissaan. Pitää pitää huolta kokonaisvaltaisesti ja tarjota mahdollisuuksia hyvän terveyden ylläpitoon.
    Kyllä ne kesälomailijat osaavat löytää omat aktiviteettinsa omissa ykköskunnissaan.

    Äänestä

Ensimmäinen teko uusien asukkaiden saamiseen on vuokra-asuntotuotannon lisääminen. Kivoja, edullisia rivareita lapsiperheille ja senioreille, jotta on edes mahdollisuus lähteä kokeilemaan asumista kauniissa kaupungissamme. On monia, jotka ovat vakavasti pohtineet muuttoa, mutta eivät pysty tai halua heti ostaa seiniä. Talous- ja työllisyystilanteet vaihtelevat koko maassa ja mikään ei estä jouhevaa liikkumista pahemmin kuin pallo asunnosta jalkaan.
Jokaisen laadukkaan asunnon rakentaminen on tuotoltaan hyvä sijoitus. Aina löytyy tulijoita ja maksajia.

Äänestä
  • hankoon saadaan varsin mukavasti ja mukaviakin asuinalueita jo nykyistä rakennuskantaa hydyntäen kunhan ensin ymmärretään mikä asuinalueissa on ongelmana,no se sama mikä muuallakin eli ratkaistaan ongelma työntämällä juopot ja narkit ymym sosiaalitapaukset lappohjaan ja annetaan hangon kukoistaa.

    Äänestä

Asuntotuotannosta. Joo rakennetaan, mutta ei hankolaisille. Tiedän porukoita, jotka muuttaneet pois, kun ei löydy tavalliselle tarpeeksi tasokkaita asuntoja, esimerkiksi kerrostaloasunto, jossa oma sauna, mikä on normaali taso jossain toisessa kaupungissa. Ei tavallinen hankolainen ole valmis maksamaan jotain 5000 euroa neliö. Siis muuttaa muualle.

Kaupungin omat kerrostalot pitää myydä vuokra-asuntoja pyörittävälle, että niistä on jotain hyötyä. Tuottavat tappiota satoja tuhansia vuodessa. Voi myydä eurolla koko kerrostalon, niin se olisi voitto koko kaupungille. Hyvissä käsissä vuokra-asunnot kukoistaisi ja kaupunkilaiset saisi asuntoja. Niin se vaan on, ettei poliitikot (SDP ja RKP yhdessä) osaa pyörittää businestä, eikä paljon muutakaan: Hanko tuottaa tappiota, lainaa helvetisti ja veroäyri tapissa.

Äänestä
  • ... ja väki vähenee, kun ei ole asukkaita ilostuttavia palveluita. Satamalaiturit, sillat ja alikulut ei ilahduta. Poliitikkojen fokus jossain. missä lie. Onko sitä? Ihan oikeasti, eikö tämä ole jo nähty?

    Äänestä

tuossa ylempänä oli hyvä ja kannetettava ehdotus eli keskitetään kaikki hangon sosiaalitapaukset viimeistä juoppoa myöden lappohjaan niin silloin kantakaupungin viihtyvyys paranee merkittävästi

Äänestä

hieno homma ! kunhan joku ostaisi sen kuppilan,jossa lappohjan tähti oli.nyt myynnissä 59.000 euroa.ja sit lidl lappohjaan,niin saavat natsisiwan halpaa kaljaa.apteekki pitäis myös muuttaa lappohjaan,niin nappiliikenne muuttaisi sinne.eihän hankoon tarttis jäädä kuin levator skogen, paikallisille metsiemme miehille

Äänestä
  • kyllä lappohjassa metsää riittää ja anaalihommathan on siellä hoidettu normaalisti sisätiloissa tätähän varten lappohjantähti oli alunperin perustettukin,pillerit kyllä kulkee kunhan lappohjantähden baaritiskille tehdään apteekin sivupiste niin kyllä kusti polkee ja pillerit kulkee..kalja taas on kaikkialla halpaa eihän sitä muuten persaukiset vasemmistonuoret voisi litkiä pitkinpäivää.

    Äänestä

Hanko mainitaan nopeimmin ikääntyvien kaupunkina,Koulut ja teollisuus siirtynyt muualle ja entisajan nuoriso 70-100 vuotiaita.

Äänestä

Hanko mainitaan lisäksi rutiköyhänä kuntana, jonka sote-menot ovat aivan omaa luokkaansa per/asukas... Surullista.

Äänestä
  • rutiköyhyys on itse aiheutettua tämän ongelman takuumiehenä seisoo ihminen joka äänestää demareita heidän velkapolitiikka alkaa tuottaa heidän toivomaansa lopputulosta eli kaupunki konkurssissa ja valmiina lahtipenkin kautta kuntaliitokseen
    T:turtapalli

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hangon väkiluku oli yksi sukupolvi sitten 12.000. Nyt ennustetaan sen olevan kolmenkymmenen vuoden päästä 2040 puolet siitä, 6.000.

Mistä ennusteet tulevat ja onko niissä perää? Tällä hetkellä väkiluku on 8.000. Joku voi todeta, että entäs sitten, kaupungilla on vipinää ja kesällä jopa tungosta.

Niinpä, kesällä on jopa tungosta. Se ei kuitenkaan generoidu kilinäksi kaupungin kassassa, josta maksetaan viemärit ja vesijohdot, kadut ja koulut. Miten niin?

Vapaa-ajan hankolaiset ja turistit käyvät ruokakaupassa ja Alkossa, joskus ostavat markiisit ja verhot. Tämä työllistää yrittäjän ja pari muuta. Siinä kaikki. Ravintolat ovat valtaosin kotoisin muualta ja maksavat veronsa sinne. Ravintolan työntekijät ovat suurelta osin sensonkityöläisiä muualta ja maksavat veronsa sinne. Parhaimmat turistiyritykset, esim. Hotelli Regatta maksaa veroja vain viiden hankolaisen verran, ei sen enempää. Kiinteistöveroista, joka on luokkaa 3 miljonaa, suurimman osan maksaa hankolaiset, vapaa-ajan hankolaiset maksavat muutama sata tuhatta vuodessa.

Veroja kerätään kaupungintalolla ja keksillä istuvien hankolaisten palvelijoiden elättämiseksi sekä teiden ja tilojen kunnostus- ja rakennustöihin. Palvelijoiden palkat on suurin menoerä. Palvelijoiden kaarti on suunniteltu palvelemaan 12.000 asukasta. Nyt väkiluku on kaksi kolmannesta siitä ja kohta vain puolet. Eikö palvelijoiden määrä pitäisi vähentää? Samassa suhteessa kaupungin kirjoilla pitäisi nyt olla 400 henkeä eikä 600 henkeä. Paperin siirtelijät eivät meitä auta. Samoin lämmitettävien konttoritilojen määrää voitaisiin supistaa. Vesilaitoksen konttorin voi myydä Hiltille tai Hyddelle. Terveyskeskuksen lääkärivastaanotto mahtuisi neuvolarakennukseen. Hangonkylän koulut voidaan yhdistää. Halmstadin talon voi myydä asuntojalostukseen.

Entä tärkein, miksi väkiluku on laskenut? Ei ole kuulemma työpaikkoja? On työpaikkoja yllin kyllin. Hangossa käydään töissä, mutta täällä ei asuta. Työpaikkaomavaraisuus on yli 100%. Tilastot eivät tue työpaikkatarinaa. Väkiluku on vähentynyt kolmanneksen, mutta työpaikat paljon vähemmän. Katso lukuja, katso käppyröitä tilastokeskuksen sivuilla. Kysymys ei ole työpaikoista.

Miksi Hangossa ei haluta asua ja maksaa veroja tänne?

Laiva on menossa samaa kurssia, komentosillalla RKP ja SDP;n luutuneet jäärät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu