Raamattuun käännetty sana sukupolvi

Anonyymi

Onkin oikein käännettynä sukukunta?

Eli 1948 syntyneet eivät olekaan viimeinen sukupolvi?

Tiukka Poju

38

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sukupolvi = Γενεὰ  (genea)
      Sukukunta = φυλαὶ (phylai)

      Muita käännösvaihtoehtoja ei ole.

      • Anonyymi

        Tarkoitat ilmeisesti nyky kreikkaa. Kukaan ei taida täsmällisesti tietää, miten laaja merkitys sanalla genea oli kauan sitten.

    • Anonyymi

      Tarkoitus on tärkeämpi ymmärtää.

      Adamin syntinstä sukua siinä tarkoitetaan.

      Ensin on Jumalan vihan maljat tultava täyteen ennenkuin Ihmisen Pojan Päivä tulee.

      Sitä verrataan Nooan päiviin ja Sodoman ja Gomorran päiviin.

      Nooan Arkkia verrataan Kristittyjen kasteeseen, jossa vain kahdeksan ihmistä pelastui "veden kantamana", kuten sana sanoo kasteessa tapahtuvan.

      Nooan aikana eikä Sodoman ja Gomorran aikana ihmisen viattomuus ei pelastanut lapsia, kuten helluntailaiset valehtelevat tapahtuneen.

      • Anonyymi

        Sodoma ja Gomorra ovat monessa mielessä hyviä esimerkkejä maailmanlopusta.

        Valitusvirret 4:6
        "Minun kansani syntivelka on kasvanut suuremmaksi kuin Sodoman synti. Sodoma tuhoutui HETKESSÄ, ihmiskäden koskematta."

        Juudaksen kirje 7:
        "Niin myös Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavoin kuin nekin harjoittivat haureutta ja antautuivat luonnonvastaisiin lihan himoihin, ovat varoittavana esimerkkinä kärsiessään IKUISEN TULEN RANGAISTUSTA."

        He saivat tekojensa mukaan mutta palaako siellä vielä tuo ikuinen tuli? Ei pala ja Raamattu sanookin, että tuo ikuinen tuli paloi hetkessä. Raamatussa sana ikuinen ei siis tarkoita päättymätöntä ajanjaksoa.

        Joonan ainias kalan vatsassa kesti vain kolme päivää.

        Joona 2:7
        "Minä vajosin alas vuorten perustuksiin asti, maan salvat sulkeutuivat ylitseni ainiaaksi. Mutta sinä nostit minut elävänä haudasta, Herra, minun Jumalani."

        Niin, Jumala tuhosi Sodoman ja Gomorran ikuisella tulella. Se ei pala enää, vaan palamisen lopputulos on ikuinen. Noita kaupunkeja ei enää ole, vaan ne kärsivät ikuisen tulen rangaistusta, olemattomuutta. Tästä syystä Jeesuksen sanat ikuisesta rangaistuksesta eivät tarkoita ikuista piinaa, vaan tuhoutumista ikuisiksi ajoiksi. (1. Moos.19:24–28; 2. Piet. 2:6; Juud. 7 RK 2012).

        Jumalattomat tosiaan tuhoutuvat hetkessä:

        Psalmi 68:3:… niin kuin savu hajoaa; niin kuin vaha sulaa tulen hohteessa, niin jumalattomat häviävät Jumalan kasvojen edessä.

        Ilmestyskirja piirtää eteemme kuvan jumalattomien hävittämisestä tulella ja tulikivellä. Sitä kutsutaan toiseksi kuolemaksi, ja kuvaus muistuttaa juuri Jeremian ja Jesajan kuvauksia jumalattomien tuhoamisesta. (Ilm. 20:9–15; 21:8).

        Näiden tosiasioiden valossa ajatus ikuisesta piinasta on väärä. Jumala hävittää kadotustuomion alaiset ihmiset kokonaan, eikä heistä jää mitään jäljelle. Malakian mukaan jumalattomat ovat kuin oljenkorsia, jotka poltetaan tulessa, eikä heistä jää jäljelle juurta eikä vartta. Obadja taas näki oman aikansa kansakuntien hävittämisessä esimaun lopullisesta jumalattomia kohtaavasta tuomiosta. Obadjan mukaan jumalattomat tulevat olemaan kuin heitä ei olisi koskaan ollut olemassa. (Mal. 3:19; Ob. 16).

        Kyseessä on iankaikkinen kuolema, josta ei ole paluuta. Iankaikkinen ero Jumalasta onkin melkoinen rangaistus:

        2. Tessalonikalaiskirje 1:9-10
        "9. He tulevat kärsimään rangaistuksena iankaikkisen kadotuksen erossa Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta, 10. kun hän tulee, että hän sinä päivänä kirkastuisi pyhissään ja olisi ihmeteltävä kaikissa uskovissa. Olettehan te uskoneet meidän todistuksemme."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " ikuinen ei siis tarkoita päättymätöntä ajanjaksoa."

        Sen jälkeen kun ikuinen tuli syttyy niin se palo jatkuu ikuisesti.Sitä hetkeä ei tule, jolloin Helvetistä pääsee pois.

        Paitsi sen yhden kerran kun saatana päästetään jostain syystä vielä vapaaksi.Sitten saatana napataan jälleen kiinni ja pistetään ikuisesti Helvettiin, josta ei pääse pois eli ei tule päivää jolloin vankeus päättyy joko Helvetistä uloskävelyyn tai siihen etä ikuisesti kuolemattomat sielut lakkaisivat olemasta eli kuolisivat.

        Näin olen ymmärtänyt.

        Mahdollinen vastaväite vain Raamatunjakein.

        Tiukka Sälli

        Raamatun jakeet edelsivät kommenttiasi. Luletko, että muilta tarvitaan tldisteeksi raamatunjakeet mutta sinulle riittää vain uskotteleminen ja mielipiteet. Se on sinulla nyt se todistustaakka. Laitapas jakeet jonoon niin tutkistellaan...

        Huomaan että logiikkasi toimii oikein hienosti kuin tytön ensi-ihastuksesta kirjoittaminen päiväkirjaan, mutta erään yksityiskohdan kohdalla sulla lyö tyhjää. Nimittäin mistä kyseisessä kohdassa ikuinen palo alkaa ja kun palo on alkanut niin siitä' se jatkuu ikuisuuden, joten ikuisuus on päättymätön aika.

        Kyykyttäen kivasti ja hauista pullistaen,

        Tiukka Sälli

        Mahdollinen vastaväite vain Raamatunjakein.

      • Anonyymi

        Jo on kumma selitys! Ei ole missään nimessä raitista opetusta! Väärää profetiaa kaikki tyynni.

        Ydinsota on puolueeton.
        Siinä meni nuoret sekä vanhat samanlailla, laulun tekijän sanoin. Vesivehmaan jenkka taisi olla.
        Jumalakaan ei pysty pelastamaan omiaan säteilysairaudelta. Koska hän ei tiedä mitään ydinreaktioista. Kaikki tekniikkaan viittaava on hänelle vierasta. Sähkönkään olemusta hän ei tiedä. Salamalla kirjoittelee kiveen, ettei missään nimessä pidä pitää muita jumalia. Hän on ainut ja alkuperäinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo on kumma selitys! Ei ole missään nimessä raitista opetusta! Väärää profetiaa kaikki tyynni.

        Jaa kumpi!?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mahdollinen vastaväite vain Raamatunjakein.

        Huomaan että logiikkasi toimii oikein hienosti kuin tytön ensi-ihastuksesta kirjoittaminen päiväkirjaan, mutta erään yksityiskohdan kohdalla sulla lyö tyhjää. Nimittäin mistä kyseisessä kohdassa ikuinen palo alkaa ja kun palo on alkanut niin siitä' se jatkuu ikuisuuden, joten ikuisuus on päättymätön aika.

        Kyykyttäen kivasti ja hauista pullistaen,

        Tiukka Sälli

        Mahdollinen vastaväite vain Raamatunjakein.

        Syvään on aivopesu uponnut.

        Huomaan, ettei sinusta ole Raamatun ymmärtäjäksi. Ku eteesi lyödään selkeää faktaa, et kykene perustelemaan väitteitäsi vaan menit lukkoon. Se johtuu ilmiselvästi siitä, ettet hallitse Raamattua etkä ymmärrä miten pahasti pielessä olet.

        Mitä jos tutkisit joskus ihan itse Raamattua?

        Aika vähissä on ne päivät jolloin en ole Raamatun sisältöön ollut yhteydessä. Muutaman krran on ollut muistaakseni noin viikon jakso yhdellä kerralla että päätin pitää "taukoa", mutta jokin kuin veti minut takaisin Raamatun pariin.

        Toisella kerralla oli ehkä 3-4 päivää " taukoa". Silloin palasin nopeammin takaisin Sanan pariin.

        Mun on saatava päivittäin useastgi Raamattua. 2h tauko on .......miten sen nyt sanoisi....kolkko maailma alka anopeasti syövyttämään tai sitä yrittämään. Rukous on onneksi aina mukanani......ja Hän, sydämessäni.

        "Mitä jos tutkisit joskus ihan itse Raamattua?"

        Kuinka julkeat?

        Kova Sälli

        Sinulla on siis pakonomainen päähänpinttymä Raamatun lukemisesta. Mutta mistään ei käy ilmi, että käyttäisit niitä Jumalan suomia omia aivojasi siihen Ramatun tutkisteluun vaan selkeästikin uskot kirkkoisien aikaisia vanhentuneita oppeja. Sen todistaa jo se, ettet pystynyt kumoamaan sinulle esitettyjä raamatunkohtia ja niiden yhteydessä ollutta opetusta, joita kuitenkin näytät pitävän vääränä. Pakko ei tietenkään olekaan mutta jos vaadit uutta valoa asiaan, niin vähintä, mitä voisi olettaa, on että kommentoisit aiempia kommentteja aiheesta ensin. Mutta ymmärrän, jos et siihen kykene. Harva hallitsee Raamatun laajoja kokonaisuuksia kerralla, ja tuntee Raamattua syvällisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " ikuinen ei siis tarkoita päättymätöntä ajanjaksoa."

        Sen jälkeen kun ikuinen tuli syttyy niin se palo jatkuu ikuisesti.Sitä hetkeä ei tule, jolloin Helvetistä pääsee pois.

        Paitsi sen yhden kerran kun saatana päästetään jostain syystä vielä vapaaksi.Sitten saatana napataan jälleen kiinni ja pistetään ikuisesti Helvettiin, josta ei pääse pois eli ei tule päivää jolloin vankeus päättyy joko Helvetistä uloskävelyyn tai siihen etä ikuisesti kuolemattomat sielut lakkaisivat olemasta eli kuolisivat.

        Näin olen ymmärtänyt.

        Mahdollinen vastaväite vain Raamatunjakein.

        Tiukka Sälli

        Montako Raamatun jaetta itse laitoit perusteluiksi väitteillesi?

        Perkele on kahlehdittuna syvyydessä sinetillä lukittuna, eikä helvetissä. Ilm. 20:2,3
        Se heitetään helvettiin vasta tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen ja on helvetin kolmas asukki pedon ja väärän profeetan kanssa. Ilm. 20:10
        Viimeisen tuomion jälkeen ne saavat seurakseen kaikki ne ihmiset, joiden nimet eivät löytynyt Elämän Kirjaan kirjoitettuna ja jotka eivät olleet ottaneet vastaan Totuutta, voidakseen pelastua Ilm. 20:15.
        He eivät ole tällä hetkellä vielä helvetissä, vaan tuonelassa, odottamassa iankaikkista rangaistustaan. Ilm. 20:13,14

        Mielestäni voisit keksiä jonkun Jeesuksen mielen mukaisemman nimimerkin, joka kuvastaisi mieluummin nöyrää asennetta, kuin omahyväistä ja itsekeskeistä ihmistä, tai sitten kirjoitella vaan anonyyminä, kuten meikäläinenkin.

      • Anonyymi

        "Nooan aikana eikä Sodoman ja Gomorran aikana ihmisen viattomuus ei pelastanut lapsia, kuten helluntailaiset valehtelevat tapahtuneen."

        Ihmisen ruumiillinen kuolema ja kadotustuomio ovat eri asioita.

        En jaksa ymmärtää lapsikasteen kannattajien intensiteettiä etsiä Raamatusta perusteluja uskomuksilleen jakeista, joissa niitä ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla on siis pakonomainen päähänpinttymä Raamatun lukemisesta. Mutta mistään ei käy ilmi, että käyttäisit niitä Jumalan suomia omia aivojasi siihen Ramatun tutkisteluun vaan selkeästikin uskot kirkkoisien aikaisia vanhentuneita oppeja. Sen todistaa jo se, ettet pystynyt kumoamaan sinulle esitettyjä raamatunkohtia ja niiden yhteydessä ollutta opetusta, joita kuitenkin näytät pitävän vääränä. Pakko ei tietenkään olekaan mutta jos vaadit uutta valoa asiaan, niin vähintä, mitä voisi olettaa, on että kommentoisit aiempia kommentteja aiheesta ensin. Mutta ymmärrän, jos et siihen kykene. Harva hallitsee Raamatun laajoja kokonaisuuksia kerralla, ja tuntee Raamattua syvällisesti.

        Mahdollinen vastaväite vain Raamatunjakein.

        " ettet pystynyt kumoamaan sinulle esitettyjä raamatunkohtia "

        en ole täällä kumoamassa vaan noudattamassa.

        Mahdollinen vastaväite vain Raamatunjakein.

        Kova Sälli

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mahdollinen vastaväite vain Raamatunjakein.

        " ettet pystynyt kumoamaan sinulle esitettyjä raamatunkohtia "

        Mahdollinen vastaväite vain Raamatunjakein.

        en ole täällä kumoamassa vaan noudattamassa.

        Mahdollinen vastaväite vain Raamatunjakein.

        Kova Sälli

        Voi sinua vauvelia...

    • Anonyymi

      Matt.24:34 Biblia (1776) Totisesti sanon minä teillle: ei suinkaan tämän sukukunnan pidä hukkuman ennen kuin kaikki nämät tapahtuvat. (sukupolvi) Tuom.2:10. Saarn.1:4 Sukupolvi menee, ja sukupolvi tulee, mutta maa pysyy iäti. Saarn.3:14 Minä tulin tietämään, että kaikki, mitä Jumala tekee, pysyy iäti. Ei ole siihen lisäämistä eikä siitä vähentämistä. Ja Jumala on sen niin tehnyt, että häntä peljättäisiin.

      • Anonyymi

        Etkö osaa käyttää interlineaareja?

    • Anonyymi

      Jes.5:19. Jer.17:15 Katso, he sanovat minulle: Missä on Herran sana? Toteutukoon se! Hes.12:21-28 Ja minulle tuli tämä Herran sana: Ihmislapsi, miksi teillä on tämä pilkkalause Israelin maasta, kun sanovat: Aika venyy pitkälle, ja tyhjään raukeavat kaikki näyt? Sentähden sano heille: Näin sanoo Herra, Herra: Minä teen lopun tästä pilkkalauseesta, niin ettei sitä enää lausuta Israelissa. Sano heille päinvastoin: Lähellä on aika ja kaikkien näkyjen täyttymys. Sillä ei ole oleva enää petollista näkyä, ei liukasta ennustelua Israelin heimon keskuudessa. Sillä minä, Herra, minä puhun; ja minkä sanan minä puhun, se tapahtuu eikä enää viivy. Sillä teidän aikanne, uppiniskanen suku, minkä sanan puhun ja sen myös täytän, sanoo Herra, Herra. Ja minulle tuli tämä Herran sana: Ihmislapsi, katso, Israelin heimo sanoo: Niihin näkyihin, joita tämä näkee, on päiviä paljon, ja hän ennustaa kaukaisista ajoista. Sentähden sano heille: Näin sanoo Herra, Herra: Ei viivy enään yksikään minun sanani: Minkä sanan minä puhun, se tapahtuu, sanoo Herra, Herra. 2Piet.3:3-4

    • Anonyymi

      Tämä tuli ilmeisesti vain aloittajalle yllätyksenä.

      • Anonyymi

        Niin mikä tämä? Kun puristaa vastustelijaa niin se rääkäisee söpöllä äänellä,

        Tiukka Niskastapuristaja Sälli

    • Anonyymi

      Raamatun lauseet viuhuvat vihaisesti ilmassa.
      Muuta ei sitten tapahdukaan.

      • Anonyymi

        Aloitus oli niin typerä, että ei siihen voi muulla tavalla edes vastata.

    • Anonyymi

      Aito Raamattu (Kirkkoraamatut) ovat olleet aivan oikein käännettyjä.

      Aloituksessa on kysymys helluntailaisten nestoriolaisesta viisastelusta, epäluottamuksen lisäämisestä Jumalan sanaa kohtaan.

      • Anonyymi

        Ei vaan kuulin tuon väitteen netissä videolta, jossa mies kertoi tuon sukupolven olevan oikeasti sukukunnan.

        Tiukka kova Sälli, ap kovis mies

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaan kuulin tuon väitteen netissä videolta, jossa mies kertoi tuon sukupolven olevan oikeasti sukukunnan.

        Tiukka kova Sälli, ap kovis mies

        Olen kuullut useasti Raamattua rakastavien ja tuntevien saarnaajien tutkineen ja todenneen, että sekä sukupovi, että sukukunta ovat ao. jakeissa molemmat oikeita ja varteenotettavia käännöksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen kuullut useasti Raamattua rakastavien ja tuntevien saarnaajien tutkineen ja todenneen, että sekä sukupovi, että sukukunta ovat ao. jakeissa molemmat oikeita ja varteenotettavia käännöksiä.

        Hyvä tietää tämä. Itse kuulin ensimmäisen kerran sukukunnaksi käännösmahdollisuuden.

        Tämä aikaansaa omanlaistaan mietintää että kuinkahan kauas 1948 jKr. syntyneen sukupolven jälkeen tuo loppuvaihe nykyiselle elämänmenolle päättyy ja päästään sivistyneeseen elämisenmalliin, jossa rikollisuus on nollassa kun elellään kaikessa rauhassa. Odotan innolla 1000 vuoden Jeesuksen Kuningaskuntaa ja missä asun silloin ja saanko pelailla konsolipelejä ja käydä hampurilaisella edesmenneen faijani ja ukkini kanssa. Mä voisin tarjota aterian.

        David Pawsonillekin olisi asiaa kun en tullut tilaisuuteen vaikka olin ihan kokouspaikan vieressä ja kutsu oli saatuna. Olin silloin niin nuori uskossani ja ajattelin että ehtiihän tuota myöhemminkin vaan ei ehtinyt , mutta ehtii kuitenkin....1000v Kuningaskunnassa.

        Ap,

        Selef

        En voisi kuvitellakaan eläväni ikuisesti sellaisen jumalan kanssa, joka sallii kaiken tämän maailman kärsimyksen tuhansien vuosien ajan.

        Mutta silti helvetissä ikuisuus saatanan kanssa, joka on maailman kärsimysten syy yhdessä kätyriensä kanssa on monen osa.

        Eikä ikuisuus jää kuvitelman tasolle.

        Ikuisuus sulla menee helvetissä vankina tai uudessa maassa vapaana.

        mikä äo sulla on?

        Minun uskoni mukaan Helvettiä ei ole olemassa. On vain nopea tuhoutuminen, joka tapahtuu hetkessä, kuten Raamattu sanoo. Sen jälkeen on vain ikuista unta. Ikuisesti erossa Jumalasta, joka sallii kaiken kärsimyksen. Sekin passaa minulle oikein hyvin. Mutta mene sinä vain kärsimään ikuisiksi ajoiksi jos se sinusta hyvältä tuntuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta silti helvetissä ikuisuus saatanan kanssa, joka on maailman kärsimysten syy yhdessä kätyriensä kanssa on monen osa.

        Eikä ikuisuus jää kuvitelman tasolle.

        Ikuisuus sulla menee helvetissä vankina tai uudessa maassa vapaana.

        mikä äo sulla on?

        Saatana kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta silti helvetissä ikuisuus saatanan kanssa, joka on maailman kärsimysten syy yhdessä kätyriensä kanssa on monen osa.

        Eikä ikuisuus jää kuvitelman tasolle.

        Ikuisuus sulla menee helvetissä vankina tai uudessa maassa vapaana.

        mikä äo sulla on?

        Monet uskovat luulevat Jumalan kiduttavan pahimpia kadotukseen joutuvia enemmän ja pidemmän aikaa kuin niitä, jotka joutuvat kadotukseen ja ovat vain vähän rikkoneet Jumalaa vastaan. Ja jotkut pitävät äärimmäisen oikeudenmukaisena, että Saatanaa pidettäisiin hengissä tulimeressä kaikista kauimmin, kun on kerran kaikista pahin tyyppi. Mutta se ei olisi oikeudenmukaista.

        Tuollainen alkukantainen kidutusoppi ei pidä kaikkaansa. Raamattu sanoo, että tuli nielee heidät eikä heitä enää ole. Heille käy kuin Sodoman ja Gomorran.

        Valitusvirret 4:6
        "Minun kansani syntivelka on kasvanut suuremmaksi kuin Sodoman synti. Sodoma tuhoutui HETKESSÄ, ihmiskäden koskematta."

        Kerrottiinko Sodomasta mitään vähänkään sen suuntaista, että joku jäisi yliluonnollisella tavalla pidemmäksi aikaa henkiin liekeisssä? Ei kerrottu, kaikki kävi hetkessä. Missään päin Raamattua ei kerrota mitään sen suuntaista, että jotkut kärsisivät pidempään kuin toiset. Se, että joku joutuisi kärsimään kadotuksessa pidempään kuin mitä ruumis ja henki normaalistikin kestävät tulessa, viittaisi hetkelliseen sielun kuolemattomuuteen. Sitäpaitsi, ihmisten tahallinen kiduttaminen ei olisi rakastavan Jumalan luonteen mukaista.

        Se, että Raamattu toteaa, että kaikki saavat tekojensa mukaan tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että jos on ollut Jumalalle kelvollinen, pääsee taivaaseen ja uuteen maahan ja jos on lopullisesti hyljännyt Jumalan, joutuu kadotukseen. Se on tekojen mukaista. Missään Raamatussa ei sanota, että ne, jotka ovat vähän kiltempiä pelastettuja kuin toiset, pääsevät taivaaseen vähän pidemmäksi aikaa. Tai että ne, jotka ovat tehneet enemmän hyviä tekoja, palkittaisiin jotenkin paremmin taivaassa kuin ne, jotka ovat juuri ja juuri tehneet riittävästi tekoja ollakseen Jumalan silmissä pelastettuja. Ei, vaan pelastus on lahja ilman tekoja. Kaikki saavat saman palkan. Se Raamatussa kyllä lukee. Sen voi nähdä Jeesuksen vertauksista, jotka kertovat taivasten valtakunnasta. Jumala on tasapuolinen ja oikeudenmukainen, ei kiduttaja. Jumala ei tuomitse hyvien tekojenkaan kanssa niin, niin miksi sitten pahojen tekojen kanssa tuomittaisiin niin?

        Tuollainen väärä oppi on vain ilkikuristen uskovaisten kuvitelmia. Sellaisten, jotka haluavat saada jotakin hyvitystä omalle kärsimykselleen. Olisi sielua hivelevää saada kuulla Saatanan joutuvan kärsimään kadotuksessa enemmän kuin ihmisten, onhan hän niin paljon muita pahempi olento mutta se ei ole raamatunmukaista. Raamattuun ei voi lähteä keksimään omia oppejaan. Vaikka kuinka sukupolvet ennen tätä ovat opettaneet tätä raamatunvastaista oppia, se ei tee siitä totta. JOS jumala toimisi ihmistä vastaan tällaisella logiikalla, löytyisi siitä viitteitä Raamatusta. Erityisesti siitä pitäisi löytyä viitteitä Vanhan testamentin puolelta, jossa Jumala tappoi tai tapatti paljon pahoja ihmisiä mutta missään Vanhassa testamentissa ei sanota että jotkut olisivat pysyneet hengissä yliluonnollisella tavalla pidempään tapettaessa, kuin toiset. Silti hekin saivat tekojensa mukaan.

        Jeesus kantoi ristillä kuollessaan meidän syntivelkamme. Synnin rangaistus ei siis pahimmankaan syntisen kohdalla voisi olla ajallisesti tai kärsimyksen puolesta suurempi kuin mitä tapahtui ristillä. Samalla käy selväksi, että tuli on Raamatun helvettikuvauksissa toisarvoinen asia. Jos tuli olisi pääasia, ei Jeesus kärsinyt synnin rangaistusta. Tuli ei liittynyt ristinkuolemaan mitenkään. Vaikka risti aiheuttaa suuren fyysisen kärsimyksen - ei hänen kokemansa ruumiillinen kipu ollut asian ydin. Se löytyy sanoista: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit". Jeesus opettikin, että sitä palvelijaa, joka tiesi Herransa tahdon, mutta ei tehnyt valmisteluja, rangaistaan monella lyönnillä. Tuomio on henkisellä puolella: ero Jumalasta on ikuinen ja pysyvä.

    • Anonyymi

      sukupolvi 40- vuotta

    • Anonyymi

      Hebr.7:14 Onhan tunnetua, että meidän Herramme on noussut Juudasta, jonka sukukunnan pappeudesta Mooses ei ole mitään puhunut.

    • Anonyymi

      Ps.90:9-10 Niin kaikki meidän päivämme kuluvat sinun vihasi alla, vuotemme päättyvät meiltä kuin huokaus. Meidän elinpäivämme ovat seitsemänkymmentä vuotta taikka enintään kahdeksankymmentä vuotta; ja parhaimmillaankin ne ovat vaiva ja turhuus, sillä ne kiitävät ohitse, niinkuin me lentäisimme pois. Job.9:25 Minun päiväni rietävät juoksijalta nopeammin, pakenevat onnea näkemättä.

    • Anonyymi

      Se kirkastuu elävään uskoon kääntyessä takuulla. Vähenee kirjoittelukin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe