https://yle.fi/uutiset/3-12124219
Uutisessa ei kerrottu todellista syytä eli, että muslimit heittää sianlihatuotteet pois. Olen nähnyt näin tapahtuvan esim. Myllypuron metroasemalla ruokajakelun jälkeen.
Uutisessa ei kerrottu todellista syytä eli, että muslimit heittää sianlihatuotteet pois. Olen nähnyt näin tapahtuvan esim. Myllypuron metroasemalla ruokajakelun jälkeen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Myllypuron elintarvikeapu ry:stä kerrotaan, että ruoan pois heittäminen ei ole heillä ongelmana. Syynä on se, että asiakkaat saavat valita ruokakasseihin tulevat tuotteet itse.
– Emme tee valmiita kasseja, koska ihmisen pitää nähdä, mitä saa. Myös köyhän ihmisen pitää saada valita, sanoo toiminnanjohtaja Sinikka Backman.
Myllypurossa on myös käytössä konsti, joka auttaa vähentämään hävikkiä. Ulko-oven vieressä on laatikoita, johon voi jättää tuotteen, jos tulee katumapäälle. Toinen kävijä voi halutessaan ottaa tuotteen mukaansa.
sianlihan tarjoaminen rauhanuskontolaisille on loukkaus ja häpäisy jne.
Maan tapa.
3,65 miljoonaa koronarokoteannosta heitettiin keväällä pois jotta rokotekattavuus pystytään pitämään alhaisena.
Tiettyä ehkäisyä käyttävillä naisilla oli riski saada laskimotukos.
Tämän selvittyä muissa maissa tauon jälkeen jatkettiin rokoteen käyttöä.
Ruokakaupat ympäri maan heittävät joka päivä tonneittain hyvää syötävää ruokaa pois koska sen viimeinen myyntipäivä on mennyt umpeen.
Vasta alkuviikosta näin erään Citymarketin biojäteroskiksessa kymmenittäin Pandan valkosuklaalevyjä ja kolmioleipiä pitkälle toistakymmentä kappaletta. Samassa roskiksessa on aiemmin näkynyt laatikkokaupalla myymättä jäänyttä kalaa kuten lohta, muikkuja ja siikaa. Sekä hedelmiä kuten appelsiineja monta myyntilaatikkoa kerrallaan.
Ihan tavallista toimintaa!
Olin töissä K-supermarketissa noin muutama vuosi sitten ja sielläkin meni päivittäin 30-50 litraa maitoa viemäristä alas kun myyntipäivä oli umpeutunut. Pullapitkopaketteja avattiin puukolla ja laittiin roskikseen joka viikko usemman myyntilaatikon verran ja leipää vanheni joka päivä useita laatikollisia jotka kaikki meni roskiin. Jogurtteja, kermapurkkeja vaniljakastikkeita ja muita maitotuotteita heitettiin pois kerran viikossa ainakin yhden rullakon verran. Vihanneksia ja hedelmiä meni joskus niinkin vähän kaupaksi että alkuviikosta saapuneesta 20-30 kappaleen erästä oli myyty vain 1-3 kappaletta ja ne piti jo loppuviikosta heittää nahistuneina pois. Joskus harvinaisempia hedelmiä kuten tuoreita viikunoita, hunajapomeloita ja kranaattiomenia ei mennyt yhtään kaupaksi ja kaikki myymälässä esillä olleet erät meni biojätteeseen. Salaattikastikkeita vanhenee joka viikko ainakin puolensataa pulloa jotka pitää heittää pois.
Itse nähnyt kuinka kauppaan oli vanhingossa tilattu tupla määrä kaaleja kuin mitä oli tarkoitus tilata. Kaksi trukkilavan kokoista laatikkoa.
Ohje kauppiaalta oli että toinen laatikko heitetään biojätteeseen koska sitä ei ehditä mitenkään myydä parasta ennen päiväystä.
Hyvää tuoretta ja rapeaa kaalia meni suoraan tuottajan pellolta biojätelaitokselle kompostoitavaksi koska kauppiaalta loppui järki!
Törkeää!
Samalla moni näkee nälkää ja laskee roposiaan että saa päivittäiset ruokaostokset juuri ja juuri tehtyä.
Siitä olisi saanut paljon hyvää kaalilaatikkoa.
Etenkin kun laittaa jauhelihan lisäksi sekaan pieneksi pilkottua pekonia ja ruskistaa sen jauhelihan kanssa pannulla ja sekoittaa kaalin sekaan. ;)
Nami!
Ruokaa heitetään pois myös tuottajien ja tukkuliikkeiden toimesta jotta ylitarjonnan vuoksi kuluttajahintoja ei tarvitsisi alentaa.
Sellaista se on ja sitten verotetaan jokaista kansalaista kun maatalous pilaa ilmastoa kasvattamalla ruokaa suoraan kaatopaikalle!
Ei sillä ilmastolla ole mitään väliä!
Se on valtion keinotekoinen keppihevonen verojen jatkuvaan nostamiseen ja maanviljelijöiden tulojen takaamiseen.
KAUPOSSA+OLLA+-50%++laarit++kyllä+muutkin+niitä+ostaa+mutta++näy+
ovat+vieneet+POIS,
S-Market+AHNE++EI+ANNA+ASIAKKAILLE++-50%+++vaan++vai+-30%+
SITTEN+KUSKAA+ILMAISEKSI++MUUALLE.
monet+asiakkaat+menee+suoraan+k-kaupoille
Läheskään kaikkea alennettua ruokaa ei saada myytyä.
"Leipäjonjen" lähistöllä roskikset täyttyvät leivästä.
Vain muu kassin sisältö kelpaa nirppanokille "köyhille"
Parin kadunkulman päähän parkkeeratulla mersulla voisi käydä haetut leivät viemässä vähän kauemmaksi.
Näissä jonoissahan käy ihan hyvin toimeentulevatkin ajoittain hakemassa ilmaista ruokaa.
Sekä jakajat itse ottavat ennen jakotilaisuutta ison osa parhaimmista elintarvikkeista itselleen!