Kertokaahan mielipiteenne/kokemuksenne seuraavanlaisesta tilanteesta:
Parisuhteemme on tällä hetkellä täydessä solmussa. Muuta yhteistä ei ole ollut muutamaan vuoteen kuin lapset ja talo.
- Mies ei ole kiinnostunut yhteisestä ajasta (aloite aina minulta, mies istuu illan tuppisuuna)
- Ei mielellään puhu/kerro asioistaan
- On huonotuulinen usein, mieli muuttuu kuin tuuliviiri
( tiuskii & puhuu halventavasti, nolaamista julkisesti, huonoa käytöstä sukulaisiani ym. kohtaan myös)
- Alkoholinkäyttö lisääntynyt
- Rahankäyttö ei hallussa (ei halua keskustella-raivostuu jos ehdotan /olen täysin pimennossa mikä miehen kulloinenkin rahatilanne, paljon yhteisiä laskuja jää minun maksettavaksi tästä syystä=ainainen rahapula muutenkin tiukassa elämäntilanteessa)
Lisäksi ruvennut lähtemään ilman että kertoo/tai valehtelee kavereiden kanssa juomaan. Ja tuhlaa rahansa samalla. Ollut useita kertoja yötä/öitä pois ilman että tiedän missä luuhaa (ja minä joudun hoitamaan koko huushollia sillä ajan ja vastaamaan lasten “missä isä on” -kysymyksiin). Lähettelee v-mäisiä tekstareita korkeintaan...
Sanoin että tämä meininki loppuu tai ero. Jonka seurauksena mies ensin “ihan maassa” ja uhkaili itsarilla! Meni pari viikkoa niin johan irtosi totuus (?!!): eli hän on jo pitkään ollut 50/50% haluaako olla tässä suhteessa vai lähteä. Eli sain vahvistuksen sille mitä olen itse vaistonnut jo pitkään (mutta kun kyselin aiemmin: niin ei mua mikään vaivaa, kaikki hyvin...)
Olemme aloittaneet perheneuvonnassa, mutta jotenkin tuntuu toivottomalta...sama käytös (kaljalle lähti taas valehtelemalla) jatkunut vaikka hokee “en mä haluu erota”. Epäilen että rahkeet ei riitä “vielä yrittämiseen” vaikka terapiassa sitä sanookin.
Elämästä tullut painajainen ja omat voimat loppu... lapsetkin jo reagoi kodin “kireään” ilmapiiriin ja riitoihin. Olenko tyhmä optimisti vai pitäiskö viheltää peli poikki alkuunsa ennekuin kaikki pahenee?
Parisuhteemme on tällä hetkellä täydessä solmussa. Muuta yhteistä ei ole ollut muutamaan vuoteen kuin lapset ja talo.
- Mies ei ole kiinnostunut yhteisestä ajasta (aloite aina minulta, mies istuu illan tuppisuuna)
- Ei mielellään puhu/kerro asioistaan
- On huonotuulinen usein, mieli muuttuu kuin tuuliviiri
( tiuskii & puhuu halventavasti, nolaamista julkisesti, huonoa käytöstä sukulaisiani ym. kohtaan myös)
- Alkoholinkäyttö lisääntynyt
- Rahankäyttö ei hallussa (ei halua keskustella-raivostuu jos ehdotan /olen täysin pimennossa mikä miehen kulloinenkin rahatilanne, paljon yhteisiä laskuja jää minun maksettavaksi tästä syystä=ainainen rahapula muutenkin tiukassa elämäntilanteessa)
Lisäksi ruvennut lähtemään ilman että kertoo/tai valehtelee kavereiden kanssa juomaan. Ja tuhlaa rahansa samalla. Ollut useita kertoja yötä/öitä pois ilman että tiedän missä luuhaa (ja minä joudun hoitamaan koko huushollia sillä ajan ja vastaamaan lasten “missä isä on” -kysymyksiin). Lähettelee v-mäisiä tekstareita korkeintaan...
Sanoin että tämä meininki loppuu tai ero. Jonka seurauksena mies ensin “ihan maassa” ja uhkaili itsarilla! Meni pari viikkoa niin johan irtosi totuus (?!!): eli hän on jo pitkään ollut 50/50% haluaako olla tässä suhteessa vai lähteä. Eli sain vahvistuksen sille mitä olen itse vaistonnut jo pitkään (mutta kun kyselin aiemmin: niin ei mua mikään vaivaa, kaikki hyvin...)
Olemme aloittaneet perheneuvonnassa, mutta jotenkin tuntuu toivottomalta...sama käytös (kaljalle lähti taas valehtelemalla) jatkunut vaikka hokee “en mä haluu erota”. Epäilen että rahkeet ei riitä “vielä yrittämiseen” vaikka terapiassa sitä sanookin.
Elämästä tullut painajainen ja omat voimat loppu... lapsetkin jo reagoi kodin “kireään” ilmapiiriin ja riitoihin. Olenko tyhmä optimisti vai pitäiskö viheltää peli poikki alkuunsa ennekuin kaikki pahenee?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä tuo nyt siltä näyttää,että teidän perhe-elämä on tullut tiensä päähän.Mies selvästikin haluaa lähteä ja et pysty häntä väkisin pitämään.Tosin,miksi roikkuisit hänessä,jos hän ilkeilee ja halveksii sinua?
Älä vain ala uskomaan hänen sanojaan.
Muuta pois lasten kanssa,heillekin tuo on helvettiä.
Ja olethan sanonut terapiassa miehen käytöksestä,vai oletteko uskotelleet ,että olette kovinkin yhteisymmärryksessä?Käy terapiassa myös yksinäsi,niin saat kerrottua asioiden oikean laidan.
Ja itsarilla uhkailu...se viimeistään kertoo,että miehesi haluaa sinulle mahdollisimman piinaavan olon.Teke sen satuttaakseen sinua mahdollisimman syvästi ja raaástiEi ole normaalin ihmisen käytöstä.
Jaksamista sinulle ja lapsille.
Mun ajatus olis että sun tärkeimmät ihmiset on ekaksi lapset,toiseksi sinä itte.Jos aikuinen mies ei voi olla ihmisiksi niin älä anna sen pilata sun ja lapsien loppu elämää.Toki helppo sanoa että potki pihalle kun on kaikenlaisia käytännön asioita mitkä pitää järkätä oikeesti.Jos se uhkailee itsarilla niin puhu siitä perheneuvolassa.Ei tommosta voi sun vastuulle yksin kantaa.Pyydä apua seurakunnan diakoniapuolelta.Eivät tuputa uskontoa vaan antaa oikeita neuvoja taloudellisis jutuis esim.Jos ehdottaisit että ootte muutaman kuukauden kokeeksi erossa että saat levättyä tuosta helvetistä.Ei tarvi mitään lopullista päättää heti.Pyydä että sossu ettii jommalle kummalle kämpän.Lapset kärsii jos äiti voi huonosti.Pidä ittestäs huolta,ja yritä jaksaa.
Kaikkeen käytökseen on syynsä, mutta niiden syiden selvittäminen on tietysti vaikeaa kun ihminen lukkiutuu itseensä eikä päästä apua sisälleen.
Jos et jaksa hoivata ja holhota aikuista miestä, niin muuta pois joksikin aikaa. Ehkä hän herää viimein kun joutuu konkreettisesti valinnan eteen: samaa tietä aina vain alaspäin vaiko täyskäännös ja itseä niskasta kiinni.
Jos ei puhe herätä niin teot sitten. Jonkun täytyy olla aikuisen raaka ja panna piste uhittelulle ja mökötykselle ja REAKOIDA. Muuten kaikki vaan ajelehtii virran vietävänä ties minne saakka.
Itsemurhalla uhkailu on se viimeisin ase kun ihminen tuntee olevansa puun ja kuoren välissä. Se on myös äärimmäinen keino lisätä vastapuolen syyllisyydentunnetta ja sääliä, ettei tulisi jätetyksi. Hätä on hirvittävä, mutta se purkautuu ulos väärässä muodossa: torjuntana ja syyllistämisenä avunpyynnön sijaan.
Terapiassa teillä olisi mahdollisuus kaataa kaikki padot nurin ja aloittaa jälleenrakennus. Siellä te voitte kertoa toisillenne olostanne niin realistisesti kuin mahdollista.
On ihan sama mitä te lupailette sanallisesti terapeutin kuullen, teidän pitää myös kyetä TOTEUTTAMAAN se sama käytännössä, muuten ei mikään muutuu.
Tässä niitä ystäviä nyt tarvitaan, pitämään edes jonkunlaista järjenääntä, jos omasta nupista alkaa kaikki äänet kuulua epämääräisestä suunnasta. Mikä meitä naisia vaivaa? Miksi me olemme ottaneet myös iältään aikuisen miehen kiukuttelut kannettavammaksemme ? Eikö meille riitä, että hoidamme lapsemme, nuo rakkauden hedelmät, joita tuli huomiseen ja mieheen uskoen väsättyä nopeammin kuin terveydenhoitajatäti suositteli.. Ehei, itse olen samanlainen:takana rentturakkaus, jäljellä kaksi lasta joilla ei ikäeroa ole juuri lainkaan, heillä isä joka lentää ja lepattaa jätkäkavereitten kanssa kuin teini-ikäisenä konsanaan. Heitin hänet tästä pihalle, mutta en silti ole kokonaan päässyt eroon, mutta tosi on, ettei hänen kanssaan eläminen ole kuin kaunis haave, jonka tekisin varmaan todeksi tekemällä vielä yhden mukulan.. jos ja jos. Onneksi ei kuitenkaan, sen verran on järkeä jo päässä. Mikään ei kuitenkaan kumoa sitä tosiasiaa, ettei elämä pienten lasten kanssa ilman heidän isäänsä ole helppoa sekään, mutta kun miettii asian pelkästeen lasten kannalta, tämä kyllä kulkee. Nyt sentäs on ollut viikossa yksi päivä, jolloin on ollut (87%) varmuus minä päivänä lapset tapaavat isänsä, silloin kun hän oli tässä,aina ei voinut olla niinkään varma. Ei ole helppoa pistää ketäään pihalle, ja pitää siellä, kun äitikin on ihminen, ja etenkin jos kuulee vielä itsessään että on jopa nainen. Valitettavasti tällainen neljänkympin tietämissä oleva yksinhuoltajaäiti ei kovin kovassa huudossa ole.. Kierteen seuraava aste on se, että löytyy joku "kylmässä" liitossa elävä mies, joka kaipaa lämpöä elämäänsä, ja sitähän meiltä liian varhain nunnaluostariin tuomituilta eronneilta löytyy, koska vaihtoehdot on aikas vähissä. Tavallaan naimisissaoleva mies sopii kuvioon erikoisen hyvin, koska sellainen lähtee kätevästi yöllä, lapsille ei tarvitse esitellä aamulla Hannu tai Ari- setää, ei jätä pyykkejään jo ylityöllistetyn naisen pestäväksi, vaan vie ne kotiinsa, ei tuhlaa pesuaineita, koska vaimo ei saa kotona haistaa vierasta shampoota.. Ja mikä parasta, ei sotke muutenkaan KELAN siunaamaa asumistukikuviota, ei syö jääkaappia tyhjäksi, vaan arvostaa valkosipulipatonkia ja pikkupalaa iltateen kanssa.
Ja naimissaolevat naiset, ne ylväät mustasukkaiset aviovaimot, ihmettelevät mikä miestä vaivaa, kun sitten joskus kotona ollaan kuin myrskyn merkkejä. Kaikkea voi yrittää, parisuhdeterapiaa, lomamatkoja vaimon kanssa, uutta autoa ja taloa. Mutta jos huono omatunto vaivaa, ei mikään estä mököttämästä sitä pientä hetkeä sohvannurkassa, tai karkaamasta kavereitten kanssa. Kaverit on onneksi lojaaleja pelimiehiä kaikki, joten siitä voi livahtaa lämmittämään naapurin komian exrouvan petiä, johon se on jaksanut vaihtaa puhtaat satiinilakanat,helmalakanat ja tuplamuhkeat peitot, on ruusua ja romantiikkaa. Eikä virttyneitä raidallisia pussilakanoita jotka saatiin joskus anopilta kihlajaislahjaksi.
Oltuaan tarpeeksi kauan ilman ja puutteessa osaa arvostaa sitkäkin, että saa pyöräyttää miehen suihkun kautta sänkyynsä, vaikka sen sitten laittaisi pihalle kuin kissan.
Se on pakko nyt sanoa,minä en ota vastuksilleni ketään ukkomiestä. Jos on asiansa sotkenut, minä en niitä ala selvittelemään, ja puhumattakaan, että haluaisin jollekin siskolle tehdä sen nakin, että veisin häneltä sen mihin hän on uskonut. Jos mies haluaa minut hän selvittää ensin asiansa kotona, eikä yritäkään syödä ja säästää kakkua samaan aikaan. Jos joku ehdottaa minulle hetkeä, pyydän häntä panostamaan saman energian vaimoonsa.
Kierteen seuraava aste on se, että minua pidetään tiukkapipoisena moraalinvartijana, ja saan tyytyä keskisormeen, mutta mielummin rehellinen ainakin itselleen ja ystävättärilleen kuin luulla että yksikään mies on tärkeämpää kuin hyvä ystävyys. Siskot, me tarvitsemme toistemme tukea. Älkäämme kaivako maata toistemme jalkojen alta.Lastemme isät tekevät sen jo.
Ja vielä, jos suinkin jaksatte lukea, suosittelen.
Miksi eronnut nainen tuntuu viksummalta ja vilmaattisemmalta kuin se oma kotona odottava vaimo ?
Meille ei enää valehdella, ei tarvitse puhua mitä sattuu, koska me olemme jo ne jutut kuulleet. Me emme roiku perässä, emme vahdi kellon kanssa millon mies tulee, koska meillä ei ole siihen tarvetta, eikä oikein varaakaan, koska kaikki kuitenkin on kiinni siitä, miten mies sattuu saamaan asiansa järjestykseen:monelta on treenit, mitenkauan jonkun autonlaitossa sattuu menemään. Me kuitenkin olemme kotona lapsiemme vuoksi, ja meidän elämän pitää pyöriä ja kulkea, vaikka ei olisi miestä mailla halmeilla.
POhdittuamme oman elämämme ja avioliittomme vaikutamme varmoilta ja viisailta, ja tiedämme kuitenkin mitä teillä siellä kotona mahdollisesti mättää, koska olemme itsekin olleet samassa jamassa. Miehestä tämä tuntuu kummalliselta: me emme rankuta asioista, koska me saamme jo itsekin ruuvin seinään, taulun paikoilleen, koska se on ollut pakko opetella. Meidän on pakko hoitaa asiamme ja lapsemme kunnolla, pitää kotimme siistinä, koska kukaan muu ei sitä puolestamme tee. Meillä ei ole miestä odottamassa pyykkiämpäriä ripustamista, ei lakanat viikkaamista, koska se on meidän duunimme, joka jää tekemättä jos odotamme että joku toinen sen tekee.
Kätevä näppärä nalkuttamaton nainen, jolla riittää energiaa sängyssäkin, eikä ole raskaudentoiveita saa miehen pään pyörälle, helposti, mutta rikottua sydämen yhtä kätevästi, koska aika harva ajatteluun taipuvainen nainen enää uskoo mitä mies sanoo.. Ja etenkin, jos mies sanoo, että "olet minun nuoruuteni rakkaus, olen aina sinut halunnut" nainen tässä vaiheessa jo tietää että JOO-Joo. Ihan juu, näihän se on, mutta ei ala kuvittelemaan, että se tarkoittaisi että postilaatikkoon pitää käydä nimeä laittamaan samantien.
Ja sitten taas vaimot ihmettelee mikä miestä vaivaa, kun sillä on sydänsuruja..
Älkää rankuttako.. antakaa niille aikaa, miehillenne.. naurakaa joskus, ja olkaa niikuin teinit. Se toimii varmaan teillä kotonakin.
Kokeilkaa.
Kokemuksesta voin sanoa että ei kannata, ja lapsetkin varmaan voi paremmin, jos molemmat annatte periksi ja etsitte uuden paremman elämän, vaikka sitten yksin.
Tilanteesi on paha. JOS miehesi TOSISSAAN
muuttuisi ja haluaisi ratkaisua ongelmiin...
mutta... ei taida haluta.
Raskasta, muista, ettet ole kuitenkaan yksin
elämäsi kanssa. Ainakin täällä on monia, jotka
ovat kokeneet eron, ja silti elävät.
Tie on raskas, mutta kohta kevyempi...