Euroopan Unioni on järkyttynyt

Pandoran veroparatiisipaljastuksista.Ei siitä että Venäjän oligargit ovat kiertämässä veroja vaan että jopa Britannian huippupolitiikkoja kuten Tony Blairin Kazakstanin hämärät bisnekset tai Ukrainan presidentin hämärät kaupat jotka paljastuivat tässä skandaalissa kuin Tsekin pääministeri Andrej Babiš joka teki hämäräkaupat vuonna 2009 kartanon Ranskan Rivieralta noin 19 miljoonalla eurolla pöytälaatikkoyhtiöiden avulla. Vuonna 2018 Babišin epäsuorasti omistama kiinteistösijoitusyhtiö osti kartanon omistavan monacolaisyhtiön.
Sekä Jordanian Kuningas jne.Nämä herrat ovat itse syyttäneet Venäjää korruptiosta mutta samalla itse ahnehtineet valtavia hämäriä summia itselleen ja piilottaneet omaisuuksiaan jotta verottaja ei pääsisi niihin käsiksi.Uusimpien paljastusten myötä Bolsonaro Brasilian johtaja ja moni meksikolainen ja chileläinen huippupolitiikko olisi syyllistynyt veronkiertoon ja jopa Lady Gagalla olisi veroparatiisi pankeissa hämärää rahaa ja monilla kuuluisilla urheilijoilla ja jalkapalloilijoilla ja paljastuksia tulee koko aika ilmi.Myös Maltan pankkiireja on jäänyt kiinni kuin Ranskan entisiä politiikkoja on listoilla ja itatalialaisia politiikkoja ja jopa Hollanin pankkiireja.Saksassa tutkitaan nyt Deutche Bankin ja veroparatiisin kytköksiä.Miksi halutaan piilottaa rahaa verottajalta.Sillä rahalla kuitenkin rakennetaan tärkeää julkista infraa meille kaikille.
Miksi jopa meillä Euroopan Unionissa on ahneita ihmisiä ja poliitikkoja jotka ajattelevat vain rahaa ja omaa itseään.Luulin että vain Itä-blokin maat ovat itsekkäitä ja kiertelevät veroja mutta itsekkyyttä ja veronkiertoa on myös meillä Länsimaiden demokratioissa.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Löytyy niitä ihan Suomestakin ja jenkeistä. Oletpas ollut harvinaisen naiivi. Kaikki muut ovat tämän tienneet aina.

Äänestä

Ja kuka onkaan suurin rahanpesijä. Suomi ja sen omistama Sampo pankki (nykyään nimeltään Danske) Ja mistä rahat tulivat, venäjältä valtion omistamalta pankilta jonka johdossa on kukapas muukaan kuin Esko Aho.

Äänestä

Nyt on juuri uutisissa Elon Muskin organisaation tutkinta liittyen veronkiertoon ja veroparatiiseihin.Todella hurjia uutisia

Äänestä

Eu+on+talousunioni+ja+sen+tehtävä+on+keskittyää+Euroopan+talous+alueen+vakauttamiseen+,sekä+seikkoihin+joilla+editetään+taloutat+ja+pyritään+nostamaan+sitä.Eu+olisi+voinut+hoitaa+tuon+verosuunnittelua+koskevan+asian+pyrkimällä+yhdentyvään+yritysverotasoon+ja+sulkemalla+ulos+veroparatiiseista+toimivat+maat+Euro+alueen+ulkopuolelle+ja+esim+.Sallimalla+Eu+alueella+toimimisen+vain+niille+jotka+maksavat+veronsa+maahan+jossa+yritystoimintaa+harjoitetaan.+Nyt+Taloudellisen+yhteistyön+ja+kehityksen+järjestö+OECD+on+on+lähtenyt+kitkemään+verovälttelyä+USA+vetämänä+kitkemään+tuota+.https://yle.fi/uutiset/3-11871063"136+maata+on+nyt+hyväksynyt+uudistuksen",veroaste+minimissään+15%:+https://yle.fi/uutiset/tuoreimmathttps://www.eduskunta.fi/FI/naineduskuntatoimii/kirjasto/aineistot/kv-jarjestot/oecd/Sivut/oecd-jasenmaat-ja-yhteistyo.aspxToiset+ne+tekee+ja+puhuu+tekemisistää+ja+ihmettelee.+Toiset+ne+vaan+tekee+ja+hoitaa+hommat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pandoran veroparatiisipaljastuksista.Ei siitä että Venäjän oligargit ovat kiertämässä veroja vaan että jopa Britannian huippupolitiikkoja kuten Tony Blairin Kazakstanin hämärät bisnekset tai Ukrainan presidentin hämärät kaupat jotka paljastuivat tässä skandaalissa kuin Tsekin pääministeri Andrej Babiš joka teki hämäräkaupat vuonna 2009 kartanon Ranskan Rivieralta noin 19 miljoonalla eurolla pöytälaatikkoyhtiöiden avulla. Vuonna 2018 Babišin epäsuorasti omistama kiinteistösijoitusyhtiö osti kartanon omistavan monacolaisyhtiön.
Sekä Jordanian Kuningas jne.Nämä herrat ovat itse syyttäneet Venäjää korruptiosta mutta samalla itse ahnehtineet valtavia hämäriä summia itselleen ja piilottaneet omaisuuksiaan jotta verottaja ei pääsisi niihin käsiksi.Uusimpien paljastusten myötä Bolsonaro Brasilian johtaja ja moni meksikolainen ja chileläinen huippupolitiikko olisi syyllistynyt veronkiertoon ja jopa Lady Gagalla olisi veroparatiisi pankeissa hämärää rahaa ja monilla kuuluisilla urheilijoilla ja jalkapalloilijoilla ja paljastuksia tulee koko aika ilmi.Myös Maltan pankkiireja on jäänyt kiinni kuin Ranskan entisiä politiikkoja on listoilla ja itatalialaisia politiikkoja ja jopa Hollanin pankkiireja.Saksassa tutkitaan nyt Deutche Bankin ja veroparatiisin kytköksiä.Miksi halutaan piilottaa rahaa verottajalta.Sillä rahalla kuitenkin rakennetaan tärkeää julkista infraa meille kaikille.
Miksi jopa meillä Euroopan Unionissa on ahneita ihmisiä ja poliitikkoja jotka ajattelevat vain rahaa ja omaa itseään.Luulin että vain Itä-blokin maat ovat itsekkäitä ja kiertelevät veroja mutta itsekkyyttä ja veronkiertoa on myös meillä Länsimaiden demokratioissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu