Siellä olisi suurempi tarve tehdä pikaisia ympäristötekoja. Manskulla on turha istuskella.
Miksei Elokapina mene Moskovaan istuskelemaan?
Anonyymi
12<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Siellä poliisi ei ensin pyydä kauniisti ja sitten vasta toimi.
Persujen ihanne.
Kirjoitit peräti kaksi sanaa ilman virheitä. Onnittelut.
Ja ne kaksi silkkaa asiaa.
Ainoa hengentuote, mihin pystyi.
Ainoa mitä tässä viestiketjussa tarvittiin.
Niin Taikka Intiaan siellä ei kovin paljoa ilmastoasioita tehty eikä pahitteeksi mennä istumaan tulivuoren päälle sieltä tulee mittavat päästöt.
Moskovassa on myös tuplaten enemmän asukkaita, kuin koko Suomessa.
Siellä on 13.2miljoonaa, kun Suomessa on 5.5miljoonaa. Lontoossakin on n9miljoonaa. Siinä vähän mittasuhteita.
Tianmenin aukio Kiinassa olisi oikea istuskelupaikka.
Telaketjujen alta muutama voisi jäädä henkiinkin.
Istuskelun sijaan vihatut eloapinat voisivat mittauttaa kannatuksensa kansalaisaloitteella.
Kannabis-Vihreät Suomessa ovat jo saaneet työssäkäyvien pinnat kireälle.
Elokapina on tervetullut kääntämään yleisön "vihreää siirtymää" vastaan.
Vanhempi nainen meni istumaan marskille poistaminen alkoi siirtyi katsomaan