Ollaan oltu vajaa vuosi samoilla huudeilla töissä. Tulemme toimeen töissä ja joskus saatamme kahvitella. Löysin hänen numeronsa tuossa olisiko ollut syyskuussa ja laitoin spontaanisti viestiä. En ole kuitenkaan ujo.
Hän vastasi, että minähän täällä ja ei haittaa yhtään, jos viestiä laittaa ja juttelee jotain. Jne. Olen sitten laittanut muutaman kerran. Jotain läpällä ja jotain asiaakin ollut. Ei tärkeää. Vastannut ehkä kaksi kertaa ja loput jätti kokonaan lukematta vastaamatta. Ajattelin poistaa ketjun 👌🏻Poistin viestiketjun ja ajattelin, että en tietenkään viitsi työkamua häiritä. Vaikuttaa, että ei huvita jutella. 😎 Ei hän minusta riesaa saisi. Ei ollut tarkoitus deitata tms tai yrittää piirittää.
Eikö aikuinen kolmekymppinen uskalla sanoa suoraan, jos ei kiinnosta jutella mitään juuri minun kanssani. Muuten kyllä kännykkä sauhuaa. 🙂
Joo voihan monet lukea viestit vain aloitusnäytöltä ja sinne ne jää unholaan. On vaan kummallista, että ei ole noteerannut viimeisiä ollenkaan.
En halua olla ärsyttävä. Siksi en häneltä kysele asiasta. Se on lapsellista.😅
Ja toisaalta kaikki eivät ole kasvaneet känny käteen. Hänestä en sanoisi niinkään. Olen tottunut, että normitapoihin nykyään kuuluu vastata jotain. Kohteliaasti. Aina vois sanoa suoraan myös syyn miksi on yleisesti ottaen hiljaa. Töissä työjutut, vapaalla vapaa-ajanjutut. Miksi hän sitten sanoi ensin, että on ok ja jees jutella, jos ei sitten juttele. Eikai aikuinen fiksu ihminen sano toisin kuin tarkoittaa. Ajatuksia pitäs lukea vai? Pöh!
Työkaverin käytös ihmetyttää
Anonyymi
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kuinkahan paljon sä ap pommitat häntä viesteillä. Työpostiakin tulee monille niin paljon, että on täys työ vastata niihin.
On eri asia vastata kohteliaasti, ettei häiritse vaikka vähän viestejä lähettelisitkin, kuin oikeasti haluta vastaanottaa viestejä työkaverilta työajan jälkeen ja vieläpä tulla vedetyksi mukaan johonkin epämääräiseen ja yksipuoliseen suhdekuvioon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381628
- 1011200
- 1691182
Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?
Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia851083- 188892
- 39819
- 82802
- 89788
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt73714Naantalissa kohahtaa
Yli 4 vuotta puhelimeen, tietokoneelle murtautumista sekä Whatsapp urkintaa Naantalissa hakkeritiimin jäseniä137682