Miten kertoa erosta puolisolle

Olemme olleet puolison kanssa yhdessä yli 30-vuotta. Suhteemme on ollut jo yli 10 vuotta riitaisa. Välillä menee kuukausia, että meillä ei ole paljon sanottaa toisillemme puhumattamakaan että olisi mitään seksielämää. Olemme käyneet terapiassakin, mutta niistä ei ole ollut apua. Viimeksi noin vuosi sitten keskustelimme viimeksi erosta. Päätimme vielä yrittää jatkaa suhdettamme. Mitään muutosta asiaan ei kuitenkaan ole tullut. Olen tuon viimeisen vuoden aikana keskustellut syvällisesti yhden hyvin tuntemani naisen kanssa. Aluksi sain häneltä paljon apua ja neuvoja miten pelastaa suhde. Rakastuimme pian toisiimme, mutta en kuitenkaan pettänyt nykyistä puolisoa. Sovimme, että emme voi jatkaa näin ja keskustelumme vähenivät. Nyt vuoden jälkeen emme ole saaneet kuitenkaan toisiamme mielestämme. Olemme molemmat syvästi kiintyneet toisiimme. Ystäväni on eronnut ja asuu yksin. Hän ei halua, että rikkoo nykyisen liittoni salasuhteella. Olen vaimolle jo vuosi sitten kertonut, että olen tapaillut ystävätärtäni, mutta mitään seksisuhdetta meillä ei ole ollut. Samalla tunteeni nykyistä vaimoani kohtaan on laimennut. Minulla on jatkuvasti mielessä tämä naisystäväni ja viestittelemme toisillemme päivittäin. En tiedä miten nyt kertoisin vaimolleni taas uudestaan, että haluan erota. Eron syy ei ole, että muutan toisen naisen luo. Tämä on tottakin, sillä emme kumpikaan tässä vaiheessa uuden naisystäväni kanssa halua muuttaa yhteen. Suurin syy erooni on, että rakkauteni vaimoani kohtaan on loppunut. En halua erosta riitaisaa. Meillä on kolme lasta ja sen lisäksi meillä ei ole avioehtoa ja minun omaisuuteni on paljon suurempi. Kertokaa miten olisi paras edetä asiassa?

19

1302

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos teillä ei ole avioehtoa, osuutenne osituksesta on 50/50

      Jos sinussa on yhtään miestä, edes1% . Otat omat tavarasi ja lähdet. Jos taas sinut heitetään ulos, viet kaiken.

      Yritä edes itsellesi olla rehellinen.

    • Anonyymi

      Sinuna alkoholisoituisin ja jatkaisin elämää nykyisen vaimon kanssa. Alkoholi auttaa siihen loputtomaan vitutukseen.

      Toinen vaihtoehto on lähteä kävelemään. Menet ostamaan tupakkia ja et koskaan palaa.

      • Kuulostaa huonolta vaihtoehdolta. Olen aktiiviurheilija ja en polta enkä juo 😂


      • Anonyymi
        Mrx21 kirjoitti:

        Kuulostaa huonolta vaihtoehdolta. Olen aktiiviurheilija ja en polta enkä juo 😂

        Hitsi. Yritän keksiä paremmin!


      • Anonyymi
        Mrx21 kirjoitti:

        Kuulostaa huonolta vaihtoehdolta. Olen aktiiviurheilija ja en polta enkä juo 😂

        Eron voi ihan yksin hakea, ei siitä tarvii mitään tiedottaa toiselle, miksi jahkailet, kun teillä ei kerran ole mitään yhteistä enää, vanhemmuutesi tietty jatkuu eron jälkeen.


    • Anonyymi

      Suosittelisin eroamaan, yhdessä ei ole hyvä olla ja vielä olisi mahdollista molempien löytää sellainen ihminen jonka kanssa on. Elämä on liian lyhyt elettäväksi huonosti voiden ja väkisin.

      • Anonyymi

        No se on totta! Elämä on tosi lyhyt ja erota pitää heti kun puolison kanssa menee huonosti! Valitettavasti ymmärsin lian myöhän :( jä paljon aikaa meni hukkaan!:(


      • Eilen sitten kerroin aikeistani vaimolle. Hän tietysti pahoitti mielensä, joka on oiketettua. Jouduin taas syylliseksi ja minun pitäisi unohtaa moiset hömpötykset. Alkoi manipulointi ja asia ei edennyt mihinkään. Tuntuu, että minua ei oteta tosissaa. Pitäisi varmaan itse tehdä avioerohakemus, kun asioista ei voida yhdessä sopia. Vaikea saada vaimoni uskomaan, että rakkaus on välillämme vain loppunut. Tämä ei kuitenkaan tunnu olevan riittävä peruste erolle! Pitäisi vain yrittää ja alkaa enemmän huomioimaan puolisoa. Tekoja voi tehdä ja olla ystävällinen, mutta tunnetta ei kuitenkaan saa aikaan jos tämä kemia ei toimi!


      • Anonyymi kirjoitti:

        No se on totta! Elämä on tosi lyhyt ja erota pitää heti kun puolison kanssa menee huonosti! Valitettavasti ymmärsin lian myöhän :( jä paljon aikaa meni hukkaan!:(

        No onhan tuo 30 vuotta pitkä aika. Murhastakin pääsee lyhyemmällä tuomiolla 😂


      • Anonyymi
        Mrx21 kirjoitti:

        Eilen sitten kerroin aikeistani vaimolle. Hän tietysti pahoitti mielensä, joka on oiketettua. Jouduin taas syylliseksi ja minun pitäisi unohtaa moiset hömpötykset. Alkoi manipulointi ja asia ei edennyt mihinkään. Tuntuu, että minua ei oteta tosissaa. Pitäisi varmaan itse tehdä avioerohakemus, kun asioista ei voida yhdessä sopia. Vaikea saada vaimoni uskomaan, että rakkaus on välillämme vain loppunut. Tämä ei kuitenkaan tunnu olevan riittävä peruste erolle! Pitäisi vain yrittää ja alkaa enemmän huomioimaan puolisoa. Tekoja voi tehdä ja olla ystävällinen, mutta tunnetta ei kuitenkaan saa aikaan jos tämä kemia ei toimi!

        Ei se toimi, koska olet luovuttanut. Olet päästänyt toisen naisen vaimosi paikalle mielessäsi.


    • Voin tietysti näytellä ja olla suhteessa onnellinen. Kaduttaa vaan, kun en katso tuota korttia loppuun.
      Aika kyllä hoitaa asiat, mutta ehkä minun on otettava aikalisä vuoden loppuun saakka, kuten vaimolle jo kerroin

    • Anonyymi

      Minä aikoinaan tein niin että löin avioerohakemuksen miehen eteen ja pyysin allekirjoitusta.
      Ei halunnut allekirjoittaa, joten hain eroa yksin.
      Olihan siinä sitten mutinaa ja syyttelyä, kaikki kuulemma oli hyvin eikä hän "tajunnut ollenkaan" mistä on kysysmys. Vaikka tasan tarkkaan tiesi, oli välillä jo muuttamassa toisen naisen luo mutta perui pelkurimaisesti kun h-hetki koitti.
      Heillä oli ollut suhde koko kesän josta tiesin ja tein selväksi että tiedän. Ensin alkuun yritti kieltää mutta lopulta oli myönnettävä. Sanoin että haluan eron ja koska asunto on minun jään siihen. Hän saa lähteä.
      Alkoi sitten puuhata sitä sen naisen luo muuttoa ja nainen oli jo ihan innoissaan kuulemma ja oli kutsunut veljensä ja jonkun muun en tiedä kenet tutustumaan tähän eksääni. Heidän piti tavata naisen luona ja alkaa järjestää muuttoa.
      Silloin tuli pissa pöksyyn ja perui kaiken! Luuli että kaikki jatkuu ennallaan.
      Olin niin raivoissani tästä pelleilystä, olin jo henkisesti valmistautunut ja suunnittelin uutta elämääni. Sitten tämä alkaa jarrutella.
      Hankin siis sen paperin ja tosiaan kun ei suostunut nimeään alle laittamaan hain eroa yksin. Määräsin päivän milloin pitää olla ulkona asunnosta. Ei siinä sen kummempia.
      Oltiin asuttu kuin vieraat jo vaikka kuinka kauan, ei yhtään mitään yhteistä. Turha siinä oli roikkua.
      Elämä on loppujen lopuksi lyhyt ja se pitää käyttää hyvin! Uusintaa ei saa eikä haaskattua aikaa takaisin.

      • Anonyymi

        Hieno bloggaus, vaikka kukaan ei kysynyt sinun elämäntarinaasi.


    • Anonyymi

      Minun exa sanoi että hakee eroa ja piste. Niin kuin näitä vuosia ei ollutkaan! :( Sellainen m..ku!!!

    • Anonyymi

      Koska teillä ei ole avioehtoa niin kaikki varallisuus jaetaan 50/50. Suomen laki on sellainen.

      Olen myös eronnut ja ex-mieheni mukaan omaisuus olisi pitänyt jakaa 70/30 hänen hyväkseen ties mistä syystä. Mutta meillä ei ollut avioehtoa ja sain 50% kuten kuuluukin. Niin se vain menee, turha sitä vastaan on vinkuroida.

      Kumpi tahansa voi hakea ero yksinkin. Ja sen jälkeen voi heti vaatia omaisuuden ositusta. Ositus voi tapahtua hyvinkin nopeasti, meillä siihen meni noin kolme viikkoa juristin ja pankin kanssa yhteensä. Eli osituspaperiin listattiin meillä omaisuudeksi asunto, ajoneuvot ja käteisvarat sekä niiden yhteisarvo (kaikki oli velattomia). Summa jaettiin kahdella ja kumpikin sai puolet.

      Jos aloittajalla on omissa nimissään enemmän omaisuutta niin sitten sun pitää vaan maksaa vaimolle siitä puolet rahassa. Jos aloittajalla on nimissään esimerkiksi velaton auto, jonka arvo on 10 000 euroa, maksat vaimolle tasinkoa autosta 5 000 euroa. Ja jos vaimolla on nimissään velaton mopo, jonka arvo on 2000 euroa, maksaa vaimo sinulle moposta tasinkoa 1000 euroa. jne

    • Anonyymi

      Älä eroa, yrittäkää uhdessä rakentaa suhdetta ,lapset kärsii erossa. Etsikää Jumalan apua. Ei uusi nainen tuo lopullista onnea vaan se että yrittää korjata rikkoutuneen, tekee kaikkensa. Hyvää teille perheenä🙏

    • Anonyymi

      Kuten mehiläisistä ja niiden kukista. Eihän sitä tiedä kumpi on kumman. Mutta kerro toisen saaneen roundupia kun toinen ei saanut.

    • Anonyymi

      No hoh hoh. Aloituksessa näemme tyypillisen miehen, jonka aivot on valahtaneet housuihin. Tuollaiset selkärangattomat ihmiset saavat paljon pahaa aikaan. On vaikea tietää parisuhteen alussa, kenestä mätä "minä minä minä" kinderi kuoriutuu. Joku testi pitäisi keksiä, ettei kukaan ihmislapsi noihin haksahtaisi. Olen surullinen olen, mätä historia toistaa edelleen perheissä vanhaa tarinaansa, eikä mädät sitä koskaan itse ymmärrä

    • Anonyymi

      Niin, heitit avioliittosi viemäristä alas siinä vaiheessa kun lähdit kysymään "ystävättäreltä" "neuvoa". Niinhän se lähes aina menee???

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2701
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      156
      1304
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1155
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1018
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      980
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      956
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      879
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      875
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      865
    Aihe