Revon potkut sai sinetin Haapaveden koululautakunnalta

Anonyymi

Luokanopettaja Ilkka Revon oikaisuvaatimus virkasuhteen purkamisesta hylättiin Haapaveden kasvatus- ja koulutuslautakunnassa – Repo ei oikaisuvaatimuksessaan kiistänyt some-kirjoittelua, vaan vetosi lainvastaisuuksiin ja menettelyvirheisiin purkuprosessissa
Kannattaako vielä jatkaa ?

175

2891

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei kannata. Miehistyis ettei häpäsis enempää enää itseään.

    • Anonyymi

      On oikein että puolustaa itseään. Liian läpinäkyvää tuo kepujen ajojahti ja poliittinen kosto. Ei voi antaa pisteitä kepullekkaan siitä, että keräsi tekstiä vuosia ja läväytti mediaan vaalien alla poliittisena pelinä. Hyvin ei ole asiaa hoitanut esimiehet eikä kaupunhin johtokaan. Missä on varoitukset ja normaali menettely tällaisissa tapauksissa? Lain mukaan pitää toimia ja antaa ihmiselle mahdollisuus korjata toimintaansa eikä lähteä ansoja rakentamaan.
      Toivottavasti käräjäoikeus palauttaa työpaikan erinomaiselle opettajalle. Työnsä on tehnyt aina todella hyvin, eikä ole ollut minkäänlaista moittimista. Huonolle tielle lähti kaupunki . Mitähän oikeus sanoo kaupungin menettelystä?

      • Anonyymi

        Eikö siinä työoikeuden "rohvessori" jo todennut, että työsuhteen purku oli ok.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö siinä työoikeuden "rohvessori" jo todennut, että työsuhteen purku oli ok.

        20.10
        Ja mitähä tietoa ja kuinka yksipuolista kuvaa sille "proffessorille" on kepujen toimesta lähetetty. Sitähän saa mitä tilaa,kun itse vain oman näkökulmansa sinne lähettää.
        Tuollaiset "proffessorit" eivät asiaa ratkaise. Oikeuteen pystyy syytettykin laittamaan oman näkemyksensä . Katsellaanpa rauhassa mitä käräjäoikeus asiasta sanoo.

      • Anonyymi

        siis mikä oikeus??
        kenties se perssuoikeus joka fanittaa törkyilykirjoittelua???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        20.10
        Ja mitähä tietoa ja kuinka yksipuolista kuvaa sille "proffessorille" on kepujen toimesta lähetetty. Sitähän saa mitä tilaa,kun itse vain oman näkökulmansa sinne lähettää.
        Tuollaiset "proffessorit" eivät asiaa ratkaise. Oikeuteen pystyy syytettykin laittamaan oman näkemyksensä . Katsellaanpa rauhassa mitä käräjäoikeus asiasta sanoo.

        Olet hirveä ihminen! Häpeä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet hirveä ihminen! Häpeä!

        08.26
        Olen realisti. Ei ole hävettävää.

      • Anonyymi

        Mitä sitä ykdestä potkuista välittää mullakin on viisikymmentä työpaikkaa ollut enkä ole valittanut koskaan potkuista ja aina töitä on ollut....

    • Anonyymi

      Mitä se kertoo miehestä että ensin suu vaahossa kirjoittaa törkyä, myöntää monessa yhteydessä kirjoittelut(sekä seuraajat nähneet ja kommentoineet niitä) nii puolen vuoden päästä väittää ettei tiedä niistä mitään. Vastuun pakoilua ja pistää uuteen valoon kaikki muutki "totuutta etsimässä" väittämät. Onneksi valtaosa näkee mikä oikea totuus on.

      • Anonyymi

        Totta,monella on silmät avautunut sille miten selkärangattomia nilkkejä kepulit on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta,monella on silmät avautunut sille miten selkärangattomia nilkkejä kepulit on.

        20.34
        Olen kanssasi samaa mieltä.

      • Anonyymi

        Kyllä se Revon masinoima ajojahti Haapaveden yrittäjiä ja yrittämisen edellytyksiä vastaan on pantu laajalti merkille..

    • Anonyymi

      Taitaa tulla lopen vielä kalliiksi lautakunnassa.

    • Anonyymi

      Kunnon kommunistivaltio meininkiä.Jos et laula ylistystä Johtajalle,niin löydät itsesi vankileiriltä.

    • Anonyymi

      Kaupunki on pyytänyt Revon virkasuhteen purkamisesta asiantuntijalausunnon työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskiselta. Lausunnon mukaan työnantajalla on ollut tässä tapauksessa oikeus purkaa virkasuhde.

      Keskeisenä asiana tapauksen arvioinnissa Koskinen pitää Revon some-kirjoittelun määrää ja sisältöä, jonka hän toteaa oman käsityksensä mukaan ylittävän useankin eri rikoksen tunnusmerkistön.

      • Anonyymi

        Tuossahan professori Koskinen sanoo, että somekirjoittelun määrä ja sisältö ylittäisi useankin eri rikoksen tunnusmerkistön. Eli siinähän voisi kirjoittelun kohteina olleet nostaa jopa syytteet....

      • Anonyymi

        Kyllä juuri näin,mutta oikeudessa ensimmäinen vaade että kirjoittelusta on 100% näyttö.Että kirjoittaja on Repo. Siihen näyttöönhän ei nyt kaupungin resurssit riitä. Eli suuri vaara että kaatuu

        Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä juuri näin,mutta oikeudessa ensimmäinen vaade että kirjoittelusta on 100% näyttö.Että kirjoittaja on Repo. Siihen näyttöönhän ei nyt kaupungin resurssit riitä. Eli suuri vaara että kaatuu

        otappa sitä Rieskaa suukkiin ja rauhoitu..
        Haapaveden kaupungilla on pitävät näytöt Repoa vastaan.
        Tämä on kylmän viileä fakta joka ei tule muuttumaan...

    • Anonyymi

      Luulenpa tuon jälkeen, että mikään oikeus ei voi pelastaa Repoa erottamiselta.

    • Anonyymi

      Vanha sanonta: Paska lähtee ulostamalla. Kiitos

    • Anonyymi

      Koululautakuntahan on täynnä lestoja. Yllätyyyyss!!!

    • Anonyymi

      Kepuliveivaajille jää vielä kampi käteen.Kepu on eilispäivän jäänne.Perussuomalaiset edustaa totuutta ja aitoutta!

      • Anonyymi

        Tuosta persusta on totuus ja aitous kaukana.

      • Anonyymi

        Kenties jossakin muualla, mutta ei ainakaan Haapavedellä...

    • Anonyymi

      Lautakunnan päätös tyydyttää haapavetisiä.
      Jospa Repo nyt vastuunsa kantais.

      • Anonyymi

        Taitaa olla Ilkalle onnenpotku, kun pääsee näitä kasvattamattomia pökkyröitä paimentamasta.

      • Anonyymi

        23.04
        Ei muuten tyydytä,joten älä puhu kaikkien puolesta kepu. Meitä on paljon jotka pitää todella pahana asiana kaupungin toimia Repoa vastaan.
        Kepuistahan tämä on lähtöisin.
        Luuletteko,että perussuomalaisista päästään tällä tavalla eroon, kun viedään työ? Politiikasta perussuomalaiset ja Repo eivät katoa minnekään.

        perussuomalaiset siis ovat sitoutuneet tekemään nimenomaan törkypolitiikkaa,maalitusta ja kaikkea sitä mista Repo sai potkut???

        Nyt kyllä meni meiltäkin Aleksille annetut äänet ihan hukkaan..
        Varma putoaja mikäli näin on että kuljeksii ja kuseskelee valtuustossa Revon talutusnuorassa..

      • Anonyymi

        auttoikohan asiaa opetusministeriöön tehty kantelu???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        23.04
        Ei muuten tyydytä,joten älä puhu kaikkien puolesta kepu. Meitä on paljon jotka pitää todella pahana asiana kaupungin toimia Repoa vastaan.
        Kepuistahan tämä on lähtöisin.
        Luuletteko,että perussuomalaisista päästään tällä tavalla eroon, kun viedään työ? Politiikasta perussuomalaiset ja Repo eivät katoa minnekään.

        Repo ei suoraan kiistä sitä, etteivätkö kirjoitukset voisi olla hänen, mutta sanoo kyseenalaistavansa niiden alkuperän. Hän epäilee, että ajojahdiksi kokemansa tapahtumaketjun taustalla on keskustan salaliitto, ja että kirjoitusten takana ovat muut henkilöt kuin hän itse. Repo aikoo oikeusteitse vaatia kaupunkia selvittämään ovatko kirjoitukset aitoja vai feikkiprofiilien kautta joidenkin muiden tekemiä.

        Niinpä. Kyllähän se on kaupungin selvitettävä. Kun mies ei alkuperää tunnista. Kirjoitusten, joita ensin ominaan kehunut, sitten pyydellyt anteeksi. Salaliittohan se selvästi on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        perussuomalaiset siis ovat sitoutuneet tekemään nimenomaan törkypolitiikkaa,maalitusta ja kaikkea sitä mista Repo sai potkut???

        Nyt kyllä meni meiltäkin Aleksille annetut äänet ihan hukkaan..
        Varma putoaja mikäli näin on että kuljeksii ja kuseskelee valtuustossa Revon talutusnuorassa..

        Muista persuista en kyllä tiedä, mutta sen tiedän, että Aleksi on omaa mieltään asioista, eikä suostu muiden johdateltavaksi.
        Suoraa mielipidettä Ilkan toimintaan en tiedä, mutta sitä sinun kannattaisi varmaan häneltä kysyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muista persuista en kyllä tiedä, mutta sen tiedän, että Aleksi on omaa mieltään asioista, eikä suostu muiden johdateltavaksi.
        Suoraa mielipidettä Ilkan toimintaan en tiedä, mutta sitä sinun kannattaisi varmaan häneltä kysyä.

        Aleksilla ja Martinmäen nuorella jullilla on nyt molemmilla näytönpaikka.
        Heidän kannattaa alkaa tekemään näyttävää peräeroa vittuiluäänillä valtuustoon nostetusta Revosta.

        Asiantilan kehittymistä seurataan tiiviisti ja nuorukaisten oma poliittinen karriääri voi katketa kanan lennon lailla mikäli ovat Revon talutusnuorassa.

        Paikallisosaston pökkelöiden vaihtaminen olisi ensimmäinen selkeä merkki poliittisesta linjanmuutoksesta pois törkyilystä.

        Illkka tiietään ja tunnetaan kouluajoilta asti kiusaajaksi ... Jollet usko niin kysys Huikarin niemestä..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Repo ei suoraan kiistä sitä, etteivätkö kirjoitukset voisi olla hänen, mutta sanoo kyseenalaistavansa niiden alkuperän. Hän epäilee, että ajojahdiksi kokemansa tapahtumaketjun taustalla on keskustan salaliitto, ja että kirjoitusten takana ovat muut henkilöt kuin hän itse. Repo aikoo oikeusteitse vaatia kaupunkia selvittämään ovatko kirjoitukset aitoja vai feikkiprofiilien kautta joidenkin muiden tekemiä.

        Niinpä. Kyllähän se on kaupungin selvitettävä. Kun mies ei alkuperää tunnista. Kirjoitusten, joita ensin ominaan kehunut, sitten pyydellyt anteeksi. Salaliittohan se selvästi on.

        Vanha sanonta, aina ei tiedä kumpaa tarvitaan enempi tuomaria vai lääkäriä...

    • Anonyymi

      Käyttäytyy kuin isänsä, kuvittelee, että kaikki kumartelee heidän edessään! Kannattais katsella elämäänsä taaksepäin ja mitä sieltä löytyy!

      • Anonyymi

        Sama neuvo sopii myös itsellesi.

      • Anonyymi

        muistissa on yhä ne HAU:n pukukoppilistauksetkin....

    • Anonyymi

      Kunta-alalla työnantaja voi purkaa virkamiehen virkasuhteen, jos virkamies törkeästi rikkoo tai laiminlyö virkavelvollisuuksiaan.
      Vapaa-ajallaan virkamiehellä on oikeus osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja esimerkiksi olla mukana yhdistyksissä ja politiikassa. Hän on kuitenkin virkamies myös työajan ulkopuolella: hänen on yksityishenkilönäkin käyttäydyttävä niin, ettei kansalaisten luottamus häneen tai hänen edustamaansa viranomaiseen vaarannu.
      Revon kohdalla voi todeta että kansalaisten luottamus on mitattu kuntavaaleissa.
      Työoikeuden professorille ei annettu kaikkea tietoa ja työoikeuden professorille Kaupungin taholta Ksuoranaisesti valehdeltiin asioita joita ei voida osoittaa Revon tekemiksi.
      Minua hävettää Haapavetisenä tämä ajojahti, koko kaupungin paras opettaja joka on hoitanut virkansa loistavasti.
      Poliittisista mielipiteistä voin oll erimieltä, mutta tiedän ja tunnen tapauksen taustat.

    • Anonyymi

      Jos asiat eivät liity millään tapaa viranhoitoon, miten niistä voisi potkun saada, kun ei se rikollistakaan toimintaa ole? Ei opettajaa sido yhtään sen kummemmat pakotteet kuin muitakaan työntekijöitä. Ei opettaja työsuhteessaan ole yhtään sen huonommassa asemassa. Kyllä potkuihin liittyvä asia pitää olla rikollista tai suoraan työhön liittyvää virkavelvollisuuden rikkomista, mutta todennäköisesti siitä seuraa vain kirjallinen huomautus ja vasta myöhemmin potkut.

    • Anonyymi

      7.31
      Kirjoituksesi oli asiallinen .
      Haapavedellä kepujen kenttäoikeus pyrkii lynkkaamaan opettajan, joka ei ole virkavelvollisuuksiaan rikkonut.
      Toivottavasti oikeuslaitos määrää korvaamaan irtisanotulle ajojahdin tuottamat kärsimykset.
      Ja ne korvaukset tulee maksaa irtisanomiseen osallistuneiden yksityisistä varoistaan, ei kaupungin kassasta.
      Ulkopuolisen lausunnon antajan tulisi tietää kaikki faktat, eikä vain kepujen sinne lähettämiä "tietoja" ennen kuin lähtee lausuntoja antamaan. Tilaustöillä ei ole luotettavaa painoarvoa.

      • Anonyymi

        Viran tuoma kasvatusvelvollisuus on silloin hyvin hoidettu, kun julkisilla kirjoituksilla rikotaan useita lainkohtia?

      • Anonyymi

        kyylläh niistä törkyilyistä on riittävästi näyttöä etteivät ne ole minkään satuhahmon tekemiä vaan Repo itse on se sinne kirjoittanut. kun nyt faktoja tivasit...

      • Anonyymi

        Ja nämä ajojahdin kellokkaat kaikki tietävät.Näiltä on vaadittava korvaukset henk.kohtaisesti.
        Ei ne kuuluu kaupungin piikkiin missään tapauksessa.

    • Anonyymi

      Työaika ja vapaa -aika erikseen. Virassaan ei ole tehnyt virkavirhettä. Vapaa ajan kirjoitukset kepu laittoi itse laajaan julkiseen levitykseen. Kepu teki mainehaitan Haapavedelle itse huonolla harkinnalla, poliittinen kosto maistui makeammalta kuin harkinta ja vastuullisuus?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        https://www.google.com/search?q=Sopimaton käytös sosiaalisessa mediassa työsuhteen irtisanomisperusteena&rlz=1C1PRUI_enFI928FI928&sxsrf=AOaemvLc074X72x0zWv-5Yb5k6LptjptFA:1633777298000&ei=kXZhYfrJPISbrwTZlKO4BQ&ved=0ahUKEwi61vTblr3zAhWEzYsKHVnKCFcQ4dUDCA4&oq=Sopimaton käytös sosiaalisessa mediassa työsuhteen irtisanomisperusteena&gs_lcp=Cgdnd3Mtd2l6EAw6BAgjECdKBAhBGAFQgHhYtqsBYILYAWgBcAB4AIABfIgBmQmSAQMyLjmYAQCgAQHAAQE&sclient=gws-wiz

        Skandien takia linkki ei toiminut.

        "markkinat"

        https://www.google.com/search?q=sopimaton k irtisanomisperusteena sosiaalisessa mediassa&rlz=1C1PRUI_enFI928FI928&sxsrf=AOaemvKCDH1ocAa4jJx6xK5kTFuHdPI2cQ:1633777548215&ei=jHdhYZLNDMTrrgTn0LK4Dw&ved=0ahUKEwiSw5zTl73zAhXEtYsKHWeoDPcQ4dUDCA4&oq=sopimaton k irtisanomisperusteena sosiaalisessa mediassa&gs_lcp=Cgdnd3Mtd2l6EAw6BwgAEEcQsANKBAhBGABQvYMBWL2DAWCLkgFoAXACeACAAX2IAX2SAQMwLjGYAQCgAQHIAQjAAQE&sclient=gws-wiz

        "markkinat"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.google.com/search?q=Sopimaton käytös sosiaalisessa mediassa työsuhteen irtisanomisperusteena&rlz=1C1PRUI_enFI928FI928&sxsrf=AOaemvLc074X72x0zWv-5Yb5k6LptjptFA:1633777298000&ei=kXZhYfrJPISbrwTZlKO4BQ&ved=0ahUKEwi61vTblr3zAhWEzYsKHVnKCFcQ4dUDCA4&oq=Sopimaton käytös sosiaalisessa mediassa työsuhteen irtisanomisperusteena&gs_lcp=Cgdnd3Mtd2l6EAw6BAgjECdKBAhBGAFQgHhYtqsBYILYAWgBcAB4AIABfIgBmQmSAQMyLjmYAQCgAQHAAQE&sclient=gws-wiz

        Skandien takia linkki ei toiminut.

        "markkinat"

        kylläh... sairausloma vain pahensi tilannetta ja vei loputkin Revon uskottavuudesta toimia opettajana...

    • Anonyymi

      Höpö höpö.

      • Anonyymi

        Haapaveden tilanne vain huononee entisestään.
        Teillä on edelleen velat maksamatta, Suomen huonoin huoltosuhde ja valtava väestöpako.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haapaveden tilanne vain huononee entisestään.
        Teillä on edelleen velat maksamatta, Suomen huonoin huoltosuhde ja valtava väestöpako.

        Haapavedellä on aivan liikaa näitä ns. kunnan elättejä ..
        Työkykyiset vetelehtivät päivät pitkät ja jos joku pakollinen tukityöllistäminenkin tulee eteen niin sitten haukutaan työnantajat...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haapavedellä on aivan liikaa näitä ns. kunnan elättejä ..
        Työkykyiset vetelehtivät päivät pitkät ja jos joku pakollinen tukityöllistäminenkin tulee eteen niin sitten haukutaan työnantajat...

        Pitäis varmaan olla niitä töitä mitä tehdä

    • Anonyymi

      Muhoksen Rasputin kuiskaa korvaan venkulointi vinkkejä ja repolainen maksaa palkkiot siinä uskossa että sais muka kaupungilta ne takas. Asianhoitajaa se kiinnosta ku palkkansa saanu. Kuka nyt on lypsylehmä?

    • Anonyymi

      Nythän ne käräjät vasta alkaa. Jos joku niin luulee, että homma on tässä, nii se erehtyy pahemman kerran. Voi kokematonta lautakuntaa kun tuomarinvirkaa alkoi hoitamaan. Köpelösti käy...Ja mikä pahinta - ne voimat jotka tätä on masinoinu pääsevät kuin koirat veräjästä - vähäksi aikaa!!

    • Anonyymi

      Tuo se ihmetyttää miten lautakuntakin lähti tpteittamaan tätä linjaa. Lautakunta vastaa, taustataho teetätti likaisen työn. Uusi lautakunta, kokemattomia mukana. No, vastuu sitten painaa kovasti vaakakupissa.

      • Anonyymi

        Lautakunnallahan ei tunnetusti ole mitääb vastuuta. Jos he tekevät laittoman päätöksen ja kunta joutuu vahingonkorvauksiin, VERONMAKSJAT MAKSAVT.

        Se on ihan samantekevää minkäkaisia hottentotteja näissä lautakunnissa istuu, ei niillå ole vadtuuta enempää kuin hiekkalaatikon reunalla istuvalla.

    • Anonyymi

      Repo kuitenkin voittaa tän jutun -

      • Anonyymi

        Onneksi kaupungin kassa on tässä käräjäasiassa pohjaton eli ei hätää.
        valtaosa kaupunkilaisista ei hyväksy enää Repoa opettajana ja ne satakunta Revon äänestäjää saa tyytyä siihen asiantilaan

        09.49
        Eläpä puhu omalla suullasi valtaosan puolesta. Repo halutaan takaisin opettajaksi ja sillä hyvä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        09.49
        Eläpä puhu omalla suullasi valtaosan puolesta. Repo halutaan takaisin opettajaksi ja sillä hyvä.

        Aleksi persujen johtoon ja Revon koulukaverit lepikkoon...

    • Anonyymi

      Olen erittäin huolissani, olen nähnyt nämä kirjoitukset, osaa jopa kommentoinut jotka nyt kiistetään. Jos minut haastetaan oikeuteen todistajaksi niin minunhan pitää todistaa ystävääni vastaan sillä en lähde oikeuden eteen valehtelemaan. Ja nyt pelkään tulevaa kostoa. Miksi tätä jatketaan ja viedään muutkin ihmiset. Antaisi olla. Vai onko asianajaja kaiken takana ja huijaa ystävääni. Hänhän tienaa tällä isot rahat oli lopputulos mikä tahansa.

      • Anonyymi

        loppupeleissä se on ihan sama mitä joku ootekolonki-arska todistelee tai ei todistele..
        näytöt on niin vahvat että kaupunki voittaa jutun heittämällä...

      • Anonyymi

        laitappa vaikka rieskaa suuhun ja rauhotu...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        laitappa vaikka rieskaa suuhun ja rauhotu...

        Markkinat on tutkinut. Laiton irtisanominen. Seksuaalista häirintääkin tehnyt irtisanottiin laittomasti. Häntä ei varoitettu.

        Revon tapaus on huomattavasti lievempi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Markkinat on tutkinut. Laiton irtisanominen. Seksuaalista häirintääkin tehnyt irtisanottiin laittomasti. Häntä ei varoitettu.

        Revon tapaus on huomattavasti lievempi.

        nii että akattomana et sitä rieskaa saanu suuhus vaan täällä yhä roikuskelet...???
        Jostakin syystä en ole yllättynyt...

        Tavaramarkkinoilla ei Revon häntyrit ja tukijat pärjää,muista se peräkammaris yksinäisinä hetkinä...

    • Anonyymi

      Toivottavasti Repo voittaa käräjät ja tulee takaisin opettajaksi.
      Ilman varoituksia ja vuosia kirjoitusten keräily ei ollut asiallista.
      Sellaista ei ole olemassa kuin kaupungin pohjaton kassa, veronmaksajana vastustan tuollaista ajatusta. Onhan noita esimerkkejä,joissa laiton irtisanominen on johtanut siihen, että irtisanomisesta vastanneet ovat joutuneet korvausvastuuseen omasta pussistaan. Jos tilanne päätyy totamiseen, että tämäkin on laiton irtisanominen,niin omasta pussista pitää sitten kaupungin rahoja tuhlanneiden kaikki maksaa korvauksineen päivineen. Loppuu se ylimielinen kaupungin kassan käyttäminen ilman huolen häivää ja vastuuntuntoa.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20150410

        Lakia on ehdottomasi noudatettava ! On selvää, että tähän saadaan selvyys oikeudessa !

        Tässä irtisanomisessa ei ole noudatettu laillista menettelyä.

        "markkinat"

        Haapaveden kassa on täysin tyhjä, valtio elättää teidät.

        Jos lautakunta tekee virheen, heillähän ei ole mitään vastuuta, VERONMAKSJAT maksavat kunnan vahingonkorvaukset.

        Lautakunnissa on ennenkin ollut jos jokinlaista keittiöjakkaralla istumalla pätevöitynyttä poliitikonalkua. Laumassa tyhmyys tiivistyy.

        Tämä on hyvin dokumentoitu ja yleisesti tunnustettu tosiasia.

        https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/2016011520964283

        "markkinat"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20150410

        Lakia on ehdottomasi noudatettava ! On selvää, että tähän saadaan selvyys oikeudessa !

        Tässä irtisanomisessa ei ole noudatettu laillista menettelyä.

        "markkinat"

        kyseessä on työsuhteen purku joka on eri asia kuin irtisanominen.

    • Anonyymi

      Muistan lukeneeni jostakin naisesta,joka laittomasti irtisanottiin. Tuolla paikkakunnalla joutuivat kunnan päättäjät maksamaan itse.
      Kaupunki ei maksanut koska päättäjien katsottiin menetelleen lainvastaisesti. Oikea malli.

      • Anonyymi

        Tyhmyydestä joutuu maksamaan,kuten hoopovedelläkin tulee käymään näillä jotka tämän ajojahdin masinoivat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyhmyydestä joutuu maksamaan,kuten hoopovedelläkin tulee käymään näillä jotka tämän ajojahdin masinoivat.

        otappas sitä rieskaa ja rauhoitu..

        Paljonkos ne sairausloman kulungit sijaisuuksinensa ja muine järjestelykulunkeineen olivatkaan???

    • Anonyymi
      • Anonyymi

      • Anonyymi

        otappas sitä rieskaa suukkiin ja haukkase nii kenties rauhotut..
        Tämä ei ole Julian Assagne-case

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        otappas sitä rieskaa suukkiin ja haukkase nii kenties rauhotut..
        Tämä ei ole Julian Assagne-case

        Tämä on jatkokertomus siitä, miten Haapavesi sahaa omaa oksaansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on jatkokertomus siitä, miten Haapavesi sahaa omaa oksaansa.

        tarkoitat siis että törkyily tulee hyväksyä tai tapahtuu ihan kauheita????

    • Anonyymi

      21.49
      En,vaan tarkoitan että irtisanominenkin tulee tapahtua lain mukaan.
      Varoitusmenettelyt ja mahdollisuus antaa korjata suuntaa. Nyt niin ei ole haluttu toimia.

      • Anonyymi

        Haapaveden historiasta löytyy eräs opettajavalinta joka huomattiin miltei heti todella pahaksi virheeksi, mutta eroon pääseminen vei 5 vuotta...
        Sekoitti kaiken niin että miltei kaikki opettajat muuttivat pois paikkakunnalta heti kun pääsivät jonnekkin muualle...
        Osa syynä oli kieltämättä ne karkoituslistat ja tiettävästi myös ne HAU:n pukukoppien h-listaukset...myrkyttivät urheilunkin

        Tästä edesvastuuttomasta tempauksesta paikkakunta kärsii yhä kenties nyt ei haluttu historian toistavan itseään ????

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Irtisanottu on toiminut työssään moitteettomasti ja kiitettävästi vuosikymmeniä. Hänen luokkiensa oppimistulokset ovat erinomaisia ja oppilaat pitävät kovasti opettajastaan.
      Nyt kun perussuomalaisilla alkoi olla "liikaa kannstusta" Haapavedellä, niin jo iski huoli opettajan viran suorittamisesta? Eikö tuo ole aika läpinäkyvää?
      Hävetä saisivat. Onko ajatus, että jos ihminen ajetaan henkilökohtaiseen taloudelliseen konkurssiin,niin joutuu muuttamaan pois paikkakunnalta ja pääsevät poliittisesta vastustajasta eroon? Aika lyhytnäköistä.

      • Anonyymi

        Perusuomalaiset voivat uusien valtuutettujensa myötä näyttää että he ovat varteenotettava vaihtoehto ja poliittisen vastuun kantajiksi soveliaita.

        Putosihan se Revon tantta myös näyttävästi valtuustossa.
        Se kertoo että Repojen tavasta tehdä politiikkaa ei yksinkertaisesti pidetä.
        Maalittamis räyhä ja törkykirjoituspolitiikan tuominen Haapavedelle yksittäisten henkilöiden ja paikkakunnan mainetta pilaamaan ja vastuusta luikurimaisesti pakeneminen sairauslomalle ei ole lisännyt luottamusta siihen että olisi kykeneväinen toimimaan edes opettajana.

        Opettajan on oltava esimerkillinen kaikissa toimissaan ja tämähän ei lainkaan täyty Revon kohdalla.
        Perussuomalaiset puolueena reagoi myös Revon kokonaisvaltaiseen törkykäytökseen erottamalla hänet puolueen Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajistosta.

        Perussuomalaisista ei paikkakunnan ulkopuolelta todennettavasti löydy Revon törkyilypolitiikan puolustajia.

        Repo on oikeuteen viemässä asioitaan niin onko siellä on listalla myös perussuomalainen puolue, joka antanut hänelle vakavan varoitusten kirjoituksista. Kirjoitusten joita ei Revon mukaan voida todentaa hänen kirjoittamikseen. Kuuliko Perusuomalaiset lainkaan häntä varoitusta antaessaan? Eikö tähän kuulemiseen ollut laillista estettä? Meniköhän tämä päätös lakien ja sääntöjen mukaan? Vai pystyikö puolueelle antamaan vastineen ja työnantajalleen ei? Kielsikö silloin kirjoituksensa? Tähän vaadimme pikaisesti kannanottoa puolueelta- tuomittiinko salaliiton uhri tutkimatta ja kuulematta?

    • Anonyymi

      Olenko jotain lukenut väärin tiedotusvälineistä.
      Ei kait Repoa irtisanottu?

      Työ- tai virkasuhde voi päättyä useammalla tavalla.

    • Anonyymi

      Turha se on kikkailla sanoilla , työ vietiin ja se on väärin tehty. Varoitukset olisi pitänyt hoitaa ajallaan niin kuin kuuluu eikä alkaa vuosien päästä vaalien alla hurskastelemaan kirjoituksilla.

      • Anonyymi

        Törkuturpa lähti koulusta eikä tule koskaan takaisin,
        Naurua kolmannella!!!

      • Anonyymi

        Oooollalaaapa ottaa siellä rauhassa. Väitteesi ovat törkeitä.
        Ja missä on virallinen dokumentti / dokumentit varoituksista? Ei missään,koska sellaisia ei ole tehty.
        Erinomainen ja tykötty opettaja joutui poliittisista syistä kohteeksi ja kostavat iskemällä työhön,jonka irtisanottu on hoitanut erinomaisesti. Haluamme hyvän, ahkeran ja tykätyn opettajan takaisin lapsillemme. Pitäkää se politikointi siellä kaupungintalon seinien sisäpuolella.

        otappa haukkasu Rieskaa ja rauhotu...

        Pystyikö Repo pitämään politikointinsa kaupungintalon seinien sisällä???

        Ei pystynyt...
        Emen..

    • Anonyymi

      Mitä te meuhkaatte ja sananvapautta olette viemässä ?
      Kyllä ihmisillä täytyy olla oikeus sanoa mitä haluaa, olokoot sitten asia mikä hgyvänsa !
      minä ainakin sanon ja puhun juuri niinkuin tahon ja siihen ei mikään kepun kivikäräjä juntta pysty !

      Olisihan se hirvittävä kansantuho, jos ei saisi enään puhuakkaan !

      • Anonyymi

        Vainoharhasia vanhempia on joka puolellla Suomea ja monella on epärealistinen käsitys lapsensa kyvyistä ja fiksusta käytöksestä.
        Juuri tällaiset ovat opettajien kimpussa.
        Toki opettajallekin voi tulla virhe, luokat ovat suuria.

      • Anonyymi

        Olisitko itse parempi?

    • Anonyymi

      Politikko tekee propagandaa opettajan työn viemiseksi muka lasten puolesta huolissaan. Opettaja ollut töissään vuosikymmenet ja yhen yhtäkään valitusta ei ole tullut. Kaikki tietäväthänen hyvän ammatillisuutensa ja ahkeruutensa. Ei varmasti vie politiikkaa työpaikalle. Jos kokeessa on jokin vastaus väärin, niin siitähän on helppo näyttää onko arvioitu oikein vai ei. Sinne vaan reksille lapsen kokeet nähtäväksi jos kokee, että on asenteellisesti arvioitu. Kipaisehan viemään, vai eikö oikein pydty kun ei ole todellisuuspohjaa tuossa,vaan pelkkä tarkoitus valheellisuuteen nojaten haukkua eri puolueen jäsentä?

      • Anonyymi

        Eikö niitä valituksia ole vanhemmilta tullut useampia vuosien mittaan? Totuus että kollegat jäähypenkille käytävälle taluttaneet kun mennyt luokassa käytös epäasialliseksi.

        Näin on..

        11.24
        Ei yhtäkään varoitusta ole saanut. Aivan tuulesta temmattuja nuo jäähypenkkijutut. Kaikkea sitä kuuleekin. Mistä sitä muuta voisi alkaa keksimään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        11.24
        Ei yhtäkään varoitusta ole saanut. Aivan tuulesta temmattuja nuo jäähypenkkijutut. Kaikkea sitä kuuleekin. Mistä sitä muuta voisi alkaa keksimään?

        Höh, väität siis että opettajakollegat valehtelevat vai mitä ihmettä yrität selitellä???

      • Anonyymi

        Onko Ilkalla monta lasta?

      • Anonyymi

        Repo itse sanoi monessa valtuusto kokouksessa, että on saanut kirjallisen varoituksen opettajana Seitajärveltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Repo itse sanoi monessa valtuusto kokouksessa, että on saanut kirjallisen varoituksen opettajana Seitajärveltä.

        Näin on, sehän näkyi valtuuston kokoustallenteestakin.

    • Anonyymi

      Työsopimuksen purkuperusteet ja sen irtisanomisperusteet littyvät toisiinsa.
      Purkuperuste on juridisesti painoarvoltaan suuurempi.

      Purkuperusteella voidaan tehdä irtisanominen. Käytännössä oikeuslaitos ja käytäntö joutuu sen määrittämään.

      Repo voittaa varmasti !

      "markkinat"

      • Anonyymi

        Ilkka Revon oikeusturva paranee, kun maallikkotuomareita ei enää käytetä näissä tapuksissa.
        Laiton irtisanominen !

        "markkinat"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilkka Revon oikeusturva paranee, kun maallikkotuomareita ei enää käytetä näissä tapuksissa.
        Laiton irtisanominen !

        "markkinat"

        Tapauksissa :)

        "markkinat"

      • Anonyymi

        asianajajat voittaa ainakin varmasti, tili tulee meni miten meni ; )

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilkka Revon oikeusturva paranee, kun maallikkotuomareita ei enää käytetä näissä tapuksissa.
        Laiton irtisanominen !

        "markkinat"

        Ei ole irtisanottu,työsuhde on purettu...

    • Anonyymi

      Saako ilkan tavoin kirjoittaa Facebookkiin?
      Saanko sellaisen jälkeen jatkaa opettajana?

    • Anonyymi

      Aivan mahtavaa kun tämä toisia häiritsevä henkilö laitettiin pois 👍🌞

    • Anonyymi

      Voihan tämä Repo hakea töitä muusta kunnasta jos täällä ei TYKÄTÄ vaikka Ylivieska tai Nivala ynm..

      • Anonyymi

        Kyllä täällä tykätään. Vanhempina olemme olleet erittäin tyytyväisiä häneen opettajana. Politiikan vuoksi pois virasta? Ei voi hyväksyä tuota irtisanomista

      • Anonyymi

        Niin vaikka pyhäjärvelle Raija voisi toimia puhemiehenä jos sinä et trollaamiselta kerkiä?

      • Anonyymi

        Hilla-median levikkialueelta vaikeuksia löytyä uutta koulua...

      • Anonyymi

        Ihan lasten vanhempana kerron, että Ilkka on tykätty ja luotettava opettaja. Ei tarvitse hänen itseään kehua. Me vanhemmat teemme sen mielellään.

      • Anonyymi

        No ei ainakaan Ylivieskasta ja tuskin Nivalastakaan. On eri vaatimukset.

    • Anonyymi

      Hänhän voisi ensitöikseen alkaa opettamaan oikeinkirjoitusta opetuslapsilleen. Ja sen jälkeen yhteenlaskua: x y z
      X = kirjoitin
      Y = myönsin
      Z = sain nuhteet jopa omalta puolueelta

    • Anonyymi

      Lestakepulit ne muistakkaan miten kävi aateveljille kun kepujen tunkiota tutkinut kunnanjohtaja sanottiin laittomasti irti. Itse joutuivat maksumiehiksi ja kepulaisestalääkäristä lähtien joutui häntäkoipien välissä lähtemään pitäjastä.

      • Anonyymi

        Miten liittyy Ilkan tapaukseen? Tiesitkö muuten, että hän ei enää koskaa eikä missään opeta enää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten liittyy Ilkan tapaukseen? Tiesitkö muuten, että hän ei enää koskaa eikä missään opeta enää?

        Siten että työsuhteen purkajat maksavat vielä pitkän pennin. Ja Ilkka kyllä tulee vielä opettamaan.

        Vaan tiesitkö sinä että äitisi paneminen kannattaa lopettaa koska vaikka se seuroissa annetaan anteeksi niin sen lähemmäs kepujohtoa et pääse😁

        Ilkka hyvä, oletko miettinyt miten maksat tulevalla peruspäiväralla oikeuden kuluja?

        Raivosi alatyylinen kertoo sinun olevan hermoromahduksesta kärvsivä kaikesta entinen.

        On sinunsta niin palvon hyötyä, että tuodat monelle mielihyvää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten liittyy Ilkan tapaukseen? Tiesitkö muuten, että hän ei enää koskaa eikä missään opeta enää?

        Tiesitikö muuten, että tuo sinun Ilkan vainoamisesi on ollut jo kauan hyvin sairaalla tasolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiesitikö muuten, että tuo sinun Ilkan vainoamisesi on ollut jo kauan hyvin sairaalla tasolla.

        se on paha tauti että on persu näillä jääny korvien väliin ja jyllää siellä miten tahtoo
        ei toivoakaan paranemisesta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiesitikö muuten, että tuo sinun Ilkan vainoamisesi on ollut jo kauan hyvin sairaalla tasolla.

        Ei pidä paikkaansa. En ole laskeutunut Ilkan tasolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa. En ole laskeutunut Ilkan tasolle.

        Niin, sinä olet paljon pahempi.

    • Anonyymi

      Äläkäähän mittää , on niitä pienimmistäkin asioista veli veljeä lyönyt....mutta sovussa lopulta samaa leipää syöny....

      • Anonyymi

        0.03
        Vattukylällä veljekset ovat tosi sopuisasti asuvia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        0.03
        Vattukylällä veljekset ovat tosi sopuisasti asuvia

        eikös veljesasujia löydy myös Huikarin niemestä??

    • Anonyymi

      Tämä on todella hieno uutinen! 😊😊

      Haapavesi ei kaipaa Ilkkaa minkään sortin opetustehtäviin 😊😊😎😎

    • Anonyymi

      Ei Ilestä päästy maalivaaleissa. Ei onnistuttu kesäkuussa. Mies istuu hallituksessa hallituksen 2 vpj. Sote "sopan keittäjänä" suppeassa ohjausryhmässä, ainoana haapaveden edustajan Outin kans. PS ehdokkaana maalisvaaleissa...Miten se näin meni?? Tais ajojahti vetää vesiperän!?

      • Anonyymi

        No kun Persuilla ei ollut siihen ehdottaa ketään muutakaan, Äänestytti itsensä. Kukaan ei uskaltanut pistää vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kun Persuilla ei ollut siihen ehdottaa ketään muutakaan, Äänestytti itsensä. Kukaan ei uskaltanut pistää vastaan.

        Ilikallahan on erityisosaamista nimenomaan vanhustenhuollon piiristä. Näyttäkööt nyt viimeinkin kyntensä iliman törkyilyä siinnä miten se Sote pysäytetään...
        Ja mistä ne rahat otetaan vanhusten hoitoon...

    • Anonyymi

      Höpsistä töppöseen . Ilkka oli hyvä valinta.👍

    • Anonyymi

      Verrattuna viimeaikaisiin tapahtumiin Perussuomalaisten jäsenistön erottamisissa mistä olemme saaneet lööppilehdistöstä lukea.

      Tukivatko Suomen Sisun jäsenet Ilkan poispotkimista Pohjois-Pohjanmaan piirin varapuheenjohtajistosta ?
      Tietääkö kukaan että olivatko he yksimielisiä siittä että homoseksuaaleihin kohdentuvat lööppilehtien kommenttiosastolla kaiken kansan luettavissa olleet peräreikäpellekommentoinnit puoluetoverin esittäminä eivät loukanneet heitä henkilökohtaisella tasolla???

      • Anonyymi

        Ilkalla on oikeus kertoa mielipiteensä.

    • Anonyymi

      Hei kaikki!
      Haluan kertoa kanssasi Internetissä ansaitsemisen salaisuuden.
      Tänään tein 500 dollaria tunnissa onnistuneesta kaupankäynnistä.
      Kaikki on hyvin yksinkertaista ja jokainen voi ansaita rahaa. Sinun tarvitsee vain seurata linkkiä ja rekisteröityä - https://pocketoption.com/smart/9oURDK6AE9TICG

    • Anonyymi

      Nämä kökkökepulaiset laitetaan kuriin ja järjestykseen.Mausoleumien ikivartijat.

    • Anonyymi

      Kaupungintalon vitriineistä toivoisin pois tuon henkilökultin esittelyn. Eiköhän ne ole olleet esillä jo riittävän pitkään. Vitriineihin vaikka Haapavetisten käsityöosaamista tai vaihtuva kuvataidekoulun näyttely. Nyt paikka tuntuu ikävästi hautakammiolta. Keput voi perustaa oman museonsa palvontansa kohteelle jonnekin kepujen omalle piiritoimistolle. Ei kuulu kaupungin yleisiin tiloihin.

      • Anonyymi

        Pitäs jonnekkin järjestää törkyturvasta näyttely. Varoittavaksi esimerkiksi. Vois olla persuillekkin mieluisa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäs jonnekkin järjestää törkyturvasta näyttely. Varoittavaksi esimerkiksi. Vois olla persuillekkin mieluisa.

        Eikös siellä kaupungintalon vitriineissä olisi sopiva paikka kirjoituksille tyyliin ei näin...???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäs jonnekkin järjestää törkyturvasta näyttely. Varoittavaksi esimerkiksi. Vois olla persuillekkin mieluisa.

        mikäs siinä jos sinä erikseen haluat itsestäsi varoittavan esimerkin s24 palstojen pahin törkyilijä pyhäjärveltä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mikäs siinä jos sinä erikseen haluat itsestäsi varoittavan esimerkin s24 palstojen pahin törkyilijä pyhäjärveltä?

        Ja koska hissi ei nouse ylös asti sinä sensuroit edellisen viestin ettei kenellekkään jäisi epäselväksi kuinka palstan törkykirjoittaja on pyhäjärvinen luotsi.

    • Anonyymi

      Mitähän tuosta Revosta oikein nätisti sanoisi? Se ihmetyttää, että hänen puolustajansa vetoavat siihen, että hän kyllä niin kauheen hyvä opettaja ja järjestää kaikkia kivaa??? ¹Mutta eihän tuo opettajan "hyvyys? voi takoittaa sitä, että muuten saa toimia ihan kuin idiootti. Haukutaan ihmisiä ihan nimeltä ja aivan hirveillä nimellä.

      • Anonyymi

        En kyllä ymmärtänyt yhtään, mitä tuo 22.50 kirjoitti. Älykkyysosamäärä 0?

    • Anonyymi

      Jos nyt ruvetaan haukkumaan, niin ei tuo Repolaisen naamavärkki niin kauheen kaunis oo. T. Nainen Merijärveltä.

      • Anonyymi

        No ei todellakaan Oo. Ja voisin kertoa jotain muutakin tuosta Ilkasta, mutta en nyt kuitenkaan viitsi näin yleisellä palstalla. T. Haapavetinen

      • Anonyymi

        Siis MITÄ?

      • Anonyymi

        En ymmärrä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ymmärrä

        Ei yllätä

      • Anonyymi

        En ole rasisti enkä sorsi homoja tai lesboja. Kaikki voivat olla omia itsejään. Mutta, jos lapsiin sekaannutaan, niin silloin on eri asia.

    • Anonyymi

      Nytpä lopetan kirjoittamisen. Ootte te haapavetiset niin tyhmiä kuin olen kuullutkin. Väki vähenee ja Ylivieska loistaa.

      • Anonyymi

        pskat jää puskiin kyttäämään kuten aina ennenkin

    • Anonyymi

      Ootta te niin tyhmiä.

    • Anonyymi

      Onko joku muukin irtisanottu?

      • Anonyymi

        tyhmää pommittaa linkkejä asiayhteydessä mitä koskee kuntalait ei niinkään yleissitovat työehtosopimukset purkamisineen jne. Kunta/kaupunki kun ei voi tuosta vain heivata pihalle kunnan/kaupungin palkkalistoilla olevaa henkilöä oli syytä tai ei ilman kuntalakien edellyttämiä menetelmiä ja säännöksiä varoituksineen, muistutuksineen jne. Asia mistä Haapaveden johto ja esim. avauksessa mainittu kasvatus- ja koulutuslautakunta saa vielä korvalämmintä kunhan heidän toimiinsa eri oikeusasteet myöhemmin ottaa kantaa.

        https://www.satakunnankansa.fi/kotimaa/art-2000007055110.html

        Toleranssi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.satakunnankansa.fi/kotimaa/art-2000007055110.html

        Toleranssi.

        Kärsämäen tapauksen kohdalla potkut saanut mokaili työssään rehtorina esiintyen ei vapaa-ajallaan somessa viran ulkopuolella kunnan antaessa ennen potkuja varoituksia tai muistutuksia koska käyttäytymisestä virka-asema huomioiden oli tullut sanomista aikaisemminkin asianomaisen muuttamatta käyttäytymistään em;lla lopputuloksella. Yhtä kuin naapurikunta hoiti asian lakien edellyttämällä tavalla siinä missä täällä seurattiin opettajan toimia sivusta niistä tietoisina puuttumatta niihin mitenkään päinvastoin keräämällä kuvakaappauksia jotka lähetettiin Kärnälle sen sijaan että asia olisi hoidettu asianmukaisella ja lakien edellyttämällä tavalla.

        Totta.

        https://yle.fi/uutiset/3-10405530

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta.

        https://yle.fi/uutiset/3-10405530

        on noiden tapausten välillä joita alettiin toisiinsa vertailemaan sekin ero että reksin sammakot suusta rehtorin viran edustajan ominaisuudessa levisi ensin mediassa seuraamuksineen siinä missä oman kylän tapauksen kohdalla lähetettiin Kärnälle materiaalia viran ulkopuolisesta sekoilusta millä viran hoidon kanssa ei ollut mitään asiayhteyttä pskamyrskyn aikaansaamiseksi poliittisen vihollisen ulossavustamiseksi kuntapolitiikasta ja virastaan sen sijaan että asia olisi hoidettu asianmukaisella tavalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kärsämäen tapauksen kohdalla potkut saanut mokaili työssään rehtorina esiintyen ei vapaa-ajallaan somessa viran ulkopuolella kunnan antaessa ennen potkuja varoituksia tai muistutuksia koska käyttäytymisestä virka-asema huomioiden oli tullut sanomista aikaisemminkin asianomaisen muuttamatta käyttäytymistään em;lla lopputuloksella. Yhtä kuin naapurikunta hoiti asian lakien edellyttämällä tavalla siinä missä täällä seurattiin opettajan toimia sivusta niistä tietoisina puuttumatta niihin mitenkään päinvastoin keräämällä kuvakaappauksia jotka lähetettiin Kärnälle sen sijaan että asia olisi hoidettu asianmukaisella ja lakien edellyttämällä tavalla.

        Revon potkut olis taputeltu jo aikoja sitten jos kaupungin johtoporras hänen työnantajanaan olisi puuttunut asiattomiin kirjoituksiin niistä tietoisena mutta koska se ei sitä tehnyt vaan potki pihalle tuosta vain en löisi rahoistani vetoa mikä hevonen voittaa kisan kunhan käräjöinnit alkaa?

        Kunhan ei ole taas ollut naapurin "lakioppinut" ohjeistamassa kaupungin johtoporrasta edellisten ne uskoessa vaikka ao:n lakituntemus on tunnetusti mennyt metsään eri asiayhteyksissä oikeusasteissa aikaisemminkin?

        Lopputulos on kuitenkin ainoa oikea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopputulos on kuitenkin ainoa oikea.

        jo vain.
        Emen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jo vain.
        Emen.

        Halleluja

    • Anonyymi

      Mitä te sitä Repoa parjaatte. Oma aika ja yksityisyys kaverien kesken on oma juttunsa.
      Opettajana loistava.
      Poliitikkona ajaa hienosti meidän tavallisten ihmisten hyvinvointiin liittyviä asioita itseään säästämättä. Sydämmellinen ihiminen. Rehellinen.
      Täältä lähetämme Revolle kaiken tukemme. Luotamme hyvään kokemukseen.

      • Anonyymi

        Surkea opettaja ja koulukiusaaja. Lisäksi pitää kauheaa mölinää. Paikkakunnan Pelle.

    Ketjusta on poistettu 59 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2655
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2243
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2010
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      13
      1719
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1691
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1656
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1646
    8. 91
      1573
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      128
      1447
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1274
    Aihe