Surullisia sävellyksiä?

J. Sibelius: Valse triste.

Griegin Åsen kuolema (Peer Gyntistä), Mozartin Lacrimosa (Requiemista) ja Saint-Saensin Dance Macabre.

Instrumenttimusiikkia:
- Sibeliukselta löytyy Humppa Tristen lisäksi mm. Malinconia ja Tuonelan joutsen.
- Beethovenin 3:nnen ja Mahlerin 5:nnen sinfonian surumarssiosat
- Tshaikovskin 6:nnen eli pateettisen sinfonian finaali. Yleensä sinfonia päättyy pääteeman juhlavaan voittoon, mutta tässä pääteema alistuu ja teos päättyy tyhjyyteen.

Kirkkomusiikkia:
- Mozartin Requiem jo mainittiin, Verdin on mielestäni vielä hienompi, siitäkin esim. Lacrimosa-osa.
- Beethovenin Missa Solemnis

Oopperaa:
Surullisen musiikin välittämisessä ooppera on mediana aivan ylivoimainen, koska tunnelman luomiseen osallistuu musiikin lisäksi sanat, näytteleminen ja kokonaistilanne. Niin monet oopperat päättyvät kaihoisiin tunnelmiin, että kaikkien luetteleminen olisi turhaa. Pistän vain joitakin huippuja:
- Verdin Don Carlos, Carloksen ja Elisabetin loppuduetto: ”Au revoir dans un monde où la vie est meilleure” (tapaamme taas paremmassa maailmassa)
- Verdin Otello: Desdemonan kehtolaulu ”salce”. Musiikki sinänsä on yksinkertainen kehtolaulu, mutta tilanne kastelee silmät karskiltakin mieheltä. Jago on uskotellut Venetsian palveluksessa olevalle muslimisoturi Otellolle, että Desdemona on ollut uskoton. D. tietää, että hän ei elä seuraavaan aamuun ja lohduttaa itseään ja kamarineitoaan lapsuusaikaisella kehtolaululla.
- Verdin Naamiohuvit (un ballo in maschera): Renato (vastaa historiallista Anckarströmiä, joka murhasi Kustaa III:n) yllätti vaimonsa Amelian yhdessä kuninkaan kanssa. Amelia alistuu kuolemaan, mutta pyytää viimeisenä palveluksena - ei vaimona vaan äitinä - saada vielä kerran käydä katsomassa poikaansa.
- Puccinin Turandot: Liùn aaria ”signore ascolta” (herra kuunnelkaa).
- Puccinin Tosca: Calvadossi (oik. Cavaradossi, mutta me Puccinin ystävät kutsumme häntä Calvadossiksi) odottaa teloitusta ja laulaa aarian ”è lucevan le stelle” (kuinka tähdet loistavat)
- Puccinin Madama Butterfly: un bel dì vedremo (eräänä kauniina päivänä näemme). Butterfly on hylännyt sukunsa ja uskontonsa ja on kolme vuotta odottanut jenkkimiestään ja lapsensa isää palaavaksi. Kaikki muut tietävät, että Pinkerton palaa vain hakemaan lapsensa, mutta Butterflyn naiivi usko ei horju.

Sitten vielä surullista musiikkia koomisissa tilanteissa:
- Puccinin Gianni Schicchi: Laurettan aaria ”o mio babbino caro” (oi rakas isukkini, ellen saa naida Rinucciota, hukuttaudun Arno-jokeen), yksi kaikkein tunnetuimpia ooppera-aarioita, vaikka tämä ooppera muuten onkin enemmän koominen kuin musikaalinen
- J. Straussin Lepakko (die Fledermaus): Rosalinden aaria ”So muss allein ich bleiben” (näinkö jään yksin) alkaa traagisena elegiana, Rosalinden valittaessa jäävänsä yksin kun mies joutuu 8 päiväksi vankilaan, mutta aariaan sekoittuu kohta eroottisia sävyjä, kun Rosalinde ajattelee, mitä hän voi tehdä tuona aikana.
- Mozartin Così fan tutte: soave sua il vento (olkoon tuuli suopea), laulavat Alfonso sekä naiset, jotka uskovat sulhojensa lähtevän sotaan (vaikka nämä palaavat viiden minuutin päästä albaaneiksi naamioituneina ja viettelevät toistensa morsiamet)
Mozartin Taikahuilu: Ach, ich fühl’s (ah, tunnen sen)

elgarin sellokonseron 1. osan teema on aivan ihana, alkaa hyvin soitettuna itkettämään.. ja niin (ihanan) surullinen..

Tomaso Albinonin Adagio on surullinen...