Ruokahalua vähentävä masennuslääke

Toiset lakkaavat syömästä masentuessaan, minä sen sijaan syön koko perheen edestä. Nyt olisi masennuslääkkeen valinta edessä ja mietinkin että mikä mahdollisesti vähentäisi ruokahalua? Kokemuksia?
52694
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

toiminut kaikkein parhaiten fluoxetin (kauppan. mm. Seromex, Seronil).
Antidepressanteista, uusimmista, ei nyt ainakaan kannata Remeronia ottaa lääkkeeksi, se lisää ruokahalua ja kerää elimistöön nestettä.
Ei ole olemassa ykiselitteistä vastausta kysymykseesi, esim. toiset laihtuvat kun käyttävät citalopramia, toisilla taas paino nousee, sama se on kaikkien antidepressanttien kohdalla.
Keskustele asiasta hoitavan psykiatrisi kanssa ja mainitse tämä ruokahaluasia.
Mieleeni tulisi äkkiseltään juuri esim. Seronil (sekä muut fluoxet.) ja Efexor (josta oltiin alunperin kehit. nimenomaan laihdutuslääkettä!).

Äänestä

ONKO TIETOA SEROGUELISTA. MIEHENI SAI SITÄ UUTENA LÄÄKKEENÄ DEPRAKINEN LISÄKSI MAANIS-DEPR. HOITOON

Äänestä
  • on hyvä lääke. olen syönyt sitä itse melkein kaksi kuukautta, maanis-depressiivisyyteen. ei lihottanut juuri ollenkaan. nukuttaa sopivasti, ja jaksan liikkua ym. ei väsytä kuten remeron teki. ja annoksena sen saa vaikka 800mg, joskin minulle sanottiin ,että avohoidossa olevilla annosta ei laiteta niin korkealle, saattaa tietty olla poikkeus tapauksia.yleensähän masennuslääkkeet nostavast painoa, jotkut enemmän jotkut vähemmän. seroguel on myös skitsofrenia lääke. jospa tästä ole apua(?)

    Äänestä

  • on antipsykootti, ei depressiolääke laisinkaan.
    Katsohan lisät. vaikkapa siv. www.yliopistonapteekki.fi

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    on hyvä lääke. olen syönyt sitä itse melkein kaksi kuukautta, maanis-depressiivisyyteen. ei lihottanut juuri ollenkaan. nukuttaa sopivasti, ja jaksan liikkua ym. ei väsytä kuten remeron teki. ja annoksena sen saa vaikka 800mg, joskin minulle sanottiin ,että avohoidossa olevilla annosta ei laiteta niin korkealle, saattaa tietty olla poikkeus tapauksia.yleensähän masennuslääkkeet nostavast painoa, jotkut enemmän jotkut vähemmän. seroguel on myös skitsofrenia lääke. jospa tästä ole apua(?)

    deprakine saattaa lihottaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miss Hihhuli kirjoitti:

Toiset lakkaavat syömästä masentuessaan, minä sen sijaan syön koko perheen edestä. Nyt olisi masennuslääkkeen valinta edessä ja mietinkin että mikä mahdollisesti vähentäisi ruokahalua? Kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu