miks...

...kaiken täytyy... kirjoitti:

olla niin vaikeeta... Meillä on periaatteessa kaikki hyvin, kaksi ihanaa lasta, talo jne, mut silti parisuhde on ihan pepuillaan. Kaikkeni oon yrittänyt. Antanut vapautta harrastaa jne... ja toivonut saavani vastineeksi rakkautta ja kunnioitusta. Mut kerta toisensa jälkeen saan kuulla miten kämättävä akka olen, jos joskus pyydän, että vietettäisi päivä perheen kesken. Mutta eipä näytä minulla olevan mitään sanavaltaa mihinkään. Näyttää siltä, että mies on kyllästynyt perhe-elämään, koska ei pysty AIVAN täysin vapaasti menemään ja tulemaan. Olen niin loppu tähän kaikkeen. Haluaisin tasaista perhe-elämää, enkä jaksa kuunnella miestä, joka musisee kaikesta mitättömistä asioista ja saa aikaan sairaita riitoja. Minulla on täysi työ lapsissa ja kodinhoidossa. Siihen päälle pitäisi vielä miellyttää miestä, joka vähät välittää minun omista tunteista/toiveista. Se on vaan niin uskomattoman vaikea myöntää, että itselle tulisi ero. Jotenkin sitä vaan haluaisi yrittää aina vaan uudelleen. Mutta nyt taitaa olla seinä vastassa. Jotenkin tuntuu, että kaikki halu yrittää edes kyseisen ihmisen kanssa on lopussa. Olen niin monet kerrat ottanut loukkaukset vastaan, antanut anteeksi ja taas ollut se loukattu ja sama kierre jatkunut...Jos mies on joka kerta erimielisyyksien tullessa valmis haukkumaan minut ja olemaan täysin itsekäs kaikessa, eikä halua sopia niin ei voi kuin todeta, että hänen ei ole hyvä elää elämäänsä minun ja lasten kanssa. Niin hirveeltä kuin se kuullostaakin. Ja jos hän ei sitä ratkaisevaa liikettä osaa tehdä ja lähteä niin minun on pakko se tehdä. Itse haluaisin kuitenkin normaalia perhe-elämää, omat haaveet on saada jopa lisää lapsia jne. mutta hänen kanssaan siitä ei nähtävästä tule mitään. Molemmat olemme muuttuneet-minä enemmän perheihmiseksi ja mies päinvastoin itsenäisyyttä haluavaksi. Toivon todella, että hän ei joudu koskaan katumaan sitä, että menettää nyt myös osattain lapsetkin. Tietysti hän saa olla lastensa kanssa niin paljon kuin vain itse haluaa, mutta onhan se aivan eri jos lapset sitten asuvat luonani. Ja ero todellakin on lopullinen ja loppuelämän päätös. Hän siis saa sitten vaikka lopun elämän mennä ja tulla, harrastaa ym oman mielen mukaan ja haluttaessa ruveta seurustelemaan, eikä hänen tarvi miettiä seuraavan kumppanin kanssa tod. näk. lasten tekoa, koska on jo ne minun kanssani tehnyt. Ehkä seuraava suhde hänellä sen vuoksi onnistuu. Itse en vain ole sellainen, joka eroaisi helpolla. Olen viimeiseen asti yrittänyt, että perhe pysyisi koossa. Itselleni perhe on ollut maailman tärkein asia ja sen eteen olen tehnyt kaikkeni. Mutta se ei näytä riittävän...

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä