Miten ihmisten terveys tulee kestämään 8 rokotuskertaa?

Vastaus on: Ei mitenkään ja milloin ihmiset tulevat vihdoin uskomaan, että koko juttu on pelkkää huijausta?
1555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Koronauskovainen ja muslimi. Molemmille on yhtä vaikea saada menemään faktatietoa perille.

Äänestä

Suomen rokotusohjelma

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/tietoa-rokotuksista/kansallinen-rokotusohjelma/rokotusohjelma-lapsille-ja-aikuisille

Aika paljon tökitään pikkuvauvoja. En tiennytkään. Ja kaikki selviävät hengissä.

Itse olin alemmin piikkikammoinen, joten en ottanut jäykkäkouristusrokotetta 6. luokasta lähtien. Pitkään aikaan. Vasta joskus lähempänä 40 sain aikaiseksi. Nyt olen koronarokotteet ottanut ja viime vuonna influenssarokotteen. Varmaan tänäkin vuonna.

Ei se pistäminen paljoa tunnu. Ja kun olen ravannut paljon verikokeissakin. On mitattu kaikki mahdollinen. Vitamiinit, ravitsemustaso, maksa-arvot, keliakia. Nämä kun jouduin hullujen huoneelle. Siellä tutkitaan perusteellisesti ihmisen tila. Ja sitten lääkärit määrää huvikseen noita verikokeita, että testataan vielä tämä.

Perusverenkuva, kilpirauhanen. Myöhemmin ferritiini, kun valitin väsymystä. Kolesterolimittauksessa kävin apteekissa, kun veljelläni oli korkea kolesteroli. Myöhemmin nekin mitattu laboratoriossa. EKG mitattu muutamaan kertaan.

D-vitamiini ja ferritiini olivat matalalla. Ja kolesterolit korkealla. Kai lääketiede jotain tietää. Siinä oikeasti vaaditaan todisteita ja näyttöä. Toisin kuin humpuukihoidoissa, joissa löydetään metallikapulaa pitämällä kaikenmaailman loisia ja kärpässienirihmastoa sinusta. 🍄

Äänestä
  • Vanhemmiten pitää tarkkailla B12 vitamiini tasoa. Sitä ei voi nostaa tehokkaasti muuten kuin piikittämällä kuurina ja sitten määräaikaisina annoksina. Tämä liittyy juuri ferritiiniin, ravinteiden imeytyminen heikkenee iän myötä.
    Kyllä näitä rokotteita tulee elinaikana monta kymmentä tai jopa yli sata.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vanhemmiten pitää tarkkailla B12 vitamiini tasoa. Sitä ei voi nostaa tehokkaasti muuten kuin piikittämällä kuurina ja sitten määräaikaisina annoksina. Tämä liittyy juuri ferritiiniin, ravinteiden imeytyminen heikkenee iän myötä.
    Kyllä näitä rokotteita tulee elinaikana monta kymmentä tai jopa yli sata.

    hah haaahaa, yli 100 rokotetta, olet todella sairas, tai sitten hullu :D

    Viimeksi olen ottanut rokotteen n. 30 vuotta sitten ja voi mennä todella pitkään ennen seuraavaa, ellei tapaturmaa ym satu. Siksi olenkin terve, eikä flunssien takia tarvitse saikutella.

    Äänestä

Otin juuri toisen koronapiikin, enkä tuntenut yhtään mitään, kuten en ensimmäiselläkään kerralla, eikä ole mitään oireita, kuten ei ollut ensimmäiselläkään kerralla eikä sen jälkeen.

Äänestä
  • Odotetaan.. odotetaan, vähintään pari, kolme vuotta. Sitten se on jo kohtuullisesti testattu.

    Äänestä

  • Hyvää onnea. Joka kuudes piikki tappaa tai tekee sairaaksi. Venäläistä rulettia koko homma.

    Äänestä

  • Pfizerin rokotteen suojaus on lyhytaikainen, pitkäaikaisvaikutukset eivät ole tiedossa, lisäksi arveluttaa toimiiko immuunipuolustus normaalisti sen jälkeen kun rokotteen teho on hiipunut. Jos tarjolla olisi perinteistä rokotetta niin kävisin piikillä.

    Äänestä

Ihminen saa rokotteita elinaikanaan monia kymmeniä. Ei tuossa ole sen kummempaa kestämistä.

Äänestä
  • En ole ottanut varmaan viittäkään. Puudutuspiikkejä ei lasketa rokotteiksi.

    Äänestä

  • Just, tämä vaan taitaa olla ensimmäinen mrna rokote!

    Äänestä

  • "tuo" koronainjektio ei ole rokote ollenkaan. Rokotetta ei tarvitse muutaman kuukauden välein hakata uudestaan uhrin kehoon, jotta sillä saisi aikaan riittävän suojan.

    Harvan terveys kestää 8 piikkiä, eikä sekään riitä, sitä on jatkettava vuosikausia. Typerykset jotka tuolle tielle ovat lähteneet, eivät ymmärrä, että ulospääsyä ei ole.

    Äänestä

Onko aloittaja se sama aivopieruilija, joka luulee että rokotuskortissa on 8 riviä siksi, että ne kaikki on pakko käyttää.???:

Ps. olen saanut ainakin 20 rokotetta ja voin edelleen mainiosti.:)

Äänestä
  • Päässä sinulla ainakin jo heittää....

    Äänestä

Piti samaa sanoman, että elämän aikana on tullut varmaan parikymmentä piikkiä ja koronapiikit päälle ja hyvin menee. Nää piikinkaatajat ennustaa siis maailman väestöstä suurinta osaa kuolevaksi piikkeje takia. On siinä hörhöillä ihmeteltävää kun kaikki kuolee ja he jäävät tänne! Ei taida Tiihosen jengeillä kipinä lyödä kovin tehokkaasti, että yhteiskunta pyörisi, kun he vaan ovat jäljellä 🤡🥸

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vastaus on: Ei mitenkään ja milloin ihmiset tulevat vihdoin uskomaan, että koko juttu on pelkkää huijausta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu