Miksi myös taudin sairastaneet pitää rokottaa kysyy Tuomas Malinen? Heikelän 23 min. podcastissa Youtubissa täyttä asiaa Malisen hastattelussa, jossa EU-elvytyspaketin lisäksi myös rokotepassidiktatuuri joutuu tulille.
Epäilevä Tuomas Malinen epäilee myös rokotepassin taustavaikuttimia
Anonyymi
34955
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Kaikki "rokotteita" puolustava logiikka törmää nopeasti umpikujaan. Ei "rokotteita" eikä passia voi puolustella millään järjellä.
No persujärki nyt on mitä on.
Covid-asiantuntija: "Kyse on jonkinlaisesta totalitaarisesta vallankaappauksesta kaikkialla maailmassa"
https://oikeamedia.com/o1-167000
"Tuhansia lääkäreitä estetään tarjoamasta parasta hoitoa potilailleen apteekkien, sairaaloiden ja kansanterveysviranomaisten toimesta."
Jos covid on oikeasti niin vaarallinen tartuntatauti, että se vaatii rokotepassin kaltaisia perustuslain ja kansalaisten oikeuksien vastaisia toimia, meille ei ole kerrottu kaikkea ja covid pitäisi ilman muuta tukahduttaa, sen sijaan että sen annetaan levitä rokotettujen rokotepassin omaavien ihmisten avustuksella väestöön vapaasti, rokotehan ei estä tartuntoja. Tämä kaikki tehdään talouselämän vanhan normaalin etujen takia, jotta vanhat käytännöt voidaan ylläpitää suuren koronariskin liike-elämän palveluissa mm. kapakoissa, matkailualalla ja tapahtuma-alalla. Mikäli covid on niin vaarallinen tauti että se vaatii rokotepassin tapaisia toimia, se pitäisi ilman muuta tukahduttaa muuttamalla matkailun, rajaliikenteen, kapakoiden ja tapahtuma-alan toimintatapoja radikaalisti, niin että covid saadaan tukahdutettua polion, tuberkuloosin, tulirokon ja muiden yleisvaarallisten tartuntatautien tapaan maa kerrallaan.
Sairasta on kun rikolliset ovat päässeet pitämään valtaa mielettömillä summilla lahjontaa ja Suomi on saanut myös sellaiset summat, että alistuivat.
Se on tuhon tietä vaan korruption kanssa elää.
Malinen on kansansuosiossa, vaan ei valemedian tämä mies on muutamien muiden politiikan kriitikoiden ohella täysin syrjäytetty.
Toteaa rokotevastainen💩kasa.
Mitä täytyy syödä että saa päänsä noin sekaisin.
Eikö yrityksissä olo ihmisiä töissä jotka saavat elantonsa sieltä.
Ethän sinä työnteosta kyllä mitään tiedä, 10 v sohvallamaanut Persu.
Kokoomus ollut ylimpänä koronapassin ajamisessa, poissaoloilla äänestyksestä minimoi kannatushaitat
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17155711/kokoomus-ollut-ylimpana-koronapassin-ajamisessa-poissaoloilla-aanestyksesta-minimoi-kannatushaitat
Ehkä maahan on tulossa jokin kuoleman asteroidi tai auringossa on tapahtunut tuhoon johtava muutos ja tämän takia meidät halutaan eutanasialla lopettaa, ettei synny globaalia paniikkia ja katastrofaalista kärsimystä. Jos pakkopiikit hoitavat muutamassa vuodessa meidät pois, ennen kuin katastrofi iskee.
Ensin+kansa+piti+viime+loppukeväänä+2020+sairastuttaa+koronaan.+Sitten+annettiin+piikki+ja+toinenkin.+Nyt+on+immuniteetti+laskenut+niin+paljon+5-7+kuukaudessa+15%:iin+Ruotsin,+Israelin+ja+Britannian+datan+mukaan+että+tarvitaan+kolmas+piikki.+Ja+nyt+THL+alkaa+puhumaan,+että+ehkä+rokotetut+pitäisi+sairastuttaa+koronaan+lisäsuoja+saamiseksi.+Tämä+menee+koko+ajan+hullummaksi+ja+sairaammaksi.+THL+tekee+poliittisia+päätöksiä+pahasti+mutu-tuntumalla+ja+tekee+ties+kuinka+pahaa+tuhoa+kansanterveydelle.+Korona+olisi+pitänyt+jo+viime+vuonna+alkaa+tukahduttaa+globaalisti.+Haitat+eivät+olisi+tätä+nykyistä+menoa+pahempia,+jossa+kansat+ajetaan+pakkorokotus/rokotepassidiktatuuriin+ja+siitä+huolimatta+korona+leviää+ja+tappaa+ihmisiä+kasvavasti.+Tätä+voi+jatkua+vuosikymmeniä,+kunnes+lopulta+on+pakko+ottaa+se+tukahdutus+joka+tapauksessa+pakosta+käyttöön.+Yksi+maa+ei+voi+tukahdutusta+viedä+loppun,+koska+muista+maista+tulee+tartuntoja,+vaikka+Kiina+on+menestyksekkäästi+suojannut+suurta+kansaansa.+Rajat+onnvain+laitettava+kuriin+ja+kaikki+myös+tupla/triplarokotetut+testiin+ja+pakkokaranteeniin+maaha+tulon+ehtona.+Tavara+kyllä+liikkuu,+vaikka+rahtarit+vaihtuvat+rajalla.+Polio,+tuberkuloosi,+tulirokkp,+paiserutto+jne.+yleisvaaralliset+tartuntataudit+tukahdutetaan+aina,+niin+pitää+tehdä+covidinkin+kanssa.+Tämä+vaatii+globaalia+päätöstä+ja+sitä+ettei+talouden+ja+bisneselämän+anneta+päättää+koronanhoitoa.
Malinen toteaa persut valeoppositioksi, joka siunasi sekä elvytyspaketin että rokotepassin. Myös Petturi Orpo saa osansa kritiikistä.
Analyysi: Koronapassi tai ulos työpaikalta – Italia pakottaa työntekijät rokottautumaan, seuraako muu Eurooppa perässä?
https://yle.fi/uutiset/3-12141371
"Italiassa on otettu kovat piippuun: työpaikoille ei pääse perjantaista alkaen ilman koronarokotusta tai -testiä. Muut maat seuraavat kokeilua kiinnostuneina."
Veikö persut meidät PeV-päätöksellään koronapassidiktatuuriin.
”Ei piikkiä, ei töitä” – Kokoomuksen kansanedustajat vaativat rokotepassia työpaikoille
Kokoomus, joka puolueista innokkaimmin ryhtyi markkinoimaan koronapassien ottamiseksi käyttöön myös Suomessa EU-komission esityksen mukaisesti, esittää nyt lakimuutosta, jolla mahdollistetaan rokotepassit eli ts. pakkorokotukset työpaikoille maailmalla nähdyn "no jab, no job" -agendan mukaan.
Kokoomus: Suomessa otettava käyttöön rokotepassi palvelujen saamiseksi (9.4.2021)
Kokoomus vaatii rokotepasseja myös työpaikoille
Vastalauseessa valiokunnan mietinnölle, kokoomuksen kansanedustajat Mia Laiho, Pia Kauma ja Terhi Koulumies toteavat, että ”on tärkeää, että Suomessa ollaan viimein ottamassa käyttöön koronapassi”, mutta valiokuntaryhmän mukaan esitys ei ole tarpeeksi ankara ja kattava. Ensinnäkin he vaativat vastalauseessaan koronapassiin kuuluvien säädösten kestävän ainakin vuoden 2022 loppuun saakka.
Vastalauseen lausumaehdotuksissa kokoomus esittää:
”Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee esityksen, että hallitus valmistelee työaikalainsäädännön muutokset, jotka mahdollistavat työnantajalle mahdollisuuden vaatia koronapassia myös työntekijöiltä.”
Kokoomus haluaa jokaiselle rokotetulle henkilölle rokotetodistuksen. Sen saaneet voisivat lähteä kotoa kirjastoon, kahvilaan, ravintolaan tai konsertteihin, eli palata pikkuhiljaa normaaliin elämään. Avataan Suomi turvallisesti – rokotetodistus tulee ottaa käyttöön. @PetteriOrpo
https://mobile.twitter.com/kokoomus/status/1380168947828469764
Kokoomus on tätä koronapassia elinkeinoelämän kanssa ajanut kaikkein vahvimmin koko ajan, arvatenkin globalistieliitin ohjaamana.
Ei ihme että kokoomus on galluppien mukaan Suomen suosituin puolue, kansanlampaat haluavat diktatuuria 🖓
Kokoomushan on sellainen, että emme ääntämme enää koskaan heille tule antamaan siinä missä emme keskustallekaan. Uusi puolue on ja se saa äänet - se ei ole ottanut lahjuksia.
Kokoomus oli vahvimapana puuhaamassa elinkeinoelämän bisneksiä avittavaa koronapassia, mutta puolueesta oli ylivoimaisesti eniten kansanedustajia poissa koronapassiäänestyksestä, jotta puolueesta löytyy niitä jotka voivat myöhemmin jeesustella etten äänestänyt koronapassin puolesta. Tämähän on tärkeää kun kokoomus koittaa kerätä epävarmojen persuäänestäjien ääniä. Kokoomus on puolue joka maksimoidakseen kannatuksensa vaaleissa, koittaa myydä jokaiselle jotain, vaikka on selvää kenen etua puolue lobbaa. Kokoomuksen kansanedustajat jopa vaativat koronapassin laajentamista työpaikoille, kuten mm. Italiassa on tapahtunut. Kokoomus vie meitä rokotepassidiktatuurin dystopiaan ja täyteen totalitarismiin. Se palvelee suurpääoman ja elinkeinoelämän etua.
Koronapassiäänestys:
105 jaa 1 5 = 6
33 ei 3 3 = 6
60 poissa 6 0 = 6
666 ja vielä 33 vapaamuurarien mestariluku
Malisen haastattelu kannattaa katsoa.
Onko tuo Malinen se julkisuudenkipeä persudosentti, joka kävi hetken otsikoissa vinguttuaan siitä kuinka Marin ei ota häntä vakavasti :D
Baarissa kännissä oleva viininaamakin saa lisää. Kuten sanna velkaa.
Pussikaljaa juova Persu, pitää itseään näppäränä😂😂😂😂
No tuliko vastausta siihen,miksi taudin sairastaneet pitää rokottaa?
Tiedetään että rokotteilla yritetään jäljitellä aitoa sairastamista, mutte rokote pysty koskaan samaan, eikä ole siis yhtä tehokas kun sairastaminen. Kaikille sairastaminen ei käy, voi olla vaaraksi. Mutta, nuoret ja lapset , ovat tilastoista katsottuna sairasraneet sen lievänä, jotku jopa huomaamattomasti.
Malinen koitti varottaa pitkistä lock downeista, Amerikassa miljoona konttia jumittaa merellä, joulukrääsä kauppoihin aikaisintaan kesällä 2022.
Suomessa+siis+toiset+lainalaisuudet+kuin+Ruotsissa,+Israelissa+ja+Britanniassa,+joissa+70-80%+vakavasti+sairastuneista+ja+koronaan+kuolleista+sekä+tartunnoista+tuplarokotetuilla?+Myös+huippurokotusten+maissa+mm.+Seychelleissä,+Gibraltarissa+jne.+tartunnat+ihan+tapissa.
Tuomas tietää taustoja ja kylmää politiikkaa. Siellä ei paljoa kansalaisia ajatella vaan keksitään juonia pään menoksi. Rokote on oiva osa plääniä
Ja kas kummaa, Tuomaskin on pelattu valemediassa näkymättömiin. (Hs, Yle, iltapäivälehdet) kätevää, vai mitä
Eihän siitä ole kauaakaan kun Malinen taas viimeksi ilmoitti poistuvansa julkisuudesta
Malinen on sentään fiksu. Säästelee suutaan eikä hauku toisia kuin rakkikoira(Teemu Laajasalo, Antti Kurvinen)
Selvähän se on että koronapassi on vain keino luoda hallintamalli kansalaisiin miksi muuten hallitus olisi päästänyt tautia tahallaan maahan?🤔🤨🙄
Eikö Malinen ymmärrä tätä? Ei ole mikään ihme Malisen ollessa kyseessä.
Tää koko hässäkkä peittää alleen
ne oikeuden päätökset, joissa myönnetään
ettei esim. tuhkarokkovirusta ole koskaan eristetty.
Nyt pitäisi tulla sieltä ”muutkin perinteiset rokotteet”- valheverhon
tälle puolen.
Ne kaikki muutkin rokotteet.
Miksi esim. suomalaisiin lapsiin tökittiin
80- luvulla useampi poliopiikki?
EI ollut mitään epidemiaa.
Ei tai tainnut olla ensimmäinen piikiprojekti.
Ja sitten ne rokotehaitat? Ne tilastot ja ayntyneet vammat?
Selkäranka, tules alueet, keskushermostovammat?
Kun nyt oikeus myöntää, ettei tuhkarokkovirusta ole koskaan eristetty.
Entä polio virus?
Entä ne piikkivammat?
Ne tolkuttomat selkärangan jäykistysleikkaukset,
välilevyvammat, SI alueiden tulehdukset. Reuma?
Tuomas Malinen tietää enemmän kun monet muut mistä tässä kusetuksessa on kyse. Yliopiston professorina näkemystä ja rohkeutta
EI KOSKAAN ENÄÄN ÄÄNTÄ KOKOOMUKSELLE ,joka ajaa ihmiset digtatuuriin!!
VKK SAA ÄÄNENI.
Samma här