Joku kaljupäinen kaappi huitasi minua nyrkillä poskeen, kun passintarkastus tilanteessa kuuli ettei minulla ole koronapassia. Huuteli vielä perään minua spitaaliseksi. No olisin minä lähtenyt baarista muutenkin puolilta öin. Halusin vain nähdä miten se tarkastus toimii.
Sain baarissa turpaani, kun ei ollut koronapassia
Anonyymi
581164
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Ne on kaikki kilahtanu.
Kaljupäällä oli happivajetta aivoissa, sitä se piikki teettää kun tukkii verisuonet
Eikö piikitömyys tuonut selkäsaunan.
Joo. Ei ne enää pysty ajattelemaan kun piikki on pistänyt veren niin tahmeaksi, että happi ei kulje.
Baareihinhan mennään liuottamaan verta alkoholilla.
Hienoa, että maailmassa on vielä oikeudenmukaisuutta!
Oman käden oikeus?
Oikeus omaan käteen on ainakin Suomessa. Afganistanissa saattava nipsaista käden poikki.
Ei seilä kuljeta ilman rokotettakaan jos niin määrätään.
Jos on mustaIainen ja joutuu passittomuuden vuoksi pihalle ravintolasta, niin voiko ruveta möykkäämään rotusorrosta ja rasismista?
Ei voi turpaan tulee silti
Ei vain voi, vaan täytyy.
Tässä maassa voit elää ilmaiseksi koko elämäsi, paremmin kuin työläinen, kunhan muistat pitää älämölöä.
Asiakas muuttuu spitaaliseksi kello 00:00:01 jos hänellä ei ole passia.
Onko tämä joku tuhkimosatu?
Tuollsisesta rikosilmoitus poliisille ja poliisi paikalle. Sillä luulisi näihin nyrkkisankareihin olevan jonkinlainen vaikutus.
Ja korvausvaatimus kivusta ja särystä.
Ei se poke apua tarvii...
Kyllä ukko miettii seuraavan kerran kaksi kertaa nyrkkiensä käyttöä.
Poliiseilla ei ole resursseja tuollaiseen. Ovat jahtaamassa narkkareita.
Höpö höpö mopopoikia ,
Aivan oikein kaveri teki, mitä siellä pillitetään.
Kyllä kun tuollainen saasta siellä ilman rokoteta pyörii.
Olis pitänyt lyörä kovemmin, jäi kitumaan.
Minä sain turpiin muinoin taksijonossa etuilleelta kun yritin pitää paikkani siinä. Poliisi tuli välittömästi paikalle ja homma meni osapuolten sovitteluun. Vaadin 1500 markkaa kivusta ja särystä korvausta ja ukko maksoi. Se päättyi hyvin.
Selvänä tämäkin tyyppi oli aivan eri mies, anteeksipyytelevä. Minulta halkesi jonkun verran ylähuuli joka parani täysin.
Minä olisin todennäköisesti tintannut takaisin ja kovaa. Ainakin jos olisin ollut änkyräpierussa.
Siinä tapauksessa rahat olisivat jääneet saamatta.
Eihän se ollut PPP?
Laittanut lanssiin kiitos ja hyvää matkaa
Sait todella hyvin tyrpaasi koska korvaus oli tuota luokkaa. Montako päivää sairaalassa.
Hyvä kun🤔tienasit.
Kätevä tapa tienata. Soittaa poskea, ottaa nepparin ja korvaukset. Ovatkohan muuten verovapaata tuloa?
Ja tämä tarina on tosiiiii... kuin korttipakka.
no höpö höpö, ja tuo kuulostaa vähän väkivaltaan yllyttämiseltä
Älä🤔🤔miten sinä sen tajusit. Saisi kyllä olla totta👍
Ilmeisen jämerästi ottaneet sitten käyttöön kansalaisetn suojelemiien virusta vastaan.
Noissa on kyllä eroja noissa jutuissa jos on 1 rokki tai joku testi....
Aloittaja juksaa. Ei se missään ravintolassa ollutkaan vaan otti kalsarikännit kotona.
Kynäniskanörttien paikka ei ole baareissa. Siellä pitää olla habaa.
Sitte ite ulisemassa poliisia kun treenattu nörtti saapuu paikalle..
Persu törmäsi toiseen persuun. Vasaraa ei sentään tarvittu.
Tilanteita on tavoiteltu. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/1d766a2a-350b-4bfc-a543-144eb4d748e0
Onko teillä natsipassia näyttää
Ei mee baareihin massia, kun ei ole koronapassia.
Juhlii kotona pitää musat soida naapuri iloissaan lyö tahtia lattiaan
Turbaani päässä eivät päästäneet baariin.
Baariin pääsee vaikka turbaani päässä ja vaatteet veressä.
Tämä tuli todistettua kerran vappuna kun kaaduin pyörällä ja pääni löin. Ambulanssi vei sairaalaan ja tikkejä laitettiin, ja turbaani.
Siitä ensiavusta heti lähdin baariin ja tarjoilu pelasi.
ihan oikein teki, harmi, ettei käynyt pahemmin
Lokaussoltut toimii paskakuskiosastolla.
Hyvä kun sait turpaan.eikö tosiaan mielees tullu,että levität koronaa.
Kapakkatappelut saavat usein alkunsa tämmöisistä vähäpätöisistä asioista.
Ensin se kaappi vetää ämpärillisen kasvuhormoneja ja sit viinaa ni sillä palaa nopeesti hermot kun ei aivoja ole enempää kuin normaali ihmisen pierussa.
>> puuttuu koronapassi taikka se passi on vanhentunut.
>>
> Kerropa kuinka se vanhentuu.
Ei tuollainen kerran annettu koronapassi vuosikausia pysy voimassa. Koronarokotuksen teho vanhenee 4...6 kuukaudessa, ja jos haluaa pysyä "täysin rokotettujen" kirjoissa, on otettava tehosterokote.
Nythän koronapassikokeilun pitäisi päättyä vuodenvaihteessa. Tilaisuuksien järjestäjät ovat toivoneet sille jatkoa koko kevääksi, ja pidemmällekin. Turhaa luulotella, että oma nyt lokakuussa kanta.fi:stä otettu koronapassi on voimassa enää ensi vappuna.
todella hyvä uutinen, jos näin kävi..
Ihan oikein aloittajalle! Iloitse saasta kun vielä kykenet hengittämään ilman konetta.
Antaakseen takaisin on pelkästään hyväksi harjoitella ottamaan. Zemppiä
Et saanut kunnolla kun vielä täällä kirjoittelet.
Mistäs tiedät vaikka olisi saanutkin? Ei hoitoja ole pakko baarista valita.
Aloittaja missään baarissa ollut, onko ollut ikinä muutenkaan. Kotona verhojen takana kyyläilee mitä ulkona tapahtuu, jos siellä yleensä on muuta kuin synkkä kuusimetsä.
Tarvitsisi kyllä oikeasti turpiinsa, että rauhoittuisi.
Meikä istui väärään pöytään (paikallisten pikkorikollisten)jo silloin kun 1980-luvulla ollut aavistuskakaan koronapasseista. Nenä poskella portsari heitti pihalle meikäläisen, kun ei halunnut tahria itseään vereen ja virkavaltaa paikalle. Pilaamaan hotellinsa mainetta. On tää niin väärin.