Ajan tullen saamme korjata, jos emme väsy.

Viime talvena kävin laulamassa erässä paikassa Jumalan sanaa. Se oli erikoinen paikka siinä mielessä, että siellä ei voinut julistaa, koska se oli uskomattomien hallitsema paikka. Ei ole kyseessä sama paikka, joka on gallerian kuvassani. Enkä voi kertoa ihmisiä suojatakseni sen enempää mikä paikka oli kysessä.

9.Tehdessämme hyvää älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen korjata, jos emme väsy.
[Jumalan Kansan Raamattu: Gal. 6:9]

Sitten ensimmäisellä kerralla siellä tuli syksyllä yksi täti uskoon. Sitten kävin siellä määrätyin aikavälein koko talven, se oli eräs ruokailupaikka. Jouduin noudattamaan kaikkea inhimillistä järjestystä, joka vaaditiin tuon paikan puolesta. Mutta sain sentään laulaa.

Tein sitä voitelussa, kaikesta huolimatta, vaikka talven aikana siellä ei tullut yhtäkään muuta ihmistä uskoon.

Nyt sitten kun menin teille ja aitovierille tänään, yksi tuon paikan työntekijöistä on penkillä lastensa kanssa. Ennen kuin edes saan kitaraa vireeseen, koen voitelun, että pitää puhua tämän ihmisen kanssa. Nyt ulkona oli sitten vapaus julistaa. Kysyin että onko hän uskossa. "jonkin verran, tms." oli vastaus, arka vastaus. Mutta julistin hänelle tämän sanan:

9.Jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, sinä pelastut.
[Jumalan Kansan Raamattu: Room. 10:9]

Tämä nainen tunnusti tämän sanan ja uskoi. Hän sanoi että olenhan jo viime talvena kuullut, kun olet käynyt laulamassa.

Se että olin alamainen inhimilleselle järjestykselle ja hyväksyin heidän ehtonsa, jolla sain sitten käydä tuossa paikassa oli siunaus. Lainkin edustajat ovat Jumalan palvelijoita, noin esimerkiksi.

Mutta sain sitten oppia itse tämän sanan. "Ajan tullen saamme korjata jos emme väsy".

Kysessä oli 70:s uskoon tullut muutamaa päivää vaille vuoden aikana, joka on vain ja ainoastaan Jumalan teko kauttani. Minä en itse osaisi tätä. Minun ei tarvitse tuputtaa tätä.

Eilen sitten tulivat viisauden sanat laulujen välissä kaljaa ottavalle kaverille, joka silti oli uskossa. "Hän on mukana tempauksessa", kun olin tuon sanonut, Pyhän Hengen voitelu kohahti päälleni. Sellainen Jumala on. Hän on armollinen. Kaljan juojillakin on mahdollisuus pelastua, vaikka tuleekin ennemmin täyttyä Pyhällä Hengellä, kuin juopua viinistä, joka on Uuden Testamentin ohje meille, uuden liiton uskoville.

Liian usein ihminen tuomitaan, jos hän ei halua tulla samanlaiseksi kirkossa kävijäksi, kuin jonkin seurakunnan edustajat ovat.

Jeesus silti on kaikille yhteinen, Jumalan Sana on kaikille uskoville yhteinen. Pyhän Hengen sinetti on kaikissa uskovissa.

Armolahjat ovat saatavilla kaikille.

Ja uskallaan sanoa, että myös sanan julistajan virat ovat saatavilla kaikille, joka janoaa.

Sekä armolahjoissa, että julistajan viroissa aloitteen tekee Pyhä Henki. Kutsut täytyy kuulla itse, ja niihin yleensä tulee toisten Jumalan palvelijoiden kautta yllättäen vahvistus. Mutta sitten on ne "omat", jotka mielelään eivät näkisi sitä, että joku on saanut Jumalan kutsun.

Valitettavasti perinteisissä seurakunnissa on niin, että Jumalan kutsuja sammutetaan sillä, että vanhimmisto sanoo ns. profeetallisella äänellä että "eiköö Jumala nyt ensin meille omilleen puhuisi, ja sitten vasta tuolle, ihmiselle"

Mutta Jumala puhuu jokaiselle. Jeesus rakastaa jokaista. Jos sinusta tuntuu, ettet kuule tai että Jumala ei puhu sinulle, tunnusta synnit, lue isämeidän rukous anna kaikille anteeksi. Lue uutta testamenttia. Mitä enemmän tosissasi noudatat vaikeissakin tilanteissa lukemaasi ja oppimaasi ja ymmärtämääsi sanaa, sitä luotettavampi sinä olet Jumalan työkaluna. Hän näkee sinut, ja jos olet sellainen, että pidät kiinni sanasta, vaikka vaikeaa olisi, Jumala siunaa sinut ja panee sinut paljon vartijaksi. Onhan se sana ensin leiviskä omassa elämässä, mitä sillä tehdään oman elämän suhteen. Käytetäänkö luvattua maata, raamatun lupauksia hyödyksi omaan elämään. Sitten kun omasta elämästä on rikkaruohot kitketty pois, ja oma sydän on annettu Pyhän Hengen puhdistettavaksi niin että luvataan Jumalalle, että "saat puhdista jokaisen osaston sydämestäni, annan kaikki alueet sinun puhdistettavaksi". Kun tämä sitten on tapahtunut. Roska on palanut Jumalan tulessa, tulee ihminen kykeneväksi Jumalan palvelijaksi ja Jumala voi valtuuttaa häntä.

Kaikkia uskovia Jumala voi käyttää pieniin asioihin. Mutta myös se todella vaikuttaa miten suhtaudut Raamatun Sanaan. Et vain "iloitse sanasta" vaan olet sanan tekijä. Jumala armostan antaa lahjoja sitten niin kuin hän parhaaksi näkee.

12.Mutta vielä nytkin sanoo Herra: kääntykää minun puoleeni kaikesta sydämestänne, paastoten, itkien ja valittaen.

13.Reväiskää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne, ja kääntykää Herran, teidän Jumalanne, puoleen. Hän on armahtava ja laupias, pitkämielinen ja armosta rikas, ja hän katuu pahaa.
[Jumalan Kansan Raamattu: Joel 2:12-13]

"reäväiskää rikki sydämenne" ei tarkoita sitä että tee Herra sinä, vaan meidän itse tulee pyytää Jumalaa, että hän puhdistaa sydämemme. Meidän täytyy tarjota sydämemme Jumalalle puhdistettavaksi, että uusi viini voidaan siihen laskea. Yksi hyvä tapa on paasto, josta muut ihmiset eivät tiedä mitään. Vain oma perhe. Paasto uudistaa ihmisen viinileilin. Jos haluaa saada uutta viiniä, halua olla Pyhän Hengen uudistuksen liikkeessä mukana tänä päivänä, paasto on hyvä lääke siihen.

18.Johanneksen opetuslapset ja fariseukset paastosivat. Jeesukselta tultiin kysymään: "Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset paastoavat. Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa?"

19.Jeesus vastasi: "Eiväthän häävieraat voi paastota sulhasen ollessa heidän kanssaan? Niin kauan kuin sulhanen on heidän seurassaan, he eivät voi paastota.

20.Päivät tulevat, jolloin sulhanen otetaan heiltä pois. Silloin, sinä päivänä, he paastoavat.

21.Ei kukaan ompele kutistamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan viittaan. Muutoin uusi täytetilkku repii palasen vanhasta viitasta, ja reikä tulee pahemmaksi.

22.Eikä kukaan laske nuorta viiniä vanhoihin nahkaleileihin. Muutoin viini rikkoo ne, ja niin sekä viini että leilit menevät hukkaan. Nuori viini on laskettava uusiin leileihin."
[Jumalan Kansan Raamattu: Mark. 2:18-22]


Jos ylkä, Jeesus on sinun kansssasi niin että ihmeet ja merkit seuraavat ei paastoa silloin tarvita.

Mutta uusi viini lasketaan paastolla uudistettuihin uusiin leileihin, ihmisiin. Siksi tarvitaan uusia seurakuntia, Jumala tarvitsee uusia työnäkyjä, siis hän antaa niitä, että uusi viini voidaan jonnekin vuodattaa.

Eelin aikainen pappeus on jos saanut tuomion, vaikka se näkyvässä maailmassa vielä onkin olemassa jonkin aikaa. Samuelit kasvavat vaikka he saattava joissakin paikoissa vielä palvella "Vanhan Eelin rappeutuneen pappeuden alaisena". Jumala vain odottaa että Samuel kasvaa. Samuelit kasvavat.

17.Eteisen ja alttarin välillä itkekööt papit, jotka toimittavat Herran palvelusta, ja sanokoot: "Säästä, Herra, kansaasi äläkä anna perintöosaasi häväistäväksi, muiden kansojen pilkattavaksi. Miksi sanottaisiin kansojen keskuudessa: 'Missä on heidän Jumalansa?'"
[Jumalan Kansan Raamattu: Joel 2:17]

Yllä oleva sana osoittaa, että meidän tulee sanoa ja pyytää Jumalalta, että mitä me haluamme. Ei vain niin, että tee sinä herra, ja sitten valitetaan että kuin ei mitään tapahdu.

Täytyy sanoa mitä haluamme, että rukouksemme tulee Jumalan korviin, joka jatkuvasti tarkkaa maata, että kenen puoleen hän saisi kääntyä, ketä auttaa.


9.Herran silmät tarkkaavat kaikkea maata, että hän voimakkaasti auttaisi niitä, jotka ovat ehyellä sydämellä antautuneet hänelle....
[Jumalan Kansan Raamattu: 2. Aik. 16:9, osa jakeesta]
3241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kun kävit taas kehumassa tekojas..

Äänestä

Hyvää sanaa. Jatka samaan malliin, mutta muista tukea nuorta tainta, jonka olet iloksemme saanut itämään. Sillä alussa tulee monia, jotka haluavat tuon taimen tallata, hämmentää ja tuhota erilaisilla konsteilla. Eli vaikka Jumala hoitaa lapsensa, niin sinulla on tietty vastuu itämisvaiheessa, olet paljon vartijana. Mutta toisaalta onnistuneesta työstä saadaan suuri palkka, ja sinun palkkasi odottaa taivaassa.

Siunausta työhön!

Äänestä
  • siunausta sinulle ja pyhän hengen viisautta,ohjausta,opetusta ja johdatusta jeesuksen nimessä sinulle.tiimalasi valuu jumalan aikataulussa,ole rohkea,jeesus tekee työtä kanssasi.näin näyn-unen,jossa jeesus kulki nuorten parissa,farkku asussa-nuoret tarvitsevat rukousta,heillä vaikeaa ja monenlaista huolta nykyajassa.mene rohkeasti vain eteen päin.jumalalla viisautta,toimia oikein ja hänellä on monta tapaa "pelastaa"sieluja.jumala on kilpesi,jeesus uskollinen pyhässä hengessä.lisäksi monenlaiset "eksytykset"kietovat ihmisiä verkkoonsa,rukoiletko tämän asian puolesta,jumala tietää asian-tarvitsen rukous vahvistusta.jeesus ei tullut tuomitsemaan,vaan vapauttamaan meitä.pelastus sanoma säilynyt kautta aikojen.ärjyvä leijona yrittää pelotella ja lannistaa uskovia.jumalan mahti vahvempi.ei uskovat jo jeesuksen eläessä maan päällä,herjasivat ja pilkkasivat jeesusta.silmät sidotut edelleen ihmisillä,kunnes aika on täysi.jumala tietää ajan.kristus rakkaus luonasi ja mennään käsikädessä herran, eteen päin!t.sisar herrassa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_6899599 kirjoitti:

Viime talvena kävin laulamassa erässä paikassa Jumalan sanaa. Se oli erikoinen paikka siinä mielessä, että siellä ei voinut julistaa, koska se oli uskomattomien hallitsema paikka. Ei ole kyseessä sama paikka, joka on gallerian kuvassani. Enkä voi kertoa ihmisiä suojatakseni sen enempää mikä paikka oli kysessä.

9.Tehdessämme hyvää älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen korjata, jos emme väsy.
[Jumalan Kansan Raamattu: Gal. 6:9]

Sitten ensimmäisellä kerralla siellä tuli syksyllä yksi täti uskoon. Sitten kävin siellä määrätyin aikavälein koko talven, se oli eräs ruokailupaikka. Jouduin noudattamaan kaikkea inhimillistä järjestystä, joka vaaditiin tuon paikan puolesta. Mutta sain sentään laulaa.

Tein sitä voitelussa, kaikesta huolimatta, vaikka talven aikana siellä ei tullut yhtäkään muuta ihmistä uskoon.

Nyt sitten kun menin teille ja aitovierille tänään, yksi tuon paikan työntekijöistä on penkillä lastensa kanssa. Ennen kuin edes saan kitaraa vireeseen, koen voitelun, että pitää puhua tämän ihmisen kanssa. Nyt ulkona oli sitten vapaus julistaa. Kysyin että onko hän uskossa. "jonkin verran, tms." oli vastaus, arka vastaus. Mutta julistin hänelle tämän sanan:

9.Jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, sinä pelastut.
[Jumalan Kansan Raamattu: Room. 10:9]

Tämä nainen tunnusti tämän sanan ja uskoi. Hän sanoi että olenhan jo viime talvena kuullut, kun olet käynyt laulamassa.

Se että olin alamainen inhimilleselle järjestykselle ja hyväksyin heidän ehtonsa, jolla sain sitten käydä tuossa paikassa oli siunaus. Lainkin edustajat ovat Jumalan palvelijoita, noin esimerkiksi.

Mutta sain sitten oppia itse tämän sanan. "Ajan tullen saamme korjata jos emme väsy".

Kysessä oli 70:s uskoon tullut muutamaa päivää vaille vuoden aikana, joka on vain ja ainoastaan Jumalan teko kauttani. Minä en itse osaisi tätä. Minun ei tarvitse tuputtaa tätä.

Eilen sitten tulivat viisauden sanat laulujen välissä kaljaa ottavalle kaverille, joka silti oli uskossa. "Hän on mukana tempauksessa", kun olin tuon sanonut, Pyhän Hengen voitelu kohahti päälleni. Sellainen Jumala on. Hän on armollinen. Kaljan juojillakin on mahdollisuus pelastua, vaikka tuleekin ennemmin täyttyä Pyhällä Hengellä, kuin juopua viinistä, joka on Uuden Testamentin ohje meille, uuden liiton uskoville.

Liian usein ihminen tuomitaan, jos hän ei halua tulla samanlaiseksi kirkossa kävijäksi, kuin jonkin seurakunnan edustajat ovat.

Jeesus silti on kaikille yhteinen, Jumalan Sana on kaikille uskoville yhteinen. Pyhän Hengen sinetti on kaikissa uskovissa.

Armolahjat ovat saatavilla kaikille.

Ja uskallaan sanoa, että myös sanan julistajan virat ovat saatavilla kaikille, joka janoaa.

Sekä armolahjoissa, että julistajan viroissa aloitteen tekee Pyhä Henki. Kutsut täytyy kuulla itse, ja niihin yleensä tulee toisten Jumalan palvelijoiden kautta yllättäen vahvistus. Mutta sitten on ne "omat", jotka mielelään eivät näkisi sitä, että joku on saanut Jumalan kutsun.

Valitettavasti perinteisissä seurakunnissa on niin, että Jumalan kutsuja sammutetaan sillä, että vanhimmisto sanoo ns. profeetallisella äänellä että "eiköö Jumala nyt ensin meille omilleen puhuisi, ja sitten vasta tuolle, ihmiselle"

Mutta Jumala puhuu jokaiselle. Jeesus rakastaa jokaista. Jos sinusta tuntuu, ettet kuule tai että Jumala ei puhu sinulle, tunnusta synnit, lue isämeidän rukous anna kaikille anteeksi. Lue uutta testamenttia. Mitä enemmän tosissasi noudatat vaikeissakin tilanteissa lukemaasi ja oppimaasi ja ymmärtämääsi sanaa, sitä luotettavampi sinä olet Jumalan työkaluna. Hän näkee sinut, ja jos olet sellainen, että pidät kiinni sanasta, vaikka vaikeaa olisi, Jumala siunaa sinut ja panee sinut paljon vartijaksi. Onhan se sana ensin leiviskä omassa elämässä, mitä sillä tehdään oman elämän suhteen. Käytetäänkö luvattua maata, raamatun lupauksia hyödyksi omaan elämään. Sitten kun omasta elämästä on rikkaruohot kitketty pois, ja oma sydän on annettu Pyhän Hengen puhdistettavaksi niin että luvataan Jumalalle, että "saat puhdista jokaisen osaston sydämestäni, annan kaikki alueet sinun puhdistettavaksi". Kun tämä sitten on tapahtunut. Roska on palanut Jumalan tulessa, tulee ihminen kykeneväksi Jumalan palvelijaksi ja Jumala voi valtuuttaa häntä.

Kaikkia uskovia Jumala voi käyttää pieniin asioihin. Mutta myös se todella vaikuttaa miten suhtaudut Raamatun Sanaan. Et vain "iloitse sanasta" vaan olet sanan tekijä. Jumala armostan antaa lahjoja sitten niin kuin hän parhaaksi näkee.

12.Mutta vielä nytkin sanoo Herra: kääntykää minun puoleeni kaikesta sydämestänne, paastoten, itkien ja valittaen.

13.Reväiskää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne, ja kääntykää Herran, teidän Jumalanne, puoleen. Hän on armahtava ja laupias, pitkämielinen ja armosta rikas, ja hän katuu pahaa.
[Jumalan Kansan Raamattu: Joel 2:12-13]

"reäväiskää rikki sydämenne" ei tarkoita sitä että tee Herra sinä, vaan meidän itse tulee pyytää Jumalaa, että hän puhdistaa sydämemme. Meidän täytyy tarjota sydämemme Jumalalle puhdistettavaksi, että uusi viini voidaan siihen laskea. Yksi hyvä tapa on paasto, josta muut ihmiset eivät tiedä mitään. Vain oma perhe. Paasto uudistaa ihmisen viinileilin. Jos haluaa saada uutta viiniä, halua olla Pyhän Hengen uudistuksen liikkeessä mukana tänä päivänä, paasto on hyvä lääke siihen.

18.Johanneksen opetuslapset ja fariseukset paastosivat. Jeesukselta tultiin kysymään: "Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset paastoavat. Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa?"

19.Jeesus vastasi: "Eiväthän häävieraat voi paastota sulhasen ollessa heidän kanssaan? Niin kauan kuin sulhanen on heidän seurassaan, he eivät voi paastota.

20.Päivät tulevat, jolloin sulhanen otetaan heiltä pois. Silloin, sinä päivänä, he paastoavat.

21.Ei kukaan ompele kutistamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan viittaan. Muutoin uusi täytetilkku repii palasen vanhasta viitasta, ja reikä tulee pahemmaksi.

22.Eikä kukaan laske nuorta viiniä vanhoihin nahkaleileihin. Muutoin viini rikkoo ne, ja niin sekä viini että leilit menevät hukkaan. Nuori viini on laskettava uusiin leileihin."
[Jumalan Kansan Raamattu: Mark. 2:18-22]


Jos ylkä, Jeesus on sinun kansssasi niin että ihmeet ja merkit seuraavat ei paastoa silloin tarvita.

Mutta uusi viini lasketaan paastolla uudistettuihin uusiin leileihin, ihmisiin. Siksi tarvitaan uusia seurakuntia, Jumala tarvitsee uusia työnäkyjä, siis hän antaa niitä, että uusi viini voidaan jonnekin vuodattaa.

Eelin aikainen pappeus on jos saanut tuomion, vaikka se näkyvässä maailmassa vielä onkin olemassa jonkin aikaa. Samuelit kasvavat vaikka he saattava joissakin paikoissa vielä palvella "Vanhan Eelin rappeutuneen pappeuden alaisena". Jumala vain odottaa että Samuel kasvaa. Samuelit kasvavat.

17.Eteisen ja alttarin välillä itkekööt papit, jotka toimittavat Herran palvelusta, ja sanokoot: "Säästä, Herra, kansaasi äläkä anna perintöosaasi häväistäväksi, muiden kansojen pilkattavaksi. Miksi sanottaisiin kansojen keskuudessa: 'Missä on heidän Jumalansa?'"
[Jumalan Kansan Raamattu: Joel 2:17]

Yllä oleva sana osoittaa, että meidän tulee sanoa ja pyytää Jumalalta, että mitä me haluamme. Ei vain niin, että tee sinä herra, ja sitten valitetaan että kuin ei mitään tapahdu.

Täytyy sanoa mitä haluamme, että rukouksemme tulee Jumalan korviin, joka jatkuvasti tarkkaa maata, että kenen puoleen hän saisi kääntyä, ketä auttaa.


9.Herran silmät tarkkaavat kaikkea maata, että hän voimakkaasti auttaisi niitä, jotka ovat ehyellä sydämellä antautuneet hänelle....
[Jumalan Kansan Raamattu: 2. Aik. 16:9, osa jakeesta]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu