Slaavien ihmegeeni altistaa koronataudille

Perimällä on koronataudin sairastamiseen suurempi vaikutus kuin millään rokotteilla.

Esimerkiksi Venäjällä tautia sairastaa lähes jokainen. Myös Baltian maissa Neuvostoliiton aikaan maihin muuttaneet ja heidän jälkeläiset sairastavat koronatautia suhteelllisesti enemmän.
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Perimä vaikuttanee tartuntaherkkyyteen, ja elintavat puolestaan kuinka vakavana taudin sairastaa. Keuhkoihin menevä tauti on esimerkiksi tupakkaa polttaville aina vaarallisempi.

Äänestä
  • Perimä ei vaikuta🙈.... Vaan Altistuminen!

    Äänestä

  • Perimä on hyvä selitys venäläisten alhaisesta rokotustasosta ja ilmeisen heikosta Sputnik -rokotteesta johtuvalle koronan raivoamiselle maassa.

    Äänestä

Nyt Jenkit ja EU Kiinaan tutkimaan, josko Kiina olisi kehittänyt tälläisen bioaseen slaaveja vastaan.

Äänestä

Kuinka moni Viron venäläinen on rokotettu?

Äänestä
  • Enemmän kiinnostaisi tietää kuinka moni koronatartunnoista on venäläisperäisillä. Silloin voisi haarukoida perimän osuutta tartuntoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Enemmän kiinnostaisi tietää kuinka moni koronatartunnoista on venäläisperäisillä. Silloin voisi haarukoida perimän osuutta tartuntoihin.

    Hölmö🙈
    ... Jos haluaa tutkia, ketä saa herkimmin tartunnan. On kerättävä ihmisiä samaan tilaan koronapotilaitten kanssa, ja altistaa heidät kaikki niin varmasti, etteimahdollisuutta väistää tautia ole. Sitten tutkittaisiin moniko tarttui, ja noita testejä olis tehtävä monille ihmisille.
    Kokeeseen ei voisi osallistua rokotettu, sairastanut, tai sellainen joka testeillä todettu jo sairastaneeksi.
    Rokotteiden teho, olisi mahdollista testata myös noin, eli oikeasti altistaa taudin tartuttajalle.
    Nykyään, katsotaan vaan moniko on sairastunut, eikä tutkita onko edes altistunut.
    Moni rokotettu, ei ole altistunut koronalle. Samoin moni rokottamaton ei ole altistunut koronalle. Se etteivät ole sairastuneet, ei kerro siis mitään heidän immunuteetistään. Sairastumiseen tarvitaan aina, altistuminen.

    Äänestä

  • Noin+20%

    Äänestä

Asukastiheys, mahdollistaa tartunnat.
Jos ei altistu, ei tartu oli sitten kuka vaan, ja mistä vaan.

Äänestä

Somput on Suomessa teholla. Ei niillä ole lipposgeenejä.

Äänestä
  • Tummaihoisilla voi olla enemmän d-vitamiinin puutetta, kun sitä ei saa niin paljon auringosta ja ravinto vaikuttaa myös. Se myös ilmeisesti altistaa vakavalle taudille.

    Äänestä

Ei ole mitään näyttöä, että geeniperimä vaikuttaisi koronaan mitenkään.
Itäeurooppalaisillä syynä nyt hurjasti suuremilla tartunnoilla ja sairaaloiden ahdingolle on yksinkertaisesti alhainen rokoteksttavuus verrattuna länsieurooppalaisiin

Äänestä
  • Kyllä se geeniperimä voi yksilötasolla vaikuttaa vahvasti. Miksi muuten se on joillekin kevyt flunssa, jos sitäkään ja jotkut joutuu sairaalaan. En ota tässä kantaa rokotteisiin.

    Äänestä

Myös Israelissa Venäjältä tulleet maahanmuuttajat ovat koronasairaiden ydintä, joten jotain tuossa venäläisyydessä on merkillistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Perimällä on koronataudin sairastamiseen suurempi vaikutus kuin millään rokotteilla.

Esimerkiksi Venäjällä tautia sairastaa lähes jokainen. Myös Baltian maissa Neuvostoliiton aikaan maihin muuttaneet ja heidän jälkeläiset sairastavat koronatautia suhteelllisesti enemmän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu