Mukava oma-aika, vierushaastateltavat, sekä toimimattomat silmälasit

Olin tuossa 3 vko aivan järkevien ihmisten kanssa haastamassa elämän kuvioita.
Eli vietimme aikaa - nautimme ateritoita, välipaloja, haastoimme asioita ja kivaa oli siinämielessä, että vastapuolella ikähaarukka tavallaan riitti, ettei tyhjää - tämän palstan tyhjiä ämpäripäisiä toistajia ollut ollenkaan paikalla, joilla ei elämässä tapahdu mitään.



Eräskin elämässä kävi monia "sota" syövereitä läpi.
Kiertänyt maailmaa ympäri ja ämpäri, tunsi tämänpäivänkin julkkiksetkin, siinä sivussa katsoimme Tuntemattoman uudemman version. Hänelle vanha ja uusi oli näyttelijöiden suhteen tunnettu, koska hän itse on tv.- jukkis.
Matkan varressa opetellut tuntemaan prsemmammekin, entisiä ja olevia politiikkoja, viihdealan ihmisiä, joita hän tunsi jne. jne. Mutta, asiat on henkilökohtaisia, ettei siihen syvemmälle, mutta mielenkiintoisia oli kukin. Keskustelukumppani vaihtui.
Oli joku pöräilijä henkeen ja vereen, sitten rauhallisempaa kyläpäälliikköä.
Kyläpäällikkö oli maan mainioin isäntä, ensikesänä käyn hänen ja hänen vaimonsa luona, on sovittu.
Kotouduin taksilla kotiin, en ole kaikkea matkatavaraa purkanut, ja ajattelin, ottä joko täällä olisi vihdoinkin tullut jotain uutta. Uusia ihmisiä, kanalasta ulospäässeitä vapauteen, mutta ei.
Palsta on aivan tyhjähöyrystyten tyhjäisten ampäripäisten kolinaa täysi.
Ei teitin kanssa tuota rakennettanne kannata edes jalostaa.
Tavallaan viimeinen tuomio ja tuli on tarkoitusperäinen ja viisas ratkaisu.

Jaa palaan matkaan vielä - olihan siellä reissulla eräs uusi mielenkiintoinen asia, sain ikäänkuin tuvanpuolelta nähdä romaneja omalla ja omalla tehtäväkentällä.
Jätän senkin enemmiltä kommenteilta. Sen huomasin, että silmälasit tarvii hommata uudet. Kännykällä on aivan turha tehdä työtä.
452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Liittyy adventisniin miten? Yksinäisten höpinöitäkö?

Äänestä
  • Jos sulla ei ole muuta järkevää sanottavaa, jätä tuokin.
    Laitan orodokseista sinulle.
    Rakkaus sellaisena kuin Herra siitä opetti

    Rakkaus sellaisena kuin Herra siitä opetti – ei se rakkaus, jonka ihmiset ovat vääristäneet – on uhrin ilmentymä. Se on sydämen hedelmä ja hyvästä asenteesta tarjottu lahja. Rakkautta ei nähdä siitä, mitä annat, vaan siitä, miten sen annat. Rakkaus ei ole käden ojennus, vaan sydämen anti. Jos osaat itse jakaa, silloin osaat rakastaa, ja ”iloista antajaa Jumala rakastaa” sanoo Paavali.
    Vanhus Efraim Filotheoslainen (k. 2019),


    Eli rakkaus ei vääristele - muista se

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos sulla ei ole muuta järkevää sanottavaa, jätä tuokin.
    Laitan orodokseista sinulle.
    Rakkaus sellaisena kuin Herra siitä opetti

    Rakkaus sellaisena kuin Herra siitä opetti – ei se rakkaus, jonka ihmiset ovat vääristäneet – on uhrin ilmentymä. Se on sydämen hedelmä ja hyvästä asenteesta tarjottu lahja. Rakkautta ei nähdä siitä, mitä annat, vaan siitä, miten sen annat. Rakkaus ei ole käden ojennus, vaan sydämen anti. Jos osaat itse jakaa, silloin osaat rakastaa, ja ”iloista antajaa Jumala rakastaa” sanoo Paavali.
    Vanhus Efraim Filotheoslainen (k. 2019),


    Eli rakkaus ei vääristele - muista se

    Muista ite Jari!

    Äänestä

Niin sekava aloitus, ettei kyseessä voi olla kukaan muu kuin palstan vakiopelle, joka on aikanaan jättänyt koulut kesken, kun aivojen kapasiteetti ei riittänyt.
Muutosta asiaan ei ole tullut hänelle edes iän myötä ja syy on se, että lahkon aivo-orjana oleminen tekee ihmisestä vielä entistä enemmän tyhmemmän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olin tuossa 3 vko aivan järkevien ihmisten kanssa haastamassa elämän kuvioita.
Eli vietimme aikaa - nautimme ateritoita, välipaloja, haastoimme asioita ja kivaa oli siinämielessä, että vastapuolella ikähaarukka tavallaan riitti, ettei tyhjää - tämän palstan tyhjiä ämpäripäisiä toistajia ollut ollenkaan paikalla, joilla ei elämässä tapahdu mitään.



Eräskin elämässä kävi monia "sota" syövereitä läpi.
Kiertänyt maailmaa ympäri ja ämpäri, tunsi tämänpäivänkin julkkiksetkin, siinä sivussa katsoimme Tuntemattoman uudemman version. Hänelle vanha ja uusi oli näyttelijöiden suhteen tunnettu, koska hän itse on tv.- jukkis.
Matkan varressa opetellut tuntemaan prsemmammekin, entisiä ja olevia politiikkoja, viihdealan ihmisiä, joita hän tunsi jne. jne. Mutta, asiat on henkilökohtaisia, ettei siihen syvemmälle, mutta mielenkiintoisia oli kukin. Keskustelukumppani vaihtui.
Oli joku pöräilijä henkeen ja vereen, sitten rauhallisempaa kyläpäälliikköä.
Kyläpäällikkö oli maan mainioin isäntä, ensikesänä käyn hänen ja hänen vaimonsa luona, on sovittu.
Kotouduin taksilla kotiin, en ole kaikkea matkatavaraa purkanut, ja ajattelin, ottä joko täällä olisi vihdoinkin tullut jotain uutta. Uusia ihmisiä, kanalasta ulospäässeitä vapauteen, mutta ei.
Palsta on aivan tyhjähöyrystyten tyhjäisten ampäripäisten kolinaa täysi.
Ei teitin kanssa tuota rakennettanne kannata edes jalostaa.
Tavallaan viimeinen tuomio ja tuli on tarkoitusperäinen ja viisas ratkaisu.

Jaa palaan matkaan vielä - olihan siellä reissulla eräs uusi mielenkiintoinen asia, sain ikäänkuin tuvanpuolelta nähdä romaneja omalla ja omalla tehtäväkentällä.
Jätän senkin enemmiltä kommenteilta. Sen huomasin, että silmälasit tarvii hommata uudet. Kännykällä on aivan turha tehdä työtä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu