Meillä oli aikoinaan kansallisylpeys. Olimme sielultamme ja sydämeltämme suomalaisia. EU-jäsenyyden, sekä nyt sosialistivallan aikana siitä on muotoutumassa alati voimistuva kansallishäpeä, jonka myötä osa kansasta jopa pyytelee anteeksi tapojamme ja kulttuuriamme. Käsittämätöntä! Puhumattakaan siitä, että jäljellä olevia suomalaisia kohtaan hyökkäillään jatkuvasti vihalla ja valheilla. Meille suomalaisille, jotka olemme omassa kotimaassamme, alkavat takinkääntäjät ja muut venkulat mölisemään, niin kuin olisimme jotain ylimääräistä! Voitteko kuvitella? Tällaista vihaa ja halveksintaa ruokkivaa harhauskontoa tuputetaan valtamediassa ja somessa jatkuvalla syötöllä, kuin johtajan ylistyksiä Pohjois-Korean radiossa.
Miksi EU-jäsenyyttä ja kansainvälistymistä ei voisi toteuttaa reilussa ja rehellisessä hengessä, sellaisessa johon jopa koko kansa voi yhtyä, eikä vain hyväuskoiset ja talutettavat? Sen sijaan toteutetaan integraatiota aiheuttamalla mittaviakin vahinkoja ja sitä ei saa kritisoida, vaan on pidettävä "Suomen etuna", tai muuten olet [tähän kaikki olkiukot, tekosyyt jne.]
#eusyöpä #vasemmistosyöpä

Vastaukset 4
Vanhimmat
Maa Suomi on muuttunut eu osavaltioksi. Se vie kansallistunteen mennessään.
Tuntuu, että kaikki muut muovaavat Suomea mieleisekseen ja Suomi alistuu ja häpeää omaa olemustaan ja kaikkea mikä sille on ollut luontaista.
häpeä on suomalaisen perus-oikeus. tykkäämme kun esimies tai poliitikko tai julkkis sanoo että olette huonoja, erittäin huonoja.
Hajoita ja hallitse toimii nykypäivänäkin.