Voiko remonttimiehiltä vaatia koronapassit?

Taloyhtiössä alkaa kaikissa asunnoissa kylpyhuoneremontti, joka kestää vähintään 4-5 viikkoa per huoneisto eli porukkaa ravaa ja paljon. Asukkaat joutuvat asumaan huoneistoissa remontin ajan ja ravaavat vessassa ja kylpyssä yhteisessä tilassa, jos eivät ymmärrä lähteä omalla kustannuksella evakkoon. Kysyn, että tietääkö kukaan voiko huoneiston haltija vaatia kaikilta remonttimiehiltä koronapassin. Mikäli vanhat merkit toistuvat, niin osa remonttimiehistä ei ole suomalaisia, vaan Suomenlahden eteläpuolisista maista.
3110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Osittain arvaamalla: Yleensä huoneiston osakkeitten haltija päättää, keitä päästää hallitsemiinsa tiloihin. Taloyhtiön hallituksen päätös lienee poikkeus tähän. Koronatodistuksen lukeminen sovelluskaupasta saatavalla ohjelmalla on tuskin kuitenkaan millään mittarilla kohtuuton tai sopimaton ehto asuntoon pääsylle remontinkaan merkeissä.

Olettaisin että sinun on kuitenkin ilmoitettava etukäteen, että hyväksyt kotiisi vain "passillisia" työläisiä.

Tämä voisi mennä niinkin, että otat remonttifirman vastuuoletetulta allekirjoituksen todistukseen, jonka mukaan juuri sinun kämppääsi tulevilla on aina päällä passia vastaava tilanne. Johtajan lähettämä sähköposti tai tekstarikin ajanee saman asian.

Varminta on tietysti sen todistuksen lukeminen omalla luurilla. Joku mätämuna voi ottaa sen vittuiluna, mutta kunnon mies tietenkään ei.

Äänestä

Uskoisin noin.

Äänestä

Voit vaatia mutta ei se latvialainen halua ymmärtää, mitä sinä sanot.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Taloyhtiössä alkaa kaikissa asunnoissa kylpyhuoneremontti, joka kestää vähintään 4-5 viikkoa per huoneisto eli porukkaa ravaa ja paljon. Asukkaat joutuvat asumaan huoneistoissa remontin ajan ja ravaavat vessassa ja kylpyssä yhteisessä tilassa, jos eivät ymmärrä lähteä omalla kustannuksella evakkoon. Kysyn, että tietääkö kukaan voiko huoneiston haltija vaatia kaikilta remonttimiehiltä koronapassin. Mikäli vanhat merkit toistuvat, niin osa remonttimiehistä ei ole suomalaisia, vaan Suomenlahden eteläpuolisista maista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu