Se oikea asuu minusta kaukana?
Mitä jos...
Anonyymi
11<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Itse en ajattele, että olisi vain yhtä oikeaa, joten saan kuvsn, että asut aavikolla. 😀
Mene lähemmäs.
Unohdat sen.
Tule baby lähemmäs 😊mua.
Mieltääkö välimatkan sivuseikaksi mutta jos olennaiseksi, niin tuntuuko sitten oikealta. Muutenhan este on vain hidaste? - cu-
Kiukulla onkin parempi puolensa.
Minun "oikeani" asui toisessa maassa kun tutustuimme, ja serustelun alussa vuoden elimme näin.
Tapasimme noin kolme kertaa kahdessa kuukaudessa, pitkiä viikonloppuja.
Olimme 21 ja 22 kun tapsimme, mutta kun häneen tutustuin tiesin että tähän ihmiseen haluan ehdottomasti panostaa. Ennen häntä oli joitain pinnalliempia poikakaverisuhteita mutta ketään kohtaan en tuntenut niin syvää tunnetta kuin nykyistä avomiestäni.
Noin vuoden päästä muutin hänen luokseen, ja sain työtä pankista. Aloimme säästää rahaa omaan asuntoon ja sen saimme nelisen vuotta sitten, olemme olleet yhdessä nyt pian 11 vuotta.
Kihloissa olemme ja vihkimistä olemme suunnitelleet sitten kun saamme hankittua oman talon joka nyt on suunnitelmissa.
Jos sen ihmisen löytää, josta koko sydän ja sielu sanoo että tässä hän on, epäröimättä ja tähän ihmiseen haluan panostaa ja hänen kanssaan kohdata ne ylä- ja alamäet, kaiken, silloin ei välimatka merkitse mitään.
Vaikka mekin oltiin nuoria ja eletty nuorten elämää niin kumpikin halusi olla varma ennenkuin mihinkään vakavampaan ryhtyi. Ja me löydettiin toisemme.
Hienoa, kivasti ajattelette. 💙
...tai on varattu... On kuollut... Ei ole vielä syntynyt.
Ei taida asua naapurissa vaan kerrosta alempana ja paha jos toisessa rapussa
Mut jos eri talossa niin mahdottomuus en itsekkään usko kaukorakkauksiin eli miten tapailla ja tutustua toisiinsa jos toinen asuu naapuri talossa tai on kaks taloa välissä