Mitä löytyy tämän tapauksen takaa?

Trumppiakin sketseissä näytellyt Alec Baldwin ampui vahingossa elokuvaa kuvanneen naisen ja haavoitti ohjaajaa.
https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/ebf4154c-03b7-4ff0-b18b-15723896b782
Kuka oli ladannut kovan panoksen rekvisiitta-aseen paukkupatruunoiden sekaan?
Joku Trumpin kannattaja elokuvantekijöiden joukossa, oliko tämä Trumpin junailema kosto?
Trumphan ei pitänyt mainituista sketseistä.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

jäljet johtavat selvästi sylttytehtaalle.

Äänestä

Tuo näytteli edustaa täysin selkeästi illuminaattia joten lieneekö vahinko.
Hollywoodissa ei menesty muut kuin illuminaatin omistamat pahuuteen suostuvat näyttelijät. Se näkyy yhä julmemmissa 2000-luvun raakuus-ällö-sadismi-elokuvissa.

Äänestä

Luulisin, että yksi merkittävä tekijä on amerikkalainen asekulttuuri. Jos Suomessa elokuvan kuvauksissa tarvitaan asetta ja "kovia" patruunoita, niin aivan varmasti turvajärjestelyt ovat sellaiset että koko ajan tiedetään missä aseessa "oikeat" patruunat ovat ja kaikki aseet tarkistetaan ennen kuin niillä ammutaan suuntaan jossa on muita ihmisiä.

Käsiaseet ovat USA:ssa arkipäivää ja siksi niihin suhtaudutaan huolettomammin ja kamalin seurauksin. Vuonna 2016 USA:ssa rekisteröitiin 495 "vahingissa" aseella tapettua. Haavottuneiden määrä on varmasti tätä suurempi.

Äänestä
  • Mutta "räkäpäiden" joukossa yksi kova panos ei selity vastauksellasi.

    Äänestä

Miten paukkupatruunoilla voi surmata ihmisen ja vielä vahingoittaa toistakin?

Äänestä
  • Trumpin kätyri ujuttanut kovan panoksen paukkujen sekaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Trumpin kätyri ujuttanut kovan panoksen paukkujen sekaan?

    Tuskin on Trumpilla tai hänen kannattajillaan mitään tekemistä asian kanssa, mutta tietysti Trump voisi tässä kohtaa kysyä Baldwinilta, miltä hänestä tuntuisi jos hänen tragediastaan tehtäisiin nyt sketsi? Baldwin nimittäin irvaili sketsissään Trumpin kustannuksella hänen sairastuessaan koronaan viime syksynä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskin on Trumpilla tai hänen kannattajillaan mitään tekemistä asian kanssa, mutta tietysti Trump voisi tässä kohtaa kysyä Baldwinilta, miltä hänestä tuntuisi jos hänen tragediastaan tehtäisiin nyt sketsi? Baldwin nimittäin irvaili sketsissään Trumpin kustannuksella hänen sairastuessaan koronaan viime syksynä.

    Trump oli pahin irvailija itse, oikea antikristus.

    Äänestä

satavarma että jenkkirepublikaanipersut ovat tähän sotkeutuneet.

Äänestä

Ihmisten uhraajat ja lasten syöjät haluavat filmille oikeita murhia. Eikö tästä ole vihjailtu jo vuosia sitten että kuolemat elokuvissa ei ehkä olekaan näyteltyjä.

Äänestä

Paska leffa ja paskat näyttelijät....Hollywood tekee hyvin tiliä tällä moviella.

Äänestä

Baldwin on tunnettu kuumakalle, pätkii paparazzejakin harva se päivä. Liekö joku läikyttänyt kahvit vahingossa syliin.

Äänestä

Turha tuosta on mitään salaliittoa hakea.

Oma vika mitäs menivät kirkkoon rellestämään. Kirkko on pyhä paikka, eikä mikään räiskintäelokuvan kuvauspaikka.

Ei säälitä yhtään koko tapaus.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Trumppiakin sketseissä näytellyt Alec Baldwin ampui vahingossa elokuvaa kuvanneen naisen ja haavoitti ohjaajaa.
https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/ebf4154c-03b7-4ff0-b18b-15723896b782
Kuka oli ladannut kovan panoksen rekvisiitta-aseen paukkupatruunoiden sekaan?
Joku Trumpin kannattaja elokuvantekijöiden joukossa, oliko tämä Trumpin junailema kosto?
Trumphan ei pitänyt mainituista sketseistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu