Ja siksikö tästä ei saa kirjoittaa palstalla? On kyseessä kuitenkin huutava epäoikeudenmukaisuus kyseessä.
Mustan pullikoivan pikkurikollisen George Floydin tahattomasti tappanut valkoinen poliisi sai 22,5 vuoden tuomion, mutta valkoisen täysin viattoman sivullisen ampunut värillinen poliisi sai mitättömän reilun 4 vuoden tuomion.
White lives matter senkin mulkvistit.
"Yhdysvalloissa paljon julkisuutta saanut poliisin tekemä surma on ratkaistu Minnesotan korkeimmassa oikeudessa. Aiemmin 12,5 vuotta saanut poliisi Mohamed Noor selviää teostaan neljän vuoden ja yhdeksän kuukauden vankeustuomioilla.
Alempi oikeusaste tuomitsi aiemmin Noorin ns. kolmannen asteen murhasta, mikä Suomen lainsäädäntöön verrattuna vastaa suunnilleen surmaa. Nyt oikeus katsoi Noorin syyllistyneen kuolemantuottamukseen, mikä on lievempi rikos. Annettu tuomio on maksimi, mitä kyseisestä rikoksesta voi Minnesotan lakien mukaan antaa.
Tapaus sattui Minneapolisissa heinäkuussa 2017. Australialainen Justine Damond (josta on puhuttu mediassa myös tyttönimellään Ruszczyk) oli soittanut hieman ennen puoltayötä hätänumeroon, koska hän uskoi havainneensa mahdollisen raiskauksen talonsa viereisellä kujalla. Noor ja hänen parinsa Matthew Harrity kävivät tarkastamassa paikan partioautollaan ja totesivat, ettei paikalla näkynyt mitään.
Kun Damond, aseistamattomana ja paljasjalkaisena, lähestyi poliisiautoa, asiat menivät nopeasti täysin pieleen. Harrity veti aseensa esiin ja Noor perässä. Ensin mainittu ei osoittanut sillä Damondia, mutta Noor ampui ikkunasta naista kerran vatsaan kohtalokkain seurauksin. Oikeudessa hän puolustautui sanomalla, että pelkäsi parinsa hengen puolesta.
”Justine ei saanut oikeutta”
Noorin asianajaja ja miehen perhe kiittelivät ratkaisua sanomalla, että tuomio on reilu yhteisönsä palvelemiseen omistautunutta henkilöä kohtaan ja kutsuivat tapausta traagiseksi. Mikäli Noor käyttäytyy hyvin vankilassa, hän voi vapautua ehdonalaiseen jo ensi kesänä. Hän on istunut tähän mennessä kaksi vuotta ja viisi kuukautta.
Damondin kihlattu Don Damond oli puolestaan pettynyt. Hän kutsui ratkaisua tuplaiskuksi oikeutta vastaan.
– Toivoni ja työni Justinen kuoleman jälkeen on ollut estää uudet kuolemat, joita aiheuttavat stressaantuneet ja riittämättömästi koulutetut poliisit. Minneapolisin poliisilaitos ei ole saanut aikaan merkittävää muutosta. Ja nyt Nooria ei laitettu vastuuseen hänen tapostaan. Todella tuntuu siltä, ettei Justine saanut oikeutta.
Toinen minneapolisilaispoliisi Derek Chauvin tuomittiin hiljattain toisen asteen murhasta eli taposta 22,5 vuoden vankeusrangaistukseen hänen tukehdutettuaan pidättämänsä George Floydin hengiltä."
IL

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ehkä valkonaamojen ei kannattaisi olla värillisten kanssa enää missään tekemisissä niin ei tarvitsisi pelätä olevansa rasisti tai "kulttuurinen omija" tai "valkoinen etuoikeutettu" jne?
Ei mene enää kauaakaan kun valkonaama saa suojautua pienien yhteisöjen sisälle ja perustamaan muurit asuinalueidensa ympärille.
Liian myöhäistä alkaa olemaan. Paha valkoinen rasistinen etuoikeutettu nyt vaan ottaa kiltisti uuden altavastaajan roolinsa omissa maissansa...
Ei se aina ole valkonaama.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008126757.html
Etniset tietysti aina tappavat toisiaan, sehän on itsestäänselviö ja meillä Suomalaisilla on siitä itselläkin jo 500 vuoden kokemusta takana. Mutta eipä se valkonaamakaan rauhassa saa olla.