Kartettujen omaisuus ja testamentti ?

Anonyymi

Tulipahan mieleen myös taloudelliset asiat tuosta henkisen väkivallan karttamisesta, jonka vuoksi henkilö menettää kaikki läheisensä jotka ovat todistajia.

Tietysti elämäntilanteita on erilaisia myös laajalla ikähaarukalla. Osa erotetuista ja eronneista on parisuhteessa ja / tai perheellisiä jossa vain yksi on ex tai joskus pariskunta tai koko perhe lähtee pois ja sitten on eri ikäisiä lapsettomia tai avioeron jälkeen lapsi aomaavia sinkkuja jne., nuorista eläkeiän viivoilla oleviin.

Mutta olettaisi, että ne jotka ovat varallisuutta jonkin verran tai hieman enempi kartuttaneet, niin jättävät testamentistaan karttajat pois ellei lain perintökaari asiaa estä.

Mutta entäs lapsettomat sinkut joille on varallisuutta kertynyt, niin minneköhän he finaalin jälkeisen mahdollisen ylijäämän mahtanevat testamenttaavat.

Tällaisia pohdintoja tällä kertaa.

36

847

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä niitä kohteita perintöä varten löytyy vaikka kuinka paljon. Sellainen kohde on varmasti hyvä, joka on itseään lähellä. Aina voi tietysti auttaa hädässä olevia tai muuten heikossa asemassa olevia. Lasten auttaminen on yksi hyvä kohde. Samoin vanhukset voivat tarvita apua.

      • Anonyymi

        Kohteita varmasti löytyy, mutta kuinka monissa onkaan erilaisia välistävetäjiä ja / tai aivan liian raskas varjoja syövä byrokraattinen leipäkoneisto.

        Sitten on sellaisia "tarpeessa olevista" kuin pohjattomia kaivoja joita auttaessaan he evät kuitenkaan tule itsestään vastuullisiksi, sama kuin heittäisi rahaa ikkunoista ja ovista pihalle. Läheskään kaikki eivät ole perinnön arvoisia, siinä dilemmaa. Siellä täällä saa lukea miten henkilöt ovat turhautuneita kun edes oma jälkipolvi ei osaisi arvostaa saamaansa perintöä ja pahimmillaan tappelisivat lusikoistakin.

        Eräs eläinrakas lapseton parinskunta (ei mitään todistajuustaustaa) oli päättänyt testamentata omaisuutensa eläinten hyväksi, mutta en muista miten ja minkä tahon olivat valinneet.

        Miten lie Bill Gates & Co valitsevat todella suurille pääomilleen hyväntekeväisyyskohteet kun ovat hyvin kartalla monien tahojen kyseenalaisistakin toimintamalleista välistävetoineen.

        Suomessa lastensairaalaan liittyi jokin skandaalin poikanen kun ovat kovasti varoja haalineet ja sitten merkittävä osa niistä meneekin sairaalan suurrahoittajien / osakkaiden osinkoihin, Berner & Co (?), vai miten se homma nyt olikaan.

        Jos brankkarit tarvitsisivat fyrkkaa kalustoon ja varusteisiin, niin menisi ainakin hyvään käyttöön. Menevät auttamaan ja pelastammaan toisia oman terveynsä ja jopa henkensäkin uhalla.

        Juuri oli uutinen miten Juha Kankunen myi kokoelmastaa pari avokasta autoa kun ei niitä hautanakaan saa mukaan.

        - https://www.is.fi/ralli/art-2000008348833.html

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä ole testamentannut omaisuuteni hyväntekeväisyysjärjestölle.
        ( huom. ei jt:lle )
        En mitään JT lapsilleni. He eivät saa edes lakiosaa. Perusteluna heidän käytöksensä minua kohtaan.

        Millä kriteereillä olet tuon nimeltä maintsemattoman hyväntekeväisyysjärjestön valinnut ja vakuuttunut sen luotettavuudesta?

        Onko lakiosan sivuuttamisesta tullut jokin oikeuden hyväksymä päätös, sillä vaatia voi, mutta aina se ei mene lävitse?

        Mutta kyllähän tuo epäinhimillinen karttaminen aiheuttaa monenmoisia seuraamuksia.

        Vaikka omaisuuteni menisi kodittomien kollikissojen hyväksi, se olisi parempi kuin yhdellekkään vartiotornilaiselle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka omaisuuteni menisi kodittomien kollikissojen hyväksi, se olisi parempi kuin yhdellekkään vartiotornilaiselle.

        Tuon vastauksen voinee tulkita siten, ettet edes tiedä testamentin kohteen todellisesta luotettavuudesta ja homma on niin sanotusti herran hallussa ja uskomuksien varassa, kuten uskovuuspiireissä usein tuppaa olemaan.

        Sama juttu lakiosan sivuuttamisen laillisuuden ja pätevyyden suhteen.

        Kun kolikko kolehtiin kolahtaa ...

        Kyllä se on tehty lainmukaisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on tehty lainmukaisesti.

        Karttaminen riittänee perusteeksi ohittaa lakiosa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuon vastauksen voinee tulkita siten, ettet edes tiedä testamentin kohteen todellisesta luotettavuudesta ja homma on niin sanotusti herran hallussa ja uskomuksien varassa, kuten uskovuuspiireissä usein tuppaa olemaan.

        Sama juttu lakiosan sivuuttamisen laillisuuden ja pätevyyden suhteen.

        Kun kolikko kolehtiin kolahtaa ...

        Tulititse, miten tulkitset. Eikö tuo kuitenkin tarkoittaunut, että mikä tahansa saaja olisi hänen mielestään arvollisempi kuin Vartiotorniseura, joka on häne elämänsä pilannut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulititse, miten tulkitset. Eikö tuo kuitenkin tarkoittaunut, että mikä tahansa saaja olisi hänen mielestään arvollisempi kuin Vartiotorniseura, joka on häne elämänsä pilannut.

        Ja ainahan voi ennakkoon lahjoittaa omaisuutensa mihin tahtoo.
        Fiksuna tyyppinä jättää vain sen verran tilille, että hautajaiskulut saa vartiotornilahkolaisjälkikasvu maksettua.

        "Ja ainahan voi ennakkoon lahjoittaa omaisuutensa mihin tahtoo.
        Fiksuna tyyppinä jättää vain sen verran tilille, että hautajaiskulut saa vartiotornilahkolaisjälkikasvu maksettua."

        Tuo on vanha siellä täällä kuultu klise ja useinkin tyhjätaskujen lausumana. Miten se fiksu tyyppi mitoittaa kiinteän omaisuutensa ja muiden varojensa käytön vs. kuolinpäivänsä, kun delaamisensa vuotta ja ajankohtaa ei ennakkoon tiedä, ellei itse sitä ratkaise.

        Kituuttelee sitten kädestä suuhun ja jos vielä terveys brakaa niin tulee uusia haasteita kuvaan mukaan. Hyvät hoitolaitokset maksavat maltaita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on tehty lainmukaisesti.

        "Kyllä se on tehty lainmukaisesti."

        Mitä tuossa mitenkään yksilöimättömässä tapauksessa tarkoittaa lainmukaisesti ja mistä oletat tietäväsi sen lopputuleman, joka seikin saattaa ratketa vasta kuoltuasi?

        Ei ole lainkaan harvinaista, että notaarin laatima testamentti kumoutuu joko kokonaan tai osittain raastuvassa tai hovissa, tilanteessa jossa siihen oikeutta hakevat riitauttavat sen.

        Laki on niin kuin sitä tulkitaan.

        Olisikin hyvin kiinnostavaa lukea raastuvan tai hovioikeuden ennakkoapaus perusteluineen tilanteesta, jossa lakiosaan oikeutettu / oikeutetut, jotka ovat karttajia ja sen vuoksi testamentissa sivuutettuja, olisivat riitauttaneet lakiosansa sivuuttamisen.

        "Lapsen tekeminen perinnöttömäksi"

        "Lainkohdan väljän tunnusmerkistön vuoksi sen soveltamiselle on asetettu tiukat kriteerit. Oikeuskäytännössä ei ole riittänyt, ettei ole pitänyt perittävään yhteyttä."

        - https://amoslaki.fi/voiko-lapsen-tehda-perinnottomaksi/

        "Perinnöttömäksi tekeminen testamentilla"

        - https://www.lrhto.fi/blogi/perinnottomaksi-tekeminen-testamentilla/

        "Perusteet perinnöttömäksi tekemiselle"

        - https://www.svahn.fi/perinnottomaksi-tekemisen-perusteet/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulititse, miten tulkitset. Eikö tuo kuitenkin tarkoittaunut, että mikä tahansa saaja olisi hänen mielestään arvollisempi kuin Vartiotorniseura, joka on häne elämänsä pilannut.

        "Tulititse, miten tulkitset. Eikö tuo kuitenkin tarkoittaunut, että mikä tahansa saaja olisi hänen mielestään arvollisempi kuin Vartiotorniseura, joka on häne elämänsä pilannut."

        Sekoitat asioita. Lisäksi kyse ei ole vain omasta tahdosta vaan juridiikasta, laista ja sen tulkinnasta.

        Kyse on lakiosuuteen oikeutetun, uskonnollisista syistä karttavan perillisen testamentillä perinnöttömäksi tekemisestä.

        Tietääkseni tällaisen testamentin pätevyyden, lakiosaan oikeutettujen teholta tehdystä riitauttamisesta ei ole raastuvan tai hovioikeuden ennakkotapausta.

        Tuo saattaisi Suomessa kiinnostaa useampaakin kuin yhtä ex-todistajaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ja ainahan voi ennakkoon lahjoittaa omaisuutensa mihin tahtoo.
        Fiksuna tyyppinä jättää vain sen verran tilille, että hautajaiskulut saa vartiotornilahkolaisjälkikasvu maksettua."

        Tuo on vanha siellä täällä kuultu klise ja useinkin tyhjätaskujen lausumana. Miten se fiksu tyyppi mitoittaa kiinteän omaisuutensa ja muiden varojensa käytön vs. kuolinpäivänsä, kun delaamisensa vuotta ja ajankohtaa ei ennakkoon tiedä, ellei itse sitä ratkaise.

        Kituuttelee sitten kädestä suuhun ja jos vielä terveys brakaa niin tulee uusia haasteita kuvaan mukaan. Hyvät hoitolaitokset maksavat maltaita.

        Tällä tyypillä on hyvät eläkkeet.
        Ja voi tehdä jonkun hyväntekeväisyysjärjestön kanssa diilin, että saa asua asunnossaan kuolemaansa saakka. Sitten omaisuus heille. Mutta EI Avartiotornipöllöjen kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällä tyypillä on hyvät eläkkeet.
        Ja voi tehdä jonkun hyväntekeväisyysjärjestön kanssa diilin, että saa asua asunnossaan kuolemaansa saakka. Sitten omaisuus heille. Mutta EI Avartiotornipöllöjen kanssa.

        Duunarin "hyvä" eläke nyt ei oikein ole hyvälläkään tahdolla luokiteltavissa varallisuudeksi, jonka käytön suhteen riskeeraisi tulla haasteita vs. kuolinpäivä tai jonka "fiksu" diilaisi suunnilleen nolliin.

        "Keskieläke vuonna 2020 oli 1 762 euroa kuukaudessa. Miesten keskieläke oli lähes 2 000 euroa, mikä on noin 400 euroa eli neljänneksen enemmän kuin naisten. Kyse on bruttosummista."

        - https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007892321.html

        Eihän tuollaisilla eläkkeillä saa kusttannettua edes asianmukaista ja laadukasta hoitolaitosta mikäli terveys ja tsenäisyys brakaa, sillä valitettavasti kaikki eivät delaa terveinä ja hyväkuntoisina saappaat jalassa.

        "Kustannukset paikasta hoitokodissa"

        - https://fi.lets-rebuild.com/cost-for-place-in-care-home-8557

        "Ja voi tehdä jonkun hyväntekeväisyysjärjestön kanssa diilin, että saa asua asunnossaan kuolemaansa saakka. Sitten omaisuus heille."

        Mihin tuollaista diiliä tarvitaan, sillä voihan asuntonsa testamentata ja delattuaan se siirtyy halutulle taholle.

        Ainoa etu jota voisi ajatella on se, että jos asunnon / talon omistus siirtyy "heti nyt" haluamalleen kohteelle, joka sitten ottaa saman tien vastuulleen mm. kiinteistöverot, kaikki kunnostus- ja remonttityöt jne., jolloin eläkeläinen saisi välitöntä etua asunnon kustannuksien suhteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kyllä se on tehty lainmukaisesti."

        Mitä tuossa mitenkään yksilöimättömässä tapauksessa tarkoittaa lainmukaisesti ja mistä oletat tietäväsi sen lopputuleman, joka seikin saattaa ratketa vasta kuoltuasi?

        Ei ole lainkaan harvinaista, että notaarin laatima testamentti kumoutuu joko kokonaan tai osittain raastuvassa tai hovissa, tilanteessa jossa siihen oikeutta hakevat riitauttavat sen.

        Laki on niin kuin sitä tulkitaan.

        Olisikin hyvin kiinnostavaa lukea raastuvan tai hovioikeuden ennakkoapaus perusteluineen tilanteesta, jossa lakiosaan oikeutettu / oikeutetut, jotka ovat karttajia ja sen vuoksi testamentissa sivuutettuja, olisivat riitauttaneet lakiosansa sivuuttamisen.

        "Lapsen tekeminen perinnöttömäksi"

        "Lainkohdan väljän tunnusmerkistön vuoksi sen soveltamiselle on asetettu tiukat kriteerit. Oikeuskäytännössä ei ole riittänyt, ettei ole pitänyt perittävään yhteyttä."

        - https://amoslaki.fi/voiko-lapsen-tehda-perinnottomaksi/

        "Perinnöttömäksi tekeminen testamentilla"

        - https://www.lrhto.fi/blogi/perinnottomaksi-tekeminen-testamentilla/

        "Perusteet perinnöttömäksi tekemiselle"

        - https://www.svahn.fi/perinnottomaksi-tekemisen-perusteet/

        Ilmeisestikin on melko tiukka seula ja harva rinaperillisen testamentillä perinnöttömäksi tekeminen menee valitustapauksessa lävitse.

        "Rintaperillisen voi jättää perinnöttä, mutta ei kevein perustein. Tämä käy ilmi tuoreesta oikeuden päätöksestä, joka hylkäsi pesänjakajan esityksen."

        - https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008408811.html

        Näyttö ainakin pitää olla selvä, tuossa tapauksessa ei ilmeisesti ole ollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä ole testamentannut omaisuuteni hyväntekeväisyysjärjestölle.
        ( huom. ei jt:lle )
        En mitään JT lapsilleni. He eivät saa edes lakiosaa. Perusteluna heidän käytöksensä minua kohtaan.

        Kuinka lakiosqn voi estää saamasta, jos se laillisesti kuuluu rintalapsille?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka lakiosqn voi estää saamasta, jos se laillisesti kuuluu rintalapsille?

        Ainahan voi rahat laittaa menemään, kun huomaa että kuolema lähestyy.
        Se ei kuulu kenellekkään vaikka antaisin omaisuuteni "ukko mustilaiselle".
        Vähän voi jättää tlille välttämättömiin menoihin. Ja tuleeha joka kuukausi kuolemaan saakka eläke, joka on suurenpi kuin beetelin ukoilla ja akoilla.

    • Anonyymi

      "Mutta entäs lapsettomat sinkut joille on varallisuutta kertynyt..."

      Varmaan sitten Helluntaiseurakunnalle.

      • Anonyymi

        Veikkaampa, että kovin ovat harvassa helluntalaisuuteen hairahtuneet ex-todistajat ;-)

        Uskallan olettaa mutulla, että ne joilla on jotain jätettävää kohdistavat sen aivan jonnekin muualle kuin kusettaville uskonnollisille tahoille.

    • Anonyymi

      Angloamerikkalaisessa systeemissä "Trust" on varsinkin varakkaiden ja rikkaiden paljon käyttämä järjestely, aivan kuten The Riley Trust aikoinaan nimesi Vartiotorniseuran edunsaajaksi sen tuotoista. Tuollainen systeemi voinee toimia suunnilleen ajan tappiin saakka, mikäli pääomat eivät hupene sijoituksien mahdollisessa tappiokierteeessä.

      Omaisuus Trusti-muotoon ja sille luotettavat (onko sellaisia) omaisuuden hoitajat / sijoittajat ja sitten sijoituksien tuotto haluamilleen kohteille. Myös edunsaajien / kohteiden ja niiden sijaiskohteiden tulisi olla olemassa suunnilleen ajan tappiin saakka.

      - https://fi.wikipedia.org/wiki/Trusti_(oikeustiede)

      007 ei aio suuria omaisuuksia lapsilleen jättää:

      * Miljoonia tienannut Daniel Craig ei aio jättää perintöä lapsilleen – ”Se on mautonta”

      "Hollywoodissa hulppeasti ansainnut Bond-näyttelijä aikoo lahjoittaa omaisuutensa pois ennen kuolemaansa."

      - https://www.is.fi/viihde/art-2000008199717.html

      Kaikki ei aina mene putkeen vaikka itse testamentti olisi laadittu oikeaoppisesti.

      "Vainajan tallelokerosta löytyi yllättäen kahvipaketteja – kun ne avattiin, paljastui todellinen jymy-yllätys"

      - https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007627904.html

    • Anonyymi

      Toivottavasti antavat rahat järjestölle ja lopettavat synnin tekemisen.

    • Anonyymi

      Anonyymi 23.10.2021 15:29

      " jättävät testamentistaan karttajat pois ellei lain perintökaari asiaa estä.

      Mutta entäs lapsettomat sinkut joille on varallisuutta kertynyt, niin minneköhän he finaalin jälkeisen mahdollisen ylijäämän mahtanevat testamenttaavat. "

      Valtakunnansalilaitoksella (sitä ei saa sanoa kirkoksi, kai karttamisen uhalla) otetaan usein puheeksi perinöjutut, kuten ne on vartiotornin takasivullakin toistuvasti.

      Ennenkaikkea korostetaan että maailmallisille (lahkoslangia, = lahkoon kuulumattomat) ei tulisi jättää, kuuluu puhdasoppisesti sanoa että "jotka ovat vain ahneita". Testamentti tulisi tehdä.
      Testamentti lahkolle itselleen.

    • valtakunta

      Valtio ne vie.

    • Anonyymi

      Alla olevat olisi hyvä laittaa soveltuvilta osin kuntoon ikään katsomatta, sillä jos vaikkapa jonkin "vain toisille sattuvan" onnettomuuden vuoksi päätyy tehohoitoon ja letkujen varaan tai suoraan tai kooman kautta kalman maille, niin siinä vaiheessa niitä on hieman haasteellista hoitaa homma kondikseen ja tahtonsa juridisesti noudatettavaksi.

      #

      "Hoida 5 paperi­asiaa kuntoon viimeistään eläkkeelle jäädessä – tai jopa heti"

      "Harva ajattelee, että juuri minulle voisi sattua jotakin. Muutama tärkeä asia kannattaa kuitenkin hoitaa ajoissa kuntoon."

      "Jos jotain kuitenkin yllättäen tapahtuu, tärkeät paperit, kuten hoitotahto, edunvalvonta­valtuutus ja testamentti saattavat olla tekemättä. Myös ennakkoperinnön antamista ja puolison turvaamista on syytä miettiä hyvissä ajoin, asiantuntijat sanovat."

      - https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008722947.html

      • Anonyymi

        Varsinkin raha- asiat kuten omaisuus kannattaa hoitaa, ettei JT karttajat pääse vinkumaan rahoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinkin raha- asiat kuten omaisuus kannattaa hoitaa, ettei JT karttajat pääse vinkumaan rahoja.

        Helpommin sanottu kuin tehty, kuten ketjussa jo ylempänä on aiheesta asiaa.

        "Rintaperillisen voi jättää perinnöttä, mutta ei kevein perustein. Tämä käy ilmi tuoreesta oikeuden päätöksestä, joka hylkäsi pesänjakajan esityksen."

        - https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008408811.html

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helpommin sanottu kuin tehty, kuten ketjussa jo ylempänä on aiheesta asiaa.

        "Rintaperillisen voi jättää perinnöttä, mutta ei kevein perustein. Tämä käy ilmi tuoreesta oikeuden päätöksestä, joka hylkäsi pesänjakajan esityksen."

        - https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008408811.html

        Mutta rintaperillinen saa vain 1/4 osan jos testamentti on tehty muualle.
        Ja ainahan sitä voi, kun on vielä tolkuissaan lahjoittaa enemmän osan pois.
        Esimerkiksi, jos on akuutti syöpä, niin äkkiä vain rahat muualle. Jättää vain sitten sen verran, että saa hoitomaksut maksettua.
        Pää asia, että jäätelörahojen kerääjät ja karttajat saavat mahdollisimman vähän.

        "Ja ainahan sitä voi, kun on vielä tolkuissaan lahjoittaa enemmän osan pois."

        Nuo nyt on noita tavaomaisia onttoja heittoja, mutta elämän todellisuus tuppaa olemaan aivan toista.

        Kukaan ei tiedä milloin lähtö tulee (ellei itse laita lopullisen pisteen paikkaa) ja joillekin se tulee aivan odottamatta ilman sitä edeltäneitä terveysmurheita ... tai päinvastoin, saattaakin elää jopa reippaasti yli tilastoeliniän ja vielä suht 'hyvässä toimintakunnossa.

        ps. Rollings Stonesin konkarit ovat yllättävän pitkäikäisiä ja vielä keikkaiskusakin ja tämä enempi kuin haitallisista jo nuoren aomituista elintavoista riippumatta. No, onhna sieltä riveistä jo joku lähtenyt, mutta kunnioitettavassa iässä.

        Hyvin veteraaneilla rokkaa ja virtaa riittää:

        "The Rolling Stones - Satisfaction - Hard Rock Live - Hollywood FL - November 23, 2021"

        - https://www.youtube.com/watch?v=ENQ4kgJBkxw

        "Esimerkiksi, jos on akuutti syöpä, niin äkkiä vain rahat muualle. Jättää vain sitten sen verran, että saa hoitomaksut maksettua."

        Meinaat, että syöpään siarastuneet heittävät jo valmiiksi lusikan nurkkaan edes toivomatta ja yrittämättä selättävänsä tuon pirulaisen, fyrkat kuuseen ja loppupäiviä laskemaan.

        Rolling Stones on hyvin kuvaava nimi, pyörivä kivi ei sammaloidu, Jagger treenaa kuntoaan edelleen säännöllisesti.

        "Mick Jagger’s Exercise Routine" Jan 31, 2022

        - https://www.youtube.com/watch?v=jChIaRZEF70

        Hän oletettavasti tietää hyvin minne mittava perintönsä ohjautuu.

        "Mick Jagger Gets Satisfaction from Being a Dad! Meet the Rockstar’s 8 Children"

        - https://www.closerweekly.com/posts/mick-jagger-kids-120981/

        "Mick Jagger's Lifestyle 2022"

        - https://www.youtube.com/watch?v=rIG6YfROjlI

        No, harvemmalla kartetulla on tuollaisia pääomia, mutta moni lienee kuitenkin pohtii jättääkö jotakin "rakkaille" karttajilleen vai ei, mikäli vain voi heidät testamentilla sivuuttaa.

    • Anonyymi

      Jos jättää jäämistön lahkolaiselle lapselle, on se käytännössä sama kuin sen testamenttaisi lahkolle suoraan.

      Uskontojen uhrien tuki r. y. olisi juuri lahkovaurioiden vuoksi hyvä vaihtoehto, niitä parantamaan.

      Lakiosa on laissa ja sen estäminen ehkä vaatisi varallisuuden omistuksen siirtymää jo elossaoloaikana. Mene ja kysy

      • Anonyymi

        "Jos jättää jäämistön lahkolaiselle lapselle, on se käytännössä sama kuin sen testamenttaisi lahkolle suoraan."

        No, jos nyt ylipäätään jättää omaisuuttaan kenelle tahansa uskovalle, niin se on lahkolaiselle lahjoittamista, sillä kaikki uskonnot ja uskovuudet ovat lahkolaisuutta, pelkkää ihmistekoista koukutus-dogmiikkaa.

        Lakiosaaan oikeuden voi sivuuttaa vain todella harvoissa ja hyvin poikkeusellisissa tapauksissa, käytännössä liki mahdotonta.

        Sitten ne joilla ei ole lakiosaan oikeutettuja perillisiä, voivat testamentillä vapaasti valita kohteen tai kohteet.

        *

        "Hoida 5 paperi­asiaa kuntoon viimeistään eläkkeelle jäädessä – tai jopa heti"

        "Harva ajattelee, että juuri minulle voisi sattua jotakin. Muutama tärkeä asia kannattaa kuitenkin hoitaa ajoissa kuntoon."

        "Jos jotain kuitenkin yllättäen tapahtuu, tärkeät paperit, kuten hoitotahto, edunvalvonta­valtuutus ja testamentti saattavat olla tekemättä. Myös ennakkoperinnön antamista ja puolison turvaamista on syytä miettiä hyvissä ajoin, asiantuntijat sanovat."

        - https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008722947.html

    • Anonyymi

      Eikös perllisen rikos perittävää vastaan saata poistaa oikeuden lakiosaan ?
      Pahassa tapauksessa jos omistus siirtyy jo ennen poismenoa, ei ole mitään perittävääkään

      No onhan sillä Vartiotorniseuralla jo kylliksi, New Yorkin alueen suurimpia liikeyrityksiä, ovat bisneslehdet listanneet (USA:ssa omistus on julkista)
      kylliksi, kun ajattelee kuinka pian se tietää maailmanlopun tulevan.

      • Anonyymi

        Vaikuttaa koskevan vain hyvin poikkeusellisia tilanteita ja tuskimpa karttamista saadaan mahtumaan tuohon raamiin, mutta jos niin, niin olisihan se merkittävä ennakkotapaus.

        "Rintaperillisen voi jättää perinnöttä, mutta ei kevein perustein. Tämä käy ilmi tuoreesta oikeuden päätöksestä, joka hylkäsi pesänjakajan esityksen."

        - https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008408811.html

        "Pahassa tapauksessa jos omistus siirtyy jo ennen poismenoa, ei ole mitään perittävääkään"

        Mites se siirtäminen toteutetaan. Siirretään pois ja sitten eletään ties miten pitkään pers'aukisena kituen.

        No, kädestä suuhun eläville pers'aukisillehan tuo on ihan normikaava ja riippumatta finaalin hetkestä ... mutta omaisuutensa laillisesti siirtäminen ajoituksineen, ennen tuntematonta finaalinsa pvm:ää onkin sitten oma haasteensa, kas kun yleensä kukaan ei tiedä edeltä milloin kalkkiviivat ovat kohdalla.

        Vain, jos tekee ne ns. viimeiset temput.

        "Top Gun -ohjaaja syöksyi sillalta kuolemaan"

        - https://www.is.fi/viihde/art-2000000532293.html

        Miten se siirtäminen toteutetaan?
        Kas näin:
        Kun henkilö on vielä tolkuissaan, eikä minkään edunvalvonnan piirissä, siirtyy esim.omakotitalosta pienempään ja halvempaan asuntoon.
        Esim. Jos omistaa omakotitalon jonka myyntihinta on 300.000, niin vaihtaa sen kerrostaloasuntoon, jonka arvo on 150.000. Silloin säästyy poisannettavaksi vaikkapa "kodittomien kollikissojen" rahastoon 150.000.
        Tästä asunnosta vartiotorniperiä saa vain puolet, elikä 75.000.
        Loput taas menee "kodittomien kollikissojen " rahastoon hyväntekeväisyytenä.
        Parempi sekin kun 150.000.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4573
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      94
      4504
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4106
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3047
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2641
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2173
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      342
      2125
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      205
      2108
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1735
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1482
    Aihe