Ehkä pitäisi kuunnella omaa järjen ääntä, mutta kysynpä kuitenkin neuvoa teiltä mahdollisesti kokeneemmilta äideiltä ja miksei isiltäkin.
Tilanne lyhykäisyydessään: Olen seurustellut mieheni kanssa reilut pari vuotta, josta 1,5 vuotta asuttu yhdessä. Kihloihin mentiin reilu vuosi sitten ja vahinkoraskauskin lähti alulle. Se meni kuitenkin kesken ja uutta raskautta lähdettiin yrittämään pitkän pohdinnan jälkeen. Lokakuussa tärppäsi uudestaan, mutta meni kesken heti seuraavalla viikolla. Tämän jälkeen ei ole tärpännyt ja muutakin on tapahtunut.
Mieheni muuttui vuoden vaihteessa aivan omituiseksi, johtui lähinnä työttömyyden aiheuttamasta turhautumisesta ja hän ryyppäsi lähes kokoajan. Hän eksyi kännipäissään exänsä punkkaan ja eksyipä toisenkin kerran. Lopulta meille tuli ero ja mies muutti suoraan exänsä luokse, kuitenkin vain kunnes saa oman kämpän itselleen. Päivien kuluessa he kuitenkin päättivät yhteisen lapsensa takia yrittää yhteiseloa vielä kerran. Sitä iloa ei silti kestänyt paria viikkoa kauempaa kun mies jo eksyi luokseni, itki ikävää ja vannotti rakkauttaan, rukoillen uutta mahdollisuutta.
Pitkien keskustelujen, itkujen ja kädenvääntöjen jälkeen olemme päättäneet jättää menneen taakse, eli olemme "putsanneet pöydän" kaikin puolin, selvittäneet ongelmien ytimet jne. ja tarkoitus on aloittaa alusta. Mies muutti takaisin luokseni. Mulla vaan on kuitenkin tunne, ettei mikään voi palata takaisin ennalleen vielä pitkään aikaan. Mies yrittää, voi luoja kuinka yrittääkään hyvittää tekosensa ja mulle aiheuttamaansa mielipahaa. Rakastan häntä todella ja haluan antaa suhteelle vielä yhden mahdollisuuden. Ja siis yrittää vielä. En halua heittää hukkaan sitä satumaista onnea, mikä meillä oli vielä ennen joulua.
Nyt kuitenkin kun on ollut puhetta ehkäisystä ja lapsista, mies on sitä mieltä ettei ehkäisyä tarvita, eihän olla sitä käytetty kohta vuoteen muutenkaan. Miksei siis lapsi voisi olla tervetullut, kun sitä molemmat niin kovasti haluamme. Niin, siis menneessä muodossa HALUSIN. Tottakai haluan vieläkin, mutta suoraan sanottuna pelkään ottaa sitä riskiä, että tekisin lapsen noin ailahtelevaisen ihmisen kanssa. Toki haluan yhteisen lapsen rakastamani miehen kanssa, mutta...
Haluaisin takaisin menneeseen, siihen hyvään mitä meillä oli. Haluan lapsen, ehdottomasti, ja haluan pitää tästä unelmasta kiinni. Mies kuitenkin rikkoi kaikki suunnitelmamme, tavoitteet ja ennen kaikkea unelmat tekosillaan. Tottakai haluan luottaa ja uskoa hänen olevan tällä kertaa tosissaan. Ongelmakohdat pyrimme poistamaan ja nyt todellakin molemmat tekevät töitä suhteen hyvinvoinnin eteen. Kaikki onkin nyt ihan hyvin. Ehkäpä miehen piti vielä kerran päästä kokeilemaan elämää exänsä kanssa, nyt kuulemma on varmasti mennyttä eikä hän samaa virhettä enää tee. Ja tähän lupasin luottaa kun otin hänet takaisin.
Mies puhuu avioliitosta ja etenkin lapsista. Olen kuitenkin ottanut takapakkia - mehän erosimme ja olemme juuri palanneet yhteen!! Miten mies voi olettaa, että voin noin vaan suunnitella raskautta hänen kanssaan kaiken tämän jälkeen?? Haluan kyllä, siitä ei ole kyse, mutta millä ihmeellä hän kuvittelee vakuuttavansa mut että on tällä kertaa varmasti tosissaan?
En haluaisi ehkäistä, mutta järki hakkaa takaraivossa. Pitäisi kai ottaa aikaa. Tunne vaan sotii vastaan. Meillä on mahdollisuus palata takaisin siihen hyvään aikaan ja jatkaa siitä mihin jäätiin ennen sitä kaikkea pahaa, joka on jo sovittu "menneeksi" eli asioita ei enää puida. Ne ovat puoleltani anteeksi annettu. Mutta miten voin luottaa? Haluan lapsen aivan varmasti, en halua ehkäistä, mutta pelkään. Millä ihmeellä voin olla varma, etten ole raskausaikaa yksin ja lopulta myös yksin lapsen kanssa? Uskoako, ettei mies enää mokaa??
Rakastan häntä täysillä, mutta tässä vaiheessa luottamus on tipotiessään. Haluan yrittää raskautta, mutta onko se täysin järjetöntä tilanteen ollessa tämä? Toisaalta, miksi luopuisin haaveestani kun tilanne on kuitenkin nyt hyvä... ei sitä tiedä vaikka itse mokaisin suhteemme joka tapauksessa jonkun vuoden jälkeen. Pitäisikö siis edetä tunteen mukaan ja antaa palaa? Mulla on hyvät "taustajoukot", jopa isäni sanoi ettei lapsella tulisi olemaan hätää, vaikka joskus isästä eroaisin.
Tahtoisin niin kovasti luottaa, että tämä toimii tällä kertaa. En halua odottaa lapsen suhteen kovinkaan kauaa. Onko teillä kokemuksia vastaavanlaisesta tilanteesta? Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä? Jotenkin sitä haluaa uskoa että mies on tosissaan, ei kai sitä kukaan hullu tieten tahtoen laita lasta alulle, jos ei aio tämän äidin kanssa elää?
Kiitos, jos jaksoitte lukea. Sekavaa tekstiä, mutta sekava on päänikin tällä hetkellä. En tiedä mikä on oikein, mikä väärin. En ole antanut anoppien ym. vaikuttaa mielipiteisiini, toiset ovat puolesta, toiset vastaan. Appiukko jopa oikein "vaatii" että ryhdymme hankkimaan lasta. Ystävienikin mielipiteet jakautuvat kahtia.
Eikä sitä tiedä, vaikka raskaus lähtisikin alulle ja menisi lopulta taas kesken. Tästäkin oli miehen kanssa puhetta ja hän oli "heti valmis" hoitoihin jos tarvis. Hän on päättänyt tehdä kanssani lapsen ja on pettynyt kun asia onkin mulle vaikea. Ymmärtää kyllä, muttei enää tiedä millä pysty meikäläisen vakuuttamaan ja tuntemaan olon turvalliseksi ja varmaksi.
Äh, en tiedä!! Kiitokset etukäteen kommenteistanne ja mahdollisista neuvoista, jos niitä voi ylipäänsä tällaiseen tilanteeseen antaa. Itse neuvon aina ystäviäni kuuntelemaan sydäntään. Ehkäpä pitäisi itsekin toimia kerrankin niin.
Mukavaa kevättä kaikille! =)
Tilanne lyhykäisyydessään: Olen seurustellut mieheni kanssa reilut pari vuotta, josta 1,5 vuotta asuttu yhdessä. Kihloihin mentiin reilu vuosi sitten ja vahinkoraskauskin lähti alulle. Se meni kuitenkin kesken ja uutta raskautta lähdettiin yrittämään pitkän pohdinnan jälkeen. Lokakuussa tärppäsi uudestaan, mutta meni kesken heti seuraavalla viikolla. Tämän jälkeen ei ole tärpännyt ja muutakin on tapahtunut.
Mieheni muuttui vuoden vaihteessa aivan omituiseksi, johtui lähinnä työttömyyden aiheuttamasta turhautumisesta ja hän ryyppäsi lähes kokoajan. Hän eksyi kännipäissään exänsä punkkaan ja eksyipä toisenkin kerran. Lopulta meille tuli ero ja mies muutti suoraan exänsä luokse, kuitenkin vain kunnes saa oman kämpän itselleen. Päivien kuluessa he kuitenkin päättivät yhteisen lapsensa takia yrittää yhteiseloa vielä kerran. Sitä iloa ei silti kestänyt paria viikkoa kauempaa kun mies jo eksyi luokseni, itki ikävää ja vannotti rakkauttaan, rukoillen uutta mahdollisuutta.
Pitkien keskustelujen, itkujen ja kädenvääntöjen jälkeen olemme päättäneet jättää menneen taakse, eli olemme "putsanneet pöydän" kaikin puolin, selvittäneet ongelmien ytimet jne. ja tarkoitus on aloittaa alusta. Mies muutti takaisin luokseni. Mulla vaan on kuitenkin tunne, ettei mikään voi palata takaisin ennalleen vielä pitkään aikaan. Mies yrittää, voi luoja kuinka yrittääkään hyvittää tekosensa ja mulle aiheuttamaansa mielipahaa. Rakastan häntä todella ja haluan antaa suhteelle vielä yhden mahdollisuuden. Ja siis yrittää vielä. En halua heittää hukkaan sitä satumaista onnea, mikä meillä oli vielä ennen joulua.
Nyt kuitenkin kun on ollut puhetta ehkäisystä ja lapsista, mies on sitä mieltä ettei ehkäisyä tarvita, eihän olla sitä käytetty kohta vuoteen muutenkaan. Miksei siis lapsi voisi olla tervetullut, kun sitä molemmat niin kovasti haluamme. Niin, siis menneessä muodossa HALUSIN. Tottakai haluan vieläkin, mutta suoraan sanottuna pelkään ottaa sitä riskiä, että tekisin lapsen noin ailahtelevaisen ihmisen kanssa. Toki haluan yhteisen lapsen rakastamani miehen kanssa, mutta...
Haluaisin takaisin menneeseen, siihen hyvään mitä meillä oli. Haluan lapsen, ehdottomasti, ja haluan pitää tästä unelmasta kiinni. Mies kuitenkin rikkoi kaikki suunnitelmamme, tavoitteet ja ennen kaikkea unelmat tekosillaan. Tottakai haluan luottaa ja uskoa hänen olevan tällä kertaa tosissaan. Ongelmakohdat pyrimme poistamaan ja nyt todellakin molemmat tekevät töitä suhteen hyvinvoinnin eteen. Kaikki onkin nyt ihan hyvin. Ehkäpä miehen piti vielä kerran päästä kokeilemaan elämää exänsä kanssa, nyt kuulemma on varmasti mennyttä eikä hän samaa virhettä enää tee. Ja tähän lupasin luottaa kun otin hänet takaisin.
Mies puhuu avioliitosta ja etenkin lapsista. Olen kuitenkin ottanut takapakkia - mehän erosimme ja olemme juuri palanneet yhteen!! Miten mies voi olettaa, että voin noin vaan suunnitella raskautta hänen kanssaan kaiken tämän jälkeen?? Haluan kyllä, siitä ei ole kyse, mutta millä ihmeellä hän kuvittelee vakuuttavansa mut että on tällä kertaa varmasti tosissaan?
En haluaisi ehkäistä, mutta järki hakkaa takaraivossa. Pitäisi kai ottaa aikaa. Tunne vaan sotii vastaan. Meillä on mahdollisuus palata takaisin siihen hyvään aikaan ja jatkaa siitä mihin jäätiin ennen sitä kaikkea pahaa, joka on jo sovittu "menneeksi" eli asioita ei enää puida. Ne ovat puoleltani anteeksi annettu. Mutta miten voin luottaa? Haluan lapsen aivan varmasti, en halua ehkäistä, mutta pelkään. Millä ihmeellä voin olla varma, etten ole raskausaikaa yksin ja lopulta myös yksin lapsen kanssa? Uskoako, ettei mies enää mokaa??
Rakastan häntä täysillä, mutta tässä vaiheessa luottamus on tipotiessään. Haluan yrittää raskautta, mutta onko se täysin järjetöntä tilanteen ollessa tämä? Toisaalta, miksi luopuisin haaveestani kun tilanne on kuitenkin nyt hyvä... ei sitä tiedä vaikka itse mokaisin suhteemme joka tapauksessa jonkun vuoden jälkeen. Pitäisikö siis edetä tunteen mukaan ja antaa palaa? Mulla on hyvät "taustajoukot", jopa isäni sanoi ettei lapsella tulisi olemaan hätää, vaikka joskus isästä eroaisin.
Tahtoisin niin kovasti luottaa, että tämä toimii tällä kertaa. En halua odottaa lapsen suhteen kovinkaan kauaa. Onko teillä kokemuksia vastaavanlaisesta tilanteesta? Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä? Jotenkin sitä haluaa uskoa että mies on tosissaan, ei kai sitä kukaan hullu tieten tahtoen laita lasta alulle, jos ei aio tämän äidin kanssa elää?
Kiitos, jos jaksoitte lukea. Sekavaa tekstiä, mutta sekava on päänikin tällä hetkellä. En tiedä mikä on oikein, mikä väärin. En ole antanut anoppien ym. vaikuttaa mielipiteisiini, toiset ovat puolesta, toiset vastaan. Appiukko jopa oikein "vaatii" että ryhdymme hankkimaan lasta. Ystävienikin mielipiteet jakautuvat kahtia.
Eikä sitä tiedä, vaikka raskaus lähtisikin alulle ja menisi lopulta taas kesken. Tästäkin oli miehen kanssa puhetta ja hän oli "heti valmis" hoitoihin jos tarvis. Hän on päättänyt tehdä kanssani lapsen ja on pettynyt kun asia onkin mulle vaikea. Ymmärtää kyllä, muttei enää tiedä millä pysty meikäläisen vakuuttamaan ja tuntemaan olon turvalliseksi ja varmaksi.
Äh, en tiedä!! Kiitokset etukäteen kommenteistanne ja mahdollisista neuvoista, jos niitä voi ylipäänsä tällaiseen tilanteeseen antaa. Itse neuvon aina ystäviäni kuuntelemaan sydäntään. Ehkäpä pitäisi itsekin toimia kerrankin niin.
Mukavaa kevättä kaikille! =)
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei varmaankaan kannata tehdä mitään isoja hätiköityjä päätöksiä nyt. Miehelläsi on varmasti vielä huono omatunto tapahtuneesta, sinulla sen sijaan luottamuspulaa ymmärrettävästi. Uuden rakentaminen on vielä pahasti kesken ja luottamuksen saavuttaminen uudelleen vie vielä pitkään. Parasta antaa ajan kulua. Olisi varmasti hätiköityä alkaa nyt vakavasti miettiä avioliittoa tai lasetn hankkimista ennen kuin olette rauhassa asettuneet jälleen aloillenne.
Miten luulet että mikään muuttuisi lapsen myötä?
Tiedän miltä sinusta tuntuu, olen itse kokenut osaltaan saman. Ennenkuin luottamuksesi palaa, siihen menee aikaa. Miehen on hyväksyttävä ja ymmärrettävä tämä. Vaikk'et/vaik'ette ajattelisi vanhoja tapahtumia, ne ovat tehneet välillenne ns. muurin, jota on vaikea poistaa. Miksi miehesi nyt niin kovin haluaa ja nopeasti naimisiin ja lapsia? Jospa hän onkin se, joka kuvittelee asioiden parantuvan näiden tapahduttua ja sinun unohtavan menneet?
Mielestäni teidän kannattaisi nyt edetä rauhassa ja katsoa vaikka edes puoli vuotta eteenpäin, miltä näyttää. Jos mies vielä puolen vuoden jälkeen on samoilla linjoilla, on asia toinen. Kuitenkin erostanne ja paluusta takaisin, on kulunut vain hetki, joten kannattaa edetä rauhassa.
nanna
Olen aika pitkälti samoilla linjoilla; ajan kanssa nähdään miten homma lähtee uudestaan toimimaan. Mutta tässä ne järki ja tunteet sopivat keskenään. Suhteemme on alusta asti ollut hyvin nopeatempoista ja asiat ovat menneet hyvin kaikesta huolimatta. Nyt olenkin kahden vaiheilla annanko mahdollisuuden hänelle (ja itselleni) jatkaa siitä mihin jäätiin VAI annanko ajan ensin parantaa haavat ja kerään varmuutta tulevasta.
Alkuun epäilinkin, että mies yrittää hää- ja lapsijutuillaan aivopestä minut takaisin itselleen, siis yrittäen näillä asioilla vakuuttaa olevansa tosissaan. (Lue, asioita joita joka nainen haluaa miehen suusta kuulla.) Sanoinkin epäilyksistäni hänelle, muttei hän osannut muuta kuin ihmetellä millä pystyy osoittamaan että puhuu totta ja on tosissaan.
No, meikäläisellä tosiaan 2 keskenmenoa takana, joten kovin luottavaisin mielin en lähde tähän lapsenhankintaprojektiin. Mutta vastaavasti taas tästä syystä haluaisin mahdollisimman pian kokeilla uutta mahdollisuutta...
Äh, kiitos neuvoista ja aika samoilla linjoilla olen kanssanne. Mutta kotiin kun menee, astuu tunteet peliin ja se on taas menoa...
Lue välillä esim. yksinhuoltajapalstan kommentteja niin otat taas ehkäisyvälineet käyttöön. Ryyppäviä isiä taitaa olla aika paljon. Odota miehen ryhdistäytymistä ennen kuin hankitte lapsia. Mies hakee sinusta enemmän turvaa kuin mitä hän pystyy itsellesi tarjoamaan. Haluatko lapsen hoidon lisäksi vielä miehenkin elätettäväksi. Mielestäni tilanne pitäisi olla toisinpäin että mies luo turvallisuutta ja perheenperustamisedellytyksiä jo olemuksellaan ja tekemisillään. Jos mielestäsi ihanne miehesi on kaljoitteleva työtön luuseri älä sitten valita kun on vahinko sattunut.
olen osittain pasin kanssa samaa mieltä, joskin pasi ilmaisi mielipiteensä aika "kärkkäästi" ja suoraan... =)
onko sinulla mahdollisuutta mennä hetkeksi pois kotoa miehesi luota, ikkäänkuin rauhaan miettimään asioita? ehkä sekin avaisi miehesi silmät että olet tosissasi miettimässä kannattaako hänen kanssaan jatkaa yhteiseloa. samalla voisit "testata" (kuullostaapa lapselliselta ja typerältä) ratkeaako miehesi heti ryyppäämään kun jää yksin, tai lähteekö toisen naisen (esim. eksän) suojiin. olipas hassu idea...
rannikkolaivurikurssi jos meinaa moisen miehen kanssa yhtään mitään. pitää osata soutaa ja huopaa ja luovia ja välttää karikoita ja reivata ja ...kaikkee semmottista , et lycka till ja mene heti ekalle kurssille.
kuulu ihan joka ikiseen terveeseen parisuhteeseen, noi vesilla liikkumisen elementit??
Ystävän neuvo.
Lue tapahtumista ja valinnoista miehesi elämän arvot.
Kerran jo eronnut.
Sortuu pahan päivän koettaessa ryypiskelemään.
Tekee syrjähyppyjä.
Käy EX:n kanssa nussimaan.
Ym...
Haloo !!!!!
Nyt tyttö, ota opiksesi. Sanotaan, että rakkaus on sokea ja se väite pitää paikkansa.
Ansaitsen tasapainoa, turvallisuutta. Löydät sen kun luotat itseesi.
Parisuhde on niin vaativa ja raastava peli, ettei siinä tuulen mukana lentelevät kauan pelilaudalla pysy.
Nykyään lapsia tehdään niin helposti. Jos suhde on noin hankala niin tarvitsette aikaa kahdestaan, jakamatonta huomiota. Itse haluan harkita lasta todella pitkään, nähdä kuinka suhde kantaa vaikeatkin ajat ja miten ne ratkaistaan. Lapsi ei sitä onnea ja hehkua tuo (ainakaan miehelle) ja naiselle onni tulee vain hormonitoiminnan kautta (parisuhteeseen entistä vaikeampi panostaa kun on muksu tississä kiinni).
Kuulostaa siltä että hänellä on huono omatunto ja hän haluaa hyvittää tekonsa antamalla sinulle lapsen ja äitiyden. Hän haluaa luottamuksesi takaisin ja hän ehkä kuvittelee että lapsen hankkiminen on nopea tie onneen. Onhan hän tehnyt lapsen aikaisemminkin eikä se ole häntä sen kummemmin kahlinnut (?). Vaikuttaa siltä että sinä olet paljon miestäsi kypsempi.
Syrjähyppely on vakava kolhu luottamukselle eikä sitä korjata noin vain. Jos hän haluaa asian korjaantuvan hänen on ymmärrettävä että se vie aikaa. Luottamus ei voi palata heti. Kerro hänelle mitä ajattelet ja kerro mitä luulet tarvitsevasi luottamuksen palaamiseksi. Tulet ainakin tarvitsemaan paljon aikaa sekä täyden pääsyn hänen "kalenteriinsa", eli sinun on saatava aina tietää missä hän liikkuu. Jos hän on iltoja poissa "jossain"... tämä tuo helposti epäluulosi takaisin vaikka haluaisitkin luottaa. Aikaa menee, ehkä tilanne sitten normalisoituu.
Onnea ja yritystä!!