Seuranhaku on siinäkin mielessä vaikeaa että olisi tärkeää että ihmisillä olisi samankaltainen sivistystaso ja mielenmaisema. Naiset ymmärtävät hyvin sanat "koulutettu" ja "fiksu" ja sekin on ihan hienoa mutta silloin puhutaan kuitenkin eri asioista, tai näin ainakin luulisin. Oikeastaan en tiedä mitä noilla sanoilla haetaan mutta kuvittelisin että vähän sellaista roskia lajittelevaa viher-vasemmistolaista feministiä.
Joku voi toki tarkoittaa fiksulla myös perusjärkevää ihmistä ja sehän on myös hyvä juttu. Silti ollaan kaukana siitä sielun lempeydestä jota tarkoitan sivistyksellä. Ei matalamielistä oman edun tavoittelua vaan laajempaa ymmärrystä maailmasta ja omasta asemasta siinä. Uskoisin että se on kuitenkin se ratkaiseva tekijä parisuhteessa.
Joku voi toki tarkoittaa fiksulla myös perusjärkevää ihmistä ja sehän on myös hyvä juttu. Silti ollaan kaukana siitä sielun lempeydestä jota tarkoitan sivistyksellä. Ei matalamielistä oman edun tavoittelua vaan laajempaa ymmärrystä maailmasta ja omasta asemasta siinä. Uskoisin että se on kuitenkin se ratkaiseva tekijä parisuhteessa.
Vastaukset 20
Vanhimmat
"Ei matalamielistä oman edun tavoittelua vaan laajempaa ymmärrystä maailmasta ja omasta asemasta siinä. Uskoisin että se on kuitenkin se ratkaiseva tekijä parisuhteessa."
Jos sinussa on nämä ominaisuudet, opettele olemaan yksin. Koska suurimmalta osalta ne puuttuu.
Fiksuus onkin tosi vaikeasti määriteltävä sana. Ihmiset tarkottavat sillä eri asioita. Fiksuus voi olla älyä ja se voi olla käytöstapoja ja se toimintamalleja ja ookeastaan lähes mitä vaan, riippuen siitä kuka sanaa käyttää. Juuri tuosta syystä en itse koskaan etsi fiksua miestä, vaan käytän muita määreitä.
Koulutettu on myös vähän sama juttu. Pelkän peruskoulun käynytkin on koulutettu. Parempi sanoa suoraan minkätasoista koulutusta etsii, jos asia on olennainen.
Ja sivistyskin voi tarkoittaa vaikkapa pelkkää kulttuurin harrastamista. Tuntuu että kaikelle muulle on sanoja paitsi sille olennaiselle.
Totta tuokin. Nuo kaikki ovat tosi epämääräisiä määritelmiä.
Aika monen älykkyystaso ei ole aivan normaalia ei edes yliopiston professoreillakaan, monella heillä se oon aivan liian alhainen IQ.
Tuo ei kylläyleistyksenä päde. Aika monta professoria tunnen ja heistä iso osa on älykköjä. Veikkaan suhteuttamalla omaan älykkyyteni ÄO 125-> ja osa niin kirkas järkisiä, että Mensa ei olisi edes haaste.
Joukossa on toki niitä, jotka ei tajua, vaan ovat edenneet enemmän kyynerpäällä, tuurilla ja sosiaalisilla taidoilla ja poikkeuksellisella kirjoittanistaidoilla (älykkyyttä toki sekin on). Hyvin pieni vähemmistö tuo kuitenkin on.
No joo, samoilta leikkikentiltä löytyy parhaiten samanhenkisiä. Teet arvojes mukaisia juttuja ihmisten parissa, sieltä joku samoja ajatuksia omaava todennäköisimmin löytyy.
Ihminen vertaa helposti muita omaan vertaisryhmäänsä.
Kun aloitin työelämässä, sain palkkaa 2400e ja olin siihen tyytyväinen. Opiskelun jälkeen palkka tuntui hyvältä, Nyt sama palkka olisi riistoa. Kun saan yli tuplat tuosta määrästä, hyvän palkan määritelmä hyvin erilainen, Sama koskee vaikka älyyn. Jos on elänyt tavallisten ihmisten joukossa, ÄO 110-115 typpi voi tuntua huikean fiksulta. Jos on elänyt joukossa, jossa Mensan lukemat on tavallisia, ei nopea järkinenkään tunnu poikkeukselliselta. Samaa voi sanoa koulutuksesta, kultuurista, käytöstavoista ja maailman kuvastakin tietyllä lailla. Helpoiten asiat osuu kohdilleen ihmisillä, jolla on samantapainen ”asteikko” käytössä. Vaikka tehdastyöläisen ja professorin liitto voi onnistua, on siinä molemmilla enemmän opittavaa kuin vaikka kahden akateemista uraa tekevän tai kahden tehdastyöläisen liitossa. Silti jos oppimishalua ja psykogita joustavuutta löytyy molemmilta, ei eri taustoista tuleminen ole mikään ongelma! Arvomaailman erot, on aina haaste. Jos toinen on henkeen ja vereen persu ja toinen viher-vasemmistolainen tai kokoomuslainen, on yhteen sovittamisessa kova homma.
Siis aloittaja on sitä mieltä että koulutettu & fiksu = roskia lajitteleva viher-vasemmistolainen feministi?
Taitaa aloittajalta puuttua sitä peräänkuuluttamaansa sivistystä.
Varmasti puuttuukin. Saa esittää vapaasti eriäviä näkemyksiä.
Aloittaja taitaa olla persu, jolle kristillisyys on suurinta sivistystä.
🐱
Luuletko aloituksellasi sivistynytkin olevasi? ?? Pyh.
Jos mentäisiin tietokonejuttuihin ja videodigitointiin, niin mitä tekee conexant fusion alpha?
Niinno... en minä ymmärrä ennee sivistystasoista . Enemminkin olen kai röyhkeä.??
Vaikka osaisinkin hyviä sanoja niin kyllä ne jo tuppoo unohtummaan.
Enkä mä pahemmin ajattele mitä minä puhun, se on niin monesta tekijästä kiinni mitä .....kyllä se kuutam7kin taas on ja mieleni on sen mukainen. Nukun, uneksin ja sun muuta. 😚😄
Maha tekee ääniä ja silmät tekevät kuvia, oletko ikinä huomqannut tuota.
Miten arvioisit hallintoneuvoston älykkyyttä onko yli vai alle 30 mensan asteikolla?
#kuvittelisin että vähän sellaista roskia lajittelevaa viher-vasemmistolaista feministiä.#
Jumanzukka, sä se kuvittelet naisia kun et niistä mitään tiedä. Seukkaa vaikka hamsterrin kanssas, jos sulla ei itsetunto riitä naisten seurassa hengailuun.
🧟♀️Yrjö-Marja
Pitäisi ehkä uusia tietokoeen professori, katsoin AMD:n workstation Ryzen juttuja ajattelin jonkin pienen sellaisen jonkin varmaan jossain vaiheessa....
Mutta niin kerron kun tiedän noista näytönohjaimista miten historia meni firmoissa, Oli Brookree joka teki hyvän Fusion Alpha oli sen grafiikkaprosessorin nimi, Conexant osti sen, sitten ATI jolloin se juttu oli ATI Radeon, ja sitten AMD jolloin siitä tuli AMD Radeon :D
Lienee kyllä totta että lähinnä kouluttamattomat ja tyhmät eivät lajittele roskia. Lisäksi äärioikeistosta löytyy paljon kouluttamattomia ja tyhmiä. Äärioikeistossa on myös paljon kouluttamattomia ja tyhmiä jotka pitävät feminismiä huonona asiana ja toivoisivat patriarkaatin paluuta.
Ei kuulosta kovin lempeältä ja sivistyneeltä sielulta sellainen, joka viittaa kintaalla luonnon hädälle ja tasa-arvolle.
Jos on laajaa ymmärrystä maailmasta, tukee luonnon suojelua ja ihmisten tasa-arvoa.
Aloitus kuulostaa matalamieliseltä oman edun tavoittelulta ja erilaisten ihmisten lyttäämiseltä.
Hienosti sanottu tuo yläpuolella oleva.
Aika monelta tuntuu olevan hukassa mitä älykkyydellä tarkoitetaan. Tässä Mensan määritelmä älykkyydestä. https://www.mensa.fi/wordpress/?page_id=12
Itse en pystyisi olemaan älykkyydeltään heikkolahjaisen puolella olevan kanssa.
Meillä ei olisi yhtään mitään yhteistä.
Mielestäni on luonnollista että ihminen hakee itselleen suurinpiirtein vastaavin ominaisuuksin älynlahjojen, arvojen ja päämääriltään vastaavien seuraa. Ainakin kun parisuhteesta puhutaan.
En katso lyttääväni ketään enkä katsovani ketään alaspäin kun haluan sellaisen kumppanin jonka kanssa voin jakaa muutakin kuin sängynrynkytyksen. Kun ja jos jonkun joskus otan, niin otan hänet sillä mielellä että tätä ihmistä tulen katselemaan hyvässä lykyssä jos elonpäiviä riittää monen monia vuosia.
Yhteisiä asioita myös henkisellä puolella on löydyttävä.
Sitä olen aina ihmetellyt tällä palstalla käydessäni, miksi sana koulutus on niin kauhea kirosana?
Miksi nainen ei saisi olla koulutettu? Eikö mieskin voi kouluttautua jos päätä ja kiinnostusta riittää? Miksi sitä pitää niin paheksua ja kouluttautuneita haukkua?
No, arvaan että kateus.
Mitä tapahtuu jos kukaan ei enää kouluttaudu yhtään mihinkään. Jos kaikki lusimme pakolliset luokat läpi, ei yhtään mitään muuta. Mitä arvelette että yhteiskunnalle tapahtuu? Eikö sitten huudettaisi meidän peräämme joilla intoa ja mielenkiintoa oppia ja kouluttautua on!
Itselleni oppiminen on aina ollut intohimo. Haluan tietää ja minusta on hauska opiskella. Eri asioihin perehtyminen laajentaa maailmankuvaa valtavasti, lisää ymmärrystä eri asioihin ja ilmiöihin. Vaikka olen jo varsinaiset opintoni päättänyt ja työelämässä luen artikkeleita, kuuntelen luentoja netissä, haluan ottaa selvää. Itsensä kehittäminen on niinsanotusti verissä.
Tiedän että on suuri joukko miehiä jotka katsoisivat minuun inhoten mutta heitä en kaipaakaan. Kukin tulkoot omalla tavallaan onnelliseski, minäkin tulen ja olen.