Tänään oli IS juttua miten äitien ilkeä kommentointi on pilannut lasten elämää. Kirjoitin omasta kokemuksestani, mutta kommenttia ei ilmeisesti julkaista, teksti taisi olla liian rankkaa. Haluan kuitenkin tuoda tämän julki, joten toistan kirjoitukseni pääpiirteittäin tässä. Eli: äitini mm. pilkkasi minua nimestäni, jonka olen saanut prinsessan mukaan, ja en kuitenkaan ole prinsessa. Toisesta nimestäni vääntyi “marina”, jota toisteltiin ivallisella äänellä. Olen vanhin lapsi ja ainoa tytär, ja pienestä pitäen minua on perheessämme syrjitty ja kaltoinkohdeltu. Päädyin toteamaan, että jos vanhemmat tai hoitajat toimisivat vastaavasti nykyään, he saisivat rikostuomion jos asia tulisi ilmi. Ja että en ole sukulaisteni kanssa enää tekemisissä, en mene edes hautajaisiin.
Vastaukset 3
- Anonyymi
Totta.
-myllynkivikoru- - Anonyymi
Vähän tabukin tuo, ettei vanhemmat suinkaan kohtele kaikkia lapsiaan samalla lailla. Aina sitä vanhemman rakkautta ei vaan kertakaikkiaan synny. Tappavathan eläimetkin jälkeläisiään. Joskus rakastavin teko olisi luopua lapsesta.
- Anonyymi
Ap tässä: No kerrankin tuli hyvä kommentti asiaan. Tätä olen itsekin ajatellut ja oman elämäni suhteen surkutellut, kumpa vanhempani olisivat olleet rehellisiä itselleen ja muille, ja myöntäneet että eivät ole koskaan halunnet minua eivätkä pysty minua hoitamaan. Mutta äidilläni on aina ollut tarve esittää olevansa joka suhteessa onnistunut ihminen, ja ilmeisesti se esittäminen on onnistunut riittävän hyvin. Minusta on tullut syntipukki joka on ollut syntymästään asti viallinen, vaikka toisenlaisissa olosuhteissa elämäni olisi voinut edetä aivan toisin. Tietenkin on turha jossitella tässä vaiheessa kun olen jo vanha ja eläkkeellä (en vielä vanhuus-), mutta tämä on aivan totta että jotenkin kuvitellaan, että kun joku on saanut lapsen niin sitten automaattisesti rakastaa ja toimii lapsen parhaaksi. Ja joittenkin ihmisten, kuten minun kohdalle sitten osuu sellaiset vanhemmat, jotka teeskentelevät parhaansa mukaan olevansa normaaleja ja niin kuin muutkin, mutta tosiasiassa rakkautta ei ole ollut ainakaan minua kohtaan ja arvelen että edes vanhempieni välillä alun perinkään. Tämä tietenkin on vain arvailua, mutta olen päätynyt aika synkeisiin ajatuksiin koko perhehistoriani kohdalta, ja luulen että tämä ei ole aivan tuulesta temmattua.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va611716Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661179- 138963
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu15821Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63632- 41608
- 79598
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa92575- 45508
- 47495