Näinhän se mitä nykyään sanotaan, jos joku kokee itseään loukatun, hänellä on oikeus tunteeseensa. Sitä ei kenenkään selittelyt muuta.
Boomer-sana on loukkaava kun se loukkaavaksi koetaan
Anonyymi
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Näinhän se on. Ei kai nämä loukkaantumiset ole vain etnisten ja alaikäisten oikeus? Niin makaa kuin petaa ja suuta soukemmalle lumihiutaleet, muillakin on oikeuksia.
Ei se ole pohjimmiltaan tunnetta. Se on aatetta.
Luulisi että ihmisille kautta aikojen olisi tullut joku tunne että joku sana olisi loukkaava. Tämä on kuitenkin pelkästään nykyajan aatteeseen perustuva ilmiö joka on vaarallinen ilmiö.
Tottakai ihmiset ovat loukkaantuneet historiassakin, mutta eihän sitä voi verrata nykyiseen öyhötykseen.
Tällaista loukkaantumisen kulttuuria ei ihmiskunta ikinä ole kokenut kuin minkä punaiset ovat saaneet aikaan. Tämä on siis vaarallinen kehitys. Se uhkaa oikeasti ihmisoikeuksia, vapautta.
Näin on myös rasistisen ilmauksen kohdalla. Jos raisisti ilmoittaa, kuten pääministeri boomerista, että ei tarkoittanut halventavaa rasismia, asia on sillä hoidettu ja rasisti ei tarkoittanut rasismia.
Näin saatiin kertaheitolla uusi laintulkinta solvaamiselle eli kuitataan huumoriksi. Palaamme siis n. 50 vuotta asenteissa taaksepäin eli boomereiden nuoruusaikoihin, saadaan n-keri pusut, mustapekkakortit ym. takaisin, koska ne edustavat huumoria.
Englanninkielisten sanojen viljely on typerää. Luulen, ettei 95 prosenttia suomalaisista ymmärtänyt mistä Marinin viestissä on kyse. Sisäpiirin vitsien viljely ei sovi pääministerin arvolle.
Nyt ollaan koulu- ja työpaikkakiusaamisen ytimessä.
Voiko aikuinen edelleen heittää nuijan ilmaan ja
sanoa perään ”mä vaan läpällä”.
Voiko?
Voiko pomo nimitellä työntekijäänsä ääliöksi, vanhaksi, idiootiksi,
rumaksi - ja sanoa perään ”menikö tunteisiin”?
Tässä kyseisessä tapauksessa loukkaavan sanan käyttämistä ei voi edes perustella lieventävällä kontekstilla, koska nimenomaan konteksti tekee tapauksesta viharikoksen.