Kela-korvausta psykoterapiasta ei pidä maksaa suoraan psykiatreille

Anonyymi

Tällä hetkellä psykoterapeutti-psykiatrien valvonta on nollatasoa niin omavalvonnan, kuntien, kunta-yhtymien, sairaanhoitopiirien, Avin, Kelan kuin Valvirankin taholta.

Psykiatri, psykoterapeutti Seppo Mäkinen herätti twitterissä keskustelun psykiatrien ja psykoterapeuttien eettisten ohjeiden noudattamisesta, sekä tämän ammattikunnan tarjoamien palvelujen valvonnasta. Tämän keskustelun yhteydessä Kelalle on esitetty suoria kysymyksiä, kuten vieläkö Mäkinen toimii Kelan asiantuntijalääkärinä. Ei toimi, Kela on vastannut.

Näissä keskusteluissa Kela on myös kertonut twitterissä 22.10.2021 että Kela-korvaus psykoterapiasta maksetaan kuntoutuspsykoterapiaa saavalle. Kela kuitenkin maksaa Kela-korvauksen suoraan niille Valviran hyväksymille psykiatreille, jotka antavat psykoterapiaa esimerkiksi sairaudenhoitona. Lisäksi näille Valviran hyväksymille psykiatreille maksetaan Kela-korvaus kuulemani mukaan myös sairaudenhoitopiirien tarjoamassa palvelusetelimallissa, korjatkaa jos olen tässä väärässä.

Mitä mieltä olette.

Pitäisikö käytäntöä muuttaa niin, että Kela-korvauksia ei enää automaattisesti makseta Valviran hyväksymille psykiatreille, jotka antavat psykoterapiaa potilailleen, vaan näissäkin psykoterapioissa Kela-korvaus maksettaisiin potilaalle eikä psykiatreille?

Ja jos näin toimittaisiin, niin pystyisikö Kela valvomaan paremmin tätä mielenterveyssektorin ammattikuntaa, yksityissektorilla toimivia psykiatri-psykoterapeutteja, kun käytössä ei enää olisi nykymuuotoista automaattista Kela-korvaussysteemiä psykiatreille antamiensa psykoterapioiden kohdalla?

14

1094

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lääkäreiden kirjoittamista reseptilääkkeistä maksetaan kelakorvaus suoraan potilaalle jolle lääke on määrätty.

      Reseptilääkkeiden kohdalla Kelan ja Valviran valvonta toimii.

      Tosin monen valvonnan kohteeksi joutuneen lääkärin mielestä tämä toimiva valvonta on huono asia, koska eivät saa vaarantaa ja sössiä potilaidensa terveyttä ja elämää niin kuin itse parhaaksi näkevät.

      Johtopäätös. Kelan ja Valviran valvonta toimisi paremmin, jos lääkärin antaman psykoterapiahoidon kelakorvaus maksettaisiin potilaille eikä psykiatreille.

      Minkähän verran Kelassa maksetaan aloituksessa mainittuja psykoterapiakorvauksia psykiatreille? Siis kun psykiatrian erikoislääkärit hoitavat Valviran hyväksyminä psykoterapeutteina omia potilaitaan antamalla näille itse suosittelemaansa psykoterapiaa, tai yksikkönsä kollegan suosittelemana - paljonko menee euroja psykiatrien tilille?

      • Anonyymi

        turha miettiä miten valvonta paranisi, ja mikä huonoja maantapoja parantaisi.

        psykiatrien antamaa psykoterapiaa ei valviran toimesta valvota niin kauan kun potilas elää, ja avilla taas ei ole resursseja valvontaan.

        sairaanhoitopiireja puolestaan ei vois vähempää kiinnostaa mitkään valvontahommelit, kunnista puhumattakaan.

        eikä pterapiayksikötkään ala romuttaa omaa bisnestään millään omavalvonnalla. eihän ne tiedä vielä tänä päivänäkään mitä omavalvonta tarkoittaa, sussiunaa koskaan kuullutkaan!

        jos psykoterapia ei tapa niin valviralle potilaiden on turha valittaa. niin kauan kun terapiapotilaissa vähänkään henki pihisee niin valviralta et muuta kuule kuin että: meille älä valita, kirjoita muistutus sinne tai tuonne tai ota yhteys aviin! ja avilla taasen soi virsi: ei kuulu meille koska sitä sun tätä ja resursseja ei yhtään. ja tämän paperinpyörittelyvalvonnan tason tietävät psykiatripsykoterapeutitkin ja osaavat sen myös kanteleville potilailleen kertoa: so what ja vitsivitsi ja naurua potkaisujen päälle.

        olemme nyt usean vuoden etsineet merkkejä siitä että valviran ja avin valvontaan voisi luottaa. vaan yhtään merkkiä näiden tahojen luotettavuudesta emme ole kohdanneet. ja sillä on seurauksensa kaikkialle sinne missä nämä psykiatrian erikoislääkärit suheeraavat milloin mitäkin asiantuntemustaan ja hoitoaan tarjoten.

        valvira ja avi ovat yhtä luotettavia kuin epäluotettavimmat psykiatripsykoterapeutit. siksi kelan on pärjättävä jatkossakin ihan omillaan psykiatrien antamien psykoterapioiden valvonta-asioissa. myös silloin kun se valvoo kaikenmaailmanseppomäkisten potilailleen tekemiä diagnooseja ja antamia hoitoja.


    • Anonyymi

      Onko kenenkään tiedossa, miten psykiatrien antamia psykoterapioita konkreettisesti valvotaan? Ja jos konkreettista valvontaa psykoterapioissa ei ole, kuten Valvirasta on Ylen jutun mukaan todettu, niin millä rahkeilla Kela maksaa _automaattisesti_ kela-korvauksen niille Valviran hyväksymille psykiatreille, jotka Valviran hyväksyminä psykoterapeutteina antavat psykoterapiaa sairaudenhoitoina, akuuttiterapioina, kriisiterapioina ja traumaterapioina?

      Entä onko oikeasti niin, kuten käytävillä on vuosikymmenet puhuttu, että kelalaisten, avilaisten ja valviralaisten psykiatrikollegojen antamista haitallisista psykoterapioista potilaiden ei kannata kannella, eikä oikeiden lääkäreiden ilmoittaa valvojille, koska valvontaketjussa kukaan ei kuitenkaan välitä ja asioita huolellisesti selvitä? Ja tämä tilanne on hyväksytty niin Suomen Psykiatriayhdistyksessä kuin Lääkäriliitossakin?

      Joissakin pöydissä puhutaan nyt, että Kelassa asiantuntijalääkärinä toimineen psykiatrin äskettäinen "So what" -vastaus Lääkäriliiton nykyiselle toiminnanjohtajalle kertoo suoraan, että niin on miltä on näyttänytkin: Psykiatrien virheisiin ei ole aiemmin puututtu, eikä virhe-epäilyjä ole oikealla tavalla selvitetty. Ja seppomäkismielisten psykiatrien mielestä tämän tilanteen pitää jatkua, ja joka muuta haluaa, niin se kuuluu julkiseen häpeäpaaluun.

      Mutta ajat muutuvat. Ja nuorten lääkäreiden ja erikoistuvien lääkäreiden myötä muutoksen kouriin joutuvat vanhat liitotkin.

      Se ei ole vielä muuttunut, että psykiatrien vakavista virheistä ja ansaintalogiikkaansa perustuvista rahastusautomaateista uskallettaisiin puhua avoimesti. Äkkiseltään moni ei ehkä ymmärräkään, mikä pointti aloittajan ehdotuksessa on.

      • Anonyymi

        Eikös ne hoidot yleensä mene teorioiden mukaan? Lopputulos on sitten aivan sivuseikka!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös ne hoidot yleensä mene teorioiden mukaan? Lopputulos on sitten aivan sivuseikka!

        Suomi on sellainen oikeusvaltio, että mielenterveyssektorin palveluissa laatua ja valvontaa ei vaadita sen paremmin julkisella kuin yksityiselläkään sektorilla. Siksi oikeusvaltiossamme psykoterapiakuntoutusten ja -hoitojen lopputuloskin saa olla sivuseikka. Kunhan ei kertarysäyksellä vainajia tule, sellainen herättäisi liikaa huomiota.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös ne hoidot yleensä mene teorioiden mukaan? Lopputulos on sitten aivan sivuseikka!

        Lopputulos sivuseikka ns. gurujenkin paikoissa! Anni Toivola säätiön hallitusjäsenet Ilpo Lahti ja Jorma Piha kehuvat mielipidekirjoituksessaan (TS 18.3.2020) tarjoamiaan ja opettamiaan psykoterapioita, mutta jättävät mainitsematta, että Poliklinikka Toivolan johto ja hallitus lyö laimin siellä vastaanottavien sekä alihankintana käyttämiensä psykoterapeuttien ja psykiatrien valvonnan. Eli omakehut koskisivat vain lainmukaisesti valvottuja psykoterapioita, ei laista piittaamattomia psykoterapiapaikkoja.

        Lahden ja Pihan kirjoitukseen ei löytynyt vastinetta Valviralta, Avilta, THL:ltä, Turun kaupungilta, VSSHP:n sairaanhoitopiiriltä tai Kelalta - joku näistä tiettävästi vastaa Anni Toivola säätiön poliklinikkatoiminnan viranomaisvalvonnasta. Vai onko nyt sitten niin, kuten kirjoittajien näkemys on, että Poliklinikka Toivolassa vastaanottavien ja alihankintana työskentelevien psykoterapeuttien ja psykiatrien toiminnan valvonta on sälytetty näiden terapiapotilaiden harteille? Silloinhan terapioiden valvontavastuuasioita ei viranomaistenkaan tarvitse tarkentaa yleisönosastokirjoituksislla, vaikka Lahden ja Pihan kirjoitus vastine kansalaisen kirjoitukseen onkin.

        Mutta joo, karseeta jos psykoterapiapotilaat joutuvat vastuuseen saamiensa terapioiden laadusta ja turvallisuudesta ja jopa valvonnan laiminlyönneistä, sitähän Piha ja Lahti vihjailevat rivien välistä. Tästä olisi saatava tarkempaa tietoa, rankkoja huhuja liikkuu...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopputulos sivuseikka ns. gurujenkin paikoissa! Anni Toivola säätiön hallitusjäsenet Ilpo Lahti ja Jorma Piha kehuvat mielipidekirjoituksessaan (TS 18.3.2020) tarjoamiaan ja opettamiaan psykoterapioita, mutta jättävät mainitsematta, että Poliklinikka Toivolan johto ja hallitus lyö laimin siellä vastaanottavien sekä alihankintana käyttämiensä psykoterapeuttien ja psykiatrien valvonnan. Eli omakehut koskisivat vain lainmukaisesti valvottuja psykoterapioita, ei laista piittaamattomia psykoterapiapaikkoja.

        Lahden ja Pihan kirjoitukseen ei löytynyt vastinetta Valviralta, Avilta, THL:ltä, Turun kaupungilta, VSSHP:n sairaanhoitopiiriltä tai Kelalta - joku näistä tiettävästi vastaa Anni Toivola säätiön poliklinikkatoiminnan viranomaisvalvonnasta. Vai onko nyt sitten niin, kuten kirjoittajien näkemys on, että Poliklinikka Toivolassa vastaanottavien ja alihankintana työskentelevien psykoterapeuttien ja psykiatrien toiminnan valvonta on sälytetty näiden terapiapotilaiden harteille? Silloinhan terapioiden valvontavastuuasioita ei viranomaistenkaan tarvitse tarkentaa yleisönosastokirjoituksislla, vaikka Lahden ja Pihan kirjoitus vastine kansalaisen kirjoitukseen onkin.

        Mutta joo, karseeta jos psykoterapiapotilaat joutuvat vastuuseen saamiensa terapioiden laadusta ja turvallisuudesta ja jopa valvonnan laiminlyönneistä, sitähän Piha ja Lahti vihjailevat rivien välistä. Tästä olisi saatava tarkempaa tietoa, rankkoja huhuja liikkuu...

        SDP:n eduskunnan puheenjohtaja Antti Lindtman sanoo tänään Ylen uutisessa, että "potilaan pitää voida luottaa siihen, että hoito on turvallista".

        Lindtmanin kommentti liittyy keskusteluun hoitajien pakkorokotuksista, mutta tietenkin se koskee kaikkia hoitoja.

        Myös psykoterapiapotilaiden pitää voida luottaa siihen, että terapiakuntoutus tai -hoito on turvallista. Joten lopputulos ei ole näissä sivuseikka.

        Luin tuon Turun Sanomissa olleen mielipidekirjoituksen, Pitkiäkin kuntoutuspsykoterapioita tarvitaan.

        Sen ovat allekirjoittaneet Jukka Aaltonen, Ilpo Lahti ja Jorma Piha.

        Kirjoittajien ammattia, arvoa tai paikkakuntaa ei mainita, joten voivat olla eri henkilöitä kuin saman nimiset arvostetut ja monissa yhteyksissä käytetyt alan asiantuntijat.

        Toivottavasti ovat eri henkilöitä!

        Sen verran julman härskiä kieroilua teksti henkii sitä taustaa vasten, että nykyään turuil ja toreilki tiedetään, että Poliklinikka Toivolassa on parinkymmenen vuoden ajan "kuntoutettu" ja "hoidettu" pahoinpitelymenetelmin - ja sitten potilas jätetty heitteille kärsimiensä haittojen ja vammojen kanssa.

        Tosin tasapuolisuuden nimissä kerrottiin kuppilassa äskettäin, että Jorma Pihalla on oma näkemys siitä, onko Poliklinikka Toivolassa vastaanottoa pitävä (pitänyt?) kyseinen väärin toiminut psykoterapeutti ja psykiatri missään yhteydessä Poliklinikka Toivolaan, ja siten sen johtoon ylilääkäri Tiina Koivikkoon ja poliklinikan omistajasäätiön hallitukseen ja toimitusjohtajaan.

        Kuitenkin fakta on, että Aviin on annettu tieto, että tämän kyseisen väärin toimineen ammattihenkilön potilasasiakirjarekisteri on yhteydessä Poliklinikka Toivolaan.

        Kuultuihin tiedonmurusiin liittyy myös ihmettely, miksi Lääkäriliiton juristi ei ole kantanut minkäänlaista huolta potilasturvallisuudesta ja potilaiden oikeusturvasta, kun on neuvonut ylilääkäri Tiina Koivikkoa niin sanotusti pesemään kätensä kaikesta omavalvontavastuusta (samalla lääkärin ammatillisista ja eettisistä velvollisuuksista) Poliklinikka Toivolassa vastaanottavan terveydenhuollon ammattihenkilön tapauksessa.

        Hhhmmm. Millaisia sopimuskiemuroita psykoterapiatoimintaan voi ja saakaan kuulua, ja ketkä kaikki ovat nyt ihan pihalla?!

        Jos joku löytää tuohon Aaltosen, Lahden ja Pihan kirjoitukseen jonkun viranomaisen laatiman vastineen, niin linkkitieto tänne ja hankalassa tilanteessa olevat potilaat kiittää, sillä nyt ovat tiedonmurusetkin kullan arvoisia, jotta varmasti tiedetään mihin voi luottaa ja mihin ei.

        Psykoterapia-alan vakavan ongelman pointti on tässä, että potilaat joutuvat kysymään: Mistä kaikista ammattilaisten ja viranomaisten välisistä hankinta- ja muista sopimuksista psykoterapiapotilaiden on hankittava ennakkotietoa varmistaaksen, etteivät itse joudu valvontavastuuseen, kun ilmenee, että heitä on psykoterapiakuntoutuksessa tai -hoidossa pahoinpidelty?

        Tajuaako kukaan tätä tilannetta. Ja tämä ei ollut kysymys, koska vastaus on jo saatu. Se on tyhjä tuijotus.


    • Anonyymi

      Eduskunnassa istuvat poliitikot ei vaan tajuu. Ne vaan kelaa kela-korvauksista ja osa niistä puhuu läpiä päähänsä.

      Kukaan niistä ei uskalla kertoa ääneen että tietävät terveysfirmojen ja ammatinharjoittajalääkäreiden lypsäneen haitallisella hoidolla potilaita ja heidän perheenjäseniä viimeiseen asti. Ja kun näiltä on rahat loppuneet, niin lypsyhommat haitallisella hoidolla on jatkuneet yhteiskunnan kautta milloin minkäkinlaisten tukien avulla ja sellaisten potilaiden kohdalla jotka vielä ovat hengissä lypsylääkäreiden vastaanotolla. Tätä on tapahtunut Kela-tuetulla psykoterapia-alalla ja kuulemma eduskunassakin asiasta kuultu. Lypsylääkärialoja lienee muitakin.

      Seuraavan kerran eduskunnan kyselytunnilla kannattaa puhua yksityisen terveydenhuollon valvonnan ongelmista. Kelakorvaushöpinät on lillukanvarsipuhetta. Väärin hoidetut mutta hyvin lypsetyt potilaat ovat loppujen lopuksi yhteiskunnalle kallis hoitokulu, inhimilliset kärsimykset ovat mittaamattomat.

      Eduskunnassa olisi jo aika puhua ääneen ilmitulleista psykoterapia-alalla olevista potilaiden elämää vaarantavista ongelmista sekä omavalvonnan ja viranomaisvalvonnan vakavista puutteista. Siinä keskustelussa paljastuvat myös psykiatrien kela-korvauskeplottelut.

      Varmasti ongelmiin löytyy myös toimivia ratkaisuja - kunhan puhutaan avoimesti ongelmien syistä ja seurauksista.

      • Anonyymi

        Yleisellä tasolla julkisesti tiedossa olevaa:
        -> Psykiatrit ovat lääkäreitä, ja ammatinharjoittajina lääkärit vastaavat omavalvonnastaan itse, eli valvovat itse itseään silloin kun heidän vastaanottopaikkansa ei ole terveysfirmassa.
        -> Lääkärit ns. omavalvovat itse itseään myös silloin, kun he ammatinharjoittajina tekevät vastaanottohuonettaan koskevan _vuokrasopimuksen_ sellaisen yksityissektorin psykiatrian poliklinikan omistajan kanssa, joka harjoittaa yleishyödyllisenä säätiönä myös omistamiensa tilojen vuokraustoimintaa, eikä halua vastata juridisesti kaikkien poliklinikalla työskentelevien psykiatrien ja psykoterapeuttien omavalvonnasta.
        -> Lääkäriliitto ja Psykiatriayhdistys eivät ole tiedottaneet kuulleensa tai havainneensa edellä mainituissa ammatinharjoittajalääkärien omavalvonta-malleissa ja säätiöiden omistamien terveysfirmojen sopimuskäytännöissä ongelmia, kuten että itse itseään valvovien psykiatrien tekemissä diagnooseissa, kirjoittamissa lääkemääräyksissä ja lausunnoissa sekä antamissaan psykoterapiahoidoissa olisi potilaiden terveyttä ja elämää vaarantavia piirteitä, tai jopa rikoksen tunnusmerkkejä.

        Niinpä. Sitä ei ole mistä ei puhuta - vaikka siltä näyttäisi. Jotain varmaan tarttis tehrä, mutta kun kellot ei soi Lääkäriliiton eettisten sääntöjen kirjoittajallakaan, niin kuinkas sitten eduskunnassa istuvien poliitikkojenkaan päässä. Ei kun hei... poliitikkojen päässä... psykiatrien päässä... pilleriteollisuuden päässä... lääkäriliiton päässä... eettisten sääntöjen kirjoittajan päässä... poliitikkojen päässä... piirit sulkeutuu...

        Yleisessä tiedossa on että eihän meillä mutta siellä muualla: Piiri pieni pyörii, kelmit siinä hyörii, säännöt sanoo so so so, suussa tulppa oi, oi, oi...

        Eiköhän tämä nyt tällä erää riitä - kivat monsterjuhlat kaikille :)


    • Anonyymi

      Miten yleistä on tämä, että psykoterapiapaikassa kuntoutuspsykoterapiaa saaneita potilaita mukamasautetaan palturipuheilla?!

      Esim: Haitallista kuntoutuspsykoterapiaa saaneille potilaille haittaterapiaa antanut psykiatri selittelee, että potilaallapa onkin nyt niin pahoja traumoja että hän on ehtinyt sairastua niistä niin vakavasti, että nyt hän tarvitsee kolmen vuoden kuntoutuspsykoterapian päälle vielä useamman vuoden kestävää psykoterapiahoitoa sekä loppuelämän ajan psyykelääkityksiä, joita onneksi ei tarvitse nostaa tappiinsa, kunhan lääkityksestä jatkossakin vastaa psykiatri, joka saa jatkaa riittämätöntä kuntouspsykoterapiaa sairaudenhoitona annettavalla psykoterapialla.

      Ja miten yleistä on, että psykoterapiapotilaiden vastuulla on tällaisten psykiatrien valvonta? Psykiatrien, jotka jakelevat pöytälaatikostaan psykoterapiapotilailleen pilleriliuskoja, joilla potilas voi aloittaa ilmaiseksi kalliin lääkityksen, joka psykiatri-psykoterapeutin selityksen mukaan on tarpeellinen terapiaistunnoissa havaitsemiensa oireiden hoitoon.

      Ei hyvää päivää. Miksi ihmeessä Valvira, Avi, Kela, THL ja kuntien ja sairaanhoitopiirien valvontavastuulliset sallivat sen, että psykoterapiapaikoissa ei ole minkäänlaista omavalvontaa? Miksi niihin ei kohdisteta minkäänlaista viranomaisvalvontaa? Nykytietojen valossa jo vähäkin auttaisi. Kuten se, että Valvira kieltäisi määräyksellä psykiatreja tekemästä psykoterapiapotilailleen valediagnooseja ja jakelemasta mukamas hoidoksi ilmaisia lääkeliuskoja pöytäläätikostaan psykoterapiapotilailleen. Ihmeellisen järjetöntä "valvontatoimintaa" Valviralta, jonka vastuulla on tällaisista määräyksistä päättäminen!

      Ja hyvänen aika sentään, Suomen oikeusvaltio. Miksi Suomessa sallitaan sellainen, että psykoterapiapotilaille ja heidän perheilleen ei kerrota haitallisesta kuntoutuksesta tai hoidosta silloin kun ilmenee, että terapiapotilas on saanut haitallista kuntoutuspsykoterapiaa tai psykoterapiahoitoa, ja näissä tilanteissa usein myös vääriä diagnooseja ja niihin turhaa haitallista lääkitystä?

      Huh. Mutta mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Kun Valviralle mitä ilmeisemmin on yks hailee se, mitä psykoterapiapaikoissa potilaille tapahtuu jos potilaat vaan pysyvät hengissä tai edes jotenkin elossa, niin selvähän se, että tapahtuneet pahuudet ovat silloin yks hailee myös omavalvonnastaan vastaaville psykoterapiaa tarjoaville toimipaikoille ja tämän alan terveydenhuollon ammattihenkilöille. Sekä Aville, sairaanhoitopiireille, kunnille. Ja niille alan kollegoille jotka ovat selkärankansa puolesta yhtä kelvottomia kuin väärintekijäkollegansa. Onneksi kaikki eivät ole.

    • Anonyymi

      "...Miksi Suomessa sallitaan sellainen, että psykoterapiapotilaille ja heidän perheilleen ei kerrota haitallisesta kuntoutuksesta tai hoidosta silloin kun ilmenee, että terapiapotilas on saanut haitallista kuntoutuspsykoterapiaa tai psykoterapiahoitoa, ja näissä tilanteissa usein myös vääriä diagnooseja ja niihin turhaa haitallista lääkitystä?"


      Psykoterapiassa hoitovirheitä tehneet ja valvontaketjun vastuutahot ovat tähän asti hoitaneet ongelmiaan niin, että psykoterapiayksiköissä ja julkisen sektorin psykiatriassa on yhteistuumin pimitetty havaitut psykoterapian aiheuttamat haitat potilailta ja heidän perheiltään. Sitten on yhteistuumin jatkettu terapiabisnestä ohjaamalla nämä potilaat yhteiskunnan maksaman Kelan lääkinnällisen kuntoutuksen piiriin.

      Korruptiokimppalaisten huijauksen huomanneet, hoidossa rikotut potilaat puolestaan saavat kuulla ja lukea terveydenhuollon ammattilaisten ja asiantuntijoiden kommentteja siitä, miten vaikeaa terveydenhuollossa työskentely on, kun kaikki potilaat eivät ole hoitomyönteisiä eivätkä luota potilas- ja asiakasturvallisuuden valvontaan. Korruptiokimppalaiset osaavat olla puhumatta asioista asioiden oikeilla nimillä.

    • Anonyymi

      Tästä nousee mieleen monta juttua alan ongelmista. Nyt kannattaa myös kiinnittää huomiota mielenterveysongelmista kärsivien ihmisten auttamiseksi aikoinaan perustetun Masto-hankkeen puuhanaisen, nyt ex-ministeri ja -kelalainen, loukkaavaan tapaan kommentoida julkisesti pääministerin olemusta ja henkilökohtaista elämää. Keskustelu löytyy twitteristä, Masto-hankkeessa ihmisten leimaamista vastustaneen puuhanaisen nimi on Liisa Hyssälä. Mistähän nyt tuulee, kun aiemmin hyvää asiaa ajanut Hyssälä toimiikin ykskaks samalla tavalla kuin ihmisten stigmaajat, vrt. myös Kelan entinen asiantuntijalääkäri. Ettei olisi Hyssälän aikana Masto-hankkeeseen ostettu palveluja sellaisilta terveydenhuollon ammattilaisilta, joiden ammatillista ja eettistä kelpoisuutta ei tarkistettu ja laatua vaadittu. En sano että näin olisi mutta epäilen, jos niin saa tehdä. Ja voihan Hyssälä epäilyihin töksäyttää vaan että so what, jos joku vanhoja kaivelee. Eihän siinäkään mitään väärää ole ollut psykoterapiayksikön johdon mielestä, että (Masto-hankkeeseen osallistunut) psykiatri tiuskii eri mieltä olevalle psykoterapiapotilaalleen että tuleeko nyt piiskaa ja että tuleeko nyt turpaan ja vastaa kysymyksiin samaa toistaen ja vihamielisesti tuijottaen. Psykiatrien psykoterapia-alalla kaikki ansaintamenetelmät ovat sallittuja? Valta ja raha sanelee. Psykiatrien ei tarvitse kunnioittaa kollegoita Lääkäriliitossa, mutta kollegojen pitää kunnioittaa psykiatreja Lääkäriliitossa. Tajusitteko

    • Anonyymi

      Turun Kelassa on omatoimisesti asiakaskäynnin yhteydessä toimittu siten, että siitä on ollut heti pääteltävissä, että Turussa toimivan psykoterapeutti-psykiatrin toimintaan ja hänen laatimiinsa lääkärinlausuntoihin ei ole luottamista. Eikä näin ollen psykoterapiapotilaankaan tarvitse enää kantaa henkistä taakkaa psykoterapeutti-psykiatrin jostain syystä tekemistä vääristä ja epäasiallisista potilasasiakirjamerkinnöistä ja diagnooseista, jotka eivät vastaa todellista tilannetta. Kyseisen psykoterapeutti-psykiatrin potilaiden kannattaa ottaa yhteyttä Kelaan oman asiansa kanssa. Tarkempia nimitietoja en voi potilaille tähän antaa, mutta kaikki joiden hälytyskellot nyt kilahtaa, niin luottakaa itseenne ja tarkistakaa tilanteenne Kelasta. Turun terveyskeskuksessa tilanne on tiedossa ja ne potilaat, joiden asia on prosessissa, saavat matalalla kynnyksellä ajan terveyskeskukseen. Jokainen sitten tekee sen valinnan voiko ja uskaltaako luottaa sote-palveluihin ja sen koko valvontaketjuun niin kauan kun prosessi on kesken. Nyt tiedossani olevan tilanteen aikana, sen kerran kun en ole meinannut jaksaa tätä tilannetta, niin olen ottanut yhteyttä omaan terveyskeskukseeni ja olen kohdannut siellä luottamuksen arvoisia hoitajia ja lääkäreitä. Vielä tämä: Tilanne olikin pahempi kuin mitä ensin ymmärsin, ja pahalta tuntuu siksikin, että tämä tilanne koskettaa monia monia muitakin haavoittuvassa asemassa olevia, ja hyvin laajasti sote-palvelujen valvontapuutteiden vuoksi. Haluan sanoa vielä tämän tätä kautta: Älkää jääkö yksin, omaisetkaan. Olkoon voima kanssanne.

    • Anonyymi

      Psykiatri Seppo Mäkinen joutui Kuluttajariitalautakunnan ratkaisun pohjalta palauttamaan 500,- euroa 562,- euron laskusta joka koski sairauskertomusasiapapereiden tilaamista. Rikkoi myös salassapitovelvollisuutensa ilman lupaa. Epäeettinen psykiatri, en suosittele.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3710
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1944
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      82
      1243
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1057
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      998
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe