Hei.
Olen rauhallinen ja kiltti aviomies. Minulla on rakas vaimo, jonka kanssa keskustelemme rehellisesti ja avoimesti. Tällä hetkellä ajattelemme yhdessä, että voisin käydä jonkun toisen naisen kainalossa. Minulla ei ole mitään seksuaalista kokemusta muista naisista, joten kanssani pitää olla kärsivällinen ja keskustelutaitonen. Olen rationaalinen ihminen ja jos päätän levittää kokemuspohjaani, se ei tapahdu hetken mielijohteesta.
Hurmaat minut siis kirjoittamalla, et kuvalla. En kuitenkaan etsi sinusta pysyvämpää ystävää. Harrastuksillamme ei ole mitään merkitystä, emme tule koskaan harrastamaan yhdessä yhtään mitään.
Sen sijaan jaamme pienen hetken, ehkä yhden illan elämästämme ja heitämme sen taivaalle tuikkimaan loppuiäksemme.
Minun kanssa pärjää, kun osaa ilmaista itseään kirjoittamalla, eivätkä kiroilu ja rivoudet täytä kieltä. Kun on ystävällinen ja tervemielinen. Kun ei tavoittele erikoisia asioita, kuten alistamista, satuttamista tms. Ja kun pystyy tapaamaan uusia ihmisiä selvin päin.
Jos ajattelet samoin, ota yhteyttä. Jos olet varattu, kysy lupa mieheltäsi; viimeinen asia, mitä tahdon, on vihainen mies repimässä minua jalasta takaisin sisälle, kun pyrin ikkunasta pakoon.
Avointa, turvallista, iloista, valoisaa, mukavaa ja rauhallista iltaa odottaen.
Kik: jko401
@: [email protected]

Vastaukset 12
Vanhimmat
Menkää hoitoon sekopäät. Ehkä se aids sitten viimeistään säväyttää.
Kuinka itse olet aikanasi tavoittanut ensimmäisen oman sängyn ulkopuolisen kumppanin?
En usko että on vielä edes
Hei, kiva jos kuva ei ole tärkein asia. Ikäsi kiinnostaa... Terveisin 50-vuotias nainen
Kiitos kysymästä.
Olen 40-vuotias.
Mistä päin suomea
Pirkanmaalta. Entäpä itse? Onko sinulla Kik-sovellus? Minun Kik-tunnus on jko401
50 v nainen kuittaa. Liikaa ikäeroa ja kaukana. Joku muu ehtikin kysyä sijaintiasi. Hyvää joulunodotusta.
Mitä sinulla on tarjottavana?!
Jaa-a.. Mitähän tuohon sanoisi. Tuskin mitään kovin ihmeellistä. En halua luvata mitään kovin erikoista. En ole mikään erikoismies. Turvallisuutta ja hellyyttä. Semmosesta osaan puhua.
Oletko ehkä liitossa, jossa läheisyys ei toteudu? Oletteko keskustelleet miehesi kanssa tilanteesta? Kannusta, keskustelu lisää luottamusta.
Treffipalsta on toisaalla