Kokemusta vaille valmis

Hei.

Olen rauhallinen ja kiltti aviomies. Minulla on rakas vaimo, jonka kanssa keskustelemme rehellisesti ja avoimesti. Tällä hetkellä ajattelemme yhdessä, että voisin käydä jonkun toisen naisen kainalossa. Minulla ei ole mitään seksuaalista kokemusta muista naisista, joten kanssani pitää olla kärsivällinen ja keskustelutaitonen. Olen rationaalinen ihminen ja jos päätän levittää kokemuspohjaani, se ei tapahdu hetken mielijohteesta.

Hurmaat minut siis kirjoittamalla, et kuvalla. En kuitenkaan etsi sinusta pysyvämpää ystävää. Harrastuksillamme ei ole mitään merkitystä, emme tule koskaan harrastamaan yhdessä yhtään mitään.

Sen sijaan jaamme pienen hetken, ehkä yhden illan elämästämme ja heitämme sen taivaalle tuikkimaan loppuiäksemme.

Minun kanssa pärjää, kun osaa ilmaista itseään kirjoittamalla, eivätkä kiroilu ja rivoudet täytä kieltä. Kun on ystävällinen ja tervemielinen. Kun ei tavoittele erikoisia asioita, kuten alistamista, satuttamista tms. Ja kun pystyy tapaamaan uusia ihmisiä selvin päin.

Jos ajattelet samoin, ota yhteyttä. Jos olet varattu, kysy lupa mieheltäsi; viimeinen asia, mitä tahdon, on vihainen mies repimässä minua jalasta takaisin sisälle, kun pyrin ikkunasta pakoon.

Avointa, turvallista, iloista, valoisaa, mukavaa ja rauhallista iltaa odottaen.

Kik: jko401
@: [email protected]

12

2145

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Menkää hoitoon sekopäät. Ehkä se aids sitten viimeistään säväyttää.

    • Kuinka itse olet aikanasi tavoittanut ensimmäisen oman sängyn ulkopuolisen kumppanin?

    • Anonyymi

      En usko että on vielä edes

    • Anonyymi

      Hei, kiva jos kuva ei ole tärkein asia. Ikäsi kiinnostaa... Terveisin 50-vuotias nainen

      • Kiitos kysymästä.
        Olen 40-vuotias.


      • Anonyymi
        Soidaanko kirjoitti:

        Kiitos kysymästä.
        Olen 40-vuotias.

        Mistä päin suomea


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mistä päin suomea

        Pirkanmaalta. Entäpä itse? Onko sinulla Kik-sovellus? Minun Kik-tunnus on jko401


    • Anonyymi

      50 v nainen kuittaa. Liikaa ikäeroa ja kaukana. Joku muu ehtikin kysyä sijaintiasi. Hyvää joulunodotusta.

    • Anonyymi

      Mitä sinulla on tarjottavana?!

      • Jaa-a.. Mitähän tuohon sanoisi. Tuskin mitään kovin ihmeellistä. En halua luvata mitään kovin erikoista. En ole mikään erikoismies. Turvallisuutta ja hellyyttä. Semmosesta osaan puhua.


    • Oletko ehkä liitossa, jossa läheisyys ei toteudu? Oletteko keskustelleet miehesi kanssa tilanteesta? Kannusta, keskustelu lisää luottamusta.

    • Anonyymi

      Treffipalsta on toisaalla

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      68
      1105
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1064
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      923
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      65
      875
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      850
    6. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      134
      817
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      57
      766
    8. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      20
      760
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      741
    10. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      676
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      661
    12. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      623
    13. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      617
    14. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      612
    15. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      610
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      129
      609
    17. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      82
      596
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      594
    19. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      590
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      569
    Aihe