Oletteko joutuneet parisuhteessa tämmösen käytöksen alaiseksi. Yritätte puhua niin toinen vaikenee täysin. Jättää kokonaan huomiotta. Asia voi koskea omia tunteita eikä edes oli kyse mistään riidasta. Olo kokoajan ahdistunut sekä pelokas niinkuin minulla ei olisi mitään merkitystä. En ymmärrä miksi toinen käyttäytyy niin julmasti. En tiedä mitä teen väärin.
Hiljainen kohtelu homiotta jättäminen
Anonyymi
362092
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Rakkauden vastakohta ei ole viha vaan välinpitämättömyys. Minulle kävi myös näin.
Monia kertoja kysynyt etkö sinä rakastat minua. Vakuuttaa että rakastaa. Hermostunut ja sanonutkin että kuinka voit kohdella minua näin. Että etkö nää miten hankala olo minulle tulee . Mutta ei ymmärrä. Kysynyt haluaako erota tai haluaako minusta eroon tai minulle pahaa. Ja vastaus aina ei. Mutta siltikin sama käytös malli toistuu kun yritän puhua asioista jotka ahdistaa vaikka tietää että ajaa minut täysin loppuun. Jotenkin lakannut uskomasta että rakastaako edes vaikka niin väittää.
Rakkauden vastakohta ei ole viha vaan välinpitämättömyys. Sama on ghostatessa, silloin tietää ettei rakkautta koskaan ollutkaan oikeasti.
En tiedä enää mikä on mitä välittäjä vai ei. On muuten kyllä hyvinkin rakastava jotenkin niin monia kertoja sama tapahtunut että hiljaisuudessa mitätöidään kaikki tunteeni että en enää edes halua puhua. Mieluummin olen sitten hiljaa. Väittää kyllä että välittää ja yrittää. En tiedä. Ehkä vain olen liian herkkä.
*välittääkö vai ei. Piti kirjoittaa
"kun yritän puhua asioista jotka ahdistaa vaikka tietää että ajaa minut täysin loppuun. "
Syytät siis häntä, jos hän ei osaa/halua kuunnella sinua ahdistavia asioita? Minusta ne ahdistavat asiat ajavat sinut loppuun, eikä hän.
Jos haluat jatkaa hänen kanssaan, niin sinun on löydettävä uusi ihminen, jolle voit purkaa ahdistuksesi. Miten olisi äitisi, isäsi, sisaruksesi tai ystäväsi?
Ei minun on tyydyttävä tähän. Minua jäytää puhumattomuus. Kyllä minä voin puhua muille omia asioitani tietenkin se ei muuta tosiasiassa mitään meidän välillämme. Mutta en voi puhua asioista jotka ovat meidän välisiä esim. muiden kanssa. En voi sanoa ystäville että minut jätetään yksin itkemään tai mitään sellaista . Ei se mitään muuta.
Henkistä väkivaltaa.
Kyllä.
Olen minä joskus sanonut että siltä minusta tuntuu että tämä on henkistä väkivaltaa. Vetoaa siihen että pelkää miten reagoin niin ei sano mitään. Vaikka sanonut että enemmän satuttaa kun ei voi puhua . Ja sekin että monesti jää vaille lohdutusta satuttaa. Joskus kyllä lohduttaa.Kaikki nämä kyllä tietää.
Onko käet olleet aina nyrkisä?
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008360536.html
Sano suoraan ettei hänen käytöksensä vaikuta hyvältä ja lähde hel*ettiin sieltä, kuka jaksaa vuosikausia mykän kanssa.
Ikävää, jos et ole keksinyt keinoa, millä saisit hänet puhumaan. Minusta ei välttämättä kuulosta siltä, että hän ei välittäisi, vaan että hän ei tiedä, mitä hänen pitäisi sanoa. Ainakin itselläni, välillä tekisi kovasti mieli auttaa, mutta ei keksi mitään järkevää sanottavaa. Jotenkin voisit ehkä koittaa avata keskusteluyhteyttä jollakin neutraalimmalla tavalla. Ehkä tunteista puhuminen saa hänet lukkoon, pelkäämään että saa olosi vielä huonommaksi tms
En enää oikein jaksa yrittää. Jos ei halua että saada toisen oloa huonommaksi ei jätä itkemään yksinään. Sen myötä syntynyt niin monta "hylkäämis" kokemusta . Että yritän välttää viimeiseen asti. Kyllä muuten on ihan hellä kumppani. Eikä kyse ole siitä etteikö tietäisi kuinka asian koen ja paljonko se satuttaa. En voi toisen käytöstä muuttaa jos ei itse näe siinä mitään vikaa. Muutenkin tuntuu että vika on minussa eli parempi kun edes yritä.
Luulin jo kommentoineeni, mutta ilmeisesti ei tullutkaan perille. Ahaa niin että ei reagoi edes itkuusi. Ymmärrän kyllä, että sellaisesta tulee todella turvaton ja merkityksetön olo. Itse en tuollaista käytöstä hyväksyisi, vaan jos ei puhuminen auta, niin eroaisin. Ei tuollaista tarvitse sietää, ei ole tosiaankaan liikaa vaadittu, että kumppanilta odottaa empatiaa ja keskustelukykyä. Mielestäni ne ovat ihan ehdottomia kumppanin ominaisuuksia.
Oletko ajatellut kuinka hankala olo puolisollesi tulee?
Olen. Muuta tehnytkään koko suhteen aikana kuin sopeutunut ja hyväksynyt. Siksipä en enää edes kerro kun voin huonosti itken yksinäni jossain piilossa. En minä vaivaa enää ketään murheillani .
Mistä tulee hankala olo? Tunteista puhumisesta? Miten voi olla parisuhteessa, jos ei voi puhua ja käsitellä sen aikana ilmeneviä tunteita?
On kokemusta juuri tuollaisesta käyttäytymisestä. Kun lapsi sai asrperger diagnoosin selvisi, että myös lapsen isällä on tämä sama neurologinen erityispiirre ja kaikki hiljaisuus ja halaamattomuus ja keskustelemattomuus johtuu tuosta. Sellainen ihminen on läsnä tilassa, mutta ei ole lähellä henkisesti eikä fyysisesti.
Eikö tälläinen käytös sitten näy jo heti tapailun tai seurustelun alussa?
"En tiedä mitä teen väärin."
Et mitään, vahinko on jo tapahtunut kun menit yhteen keskenkasvuisen poikasen kanssa joka ei osaa edes kohteliaisuudesta esittää sympaattista. Ihmiset harvemmin muuttavat käytöstään jos tilanne on heille täysin ok. Käy pyöräyttämässä evääsi jonkun (muun) miehen edessä niin muistat miten sinua pitää kohdella. Kyllä se kotipoika jossain vaiheessa tajuaa kun huomaa sun hymyilevän.
No onko se sitten muuttunut jotenkin viime aikoina. Jos se on alusta alkaen ollut tuollainen, tiesit kai nyt sentään mihin kelkkaan lähdit. Ihmistä ei voi muuttaa, kaikista ei ole puhumaan tunteistaan. Toiset näyttävät tunteensa mielummin teoin. Mahdottomia vaaditaan ihmisiltä, ennenkään tunteista puhuttu ja kaikki oli hyvin. On tunneälyä ymmärtää toisen välittävän ilman sanojakin. Hanki joku harrastus että rauhoitut vähän. Kodin pitäisi olla rauhan tyyssija, eikä mikään jatkuva tunnekohtausten näyttämö. Tuo mies voi olla tuosta käytöksestäsi tosi stressaantunut.
Kyllä se aina on ollut enemmän ja vähemmän tälläistä. Näyttää tunteensa kyllä. Ja on aika perus mies siinä mielessä että tekemällä näyttää sitä välittämistä.Ei meillä mitään tunne kohtauksia ole. Itse joutunut käymään läpi todella traumaattisia kokemuksia ja ollut siksikin aivan loppussa. Välillä olo että jään asioiden kanssa niin yksin että sama olisi olla yksin. Välttänyt viimeiseen asti puhumasta niistä koska tiennyt että oloni vain pahenee entisestään. Vika on minussa olen kasvanut kodissa jossa ei koskaan riidelty. En osaa näyttää suuttumusta kunnolla. Ja ensimmäinen suhteeni oli niin lyhyt että heti kun ensimmäisen kerran kunnolla suutuin. Minut jätettiin pian sen jälkeen. Olin vaikea ihminen. Tässä suhteessa hyväksyt että toinen on mitä on. Ja oikeus ollakin en minä sitä sano. Vältän viimeiseen asti riitelyä enkä uskalla hermostua jos korotan vaikka ääntäni niin saan kuulla että en osaa olla kunnolla. Nuorempana hai henkistä tukea ystävistäni ja perheestäni. Nyt ymmärrän että kun vaikka läheisiä kuolee minä olen aika yksin ei ole sitten ketään kelle puhua. Enkä nykyään puhu kellekään oikein omista asioista. Minulle kyllä kerrotaan omia huolia mutta jotenkin oppinut että eivät minun ongelmani kiinnosta muita.
No,kun osui kuin nappi silmään . Katokkun veri on sekä vihreää että sinistä . Näin haki sitten puhdistusta. Jotta toinen ei ollut varma ollenkaan haluaako hän edes minua.
Enkä minäkään kivuissani pystynyt aina moneenlaiseen.
Sitä on vaikea selittee,jos Kipu vaientoo mielen.
Eikä se mäne koskoon ohi.
Kipu mikä yläkropassa on
En saa edes ääntä tulemaan silloin.
En tiennyt aiemmin , mikä minua vaivasi. Nyt tiedän tämän sairauden. Nimenkin.
Annappa esimerkkeijä asioista, mitkä ahdistavat ja haluaisit hänelle puhua, mutta hän ignooraa ne.
En halua. Liittyvät enemmän minun tunteisiin ja jaksamiseen. Liian tunnistettavissa olevaa. Koko asia ahdistaa sen verran paljon minua. Tuntuu niin vaikealta edes tänne kirjoittaa tästä.Halusin lähinnä tietää että onko muilla samanlaisia kokemuksia.
No näin vähän ajattelinkin.
Vaikea sanoa, että onko kumppanisi tämän tarinan roisto, koska ei vain ole tarpeeksi tietoa, mikä sinua ahdistaa ja milloin sinua ahdistaa jne.
Sinua kuitenkin tuntuu ahdistavan paljon. Ensin sinulla on varsinainen ahdistus ja sitten vielä ahdistaa kumppanin reagoimattomuus
Onko kumppanin tarkoitus olla psykologi ja kaatopaikka?
Muistan, kun minun oli vaikea reagoida (ex)kumppanin vuodatuksiin äitisuhteestaan tai yleensäkin suhteistaan muihin ihmisiin siksi, koska mielestäni exäni käyttäytyi kusipäisesti muita kohtaan.
Toisaalta voin myös sanoa, että monet ihmiset (erityisesti miehet) ovat muutenkin tosi huonoja vatvomaan tällaisia asioita ja sitten kun niitä tulee päivästä toiseen, niin sitä vaan sulkee itsensä kuin simpukan.
Ei kait tässä mitään roistoa etsitä? Ihme ajattelua. Kysymys kuitenkin vuosia jatkuneesta käytöksestä. Monessa eri tilanteessa. Myöskin koskien hänen omia tunteitaan ja asioita. Joka ajanut siihen että lopulta minä itsekin alkanut sulkeutua. Nyt yrittänyt saada puhumisen onnistumaan koska en vaan enää jaksanut. Olo ollut niin rikkinäinen. Yritän kyllä ymmärtää . En minä kumppaninsta psykologia kaipaa jonka pitää antaa vastaukset ja parantaa kaiken vaan ihmistä vierelle joka tukee ja kuuntelee sekä kannustaa. Sitä että joku auttaa synkimpänä hetkenä näkemään myös sen valon eikä vedä syvemmälle suohon sillä ettei mitenkään reagoi.
Ei tämän aloittajan kumppanilleen vuodatus nyt ainakaan minusta kuulosta mitenkään liialliselta. Toiset vaan voivat kestää sitä enemmän ja toiset vähemmän. Tässä on minusta vain kyse toisilleen epäsopivista ihmisistä.
Mielestäni on ihan ok odottaa kumppanilta tukea ikävissä asioissa. Ei kaikkeen aina tarvitse psykologia, vaan riittää että voi läheisten kanssa puhua ja heiltä saada tukea. Jotenkin tuntuu olevan yleinen ajatus täällä, että kumppanille avautuminen olisi jotenkin hirveän väärin ja että sitä pitäisi välttää kaikin keinoin. Että on paljon pahempi, että joku suorastaan pakotetaan kohtaamaan kumppaninsa negatiivisia tunteita, kuin että toinen ei saa minkäänlaista tukea niiden kanssa selviämiseen. Kaikesta pitäisi selvitä ihan yksin. Eikö parisuhteeseen tai muihinkin ihmissuhteisiin mielestänne kuulu toisten tukeminen ja auttaminen? Innokkaana olette vain etsimässä merkkejä liiallisesta tunteilusta. Ehkä se kertoo vain siitä, että teitä ei paljoa toisten ymmärtäminen ja tukeminen kiinnosta.
Oma kumppanini kyllä reagoi, sekä puheella että teoilla, jos minulla on ikävä olla. Minäkin haluan tukea häntä niin hyvin kuin pystyn. Ehkä sellainen sitten on harvinaisempaa, mutta ei ainakaan mahdotonta. Mielestäni jos toisesta välittää, niin ei silloin olla ensimmäisenä miettimässä, millon toisen paha olo menee yli.
Luulen, että on erityisesti suomalaisten miesten ominaisuus. Sellainenhan se stereotyyppi on. Omassa miehessäni on myös ulkomaalaista verta ja hän osaa reagoida negatiivisiinkin tunteisiini niin, että ne katoavat pian kuin tuhka tuleen. Itsellenikään hänen tukemisensa ei ole mikään vastenmielinen taakka, vaan rakastan auttaa kultaani. Yhdessä pidämme toisistamme huolta, jotta molemmilla on mukava olla.
Niinhän se on. Minulle sanoi setäni eronsa jälkeen että puhukaa ja puhukaa. Sisareni sanoi eronsa jälkeen puhukaa . Yleisin eron syy on varmaan myös puhumattomuus varmin keino pilata suhde.
Samoin kertoi äitini syyksi eroon isästä, puhumattomuus. -sivusta
Asia ei ole niin ettenkö kestäisi. Olen käynyt sellaisia asioita läpi joita monet eivät joudu kokemaan koko elämänsä aikana. Kestän kyllä ja olen loppujen lopuksi vahva ihminen. Kuitenkin koen että kun on parisuhde niin on luonnollista että edes joskus haluasi jakaa niitä asioita eikä murehtia yksin.
Helpompi siirtää kellojaan. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008363730.html
En tiedä tarkalleen puhunko samasta asiasta, mutta tunnistan tällaisena omalla kohdallani:
Sitä on erittäin vaikea sanoittaa mitä se on ja miten se näkyy. Kuitenkin vaikeissa asioissa näkyy välinpitämättömyytenä. Asiat, jotka koskee, tekee kipeää, niihin suhtutuu vetäytyen tai tunnekylmästi. Suhteessa tulevista ongelmista vetäytyy ikään kuin asia ei koske häntä lainkaan.
Ei käsittele riitoja eikä ota vastuuta omasta osuudesta riitaan. Tai puhuu järjen kanssa, tunteettomasti. Voi riidan päälle nukahtaa helposti, itse valvon ja vaikea nukahtaa.
Sellainen loppumaton asioiden valvominen on todella uuvuttavaa. Sitä kun ei tiedä, että kauanko se tällä kertaa jatkuu. Ja kohta se alkaa taas, vaikka just lopetettiin.