Parisuhteessa eläjät, asutte sitten yhdessä tai erikseen, niin tuleeko teille erimielisyyksiä ruuan suhteen?
Kumpi teillä ruuat maksaa? Kumpi päättää mitä ostetaan? Meneekö ruokatottumukset yhteen? Jos siis teette kimpassa iltaruokaa, kelpaako molemmille sama sapuska vai onko aina vääntöä mitä valmistetaan? Entä syöttekö yhtä kevyesti/rasvaisesti? Tuleeko tästä kinaa?
Jos asutte erillänne ja toinen tulossa luoksesi, ostatko häntä varten erilaisia tuotteita kuin itsellesi ostaisit?
Kumpi teillä ruuat maksaa? Kumpi päättää mitä ostetaan? Meneekö ruokatottumukset yhteen? Jos siis teette kimpassa iltaruokaa, kelpaako molemmille sama sapuska vai onko aina vääntöä mitä valmistetaan? Entä syöttekö yhtä kevyesti/rasvaisesti? Tuleeko tästä kinaa?
Jos asutte erillänne ja toinen tulossa luoksesi, ostatko häntä varten erilaisia tuotteita kuin itsellesi ostaisit?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Me emme asusta yhdessä, ja näemme viikonloppuisin. Viikolla tykkään syödä mahdollisiman kevyesti, paljon kasviksia ja vähän punaista lihaa. Viikonloppuna sitten mässätään senkin edestä, ja sunnuntai-iltaisin iskee morkkis. Mutta poikaystävälle eivät mitkään sosekeitot tai kasvis-kalawokit kelpaa, vaan tuntuu että aina pitää olla pastaa, punaista lihaa jne. En sitten viitsi ostaa itselleni eri ruokia. Tämän lisäksi hän tykkää iltapalalla pasteijoista, täytetyistä patongeista, jäätelöstä jne. Vaikea pitää itse niistä näppejä erossa kun toinen siinä vieressä syö..
Tosiaan mielenkiintoista kuulla onko muilla tällaista, ja miten siitä "selviätte"! :)
Itse olen ollut liki kymmenen vuotta kasvissyöjä, avokkini taas siitä lähtien kun rupesimme olemaan yhdessä (syö tosin joskus kalaa jos sitä jossain on tarjolla). Eli jouhevasti hän sopeutui minun ruokavaliooni eikä pahemmin ruoasta tarvitse tapella. Muutenkin meillä on aikalailla sama maku ruokien suhteen. Ainoa mistä koitan haastaa riitaa on miehen soijakastikeriippuvuus, sitä on pakko laittaa joka ruokaan. Ärsyttävintä on kun kokkaan jotain huippuhyvää sapuskaa ja mies lorauttaa lautaselleen puoli pulloa soijakastiketta ennenkuin on edes maistanut ruokaa..
Niin ja ruokakauppalasku laitetaan suunnilleen puoliksi, minä maksan hiukka vähemmän kun syönkin pienempikokoisena vähemmän.
Meillä menee yleensä niin että yhdessä mietitään eri vaihtoehtoja, mitä ruokaa laitettais ja sit tehdään kompromissi niiden suhteen jos ei haluta samaa ruokaa.
Me asutaan erikseen ja ollaan enimmäkseen mun asunnolla ja aika paljon mä ruuat maksankin, johtuen siitä että haluan laittaa ruuat valmiiksi kun mies tulee töistä.
Itse haluaisin syödä paljon kevyemmin, mies taas rasvaista ruokaa, mutta jos laitan esim salaattia, paistetaan miehelle sit lisäksi vielä esim. joku pihvi.
Mieheni on monesti sitä sanonutkin että onneksi mä en ole kasvissyöjä että voidaan laittaa lihaisia ruokia.
Asumme yhdessä. Minä ostan ruoat viikolla ja mies viikonloppuisin. Minä päätän viikolla mitä ostetaan ja teen ruoan ja yhdessä viikonloppuisin. Alussa teimme kumpikin toisestaan erilaista ruokaa, mikä olikin kivaa, kun sai syödä jotain sellaista mitä ei itse tulisi tehtyä. Olemme tästä yrittäneet pitääkin kiinni, mutta jonkin verran ruoanlaitot ovat lähentyneet toisiaan. Viikolla pyrimme syömään kevyesti ja sitten taas viikonloppuna vähän herkutellen. Kummatkin pidämme ruoanlaitosta ja toistemme tekemästä ruoasta. Kinaa ei juuri tule paitsi silloin, kun olemme kumpikin innokkaana huseeraamassa keittiössä, ja kummallakin on oma vankka käsitys mitä ollaan tekemässä ;)
kinkkinen juttu.. mä olen ite tottunuts iihen et kun osotetaan ruoat niin niin iitä syödään yhdessä. meillä mie skuntoilee ja urheilee paljon ja katsoo ehkä enemmänkin mitä suuhunsa laittaa..
eli jos menen hänen luokseen saatan käydä kaupankautta ostamassa meille tai itselleni safkaa.. tai käyn ennen sitä syömässä.
hän yleensä tuo tullessaan rahkansa mitä vetelee.. tai sitten kaupassa käydessäni saatan soittaa tai kysyä jo etukäteen, että ostanko rahkaa tms...
joskus hän yllättää ja on tehnyt ruokaa kun menen hänen luokseen... mutta täytyy sanoa, että aiak omavaraisia ollaan. jos ei oltaisi minä maksaisin kaiken.. niin se on mennyt...
Meillä niin, että minä syön aina erillään ollessamme mahdollisimman kevyesti, paljon kasviksia ja vähän punaista lihaa. Yhdessä ollessa se maksaa, kumman luona ollaan. Mies tahtoo aina kaupasta vähän "parempia" ruokia(siis hintatasoltaan..) ja esipaistettuja yms. puolivalmiita. Minä olen tosi tarkka pienituloisena hinnoista ja tingin hyvästä rahan takia, mies sitten ottaa niitä. Joudun hänen takiaan maksamaan ruuista enemmän kuin itse raaskisin. En kuitenkaan viitsi nipottaa, pistää häntä maksamaan tai kieltäytyä ottamasta, mutta tiukkaa välillä tekee.
Aikaisemmin, kun emme asuneet yhdessä, kumpikin söi toisen luona sitä, mitä oli tarjolla. Joskus saatoin ostaa esim. metwuurstia, kun tiesin että mies pitää siitä ja on tulossa luokseni.
Nyt kun asumme yhdessä, syömme välillä samaa ruokaa, mutta pääsääntöisesti eri ruokia. Mies syö perunaa, pastaa ja lihaa, kanaa &kalaa. Niin ja leipää ja juustoa.
Minä sensijaan syön noiden lisäksi todella monipuolisesti erilaisia kasviksia ym. Syön TODELLA paljon kevyemmin kuin mieheni, hän ei edes koske kasvispöperöihini tai salaattiin tms. Lihon helposti, siksikin eri ruokavaliot.
Tästä ei tule kyllä mitään riitaa. Ei tule vääntöä siitä mitä tehdään, teemme omat ruokamme. Ja jos toisella on aikaa, niin tekee toiselle sen eri vaihtoehdon samalla. Välillä tehdään kompromisseja.
Mies maksaa tällä hetkellä lähes kaiken kotiin ostettavan ruoan, koska hän on töissä ja minä opiskelen, koulussa syön monipuolista ruokaa, minkä maksan itse. Välillä huolehdin hänen terveyttään, jos sama malli jatkuu kun hän vanhenee (verisuonitaudit ym..). Ylipainoa ei hänellä kyllä ole, vielä ainakaan.. Eikä hän kehota minua syömään ruokiaan, koska tietää, että lihon niin helposti.
Olemme seurustelleet jo 5 vuotta, josta ensimmäinen vuosi meni erissä asunnoissa, mutta käytettiin pääasiassa samaa jääkaappia. Yhteisessä asunnossa ollaan asuttu nyt kohta 4v.
Ihan alussa, kun suhde oli hyvin tuore, ostimme omat eväät tai jaoimme ruokakustannukset heti kaupassa tasan. Minä en ostanut miehen oluita tai shampoita, hän ei mun siidereitä tai siteitä. Maksoimme siis sen, minkä kulutimme.
Kun suhde vakiintui, siirryimme periaatteeseen "joka toinen kerta". Eli emme enää laskeneet tai jakaneet laskuja ihan pennilleen tasan, vaan maksoimme joka toinen ruokaostoskerta. Yhteenmuuton jälkeen olemme siirtyneet siihen, että se, jolla on enemmän rahaa/tienaa enemmän maksaa suuremman osan. Esim. viime kesänä minä olin töissä ja mieheni opiskeli, jolloin minä maksoin suurimman osan ruoista.
Käymme kaupassa lähes poikkeuksetta yhdessä (maanantaisin tai tiistaisin tehdään isompi viikonloppuostos), pienempiä täydennysostoksia tekee se joka jaksaa tai ehtii lähikaupasta. Päätämme yhdessä, mitä ostetaan, emme ole koskaan tapelleet siitä, mitä ostetaan. Toki löytyy asioita joista molemmat ei tykkää, esim. mieheni syö mielellään punajuuria kun minä taas en voi sietää niitä. Vastavuoroisesti minä taas rakastan jugurttia kun mieheni ei syö sitä lähes koskaan.
Molemmille kelpaa sama ruoka, syömme molemmat lihaa, kanaa ja kalaa (tosin sitä harvemmin). Monesti minä suunnittelen viikon ruokalistan, mutta mieskin tekee omia ehdotuksia. Olemme molemmat innokkaita kokkeja, ja kiinnostuneita ruoasta. Syömme yhtä kevyesti, ei mieheni ole koskaan valittanut siitä, että ostan rasvatonta maitoa, kevyempää juustoa tai kevytlevitettä. Hän taitaakin olla tottunut tähän jo kotoa. Toki kermaakin käytetään meillä ruoanlaitossa, mutta vain pyhäruoissa. Minä en ole mikään terveysnipottaja tai kaloreiden laskija, joten senkään takia ei tule ongelmia.
Jos asuisimme erillämme ja mieheni olisi tulossa luokseni ja tietäisin hänen rakastavan esim. juuri punajuuria leivän päällä, ostaisin niitä hänelle varmasti vaikken itse niitä syö. Tietysti vain jos rahatilanne sen sallii :) Toki odottaisin sitten samaa huomaavaisuutta miehen osalta, eli jos on jokin ruoka, jota en syö, toivon että hän ottaa sen huomioon ruokavarastoaan täydentäessä.
tässä broidini kanssa asustelen kimpassa. Rasvaa kuluu yks paketti viikossa, pekonia pari pakettia, sipsejä viis pussia, maitoa 7 litraa viikossa, suklaata, bisseä viikonloppuisin pari sixpäkkiä, makkaroita, leikkeleitä ja juustoa. Leipää menee 1 per päivä. Kasviksia emme käytä.
Vituttaa kun minun pitää ostaa aina maidot, vaikka en itse käytä kuin kahvin kanssa. Jätkä vetää naamariin litran päivässä, kiva kantaa niitä kädet vääränä kaupasta. Myös pekonit ostan aina minä, vaikka se syö ne aina kaikki! minä en saa kuin munia. Tosin ryynärit ostaa yleensä se, ja minä sitten niitä verotan. Se myös ostaa yleensä jotain halpaa paskamakkaraa ja -leipää kun taas minä ostan parasta.
Olen ajatellut hommata oman jääkaapin ja siihen lukon, että ruokani saisivat olla rauhassa ja olisi aamulla voita leivän päälle. Näkis jätkä mitä eläminen OIKEASTI maksaa.
Olemme kumpikin huolehtineet omista syömisistä ja ruoka-ostoksista, jotka kustansimme itse. Viikonloppuisin kävimme ulkona syömässä ja lasku jaettiin (tosin minä tilasin yleensä vähemmän ja maksoin vähemmän..).
Lasten tullessa kuvioihin ostan ja teen heille ruuan - mies voi syödä sitä jos huvittaa... Kotona ollessani söin itse usein eri ruokaa. Nyt en itse syö kotona juuri mitään, koska syön työpaikalla. Viikonloppuisin syömme aivan mitä sattuu ja sitten sukulaisten luona...
Tämä asia näyttää aiheuttavan hankaluuksia suhteessa, sillä minä pyrin syömään kevyesti ja en syö myöskään kanaa tai lihaa. Poikaystäväni on pihvinystävä ja hän on yrittänyt ylipuhua minua syömään kanaa. Ruoka on ollut minulle ongelma, olen siis ollut ylipainoinen, joten olen nykyisin todella tarkka syömisistäni. Poikaystäväni välillä nalkuttaa minulle syömisestäni, sillä se on hänelle todella tärkeä asia ja hän haluaisi että söisimme enemmän yhdessä. Asumme siis erillään ja minä kuljettelen rahkojani mukanani, jotten olisi riippuvainen poikaystäväni ruoista. Välillä melkein raivostuttaa tuo ruoka-asia, sillä minä olen yrittänyt opetella siihen, että söisin vain nälkääni ja jätän herkuttelut, sillä minulla erityisesti hiilihydraattien syöminen jää päälle ja sitten saatan syödä holtittomasti.
Aikaisemmin asuessani exäni kanssa, meillä ei ollut minkäänlaista ongelmaa, sillä söimme välillä yhteisiä välillä eri ruokia.
Molemmat valitsee omat ruokansa kaupassa ja maksaa omansa yleensä. Joskus mies maksaa molempien ostokset. Syödään eri aikoihin ja aivan eri ruokia. Ei se ole haitannut. Syödään aina olohuoneessa, joten emme vuorotellen "sulkeudu" keittiöön puoleksi tunniksi yksinämme. Minä en syö oikeastaan koskaan punaista lihaa (paitsi jauhelihaa) ihan taloudellisista syistä, miehen mielestä taas lihaton ateria ei ole ruokaa ollenkaan =)
Jos teen yhteistä ruokaa, (harvoin, mutta esim. juhlapäiviä) yritän tehdä molemmille sopivaa... itse haluan tällä hetkellä hyvin kevyttä ruokaa, joten teen esimerkiksi lisukkeet niin että voin valita pihville kaveriksi kevyttä ja mies saa mättää uuniperunoita niin paljon kuin napa vetää. Jos teen miehen puolesta ruokaostoksia, otan aina tavallista jogurttia, tavallista juustoa jne. vaikka itselleni valitsenkin kevyttuotteet.
Ei riitoja laisinkaan =) Olen kyllä ilmoittanut, että jos meillä joku päivä on lapsia, niin silloin tulee vähän säännöllisyyttä ruoka-aikoihin ja kaikki syö samaa sapuskaa keittössä kerran päivässä.
Hauska aihe, kun ei ole niin kauhean vakava mutta kuitenkin vaikuttaa sananmukaisesti jokapäiväiseen elämään!
Ei tule riitaa, koska minä annan melkein aina periksi :-). Vanha hyvä ohje, näin ne parisuhteet toimi ennenkin että viisaampi antoi periksi; elämästä ei tule mitään, jos pitää joka asiaa alkaa säätää. Ruokalista on aika erilainen kuin jos eläisin yksin eli ei käytetä esim. fetaa, sieniä, simpukoita, oliiveja, sinihomejuustoa, jotka just on minun herkkuja. Toisaalta äärimmäisyyksiin asti en mene, eli kun mies tahtoo lenkkimakkaraa/nakkeja/grillikylkeä tms., niin saa laittaa, mutta en minä niitä syö. Iso ero on myös siinä, että jos eläisin yksin, söisin joskus mielelläni esim. voileipiä kaikilla herkkupäällysteillä, mutta miehen mielestä se ei ole ruokaa vaan välipala ja ruuaksi pitää olla aina joku lihanpala tms. Ja perunoita mielellään. Ei se syö sen enempää kuin minäkään, mutta siis sen mielestä ruoka on vain ns. lämmin ruoka. Muulloin syödään samaa ruokaa, paitsi silloin kuin mies haluaa syödä noita lenkkejä tms., laitan itselleni jotakin hyvää. Keveydestä ei tule kiistaa, koska kumpikaan ei pidä mistään kevyestä :-) eikä kumpikaan myöskään liho vaikka söisi mitä (tai siltä ainakin tuntuu).
Jos viitsisi riidellä, niin riitaa tulisi siitä, että minun mielestä sopivat ruoka-ajat vapaapäivinä on n. klo 13 ja 19, miehen mielestä 11 ja 17. Arkisinkin sen mielestä 17 on hyvä ruoka-aika, minä taas tykkäisin kotiintultua tehdä kotityöt, pyykinpesut ja pikkusiivouksen ensin, sitten laittaa ruuan ja syödä, jonka jälkeen ei tarvitsisi tehdä mitään vaan saisi vaan rentoutua. Minua ei haittaa, jos välillä tuleekin nälkä, tykkään mieluummin odottaa sitä ruokailua ja valmistella hyvää ateriaa vaikka pitempäänki. Miehestä taas on ihan kauheata, jos ehtii tulla nälkä, se kitisee siitä ja käy jääkaapilta nappailemassa jotain. Miehen mielestä syöminen on tankkausjuttu,se pitää saada mahdollisimman nopeasti alta pois. Minä taas syön hitaasti ja nautiskellen, mies nopeasti. Yksi juttu, mitä en tajua, on se, että aikuinen ihminen nousee pöydästä heti kun on syönyt - mun mielestä lapset tekee noin paitsi niidenkin pitää kysyä lupa. Minusta aikuiset istuu siinä pöydässä ja juttelee ainakin siihen asti, että toinenkin on syönyt.
Eli siis näistä voisi tulla riitaa, jos viitsisi riidellä.
Mieheni kotona ruoka-ajat ovat suunnilleen nuo, eli arkena syödään "hirmu aikaisin" minun mielestäni. Kotona söimme aina vasta 18.30 maissa isäni työaikojen takia. Nykyään, omassa kodissamme syömme vain yhden lämpimän aterian päivässä, yleensä siinä 17-19 välisenä aikana, riippuu mitä teemme sinä päivänä. Muut ateriat (aamupala, välipalat, iltapala) syömme silloin kun on nälkä tai tarve :)
"Yksi juttu, mitä en tajua, on se, että aikuinen ihminen nousee pöydästä heti kun on syönyt - mun mielestä lapset tekee noin paitsi niidenkin pitää kysyä lupa. Minusta aikuiset istuu siinä pöydässä ja juttelee ainakin siihen asti, että toinenkin on syönyt."
Omastakin mielestäni istutaan pöydässä kunnes molemmat on syönyt. Mieheni taas ei tätä käsitä. Olen usein nopeampi syömään kuin hän (pienempi annos), ja jos jään pöytään istumaan hän kysyy: "mitäs sä siinä?" tai jotain muuta. Hänen mielestään on ihan ok, että aiemmin valmis nousee ylös, laittaa tiskit koneeseen ja pyyhkii tiskipöydän yms. Noh, yleensä olemme valmiit suunnilleen samaan aikaan, heittoa on ehkä jokunen minuutti, mutta silti.
Mitä noissa miehissä on, kun eivät tajua että ruokapöydässä voi myös keskustella tai seurustella, eli ei se ole ainoastaan ruokailua varten.
Minunkin kotona oli ruoka-ajat suunnilleen nuo, ja ne oli ihan hyvä ajat silloin, kun elämänrytmi oli muutenkin erilainen eli vanhemmat meni töihin kuudeksi, pääsi puoli kolmelta ja iltauutisten jälkeen mentiin nukkumaan. Mutta hassun aikaista se on nykyään. Minustakin olisi tosi mukavaa syödä vain yksi lämmin ruoka päivässä viikonloppuisinkin, mutta miehen mielestä se olisi tosi outoa :-). Ja sitten se kitisisi koko ajan mulle "mulla on nälkä", "koska syödään", "mitä on ruuaksi". Jotenkin tyhmää, jos mulla on nälkä, niin menen laittamaan jotain enkä miehelle sanomaan "mulla on nälkä".
Jotenkin ne ei vaan tajua sitä seurustelujuttua siinä. Ainakin minun miehen kotona oli juttelu ruokapöydässä kielletty eli se oli ns. huonoa käytöstä, että ehkä sitä on sitten aikuisena vaikea oppia toisin.
Syöminen on sotilaalle kuin seksi, siitä ei jäädä nautiskelemaan.
Nuoret miehet ovat kovia syömään, joten voi olla, että miehesi ihan oikeasti tarvii sen pari lämmintä ateriaa päivässä. Eihän se tarkoita sitä, että sinun on pakko syödä niin paljon. Voit vaikka valmistaa miehellesi (tai hän voi tehdä sen itse) munakkaan, lämpimän voileivän, lihapiirakkaa nakilla, tai muuta pientä lämmintä päivällä ja itse syödä jugurttia, leipää tai muuta. Sitten vasta illemmalla teet lämmintä ruokaa teille molemmille. Näin ehdotuksena, näin se menee meillä jos toisella on enemmän nälkää kun toisella.
Mieheni kotona kyllä seurustellaan, jutellaan ja nauretaan ruokapöydässä. Mutta ilmeisesti mieheni on sitä mieltä, ettei sitä meidän kodissa tarvi tehdä. Ja tuntuu se kieltämättä välissä vähän hassulta jos se jää istumaan ja katselemaan minua jos on itse jo syönyt ja mulla on vielä ruokaa jäljellä :)
Joo se on varmaan vielä kasvuiässä, kun täytti just 40 :-). Ei se tosiaan syö sen enempää kuin minäkään, sen mielestä vaan tosiaan pitää olla lämmin ruoka. Sille kyllä käy esim. joku lihakeitto, joka oikeasti on paljon kevyempää ruokaa kuin minun voileivät, joissa on majoneesia yms. Minun puolesta se saisi laittaa itselleen syötävää vaikka koko ajan, ei häiritse minua, mutta kun se olettaa, että naisella pitäisi olla joku sisäsyntyinen vaisto valmistaa ruoka kaksi kertaa päivässä...
Ehkä se ikä onkin ratkaiseva faktori tässä asiassa. Hän on selvästi kotoa oppinut, että "kunnon nainen" tekee lämpimän ruoan kahdesti päivästä ja "kunnon mies" sen syö. Onneksi oma mieheni on hieman nuorempi (28v) ja tajuaa, ettei tuota sisäistä vaistoa ole. Tärkeinhän on, ettei tarvi nälkäisenä olla, ei se, onko ruoka lämmin vai ei.
Me ostamme omat ruokamme erikseen ja pidämme niitä jopa eri tasoilla jääkaapissamme, ihan helppouden vuoksi.
On mukavaa miten jotkut myyjät osaa laittaa ruokamme samalle kaistalle, vaikka maksamme erikseen :).
Pikku juttu, mutta jotenkin sydäntä lämmittävä.
Mikäli on tulossa juhlijaystäviä kylään, niin sipsiherkut ym. laitetaan puoliksi.
Ostan itse kevyempiä ruokia, kun mieheni tykkää raskaammista. Useimmiten ostan itselleni kevyemmän voinkin. Yhteisiä ovat lähinnä vain leivät ja jos toinen tekee isomman satsin ruokaa, niin toinen pääsee aina jaolle. Kyllä se raskaampikin ruoka välillä maistuu :), eikä mieheni ole nirso kevyemmälle vaihtoehdolleni.
Meillä tämä on toiminut alusta asti, joten ei ole ollut tarvetta vaihtaa systeemiä.
Koskaan emme kyllä syö samaan aikaan lämmintä ateriaa, kun on niin eri tottumukset. Ei ole kyllä häirinnytkään.
Virkistävä tämä kysymys syömisistä, kun yleensä täällä on niin masentavia valitusjuttuja.
Meillä oli tuttavapariskunta joka eli juuri noin (eivät ole enää yhdessä), eli he kävivät yhdessä kaupassa, omilla ostoskoreilla ja ottivat mitä halusivat. Maksoivat omat ruoat omilla rahoilla ja taisivat jopa pitää ruoat eri hyllyillä jääkaapissa. Taisivat sentään syödä samaan aikaan jos aikataulut vain antoivat periksi. Tunnetko muuten eläväsi parisuhteessa, "perheessä", jos kerta ruoka-ajatkin ovat erit. Eikö tuo ole lähinnä kämppiksen kanssa asumista?
Kerran kävimme kylässä, ja vain mies oli paikalla. Hän ei voinut tarjota kahvia koska se oli naisen ostama!!! Suorastaan naurettavaa :)
Ymmärrän toki, että alkusuhteessa on järkevää, jopa suotavaa, pitää omat rahat ja omat ruoat omina. Ettei toinen vaan pääse hyväksikäyttämään rakastunutta hölmöä. Mutta en tajua, miten yhteenmuuton jälkeen kukaan viitsii ja kehtaa pitää edelleen ruokamenot erillään. Eikös se olisi järkevämpää ja halvempaa tehdä kompromissi? Eikä vakituisessa ja luottavaisessa parisuhteessa ees mielestäni tarvi laskea senttejä. Kyllä kulut pidemmän päälle tasoittuu. Meillä mieheni maksaa välissä minun siteitä ja siidereitä, ja minä taas hänen partavesiä ja oluitaan. Eli ostetaan kerralla kaikki mitä tarvitaan ja jompi kumpi maksaa.
Ja sit tuosta kassajutusta: näkeehän ne myyjät, että olette yhdessä ja keskustelette toistenne kanssa jo siellä jonossa. Eli ei ihme, että ne osaavat laittaa ruoat samalle puolelle kaukaloa :)
Rahat yhteisiä eli molemmat maksaa, molemmat päättää mitä haluaa ostaa ja suurin osa ruokamieltymyksistä menee yhteen, jos tarvis niin toinen tekee toista ruokaa ja toinen toista (esim. itse pidän kasvisruoasta enemmän kuin mieheni) Ei siitä mitään tarvitse kinata. Ja yhteinen tekijä ruoissa on se että olipa tuote mikä tahansa, se ostetaan kevytversiona jos vaan tarjolla.
Kun muutettiin yhteen sovittiin, että ruoka ostetaan puolikis, kumpikin laittaa saman summan palkkapäivänä " ruokarahastoon" ja kumpikin käyttää sitä ostoksiin jos menee yli budjetin, tasataa, jompi kumpi maksaa toiselle puolet ylimenevästä osasta. Tää toiminut tosi hyvin, MIESKIN YMMÄRTÄÄ MITÄ RUOKA MAKSAA!
Samaa ruokaa syödään ja kumoikin käy kaupassa tekee ruokaa.
JA HOMMA TOIMII!!!!