Niin milloin mahdollisuus kannattaisi antaa?
Vastaukset 26
- Anonyymi
Annat miettimisaikaa, jos välität.
No tietenkin annan. Ja onhan se ihan hyvä tutustuakin pikkuhiljaa. Vaan eipähän minustakaan aina ole välitetty. Tämä suhde voisi olla ok. Myös tulevaisuudessa.
- Anonyymi
Minä antaisin vasta sen jälkeen kun pussit on asianmukaisella tavalla kunnolla tyhjennetty.
- Anonyymi
Dazir kirjoitti:
Mutta minulla ei olekaan tapana hypätä sänkyyn heti ensimmäisenä.
On olemassa paljon muitakin paikkoja kuin sänky, joissa tuo em. toimenpiteen voi suorittaa asianmukaisella tavalla.
Anonyymi kirjoitti:
On olemassa paljon muitakin paikkoja kuin sänky, joissa tuo em. toimenpiteen voi suorittaa asianmukaisella tavalla.
Tiedän kyllä, että niitä on. Mutta itse en tähän aikaan vuodesta nussisi ainakaan ulkona. Puhumattakaan sitten jostain kirjaston vessasta tms. Sauna taas on aivan liian kuuma "siihen". Joten menikö jakeluun?
- Anonyymi
Riippuu missä tilanteessa sitä aikaa tarvitaan. Ensimmäinen tunne on, että kiinnostus ei olisi kovin suuri, mutta voi kai niitä järkeviäkin syitä olla. En siihen miettimiseen kovin montaa päivää voi tarvita.
Aivan niin, mutta se ei kuitenkaan ainakaan minulle tarkoita sitä, että muna pilluun välittömästi.
- Anonyymi
Dazir kirjoitti:
Aivan niin, mutta se ei kuitenkaan ainakaan minulle tarkoita sitä, että muna pilluun välittömästi.
Kissan voi nylkeä monella eri tavalla.
- Anonyymi
Dazir kirjoitti:
Aivan niin, mutta se ei kuitenkaan ainakaan minulle tarkoita sitä, että muna pilluun välittömästi.
Eli kyse on miettimisajasta seksin suhteen? Minusta hieman erikoinen tapa ilmaista asia.
Mitä ihmeen miettimisaikaa seksin suhteen voi tarvita? Tutustumiaikaa - kyllä, ihan normaalia. Ei niihin puuhin todellakaan tarvitse heti hypätä. Aikaa katkella toimiiko homma - kyllä, ihan normaalia. Miettimisaikaa - ei, en tajua mitä miettimistä siinä on.
Jos alunperin täysin tuntemattomasta ihmisestä puhutaan, niin kyllä itselläni tutustumiseen viikkoja menee, vaan ei kuukausia. Anonyymi kirjoitti:
Eli kyse on miettimisajasta seksin suhteen? Minusta hieman erikoinen tapa ilmaista asia.
Mitä ihmeen miettimisaikaa seksin suhteen voi tarvita? Tutustumiaikaa - kyllä, ihan normaalia. Ei niihin puuhin todellakaan tarvitse heti hypätä. Aikaa katkella toimiiko homma - kyllä, ihan normaalia. Miettimisaikaa - ei, en tajua mitä miettimistä siinä on.
Jos alunperin täysin tuntemattomasta ihmisestä puhutaan, niin kyllä itselläni tutustumiseen viikkoja menee, vaan ei kuukausia.Onhan se tietysti noinkin.
Anonyymi kirjoitti:
Eli kyse on miettimisajasta seksin suhteen? Minusta hieman erikoinen tapa ilmaista asia.
Mitä ihmeen miettimisaikaa seksin suhteen voi tarvita? Tutustumiaikaa - kyllä, ihan normaalia. Ei niihin puuhin todellakaan tarvitse heti hypätä. Aikaa katkella toimiiko homma - kyllä, ihan normaalia. Miettimisaikaa - ei, en tajua mitä miettimistä siinä on.
Jos alunperin täysin tuntemattomasta ihmisestä puhutaan, niin kyllä itselläni tutustumiseen viikkoja menee, vaan ei kuukausia.Tämä voi olla jopa elämän mittainen prosessi.
- Anonyymi
Huomasitteko muuten, että aloituksessa kysyttiin, milloin miettimisajan mahdollisuus kannattaa antaa?
- Anonyymi
Miettimisaikaa mihin?
Kosintaan? Lapsentekoon? Yhteisen asunnon hankintaan? Saman katon alle muuttamiseen? Eroon?
Ap.n kysymys on liian laaja vastattavaksi.- Anonyymi
Dazir kirjoitti:
Noihin kaikkiin.
Tarvitsee miettimisaikaa kaikkeen?
Tuota miettimisaikaa kutsutaan seurusteluajaksi. Ajan kanssa nuo kaikki asiat tulevat itsestään selvästi näkyviin, kummankin osapuolen tietoisuuteen.
On luonnotonta kysyä heti muutamam tapaamisen jälkeen "haluuksäääää olla mun kaa".
Ystävystyminen ja toisen tuntemaan oppiminen on osa luonnollista kanssakäyntiä ihmisen kanssa, ihmisen jonka seurassa viihtyy, jonka huomaa ajattelevan samoin kuin itse, useimmissa asioissa. Imisen, joka vastaa asettamiani tavoitteita ystävyydessä (tyomoraali, luotettavuus, rehellisyys , ahkuruus, oppimisen halu , toisen kunnioitus jne.).
Ystävyyden jatkuessa ja kummankin huomatessa hyväksyvänsä toisensa, voi aivan eri tasolla jatkaa yhdessä. Anonyymi kirjoitti:
Tarvitsee miettimisaikaa kaikkeen?
Tuota miettimisaikaa kutsutaan seurusteluajaksi. Ajan kanssa nuo kaikki asiat tulevat itsestään selvästi näkyviin, kummankin osapuolen tietoisuuteen.
On luonnotonta kysyä heti muutamam tapaamisen jälkeen "haluuksäääää olla mun kaa".
Ystävystyminen ja toisen tuntemaan oppiminen on osa luonnollista kanssakäyntiä ihmisen kanssa, ihmisen jonka seurassa viihtyy, jonka huomaa ajattelevan samoin kuin itse, useimmissa asioissa. Imisen, joka vastaa asettamiani tavoitteita ystävyydessä (tyomoraali, luotettavuus, rehellisyys , ahkuruus, oppimisen halu , toisen kunnioitus jne.).
Ystävyyden jatkuessa ja kummankin huomatessa hyväksyvänsä toisensa, voi aivan eri tasolla jatkaa yhdessä.Onhan se tietysti noinkin. Kyllä.
- Anonyymi
Kun kaks vapaata aikuista hakee kumppania ja jos ns kolahtaa, niin eikö siinä vaiheessa olisi sopivaa edetä. miksi siis miettiä ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421660- 1541134
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70980Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi345977- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56743- 69701
- 38654
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7621Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33591