Jos haluaa välit poikki omiin sukulaisiin? Mikä ajaa ihmisen siihen?

Höh jos ihminen näkee vain pahaa ympärillään (sukulaiset) niin kyllä hänellä on oikeus juosta ja kovaa. Yleisesti tämä ongelma johtuu juuri siitä ettei halua olla samanlainen kuin sukunsa ja haluaa elää omaa elämää. Kutsutaan myös itsenäistymiseksi. Ei suvun kanssa vietetä jokapäiväistä arkea, se on vaan siellä jossain taustalla. Välit voivat olla myös viileän kohteliaat joten ei ole mitään tarvetta tavata kuin hautajaisissa.
Nämä apeen kaltaiset ihmettelijä ovat ilmeisesti puuttuneet liikaa asioihin ja manipuloineet jatkuvasti tehden yksilölle haittaa elämässä.
Hyvä suku myötäelää ja tukee ei sano miten tulisi elää.

Jokaisella on oikeus omanlaiseensa elämään.
Jos joku todella haluaa pistää välit poikki täysin sukulaisiin ja sinuun, niin hänellä on siihen oikeus. Hän päättää omasta elämästään ja elää sen omalla tavallaan.

Ei kannata ruikuttaa. Riittää kun sanot lähtijälle, että hän voi tulla koska tahansa sun juttusille, sinun ovesi on auki. Jos tulee joskus myöhemmin, niin hyvä, ota vastaan. Jos ei tule, niin ei sitten tule, hyväksy se.

Jokaisella on todellakin oikeus laittaa välit poikki, mutta ei ihan kyllä normaalit ihmiset sellaista ymmärrä. Yleensä kateelliset ja katkerat tekevät niin. Ei normaali ihminen katkaise,

Ei se noin välttämättä ole. Sukulaiset katsokoot peiliin.

Ihmisellä on varmasti paha olla, jos ei halua olla toisten kanssa tekemissä. Ei heitä voi auttaa, kun eivät he näe mitään hyvää toisissa. Traumoja ja katkeruutta. Omaan arvoon tuollaiset jättää.

ihmiset tahtovat uudistua ja se toiminta joka jää pitkäksi, se tuntuu epämiellyttävältä ja sitä on muutettava

valkoiset ihmiset eivät ole perhekeskeisiä tai vähemmän kuin etelämaalaiset

kaikelle on oma aikansa

ehkä vain perheet eivät toimi

mutta mikä korvaisi perheitä?

ilmainen avoin hyväksyvä yhteiskuntako?

no, ei ainakaan nyt se ole riittävän avoin

Omalta osaltani voin vastata aloittajan kysymyksiin.

Olen kolmesta lapsesta keskimmäinen.
Vanhin sisko sai isovanhempien jakamattoman huomion, vanhemmat maksoivat kaikki ne harrastukset mihin hänen teki mieli mennä ja jotka jäivät siskolta aina kesken. Hän sai kaikki ja aivan kaiken uutena. Vanhempi sisar heräteltiin vielä 15 vuotiaanakin kouluun isän toimesta. Isän tyttö nousehan jo.

Nuorimmainen sai vanhempien jakamattoman huomion, vanhemmat ostivat kaiken mitä hänen mieleen juolahti, kuljettivat balettiin ja musiikkitunneille.

Minä sain kaikki vanhimman siskon pieniksi jääneet vaatteet ja muut tavarat. Muistan miten ekaluokkalaisena sain itkupotkuraivarit kun en saanut kevätjuhlaan uutta mekkoa. Kysyin miksi minä en koskaan saa uusia vaatteita. En suostunut pukemaan isosiskon jäämämekkoa. Pistin kevätjuhlaan samat farkut ja puseron mikä minulla oli koulupäivinä. Äitini kuittasi sen pelkkänä kiukutteluna. Isosisko ja pikkusisko saivat uudet mekot. Muistan sen pettymyksen yhä.
Minun harrastuksilla ei ollut väliä. Kouluni kävin yksin, läksyni tein yksin, täysin ilman vanhempien apuja. En muista yhtään sellaista kertaa että he olisivat auttaneet minua missään kouluasiassa. Aikani yritin saada vanhempieni huomion, turhaan heillä oli aina jotain muuta tärkeämpää.

Minä olin perheessämme se joka ei ollut koskaan oikein mitään kenellekään.
Isovanhemmat jakaantuivat vanhimman ja nuorimman siskon kesken. Vanhempani huomio kohdistui nuorimpaan, vanhin sisko hoidettiin hiljaiseksi rahalla.
Minä olin se joka roikkui mukana, mutta jota ei tarvinnut huomioida koska minusta ei ollut mitään huolta kenellekään.

Lähdin vuodeksi ulkomaille vaihto-oppilaaksi 16 vuotiaana, matkarahat sain kummitädiltä. Eipä monta kertaa soiteltu kotoa minulle sinä aikana. Palasin takaisin kotiin, huoneeni oli muuttunut äidin työhuoneeksi. Isosisko oli jo muuttanut pois kotoa, hänen huoneensa oli ennallaan. Olin 2 kk kotona, nukuin takkahuoneen sohvalla, muutin siitä opiskelija-asuntoon.
Siitä päivästä alkaen olen elänyt täysin itsenäisesti. En ole pyytänyt enkä ole saanut vanhemmiltani enää rahaa sen jälkeen. Opiskelin ja tein töitä samalla. Kotona kävin opiskeluaikana satunnaisesti muutaman vuoden ajan. Isovanhemmat ja vanhempani puhuivat sisarteni asioista, heidän poikaystävistään, heidän tekemisistään. Kumpikaan ei kertaakaan kysynyt onko minulla poikaystävää, miten opiskeluni sujuvat, millä minä ne rahoitan, mitä minä teen vapaa-ajalla.

Viimeiset 10 vuotta olen ollut täysin omillani. Vanhempiani en ole nähnyt vuosiin. Joskus jompi kumpi vanhemmistani soittaa, kertovat omia kuulumisiaan, kumpikaan ei kysy mitä minulle kuuluu. Isosisko ei enää soita, nuorempi sisko ainoastaan silloin kun tarvitsee jotain, hänet olen tavannut kahvilassa 2 vuotta sitten viimeksi. Kumpikaan sisaruksista ei ole kysynyt minulta kertaakaan, ikinä, mitä minulle kuuluu, mitä minä tunnen.

Olen ollut nyt 4 vuotta avoliitossa, odotan lasta. En tiedä tietävätkö vanhempani avoliitostani. Tulevasta lapsesta eivät taatusti tiedä.

Läheiseni eivät ole minulle läheisiä, koska minä en ole heille mitään. Eivät he ole tehneet minulle mitään pahaa, minä olen heille näkymätön, joku joka on olemassa, mutta jonka läsnäololla ja kuulumisilla ei ole väliä.
Jos olet sitä mieltä, että minä olen omalla toiminnallani aiheuttanut kaiken yllämainitun, se tarkoittaa sitä, että minun ei olisi pitänyt ollenkaan syntyä.

Lisään vielä edelliseen kirjoitukseeni. En ole pistänyt välejä poikki, en riitele kenenkään kanssa. Ainoan kerran olen riidellyt silloin 7 vuotiaana kun en saanut uutta kevätjuhlamekkoa. Silloin sain aivan valtavan raivokohtauksen, miksi minulla ei ole väliä. Minut on vaiettu näkymättömäksi lapsuusperheessä.

Olen lakannut soittamasta ja käymästä, koska vanhempani eivät kertaakaan ole kysyneet minulta miksi olen näin etäinen,miksi en tule käymään. Vanhempiani ei kiinnosta tietää miten elän, mitä minulle kuuluu, joten minuakaan ei kiinnosta.

Vaikea sanoa, todella vaikea asia. Siskoni tyttärestä on tullut vuosien aikana todella huomionhakuinen, töykeä ihminen toisia kohtaan. Yhteistä hyvää ei ole kenenkään kanssa ja hän tuntuu oikein nauttivan riitelystä. Sitten kun asiat menevät riitelyksi hänen omien toimiensa johdosta ja eivät hänen toivomallaan tavalla, hän toruu todella rumasti ihmisille ympärillään. Sitten kun on saanut toruttua, niin syyttää vielä muita ihmisiä riidoista ihmisten kanssa ja välien poikki menemisestä. Mikä ihmisillä on, miksi he voivat niin huonosti? Seuraan tilannetta todella mielenkiinnolla, kun kuulen asioita ja äsken kävin hänen luonaan pitkästä aikaa, kun asun niin kaukana hänestä, mutta näin tilanteen missä hän toimi todella rumasti. Mikä näiden riitelevien ihmisten tarkoitus on? Näyttä olevan toive vain haukkua toisia ihmisiä ja nostaa itseä jalustalle, mutta toisin näyttäytyy toisten silmiin.

Ei osaa nähdä muuta kuin oman navan. Tai toinen puoliso manipuloi toista. Pitää kiinni. Tai ihminen ei ymmärrä normaalia elämää. Osa ihmisistä on kummallisia ja he eivät todellakaan tajua normaalia elämää.

Noh. Jos ne sukulaiset on pässejä? Tai, jos ne vaikka ovat syyllistyneet rikokseen ja niitä pelkää. Sukulaiset voivat olla niin perkeleen rasittavia, että ei mitään rajaa. Kaverin puolesta kerron...

Haluaisitko sinä esim. , että anoppi tulee kutsumatta takapihalles mittaamaan pihatuijien pituuksia? En usko, ellei sulla ole muuta elämää.

Itse en ole siinä tilanteessa, et näin ajattelisin, mut oma logiikka lähtisi siitä hyöty/ haitta- ajattelusta. Jos haitta on suuri ja menneet kokemukset heistä, silloin halu olla kanssakäymisissä vähenee. Ihan ymmärrettävää minusta? Toiset voi ajatella myös oman tilanteen niin huonoksi, ettei halua olla toisille riippana ja siksi etääntyy heistä?

Tungettelu ja vainoaminen ja määräily esim. keiden luona meidän pitäisi kyläillä. Sekaantuminen omiin raha asioihin ja voih onhan näitä syitä kylliksi. Kyllä noista on jo tarpeeksi syytä ottaa etäisyyttä.

Oli sukulainen tai ei. Jos on kusipää, voi antaa kenkää. Sukulaisuus, lähi sellainenkaan ei velvoita mitään. Jokaisella on oma elämä ja oikeus suojella sitä.

Voi olla kokemus suvusta,että on sivuutettu ilman painavaa perustetta. Että vaikka mieluummin osakkaisiin kuulumattomien etua pidetään tärkeänä,eikä tosiasiallisten osakkaiden,niin helppo siinä on vetää johtopäätökset ja vetäytyä sivuun.
Minä ainakin väsyin täysin siihen touhuun,ja ajattelin että ilman mitään kavaluutta mieluummin pysyn etäällä koko touhusta.
Ja luen joka ikisen lapun mitä tulee,tarkkaan,tavaten melkein,etten suostu mihin hyvänsä.
Myös jos oma vanhempi on kohdellut huonosti,se johtaa helposti samaan lopputulokseen.
Ihmisellä on muisti.
Kun kerran päättää,ettei enää tölvimistä kaikessa,alkaa se oma elämän tie.

ITSE HALUAN ELÄÄ OMAA ELÄMÄÄ JA VAIKKA UUDELLA HENKILÖLLYSYYDELLA... EN TAHDO TANSSIA KÄYTÖKSEN KANSSA

ITSE KOEN SEN SILLÄ TAPAA ETTÄ MINUA ÄRSYTTÄÄ SYVÄSTI SE ETTÄ MULLE PUHUTAAN KUN 13-VUOTIAALLE

Ehkä he puhuvat sinulle kuin 13- vuotiaalle, jos käyttäydyt kuin murrosikäinen.
Vai etkö tiedä, että yleensä isoilla kirjaimilla (versaaleilla) kirjoitettu teksti on somessa huutamista.

Oletko sotkeutunut sisarusparveen jossa on jokin mysteeri jossa omalla puolisollasi on osuus esim jakamattoman pesän putsaamiseen josta sinulla ei kerrottu kaikkea. Jos olisit tiennyt totuuden niin tuskin olisit siinä! Mutta siinä sinulle pähkinä kerrakseen! Tässä vain yksi kokemus!

Oli sukulainen tai ei. Pakkoko niissä on roikkua ?

Sukulaisten määräilly,paremmin sinun elämästäsi tietäminen, heidän omasta mielestään. Lyttääminen yhteissätuumin. Pelko kun toinen uskaltaa ja itse ei.

Mites olisi sellainen yleisesti hyväksytty toimintamalli kuin sellainen, että kysyisit asianosaiselta itseltään että mikä mättää kun ei halua pitää sukulaisiin yhteyttä?

Anonyymi kirjottelu suomi24:ssä harvemmin auttaa ketään.

Jotenkin en usko, että kukaan noin vain syyttä suotta lähtisi välejään katkomaan sukulaisiinsa vaan kyllä siihen on aina joku syy, että miksi joku tekee niinkin lopullisen ratkaisun. Ihmiset vain kieltäytyy näkemästä sen syyn oman yksilökeskeisyytensä takaa ja tuijottavat liian kiinteästi omaa napaa sen sijaan että kysyisivät toiselta miten hänellä menee ja oikeasti kuuntelisivat sen mitä sillä toisella on sanottavana. Tuo että et ymmärrä tätä ihmistä josta kirjoitat vahvistaa minun teorian liiallisesta yksilökeskeisyydestä ja omaan napaan tuijottamisesta.

Menkää peilin eteen.

Jos sukulaiset aiheuttavat ahdistusta tai pelkkää pahaa mieltä, ei ole mitään syytä pitää yhteyttä.

Ne ihmiset joihin voi luottaa, ovat läheisiäni. Sitä ei suinkaan rakenneta verisitein.

Viimeksi hoidin asioita lakimiehen välityksellä. Ihmeen nopeasti asiat alkoivat muuttua toivomaani suuntaan. Puhuminen ei auttanut.

SE on kummallista että, sukulaisille on erityisen epämieluisaa, kun minulla meneekin hyvin.

En tiedä, mistä on kyse, mutta eipä ne sukulaissuhteetkaan pakottamalla parane. Ei ihmisiä voi väkisin "auttaa" mieleisikseen, eikä rakkautta saa vaatimalla, ei myöskään sukurakkautta. Joten jospa keskitytte johonkin muuhun kuin sukulaiseenne?

En missään nimessä halua olla kuin isäni vaan paljon sellainen joka ymmärtää ja muuta

Ihmiset ovat yksilöitä, toisista pidän, toisista en. Se, sattuuko joku olemaan sukulainen, ei muuta mitään. Tyhmää sukulaista en siedä sen enempää kuin tyhmää ketä tahansa.

Koska paskoilla sukulaisilla tuntuu olevan sellainen harhaluulo, että oman perheen sisällä voi käyttäytyä niin paskasti kun ikinä haluaa ja kohdella toisia törkeästi esim arvostella suoraan päin naamaa ja silti saa aina anteeksi ja rakastetaan.

Normaalit ihmiset ymmärtää, että tervehenkinen perheyhteys on tärkeä tuki ja voimavara, eikä hyvä perhe ole mikään häiriintyneitten pikkulasten leikkitarha.

Kaikissa ihmisissä on toki hyviä ja huonoja puolia,mutta ei ne hyvät puolet ole mikään maksusitoumus siihen, että saa sitten käyttäytyä huonosti ja kiusata toisia kun vaan itsestä siltä tuntuu ja sattuu huvittamaan.

Kiusaajasukulaiaet mädätköön koppeihinsa, turha kuvitella, että siedän enää yhtäkään kertaa, raja tuli vastaan ja rakkaus loppui jo vuosia sitten. Se on seurausta kun kohtelee muita huonosti ja itsekkäästi.

Minä yritin hyvällä loppuun saakka, mutta sillä ei ollut mitään arvoa, arvoa oli vaan kun sai kiusata, valehdella ja kyykyttää.

Terveisiä Helvettiin.

Sisaruksilla voi olla aikuisena eri arvomaailma. Joskus esim vanhempien kuolema erottaa tai lähentää heitä. Perinnjakl voi olla sopuisa tai riitaisa. Ehdotonta totuutta ei liene kenelläkään. Syitä lienee moninaisia onko väleissä vai ei.

Jos ihan tarkkoja ollaan et tarvi kuin hyvät välit työnantajaan, kollegoihin, asunnon omistajaan siinä se.

Kun suku on aivopestyjä et voi heitä jaksaa. Kun näet enemmän ja katsot näitä aivopesuunsa sidottuja,ja sinun kuuluu antaa kokea heidän elämänsä sellaisena,tässä elämässä.tunnet yäkötystä.

Ensiksikin, kaikki ei todellakaan ole vain riippuvaista tästä kuka katkoo ne välit,jos katkoo. Voi olla niin paljon syitä miksi välit ovat menneet poikki. Ei kannata heti tuomita yksittäistä henkilöä,koska läheskään aina syy ei ole vain yhdessä henkilössä. Kun sitten joku päättää ottaa vaikka vähäksi aikaa etäisyyttä,kyllä sitä sitten ihmetellään. No Miksi ei saisi? Ehkä sille on joku syy. Tais sitten siihen ovat muut ihmiset vaikuttaneet . Tiedän esim tapauksia jossa toinen aviopuoliso rajoittaa niin paljon toisen elämää ettei ole mahdollista tavata edes vanhoja ystäviä,tai pyrkii kaikin tavoin vaikeuttamaan tapaamisia. Kaiken laisia syitä voi olla . Myös se että joskus on pakko vaikka ei haluaisi.

Mun oma mielenterveys ja pää on jo aivan hajalla, en kestä enää sukulaisten mielenterveys- enkä muita ongelmia kuunnella enkä nähdä ketään. Oma pää pysyy paremmin kunnossa nyt kun olen täysin erakoitunut. En vastaa enää sukulaisten puheluihin enkä yhteydenottoihin. Tekstarin voin laittaa joskus, jollekin, jos sitäkään.

Jos joku kokee olevansa sellaisessa tilanteessa, että joutuu katkaisemaan yhteydenpitonsa kaikkiin sukulaisiin, niin siinä on ISO itsetutkiskelun paikka.
Miksi on tähän tilanteeseen ajauduttu ja onko todellakin näin, että kaikki muut on niin huonoja että yhteydenkatkaisu on ihan oikeasti se oikea ratkaisu. Miten tilanteeseen on päädytty ja onko asiantilasta keskusteltu kaikkien osapuolten kesken??

Surullisinta on, jos verisukulaiset ei voi olla keskenään tekemisissä jonkun osapuolen oman näkemyksen vuoksi.

Minä voin nyt kertoa, että välit veljeeni katkesivat kun selvisi että tämä oli pyytänyt poikaani lainaamaan tälle rahaa vuokranamaksua varten. Poikani oli silloin vain 18-vuotias opiskelija joka teki töitä opintojen ohella. Eli ihan lapsi vielä!
Poikani lainasi vuokrarahat. Sisareni ei koskaan maksanut rahoja takaisin vaikka poikani niiden perään kyselikin.
Tämä on mielestäni ihan hyvä syy etten enää ikinä ole sisareni kanssa tekemisissä.....

Sisareni = veljeni

Oma lapsi menee aina muiden edelle. Sisarussuhteet eivät ole niihin verrattuna yhtään mitään.

Mikäli niin kävisi, että hän maksaisi velkansa anteeksipyynnön kera (20 vuoden jälkeen!!), niin voin edes sitten eläkepäivinä olle tekemisissä. En ennen sitä, koska todellakin se oma lapsi on se tärkein.

Jokaisen oma asia. Ei tänne tarvitse henkilökohtaisia asioita kertoa eikä perustella.

Kolarisuma tai lista varmaankin 😂🤣😅 https://www.iltalehti.fi/formulat/a/a6fdce71-d673-451f-8a2a-ef4ba6c78f17

Tyytymättömyys nykytilanteeseen ja luottamuksen puute voi kärjistää asioita? Syyllisiä voi olla monia ja ylipäätään ymmärryksen puute tai haluton ymmärtämään toisia? Osaako katsoa peiliin ja punnita omaa käyttäytymistä ja syitä sille?

Jos lähisukulaisuussuhteet tuottavat kohtuuttoman suurta ahdistusta, ongelmaa voi lähestyä myös spirituaalisesta näkökulmasta: sinun fyysinen perheesi ei välttämättä ole oikea perheesi. Fyysinen perhe voi olla vain lähtökohta tälle elämälle. Mutta tavoite tässä elämässä on löytää se oikea perhe, jota englanninkielisessä maailmassa kutsutaan "soul group"- nimellä.

Jotkut uskovat että olemme oikeasti sieluja, joiden tarkoitus on jokaisen fyysisen elämän aikana löytää ne toiset soul group- perheeseen kuuluvat jäsenet. Jokaisella sielulla on pysyvä sieluperhe jotka elävät kaikissa elämissä jossakin roolissa toistensa elämissä. Jokainen näistä sieluista manifestoituu fyysisenä henkilönä tässä elämässä jossakin roolissa sinunkin elämässäsi. Paras ystäväsi voi olla toisessa elämässä oma lapsesi ja kolmannessa elämässä poikaystäväsi, neljännessä elämässä jossakin muussa roolissa. Mutta kyseessä on sama henkilö, sama sielu. Sieluryhmän, eli sen oikean perheen, sieluperheen jäsenien tarkoitus on auttaa toisiaan kehittymään ja laajentumaan tietoisuuden tasolla tässä elämässä.

Voi olla ettei fyysisen perheesi jäsenet siis edes ole sinun oikeaa perhettäsi. Ehkä henkinen etäisyyden tunne johtuu siitä. Joku täysin tuntematon uusi tuttavuus voi tuntua jo heti ensitapaamiselta ennestään tutulta ja läheiseltä. Ehkä hän on se oikean perheesi jäsen.

Tällainen ajattelu voi auttaa vaikeista perhesuhteista irtautuvia.

Kun sukulainen haukkuu ja nauraa muuttuneesta ulkonäöstä ja vuosien ajan puhelimessa kertoo vain omia asioitaan ja kun haluaa keskustella omista asioista, luurin päästä kuuluun, "nyt minun pitääkin lähteä hoitamaan se ja se juttu". Ei sellaista kukaan jaksa!

Tylsät ihmiset ovat tylsiä, sukulaisia tai ei.

En osaa vastata kysymykseen tyhjentävästi. Ihmisen ajaa irtaantumaan suvustaan se,ettei koe olevansa suvussa ihminen sillä tavalla,että olisi toisten( muutamienkin) mielestä mitään normaaleja suvun jäsenen oikeuksia. Oikeutta normaaliin vanhempien- lapsen väleihin. Oikeutta perintöön,vaikka on lakimääräinen perillinen.
Jne. Jos useammassa asiassa sukulaiset kävelevät yli kuin kynnysmatolla,sitä avaa silmänsä ja ottaa jalkansa ja käy,eikä taakseen juuri katsele.

Se on pahuutta, kadehtimista. Jos esim. itsellä ei ole sisaruksia kadehditaan puolison sisarusten suhteita puolisoon. Tälläiset kiusaavat myös työpaikalla muita.

Suku haluaa käyttää häntä hyväksi.

Omassa sisarparvessa lapsuuden kokemukset. Esim. jos lapsuuden kodissa oli puolueellisuutta ja raha-asiat huonosti ja sinut ajettiin tilanteeseen että jouduit vastuuseen kaikesta ja kukaan ei tajunnut että joudut jäämään yksin.

Ei siinä paljoa ole muuta vaihtoehtoa.

Meillä ei kyllä suku ole ikinä halunnut hyvää. Selän takana puhumista. Onneksi nyt muutin kauas ja saa olla rauhassa.

Aloittaja puhuu miten voi auttaa. Mua ei voi eikä tarvitse. Olen kyllästynyt ja katkera suvulle ja myös yhteiskunta ja viranomaiset ovat vieneet pohjan elämältä. En luota heihinkään. Mutta kyllä selviin . Ulkoilen,syön,kuuntelen musiikkia,teen ristikoita,pelaan ilmaisia pelejä,katson YouTube/TikTok. Päivät menee kyllä ja se joka meitä kaikkia odottaa lopussa eli kuolema tulee sitten kun on tullakseen !!!

Se että sukulaiset lyttää kun kokevat sillä olevansa parempia.

On joku paha ihminen, joka valheillaan sotkee kaikkien välit, niin sulkulaiste, työkaverien, siis joku sairas ihminen! Voi olla narsisti tai psykopaatti, mikä se oli se vaikein muoto näistä sosiopaatti........

Mikähän aloittajan sanoma on? Onko oman puolison sisatuksista ilmennyt sitä, että he eivät halua olla missään teksemisissä tämän aloittajan puolison kanssa? Kannattaisiko kysyä puolisolta jotain tämän menneisyydestä ja rehellisyydestä.....

Toivottavasti ihminen käy kuolinkamppailun hetkellä elämäänsä läpi.

Haluaa vain hyvää....

Mikä sitten on "hyvää" mitä halutaan, riippuu varmaan katsojasta. Elämän varrella on tullut nähtyä kaikenlaista "hyväntahtoisuutta", jonka taustalla on kuitenkin ollut myös kontrollointia ja oletuksia, jotka johtuvat kyvyttömyydestä ymmärtää ja kunnioittaa lasta yksilönä.

Perheen lapselle on annettu kesämökki suvun mailta, mikä on rahallisesti todella arvokas lahja, mutta ei sitä mitä lapsi on halunnut. Lapsi ei ole kehdannut kieltäytyä ja on nyt sidottu mökin kautta kotiseudulleen. Mökki vie ison osan vapaa-ajasta ja rahoista, joille olisi muutakin käyttöä. Takaraivossa painaa huono omatunto, pitäisi olla kovasti kiitollinen, mutta kun ei ole. Mökilläkään ei saa olla rauhassa, vaan koko suku olettaa että vietät aikaa heidän kanssaan kun nyt siinä lähellä olet. Ihmiselle, joka rakastaa yksinoloa ja omaa rauhaa, mökillä olo muuttuu ahdistavaksi pakoksi.

Lapsi on kasvatettu oletuksella, että hän jatkaa suvun yritystä. Lapsi haluaa jotakin ihan muuta, vihaa yritystä jossa on joutunut pienestä pitäen tekemään töitä koulun ohessa. Suku komppaa, on se hienoa kun löytyy jatkaja perheestä. Sisarukset kadehtii, ei heille ole mitään valmista yritystä ja tulonlähdettä tarjolla. Pitäisi tehdä päätös, heittääkö unelmansa romukoppaa ja jää katkerana pyörittämään yritystä vai heittääkö vanhempien unelmat romukoppaa ja elää oman näköistä elämää perheen ja suvun vihat niskassaan?

Perheen isä rakensi ison talon, niin ison talon, että siinä voidaan sitten asua kaikki lapsetkin perheineen. Hän on raatanut ja säästänyt saadakseen tämän hienon talon, eikä lasten tarvitse enää raataa ja säästää saadakseen itselleen kodin. Isä on lapsiaan niin kovasti ajatellut. Lapset vihaavat taloa, joka on ollut isän elämän keskipiste. Lapset odottavat vain päästäkseen pois, omaan kotiin, omaan elämään, kauas tuosta talosta ja isästä, joka on heidän elämänsä etukäteen omassa päässään suunnitellut kysymättä mitään.

On paljon hyvää tahtovia ihmisiä joiden hyvä kumpuaa heistä itsestään. Heidän omista unelmistaan, kokemuksistaan ja maailmakuvastaan. He eivät ymmärrä, että heidän hyvä on toiselle painajainen ja todiste siitä, ettei aitoa välittämistä ole. Ei ole halua kuunnella eikä ymmärtää mitä tuo toinen oikeasti on ja haluaa, on vain ne omat näkemykset, joiden mukaan on voitu elää vuosikymmeniä.

Lapsi on vanhemmilleen lojaali ja voi niellä kaikessa hiljaisuudessa hirvittävät määrät tätä "hyvää tahtoa" elämänsä aikana ilman, että vanhemmat tajuaa mitään. Ehkä vanhemmat ovat hiljentäneet kapinoinnin jo alkuunsa ja jatkaneet oman unelmansa tyrkyttämistä lapselle. Sitten vaan tulee se hetki, ettei pysty eikä jaksa ja on helpompi vain lähteä ja jättää kaikki taakseen.

Eihän se välttämättä ole pois raiteiltaan olemista, vaan raiteille pääsemistä. Suku voi olla vaikka päihdeongelmainen ja väkivaltainen eli ei koko elämää kannata tuhlata tuollaiseen draamaan.

Itselläni vain yksi sukuhaara, jossa tuota ongelmaa. Olen katkaissut välit jo 15 vuotta sitten enkä todellakaan ole katunut. Elämänlaatu parantunut todella paljon, kunpa olisin jo nuorempana tajunnut lopettaa yhteydenpidon.