Minulla on sellainen huono tapa että jos luuhaan kotosalla niin olen puolipukeissa kuulokkeet päässä. Tämä riippuu täysin vuodenajasta, sillä chilleillä ilmoilla tuskin kukaan kekkuloi asunnossaan vähissä vaatteissa.
Vanhoissa kerrostaloissa on puutteita siinä mielessä, että tästäkin asunnosta on purettu pois uuni, jota nykymenolla tuskin edes saisi käyttää, jos sellainen olisi yhä salin nurkassa pönöttämässä. Pienhiukkashaittoja, sanottaisiin, jos olisin tarjoamassa kalikkaa kitaan. Eli siis lämmitystekniset seikat kohisivat puhtaasti termostaatin takana, joka sekin on jatkuvasti apposen auki.
Rane & Otso kävivät äsken vaihtamassa ikkunoihin suodattimet. Maria Veitola varmaan lähettäisi ensin hälärin tai tekstarin, ennen kuin astuisi yleisavaimella kynnyksen yli. Ovikelloa on turha soitella, jos pää on täynnä meteliä. Tunsin olevani hetken kuin peura niissä kuuluisissa valoissa.
(naurua)
Vanhoissa kerrostaloissa on puutteita siinä mielessä, että tästäkin asunnosta on purettu pois uuni, jota nykymenolla tuskin edes saisi käyttää, jos sellainen olisi yhä salin nurkassa pönöttämässä. Pienhiukkashaittoja, sanottaisiin, jos olisin tarjoamassa kalikkaa kitaan. Eli siis lämmitystekniset seikat kohisivat puhtaasti termostaatin takana, joka sekin on jatkuvasti apposen auki.
Rane & Otso kävivät äsken vaihtamassa ikkunoihin suodattimet. Maria Veitola varmaan lähettäisi ensin hälärin tai tekstarin, ennen kuin astuisi yleisavaimella kynnyksen yli. Ovikelloa on turha soitella, jos pää on täynnä meteliä. Tunsin olevani hetken kuin peura niissä kuuluisissa valoissa.
(naurua)
Vastaukset 19
Vanhimmat
Maria Veitolan kanssa lojuimme fiktiivisen tulen äärellä keskustelemassa julkisuuden henkilöistä, jollaisia olimme tai jollaisiksi itsemme tunsimme. Minä olin fiktiivisesti julkisuuden henkilö ja Maria samaa konkreettisesti. Ihmiset olivat kiinnostuneita edesottamuksistamme. Tuon tuosta näimme omat naamamme jossain lehdessä tai lööpissä virnuilemassa. Asiasta riitti juteltavaa. Onneksi minulla oli hyvät viinivarastot, joista myös saattoi keskustella, jos tunsi olevansa sellaisen aiheen suhteen janoinen. Meillä oli samanlainen tapa käpertyä pehmeään lukutuoliin. Asennossa oli jotain itämaista, tai peräti maalauksellista.
(reps)
Fiktiivisen julkisuuden henkilön todellisuus on hieman erilaista kuin todellisen. Fiktiivisen julkisuuden henkilön olemus tai edesottamukset olivat häilyviä, moniselitteisiä ja etenkin arveluttavia. Fiktiivinen henkilö saattoi olla mitä tahansa, eikä reaalipohjaa ollut. Fiktiivisyys näyttäytyi mediassa kullekin median harrastajalle erilaisena, eikä yhteistä määritelmää tai kuvaa syntynyt. Kukin näki sen mitä näki ja loput jotain muuta.
Taitavana toimittajana Maria kuitenkin osasi hieman vedättää Funeauta, ja sai tämän paljastamaan itsestään sekä syventäviä että laajentavia seikkoja, kuten esimerkiksi otteita lapsuudesta, murrosiästä ja kapinan syistä, joista Funeau laajemmin tunnettiin. Tai näin oletettiin.
(hirn)
Ei ole keskustelua ilman muotoseikkoja. Hyvin usein ihmisten keskustelu luovii sellaisiin satamiin, joissa ihminen tilittää sisäisiä tuntemuksiaan ja suhtautuu alentuvasti omaan kehoonsa. Tämä on jokin pakkoliike, patoutuma tai kasvun alusta. Modernissa kulutusmediassa ihmisessä, eli aiheessa, olivat vain nämä kaksi kiinnostavaa seikkaa, joita laajamittaisesti vatvottiin. Olit sitten kaupan kassajonossa tai nakkikioskilla ottamassa turpaasi, niin viereisessä lööpissä joku tätä kerjäsi, ja asiaan oli pakko puuttua verbaalisesti. Kulutusmedian ruotijat mielellään sorkkivat ihmisten elämiä, sillä näiden katsottiin kuuluvan heille. Ruotijat luultavasti salaa halusivat olla itse ruodittavina, mutta tästä ei ollut olemassa tieteellistä näyttöä.
Maria Veitola kysyi minulta, että miltä minusta tuntuu julkisuuden paine. Vastasin, että ei juuri miltään, sillä olin fiktiivinen hahmo.
(naurua)
Pitkällisten ja syvällisten keskustelujen jälkeen Maria sai minut ansaan. Hän kehitteli satimensa niin taitavasti ympärilleni, että en huomannut lainkaan sen kehityskaarta. Siitä ei ollut olemassa merkkiäkään ennen kuin se oli valmis. Kun ymmärsin tämän, en joutunut paniikkiin, vaan koin kuin ensimmäisen todellisen valaistukseni koko elämäni aikana. Olen nähnyt monenlaisten aurinkojen nousun ja laskun, kummallisia kuutamoita ja tähdenlentoja, mutta tämä Marian ympärilleni taikoma luomus ylitti nämä kaikki. Kirkkaasti.
Hän ei sanonut mitään, vaan kosketti hetkeksi kättäni, Sillä kellonlyömällä päässäni kumahti, raksahti ja napsahti. Hän todisti tuolla pienellä eleellä etten ollut fiktiivinen julkisuuden henkilö, vaan lihaa ja verta. Olin todellinen fiktiivinen henkilö. Silmissäni säkenöi ja tunsin olevani säteilevää ilmaa itseni sisällä.
(hirn)
Kun näin oli, olin eräällä tavalla vapautunut fiktiivisyyden keveydestä ja läpinäkyvyydestä, mutta samalla paljastunut ihmiskohtaloksi, jota saattoi satuttaa ja jonka tielle saattoi astella joko ruusuja tai ruusuin piikkejä. Alttiina olo ei ole ollut koskaan se minulle mieluisin tunne.
Olen kävellyt teiden yllä, kulkenut vaivatta vetten poikki. Kastumatta. Olen kahlannut pimeissä metsissä koskematta lumeen, oksiin tai tähtitaivaaseen, sillä olen kantanut niitä kaikkia mukanani. Ne olivat olleet minun ja minussa, minun kätköissäni näkymättömissä. Jokainen villieläin, lannistettu ihminen ja rannalle huuhtoutunut aalto. Kaikki.
Kuitenkin Maria (kenties nimestä johtuen) ei muodostanut minulle minkäänlaista uhkaa tai vaaraa, päinvastoin. Hän oli nainen paikallaan, jota oli ilo kuunnella, katsella ja jopa koskettaa. Tunsin lapsellista riemua sydämessäni. Olin kuin ensimmäisen ystäväni saanut.
(hihitystä)
Menin aivan sekaisin keskeytyksestä. Ajatteluni perustuu huomattavan huteriin kyhäelmiin, joiden tasapaino on yhden puhalluksen päässä romahtamisesta. Saatan vaikuttaa varsin vahvalta tekemisissäni, mutta tämä on pelkkää fuulaa, skitsiä ja olettamista.
Tuijotan fiktiivistä takkatulta edessäni.
(käkätystä)
Rane & Otso, ilmastointimiehet.
Edellisen asunnon pikkukoira roikkui yhä Otson lahkeessa, kun oli jo edettävä seuraavaan. Kauhukseen Otso huomasi, että myös seuraavan oven postiluukussa oli kotieläimistä varoittava pelastuslaitoksen punainen tarra. Otso päätti lähteä oluelle tämän päivän jälkeen, jos oli enää hengissä tai edes yhtenä kappaleena. Rane avasi kalpeana oven raolleen lukuisten ovikellon pyöräytysten jälkeen. Tuntui siltä, että asunnossa ei ollut ketään. Mutta tämä vain tuntui siltä. Koskaan ei voinut tietää mikä vastaan asunnosta hyppäsi, juoksi tai mateli.
Käytävä oli tyhjä. Mitään muuta ei kuulunut kuin pikkukoiran murina Otson lahkeesta. Rane nosti kätensä pystyyn. Hän oli vaistonnut jonkun olevan vinossa; ilmastointimiehille kehittyi nopeasti lisäaisteja, jotka tämän tästä pelastivat heidän henkensä ja terveytensä. Käytävä oli tyhjä, ylisiisti ja askeettinen. Ei ollut kahta samanlaista käytävää tässä kaupungissa, Rane tuumasi ja astui kynnyksen yli kuin miinakentälle. Hän vilkuili ympärilleen kuin valkoisessa viidakossa, jossa ei ollut kasveja eikä eläimiä, valmistautuen hetkeen, jossa kaikki hiljaisuus päättyisi ja helvetti repeytyisi irti kahleistaan.
Rane huudahti:
- Ilmastointimiehiä! Onko ketään kotona!
(hihitystä)
Rane & Otso fiktiivisessä huoneistossa
Asunto poikkesi muista tänä aamuna nähdyistä luukuista edukseen. Vaikka Rane & Otso eivät olleet perehtyneet mihinkään sellaiseen, jota ympärillään näkivät, niin silti he ymmärsivät jotain tällaisen päälle. He olivat aluksi hiiren hiljaa ja vain katselivat ympärilleen, kunnes muistivat työnsä.
Otso otti kengät pois, mutta koira ei suostunut irrottamaan otettaan, vaan jääräpäisesti ärisi ja yritti jarruttaa menoa. Samaan aikaan edemmäs ehtinyt Rane jähmettyi kauhusta käytävän toisessa päässä olevan kynnyksen päällä. Hän puhui jotain jollekin, joka oli seuraavassa huoneessa. Otso ja koira tulivat katsomaan, mikä tilanne salissa oli.
Huoneessa oli valkoinen korituoli, jolla istui vähäpukeinen nainen. Naisella oli kuulokkeet päässä ja hänen päänsä retkotti vasten selkänojaa. Jos nainen nukkui, niin asento saatettiin selittää, mutta jos ei niin sitä ei voitu selittää, niin epämukavalta se näytti. Käsivarret retkottivat rentoina reisien välissä kuin unohtaneena kurotella jotain pudonnutta lattialta. Yllään asukkaalla oli itämaiselta tuoksahtava aamutakki, joka oli auki. Näky oli varsin ahdistava, häiritsevä ja yksityinen.
Rane & Otso katsahtivat toisiinsa. Sitten molemmat katsahtivat Otson lahkeessa roikkuvaan koiraan. Tämä taas katsahti heihin, kuin kysyen että mitä siinä katsotte. Minä hoitelen tässä vain hommiani, dorkat.
(reps)
Mjoo
Tässä kohtaa Maria Veitola voisi paukahtaa paikalle. Maria tulisi humahtaen interiööriin, niin kuin läpiveto.
(hirn)
Dialogi
- Mitäs ukkoja te olette?
Rane & Otso säikähtivät niin että olivat lirauttaa housuun.
- Me ollaan ilmastointimiehiä.
- Ilmastointimiehiä joo, Otso täsmensi.
- Kenenkäs tuo koira on? Maria tivasi.
- Se on tuon naapurin. Me ei saada sitä irti.
- Irti! Maria komensi ja koira irrotti otteensa.
- Hyvä poika, vai tyttökö se sinä olet? Anna kun täti vähän halii. Tui tui.
- Hyst, Otso kuiskasi
- Mitä hyssyttelet?
- Tuolla nukkuu joku toinen täti.
- Eikä nuku. Se on kuulkaas fiktiivinen Funeau, ilmastointimiehet, Maria lausuu ja nauraa.
(naurua)
Ranen & Otson ihmetykseksi Maria työnsi pojat saliin edellään ja kantoi koiran mukanaan välittämättä aiheuttamastaan kolinasta ja mekastuksesta. Nainen tuolissa ei liikahtanutkaan.
- Koputtakaa sitä päähän, Maria ehdotti.
- No en tasan koputa, Otso sanoi.
- Koputtakaa koputtakaa. Ei se pure.
- Hetkinen...., Rane tuumasi puoliääneen.
- No niin. Joko herroilla sytyttää?
- Tämähän on nukke, Rane puuskahti.
- Nukke? Otso kysyi.
- Oikeastaan se on taideteos eikä nukke. Tulin tänne haastattelemaan taiteilijaa, mutta hän ei näköjään ole paikalla.
- Ei jumalauta miten elävältä näyttävä. Uskomatonta, Rane hihkui ja kierteli teosta uskaltamatta koskea siihen.
- Aika porno. Tai siis niin kuin... sellainen, Otso tuumaili.
- Minusta se on aika pelottava ilmestys, Maria pohti vakavana. Minä tunnen olevani sen reviirillä, ja se ahdistaa minua, hän jatkoi.
- Paljonko tällainen maksaa? Rane hihitteli.
Paljon, Maria vastasi.
(hihitystä)
Ilmastointijamppojen poistuttua asunnosta Maria Veitola asteli nuken luokse ja herätti tämän henkiin.
Maria Veitolalla oli hämmästyttäviä kykyjä.
(naurua)
Muistio
Muistaakseni olisi tullut olla myös valveilla sen asian suhteen, että Maria Veitola yhdellä kosketuksella kykeni luomaan tyhjästä täyden, ei mistään kaikki ja olemattomuudesta näkyvää, koskettavaa ja yksilöllistä.
Hän on minulle ei kappeli kaukaisine freskoineen käsityskyvyn yllä, vaan ihminen omalla paikallaan ihmisten joukossa, joka me olemme.
Tämän vuoksi fiktiivisissä niskanikamissani ei esiinny kipuja, sillä kosketukset eivät tapahdu yllämme, vaan keskuudessamme.
Halleluja
(hihitystä)
No niinpä niin...Niin että 😂
No joo, sait mut nyt nauramoon kyllä todenteolla...,,
Mjaa
Mulla meni nyt pasmat sekaisin. Siis mihin mä olin menossa Marian kanssa käydyissä keskusteluissa. Siis mikä suunta.
(hihitystä)
Ihan mielenkiinnosta, miten tämä yleisavain liittyy tähän kokonaisuuteen?
Mjaa
No yleisavaimella pääsee kaikkiin asuntoihin sisään. Ei siinä sen kummempaa.
(reps)
Entä tunkilla tai sorkkaraudalla?
Pillutonna aion itekki lähteä samoissa iissä muterin kaa. Meinasin säästää niittä yhteiskunnan menoja viimeistäään saa joku tuntematon sitten nähdä. Tai syynätä yhtä kynttilää. Ljushan see on naapurin mukaan