Koska palestiinalaiset itsemurharäjäyttelijät ovat pedoista pahimpia, tulee Kaikkivaltias tekemään niistä lopun. Niihin aikoihin rakas Israelin kansa saa omistukseensa koko Pyhän maansa alueen.
Tähän alueeseen tulee kuulumaan heidän nykyisen alueensa lisäksi Gaza, Länsiranta kokonaisuudessaan, Golanin kukkulat lisäalueineen ja koko Jordanin itäranta noin 100 km leveine vyöhykkeineen. Hallelujah !
Ja pakanat pitäköön suunsa kiinni älköötkä puuttuko Israelin oman maa-alueensa haltuunottoon kaiken sen pahan jälkeen mitä ovat Juutalaisille tehneet, ettei heille kävisi samoin kuin holokaustin uhreille, sillä Jacobin Väkevä on voimallinen tekemään mitä ikinä Hän tahtoo ja kenelle Hän tahtoo ! Kehoitan lukemaan Sakarja 14 (koko luku)
" 1. Katso, Herran päivä on tuleva, ja sinun saaliisi jaetaan sinun
keskelläsi.
2. Minä kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista.
3. Ja Herra on lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita vastaan, niinkuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä.
4. Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.
5. Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi.
6. Sinä päivänä ei ole valoa: loistavat tähdet sammuvat.
7. Se on oleva yhtämittaista päivää - Herralle on se tunnettu - ei vaihdu päivä ja yö; ja ehtoolla on oleva valoisata.
8. Sinä päivänä elävät vedet virtaavat Jerusalemista: toiset puolet niistä Idänmerta kohti, toiset puolet Länsimerta kohti. Niin on tapahtuva kesät ja talvet.
9. Herra on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä on Herra oleva yksi ja hänen nimensä yksi.
10. Koko maa muuttuu tasaiseksi kuin Aromaa Gebasta Rimmoniin asti, Jerusalemin eteläpuolelle. Ja tämä on oleva korkea ja oleva asuttu, paikallansa, Benjaminin portista entisen portin sijaan asti, Kulmaporttiin ja Hananelin-torniin asti, kuninkaan viinikuurniin asti.
11. He asuvat siellä, eikä vihitä sitä enää tuhon omaksi, ja Jerusalem on oleva asuttu, oleva turvassa.
12. Ja tämä on oleva vitsaus, jolla Herra rankaisee niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan: hän mädättää siltä kansalta lihan, kun se vielä seisoo jaloillaan, sen silmät mätänevät kuopissansa, ja sen kieli mätänee sen suussa.
13. Sinä päivänä on tuleva Herralta suuri hämminki heidän sekaansa, niin että he käyvät kiinni toinen toisensa käteen ja toisen käsi kohoaa toisen kättä vastaan.
14. Myös Juuda on sotiva Jerusalemissa, ja kaikkien pakanakansojen rikkaudet kootaan joka taholta: kullat ja hopeat ja ylen paljon vaatteita.
15. Samoin on vitsaus kohtaava hevosia ja muuleja ja kameleja ja aaseja ja kaikkea karjaa, mitä niissä leireissä on - samankaltainen vitsaus.
16. Mutta kaikki niiden pakanakansain tähteet, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa.
17. Ja mitkä maan sukukunnista eivät käy ylös Jerusalemiin kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, niille ei tule sadetta.
18. Ja jos egyptiläisten sukukunta ei käy eikä tule sinne ylös, ei tule sitä heillekään; vaan heitä on kohtaava se vitsaus, millä Herra rankaisee niitä pakanakansoja, jotka eivät tule sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa.
19. Tämä on oleva egyptiläisten synnin palkka ja kaikkien niiden pakanakansojen synnin palkka, jotka eivät käy sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa.
20. Sinä päivänä on oleva hevosten kulkusissa kirjoitus: "Pyhitetty Herralle". Ja padat Herran temppelissä ovat uhrimaljain vertaisia, jotka ovat alttarin edessä.
21. Ja jokainen pata Jerusalemissa ja Juudassa on oleva pyhitetty Herralle Sebaotille, ja kaikki uhraajat tulevat ja ottavat niitä ja keittävät niissä. Eikä ole enää sinä päivänä yhtään kaupustelijaa Herran Sebaotin temppelissä. "

Vastaukset 13
Vanhimmat
:-((((((
Tämä Suomenkin mielenosoittelijajengi. Töpätään suoraan mielenosoituksesta ruotsinlaivaan koko poppoo ja laivataan vaikka Gazan rantaan ilman paluuoikeutta. Suomi siistiytyy ja saavat heikäläisetkin olla tukemiensa palestiinalaisten seassa ja elintasossa ja Herra pitää heidän loppusijoituksistaan kyllä huolen.
Kerrotaan heille TOTUUS.
Todistetaan heille Israelin Pyhän muinaisista suurista teoista ja ennustuksista, joiden mukaan Hän tulee tekemään SAMOJA MAHTAVIA tekojaan Valitulle kansalleen ja kaikista kansoista Valitsemilleen pyhille MYÖS NYKYAIKANA.
Herra Jeesus Kristus eli alkuperäisnimeltään Adon Jeshua HaMassiach on Totinen Jumala ja Iankaikkinen elämä. Kun tunnemme Hänet henkilökohtaisena Vapahtajanamme ja Hänen Isänsä Rakkauden Jumalana, niin saamme lahjaksi iankaikkisen elämän ja tyydymme Jumalan tahtoon myös koskien Hänen pelastussuunnitelmaansa Israelin suhteen. Israelhan ei VIELÄ kansana ole ottanut Messiastaan vastaan, mutta se aika on oven edessä, Hallelujah !
UT:n ennustuksen mukaan tulee Israelin armoihinottaminen olemaan myös kaikille valituille pakanakansoista ELÄMÄ KUOLLEISTA ! Hallelujah ! Amen.
"Kerrotaan heille TOTUUS."
Jolla on korvat se kuulkoon jne...
Ettekö te perkeleen pässinpäät tajua, että katselette todella yksisilmäisesti asioita.
Miksi? No kun juutalaisten kirjoittamassa satukijassa niin sanotaan.
Tottakai juutalaiset ovat "hyviä" Raamatun mukaan, hehän sen kirjoittivatkin (VT)
Kristitty siis sumeilematta hyväksyy murhaamisen.
Kristitty ei siis piittaa paskaakaan muiden kuin juutalaisten ihmisarvosta.
Onneksi en ole Kristitty, ja kuljen silmät auki tässä maailmassa, toisin kuin kaltaisenne hihhlit.
:-(((((((
Taitaakin Palestiina olla Jumalan valittu kansa, eihän se nyt voi olla tuollainen sotahullu tappajamaa kuin Israel.
On vain tullut pieni virhe apostoleilla tulkitessaan Jumalan puhetta.
Eivät tainneetkaan olla yksistään Pyhän Hengen vaikutuksen alaisia kirjoittaessaan.
Huomaan Sinun olevan perusteellisen hoidon tarpeessa, kun ihailet itsemurhaterroristeja. Älä nyt vain innostu värväytymään heikäläisiin, kun olen veronmaksajan ominaisuudessa joutunut osaltani minäkin maksamaan Sinun koulunkäyntiäsi täällä "lintukodossa".
Viime vuosina ovat arabiterroristit tehneet noin 20 attentaattia PÄIVITTÄIN Israelia vastaan eri muodoissaan. Se tekee noin 7 300 vuositasolla. Yksinkertaisenkin kansalaisen tulisi niistä ymmärtää, etteivät Jasser and co tajua muuta kieltä kuin automaattiaseiden rätinää... Kuka meillä Suomessa hyväksyisi sitä, jos esimerkiksi Lapin saamelaiset menettelisivät samoin ?
Tule siis järkiisi Sinäkin, jos se ei ole vielä liian myöhäistä (?)
Kyllä nyt keksit lukujasi, et ole rehellinen vaan nyt olet kiero-liero-propagandahuligaani.
Pysypäs asiassa ja katso miten Arafat osaa neuvotella ja käyttäytyä fiksusti verrattuna Sharoniin.
Äläkä höpäjä noita hullun höpinöitäsi.
Ei kukaan ihaile terrorismia, mutta Sharon kyllä on varmasti siinä terroristi kuin joku köyhä kurja itsensäräjähdyttäjä.
Sharon ei uskaltaisi ikinä räjäyttää itseään ilmaan, siksi jonkun toisen on se tehtävä.
En ole keksinyt tuota lukua, vaan se löytyy Lähi-Idän erityistuntijan, pastori-kirjailija Pekka Sartolan kirjasta nimeltä "Tähtäimessä Israel", jota voi tilata web-osoitteesta:
www.ajanteos.com
En kuitenkaan suosittele teosta uskoville, sillä se sisältää LIIAN PALJON väkivaltaisia kuvauksia ja verenvuodatusta, vaikka se kertookin ilmeisesti siitä vain totuuden. Raamatussa nimittäin kehoitetaan uskovia karttamaan edes kuuntelemasta ja katselemasta väkivaltaa ja veritöitä. Lue Jes.33:15-17 (erityisesti jakeen 15 loppuosa).
Maininta siitä, että Israelissa on tehty 20 attentaattia eli hyökkäystä Israelia vastaan viime aikoina löytyy sivulta 340 seuraavasti:
(Otsikko ed.sivulta "Netanya, Israel 18.5.2001)
" Peres sanoi, että kuluneiden viikkojen aikana Israeliin on tehty 15-20 erilaista iskua PÄIVITTÄIN eikä niiden jatkuminen motivoi Israelia jatkamaan rauhaan tähtääviä neuvotteluja. "
Lisäksi mainittakoon, että sivulla 356 on havainnollisesti esitetty YLEISEKSI TULLUT SUMUTUSKAAVA, jota noudatetaan PERIN USEIN annettaessa länsimaille ja muullekin maailmalle uutisvälähdyksiä väkivaltaisuuksista Israelissa:
" 1. Pommi räjähtää jonkin Israelilaisen kaupungin torilla tai bussiasemalla.
2. Israelilaiset suorittavat kostoiskun, helikopterein, tankein ja ohjuksin vastassaan yleisemmin teini-ikäiset nuoret ritsat, lingot ja polttopullot aseinaan.
3. TV:n kuvissa palestiinalainen hautajaissaattue, jossa vihaiset aikuiset miehet ja naiset polttavat Israelin ja USA:n lippuja, vaahtoavat ja vannovat kostoa nyrkit pystyssä..."
Eikö tällainen ole TARKOITUSHAKUISTA Israelin mustamaalaamista ? Ellei, niin mikä sitten ?
Kaikkein törkein mustamaalaminen tapahtui muistaakseni viime vuonna, kun TV-kuvat esittivät myös USA:ssa kuinka muka Israelilainen sotilas pahoinpiteli palestiinalaisnuorukaista, joka makasi maassa verissään lähes kuoliaaksi hakattuna Israelissa. Nähdessään TV-kuvat muuan USA:n amerikanjuutalainen perhe kauhistui, sillä he tunnistivat hakatun nuorukaisen POJAKSEEN, joka suoritti vapaaehtoispalvelustaan Israelissa. He ottivat heti yhteyden myös The New York Times'in päätoimittajaan, joka oli julkaissut ko. kuvan etusivullaan valHeellisine teksteineen ja pyysivät anteeksipyyntöä ja valheen korjaamista välittömästi !
Kun tapausta tutkittiin todettiin, että kuvassa ollut Israelilaissotilas oli viime tipassa ehtinyt paikalle pelastamaan tuon palestiinalaisen väkijoukon lähes kuoliaaksi hakkaaman amerikanJUUTALAISEN nuoren miehen, joka oli erehdyksessä yrittänyt ostaa bensaa arabien omistamalta bensa-asemalta. Mainittakoon, ettei Israelilainen kieltäydy myymästä bensaa arabeille. Se johtuu siitä, että Israelilaiset ovat ihmisiä, mutta tuollaiset palestiinalaiset ovat HIRVIÖITÄ, jotka eivät ole arvollisia asumaan PYHÄLLÄ MAALLA !!!
Kun tuollaiset itsemurhaterroristit poistetaan maan päältä, niin rauhaa rakastavat Israelilaiset saavat asua turvassa isiensä maalla.
Rukous:
" Israelin Pyhä, rakkaan Poikasi Jeshua HaMassiach'in nimeen, karkoita mahdollisimman pian KAIKKI väkivaltaiset arabit mukaanlukien Israelin omistamalla maalla asuvat palestiinalaiset, joitten kotimaa on Jordania, sillä heidän kansalaisuutensa on alunperinkin ollut Jordanialaisuus. Kiitos ! Amen. "
Mitä tulee tähän rukoukseen, TIEDÄN että se toteutuu jo pelkästään Raamatun lukuisten ennustusten mukaan, mutta rukoilin sen silti JOUDUTTAAKSENI tuon tapahtuman ajoitusta, Hallelujah !
Vaihdapa tuon sanan Herra paikalle sana Hitler. Huomaat että nimi on eri mutta yhtä hullua se on kuin natsi propaganda. Kyllähän se Hitlerkin väitti että saksalaiset ovat jaloa kansaa, eli jonkin sortin valittu kansa ja siksi ovat oikeutettuja tekemään mitä haluavat. Samalla tavoin tekee juutalaisetkin. Harmi että ensiksi he itse joutuivat tämmöisen vääryyden uhriksi ja nyt he itse tekevät samanlaista vääryyttä.
Käsittämätöntä että Palestiinalaiset pitäisi ajaa pois! Eihän meitä suomalaisiakaan ajeta ruotsiin sen takia että Venäjä saisi Suomen itselleen?
Eihän tuollainen sotajumala voi olla sellainen Jumala joka kehoittaa rakastamaan jopa vihamiehiään. Ja sitäpaitsi UT:ssä sanotaan ettei kristittyjen tarvitse viettää mitään lehtimajan juhlaa tai tulla Jerusalemiin kumartelemaan. Taitaa olla aika paljon riitoja Jeesuksella ja tällä "Herralla" kun ovat noin asioista eri mieltä. Herra kehoittaa vihaamaan vihamiehiään Mooseksen kirjassa ja Jeesus taas kehoittaa rakastamaan vihamiehiään. Kumpaakohan Jumalaa pitäisi uskoa? Vai onko yksi Jumala riitaantunut itsensä kanssa? Vai muuttanut mielensä?
Miksi Jeesus ja Johannes Kastaja hyväksyivät publikaanit? Johannes vieläpä sanoi että he jopa pelastuisivat jos vain "eivät ottaisi sen enempää kuin heille on määrätty"! Publikaanit keräsivät veroa toisilta Israelilaisilta Rooman hyväksi, Johannes kuitenkin hyväksyi tämän. Tosin Herra(eli VT:een Jumala) näyttää olevan niin kova kiivailemaan Israelin puolesta että mitä hän siitä olisi sanonut jos joku palvelee vierasta valtaa kun toiselta Israelilaiselta ei saanut hänen mukaansa edes ottaa korkoa?
Luehan kaveri Jeesuksen vuorisaarna, koska näyt jo lukeneen Aatun Mein Kampf'in, niin huomaat mikä ero on pimeydellä ja valkeudella, etkä sitten enää sotke niitä keskenään ;)
Tosiaan - Vuorisaarnassa myös:
"Autuaita ovat rauhantekijät,sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman." =)
Rauhantekemisen VÄLINEET on myös lueteltu Raamatussa. Ne EIVÄT ole väkivallan aseita, vaan hengellisiä, jotka ovat voimalliset kukistamaan maahan kokonaisia linnoituksia (vertaa Jerikon muurien sortuminen). Kyseinen lainaus VT:sta on sopiva VAIN noilta osin, sillä nyt me elämme UUDEN LIITON aikaa, jolloin aseiksi on annettu lähimmäisenrakkaus ja anteeksiantamus.
Kun on kyseessä Israel ja sen kokoaminen isiensä maahan, on kyseessä sikäli erityistapaus, että Herran työ on vielä KESKENERÄINEN eikä keskeneräistä työtä pidä mennä arvostelemaan , etenkin kun sen tekijänä on itse Iso Herra (jos oma henkikulta on kallis...). Herran työ on siis myös niiltä osin keskeneräinen, ettei Hän ole vielä ilmaissut heille Jeshuaa Israelin Messiaana, joten on täysin ymmärrettävää, että Israel NYKYTILASSAAN toteuttaa vielä Mooseksen Lakia "silmä silmästä, hammas hampaasta".
Jos ja kun YHWH eli Jumala Korkein, joka on MAAILMANKAIKKEUDEN OMISTAJA JA LUOJA, on päättänyt ITSENSÄ KAUTTA VALALLA VANNOEN antaa tuon pienen Välimeren rantakaistaleen Valitulle kansalleen israelille, niin eikö ole perin typerää ihmisten yrittää estää sitä ? Eihän tällainen estäminen voi johtaa muuhun kuin pakanakansojen lähes täydelliseen perikatoon, johon se tulee johtamaankin, kuten on kirjoitettu Sak.14 luvussa.