Schumannin kakkossinfonia on kuin känässä sävelletty, sen utuisasta, hämärän epämääräisestä ja vaivoin kiteytyvästä, epäorgaaniselta vaikuttavasta etenemisestään ja musiikillisen kudoksen kehittymisestään amatöörimäisessä soitinnuksessaan ja allegro-osan jousien vuoroin ylös-ja alaspäin syöksyvien kuin hoipertelevien skaalojen myötä tulee sellainen tunne, että paljon soitettu sinfoniahan on pelkkä kupla. No hauskaa, että joku nauttii siitä; minä en kuuna kumminkaan. Tänään totesin sen viimeksi, kun kuntelin sitä kauniiden Schubert-numeroiden jälkeen; pianotrion osa D 28, italialainen alkusoitto n:o 1, D-duuri, pari liediä.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itse olen pitänyt kakkosta aina Schumannin parhaana sinfoniana.
Eka osa on komea, vaikka onkin aika kalpea temaattisesti, toinen osa on kertakaikkiaan loistava ( myös orkestraatio ), hidas osa mitä ihanin ja finaali tosi muhkea.
kuka piru kuuntelee jotakin helvetin kenkämiestä. lauluja ehkä. muut joutaa hist. romikseen.
Tosi on.
Surkea säveltäjä ja jopa surkeampi kapellimestari! Joo! Kiusataan kaikki Schumannia... ihan kuin jätkällä ei olisi ollut tarpeeksi huono omatunto jo eläessään, vaan kaikki vittuilevat kuolemankin jälkeen ja Mahler yritti korjata "vikoja" hänen sinfonioissaan, koska eihän niitä kukaan halunnut kuulla sellaisinaan.
Kyllä Schumannilla riitti ideoita, vaikkei hänen kykynsä organisoida niitä ollut ihan Beethovenia.
Sellainen kuuntelee, joka on kiinnostunut asioista. Myös historiasta.
Hyvien sävellysten kuunteleminen on helvetin tylsää. Paljon kiinnostavampaa on tutkia huonoa musiikkia.
Paljon voi oppia asioista tutkimalla Wagnerin pianoteosten pianokudosta tai Chopinin orkestraatiota.
Ainutlaatuinen tapaus, niin säveltäjänä kuin ihmisenäkin. Kultaa. Kakkos-sinfonia on ihana, mutta pidän vielä enemmän kolmosesta ja nelosesta. Laulut ja Kinderzenen on kuin suoraan Taivaasta.
Suoran sanoen Schumann on perseestä. Aivan hirveää tavaraa.
no sghumannin kohdalla osuit varsin oikeaan vaikkakin brahmsin musiikki uupuu spontaanisuutta ja keksintää vieläkin enemmän akateemisten poseearailujen muodostuessa itsetarkoituksellisiksi klisheiksi. nuo mainitsemasi scghubertin marginaaliset tilapäisseopitteet eivät edusta hänen ilmaisuvoimaisinta ja tunnekylläisintä romantiikan uudelle alueelle työntyvää lyyrilllistä säveltaidettaan kuten jo spigelritter jtai jopa des teufels hydraulicus alkusoiotoitoista, d 26 taikaharppumelodraaman 3. näytökseen, aöfonso ja estrellaan, kaksosiin, sakuntalaan, salamankaan, der vierjährige posteniin fierrabrasiin paholaisen huvilinnaan jne. on nähtävissä, vain schubertin oopperta ansaitsevat armahduksen., sinfoniat ja soitinmusiikii on kaluttu loppuun asti. harmonisen kielen ja sanavaraston laajentuminen on kiektopnut ja kuljettanut musiikilliset ideaalini kaus schubertilaisesta maaperästä 1900 luvun myöhäisaromantiikkaan ja suomalaiset tuntemattomat säveltäjänerot on vieneet sydämeni schubertilta. sorry franz ei siinä näin pitänyt käydä. mutta ajat muuttuvat ja meidän on muututtava sävelkielen uudistumisen myötä. populaarisäveltähät maistuvat homeelle.
Aivan kuin olisit kuvaillut Einojuhani Rautavaaran musiikkia, sillä sekin on epämääräistä sekasotkua.