ONKO KESKUSTAPUOLUE HYLÄNNYT MAATALOUDEN

http://www.e-pages.dk/ilkkapohjalainen/640/article/1477102/4/2/render/?token=955bd429f629a9336f8f279c2918a7da&vl_app_id=fi.ilkkapohjalainen.areader&vl_app_version=1.1.5&vl_platform=android

SeinäjokiHeikki Peltokangas
Etelä-Pohjanmaa pysyy tiukasti maamme kärjessä kasvihuonekaasupäästöissä.

Maakunnan osuus viime vuoden kasvihuonekaasupäästöissä oli 11,8 prosenttia koko maan osuudesta.

Vain Keski-Pohjanmaa (11,4 %) on samalla kymmenluvulla. 19 maakunnan joukosta vähiten kasvihuonepäästöjä aiheuttaa Uusimaa 3,4 prosentin osuudellaan.

Suomen ympäristökeskuksen (Syke) erikoistutkijaSanttu Karhinen kertoo kaksi selkeää syytä, miksi kasvihuonekaasupäästöt ovat kaikkein korkeimmat asukasta kohti juuri Etelä-Pohjanmaalla.

– Teillä on paljon maataloutta, jonka päästöt allokoidaan (kohdennetaan) tuotannon perusteella tässä laskennassa, Karhinen aloittaa.

Maakunnan maatalouden päästöt ovat kasvaneet jatkuvasti Syken vuoteen 2005 ulottuvassa päästölaskennassa.

Mikä päästöjen kasvua selittää?

– Käytännössä eläinkohtaiset päästöt ovat kasvaneet. Eli eläintuotanto on lisääntynyt. Myös kasvaneet peltoalat liittyvät päästöjen kasvuun.

Tutkija huomauttaa, että maantieteellisesti on selvää, että maataloutta kannattaa harjoittaa Suomessa tietyillä alueilla, joille tuotanto myös maakunnissa keskittyy.

Tutkijan toinen helppo nosto liittyy energiaan.

– Energiaturpeen käyttö kaukolämmössä näkyy päästökehityksessä muista maakunnista poikkeavana.

Etelä-Pohjanmaalla turpeen nostoon liittyy paljon välitöntä ja välillistä työllisyyttä.

– Siksi polttoainekäyttöä on haluttu ylläpitää aluepolitiikallakin. Se on ihan ymmärrettävä juttu, enkä sitä sinänsä kritisoi.

Kotimaisen turpeen kysyntä kääntyi viime vuoden lopulla nopeaan laskuun.

Päästökauppa nosti energiaturpeen hintaa rajusti. Lisäksi turpeen, kuten muiden lämmityspolttoaineiden, verotus kaksinkertaistui vuodenvaihteessa hallituksen päätöksellä.

Lokakuussa uutisoimme, että turvetuet ovat pahasti kesken. Marinin hallitus päätti keväällä, että ”turvetuotannosta luopuvien yrittäjien luopumispaketti valmistellaan kiireellisesti ja otetaan käyttöön”. Turvepakettiin varattiin tälle vuodelle noin 60 miljoonaa euroa.

Turveyrittäjien luopumiskorvauksen valmistelu ei kuitenkaan ole vielä paljoa edennyt.

Erikoistutkija myöntää, että maatalouspäästöjen kohdentaminen on ongelmallista.

– Nykylaskennassa ei esimerkiksi mietitä, missä maataloustuotteiden kulutus tapahtuu. Siitä on ollut paljon kirjoittelua, millä perusteille maatalouden päästöjä pitäisi kohdentaa mihinkin kuntaan.

Kuten todettua, Syken päästölaskelmat perustuvat tuotantoon. Jos puhe energiaturpeesta kuumentaa helposti pohjalaistunteita, tekee sitä myös ruokakeskustelu.

– Laskennoissa ja alueellisissa tuloksissa eivät näy yksilöiden tekemät valinnat esimerkiksi siirtymisessä kasvisruokailuun.

Syke on kehittämässä erityyppistä laskentaan aluepäästöihin,

joissa mennään syvemmälle kulutusperäisiin päästöihin.

– Sitä kautta näkyviin tulevat vaikkapa ruokailutottumuksiin näkyvät päästöt.

Toissa vuonna Etelä-Pohjanmaan kasvihuonekaasupäästöjen prosenttiosuus oli vielä 12,4.

Voiko laskeneista päästöluvuista vetää johtopäätöstä käänteestä parempaan?

– Käänne on parempaan. Etelä-Pohjanmaan päästökehityksen suunta on sinänsä oikea, kuten muissakin maakunnissa. Päästötaso vain on korkeampi kuin muualla.

Karhisen mukaan kuntien tai maakuntien maatalouden päästökehitystä on hirveän vaikea lähteä ohjaamaan.

– Kehityksen kääntäminen vaatii kansallisia toimenpiteitä ja kannustimia.

Maakunnista Keski-Pohjanmaa on heti Etelä-Pohjanmaan kannoilla kasvihuonekaasupäästöissä. Pohjanmaakin (7,6 prosenttia) on maakunnista viidentenä per asukas päästöjen aiheuttajana.

Karhinen löytää taustalta samantyyppisiä selittäjiä.
– Ainakin Keski-Pohjanmaahan pätee sama maatalousvaltaisuus. Maakunnissa ei ole niin suuria määriä väestöjä, joten asukaskohtaiset päästöt nousevat sitäkin kautta esiin.
Karhinen kannustaa hyödyntämään laajamittaisesti uusiutuvan energian ratkaisuja.
– Meidän laskennoissa saa pääs
töhyvityksiä tuulivoimatuotannosta, ja jatkossa myös aurinkosähkön ja biokaasun tuotannosta.
Karhisen mukaan esimerkiksi lannan saatavuus keskitetyssä biokaasutuotannossa voi tuoda Etelä-Pohjanmaalle päästöhyvityksiä.
Alueella on vireillä lukuisia tuulivoimahankkeita. Jos esimerkiksi Isojoella kaikki meneillään olevat tuulivoimahankkeet toteutuvat täysimääräisesti, kunnassa on 5–10 vuoden päästä 102 tuulivoimalaa.
Oma lukunsa on aurinkovoima.
Heinäkuussa Atria Suomi Oy kertoi tiistaina tiedotteessa laajentavansa Nurmon ruokatehtaan aurinkovoimalaa. Atrian tekninen päällikkö kertoi tuolloin, että aurinkoenergiaan panostetaan osana yrityksen tavoitetta hiilineutraalista ruokaketjusta vuoteen 2035 mennessä.
TÄSSÄ OSA TEKSTISTÄ....TUOTA PASKAA JATKUU JA JATKUU!

LYHYESTI:
YMPÄRISTÖPOLITIIKKA TÄNÄÄN
- LOPETETAAN MAATALOUS SUOMESTA...OSTETAAN ULKOMAILTA
- LOPETETAAN KARJATALOUS SUOMESTA...OSTETAAN ULKOMAILTA
- LOPETETAAN TYÖNTEKO SUOMALAISI
064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu