10 faktaa koronatilanteesta.

1. Me emme enää palaa siihen maailmaan joka meillä oli 2019 ja sitä ennen. Emme todellakaan ole käsivarren mitan päässä normaalista. Kysymys ei ole edes ensisijaisesti tästä viruksesta – joka kylläkin jää tänne kiertämään – vaan aivan muista asioista joista tässä alla hieman lisää.
2. Samat tahot, jotka kehittivät tämän viruksen laboratoriossa, kehittivät myös lääkkeet (piikit) tähän virukseen. Edelleen, nämä samat tahot kehittivät tämän ns. rokotepassin, jota meille nyt tarjoillaan valheellisesti vapauden tuojana, vaikka kyseessä on orjan passi. Tämä kuvio on aivan oleellista tiedostaa jos haluaa ymmärtää mitä täällä tapahtuu.
3. Valtamediassa toistuvasti esiintyvät asiantuntijat (tai ”asiantuntijat”) ovat selvästi lääkeyhtiöiden ja rokotefirmojen korruptoimia.
4. Suomen valtamedia näyttää olevan täysin korruptoitunut. Miksi valtamediassa ei käydä enemmän debattia eri asiantuntijoiden ja erilaisten mielipiteiden välillä? 4. Miksi niin paljon tekstejä, videoita ja artikkeleja sensuroidaan? Miksi valtamedia ei julkaise narratiivista poikkeavia yleisökirjoituksia? Miksi valtamedia ei kerro jatkuvista miljoonaluokan mielenosoituksista Ranskassa, Italiassa ja muualla Euroopassa? Miksi valtamedia ei kerro mitä Australiassa tapahtuu?
5. Ns. rokotepassilla ei ole mitään tekemistä terveydentilan tai viruksen leviämisen kanssa. Tämä passi on ensimmäinen vaihe globaalille ”sosiaaliselle pisteytysjärjestelmälle” (joka on jo käytössä Kiinassa) ja johon sen käyttöönoton jälkeen lisätään tasaisin väliajoin tietoja ja vaatimuksia. Ns. rokotepassi ei ole väliaikainen. Se on tullut jäädäkseen. Siksi sitä ajetaan niin aggressiivisesti tällä hetkellä. Meidän kaikkien – olitpa rokotettu tai et – tärkein tehtävä tällä hetkellä on vastustaa ns. rokotepassin käyttöönottoa kaikin mahdollisin keinoin!
6. Nämä ns. rokotteet eivät ole lainkaan niin turvallisia eivätkä tehokkaita mitä valtamedia antaa ymmärtää. Mitä nuorempi ja terveempi ihminen on, sitä vaarallisempi rokote on suhteessa sairastettuun tautiin. Itse olen sitä mieltä, että ainakaan alle 30-vuotias, ehkä jopa alle 50-vuotiaan perusterveen ei ole mitään järkeä ottaa tätä injektiota. Tässä on tärkeää huomioida se, että piikit eivät estä levittämästä tautia eteenpäin. Pääasia tulisi olla se, että jokainen saa itse päättää ottaako rokotteen vai ei.
7. Kukaan Suomessa ei tiedä mitä injektioissa todella on. Mikään taho ei suostu (=uskalla?) tutkimaan injektioiden sisältöä. Ja silti sitä yritetään pakottaa kaikille. Erikoinen kuvio!
8. Syksyllä 2021 lasten ja nuorten puolipakolla suoritetut rokotukset olivat suorastaan rikollista toimintaa. Varsinkin kun muistetaan, että tämä virus on lapsille vaaraton, mutta piikit eivät. Toivon, että kun tämä kaikki joskus päättyy – jos päättyy – selvitetään mistä tuli käsky piikittää lapset. Sen jälkeen nämä tahot sekä kaikki piikkejä pistäneet hoitajat haastetaan oikeuteen rikoksista ihmisyyttä vastaan.
9. Suomen hallitusta ja ylimpiä päättäjiä, mukaan lukien tasavallan presidentti, ohjataan tällä hetkellä ulkomailta käsin, erityisesti mitä tulee koronakriisiin. Meidän asioista eivät tällä hetkellä päätä ihmiset, jotka olemme valinneet hoitamaan asioitamme, vaan ihmiset, joista emme edes tiedä keitä he ovat ja mitkä ovat heidän todelliset motiivinsa.
10. Me voimme vielä estää tämän kehityksen. Se vaatii sitä, että yhä enemmän ihmisiä herää siihen mitä täällä todella tapahtuu. Rokottamattomat ja rokotetut olemme kaikki samassa veneessä. Tämä ei ole mikään ”rokottamattomien pandemia” vaan valtava globaali kusetus. Meidän ei tulisi kinastella keskenään vaan suunnata kaikki energia tämän fasistisen kehityksen pysäyttämiseen.

Yhteenveto.
Jokaisen ”heränneen” tulisi toimia sillä paikalla jossa itse elämässään on, ymmärtäen, että jos tämä pirullinen suunnitelma toteutuu niin se on vapaan maailman loppu. (lainaus UMV)
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Yhtään ei haittaa, että rokottamattomia kuolee enempi, mutta sairaaloita heidän ei pitäisi saada kuormittaa koska piikkipelkoisten aikuisvauvojen oma valinta.

1Äänestä
  • Nyt+jo+n.+40%+sairaalapaikoista+on+2+kertaa+rokotettujen+rasittamia.+Lue+uutisia+pösilö.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

1. Me emme enää palaa siihen maailmaan joka meillä oli 2019 ja sitä ennen. Emme todellakaan ole käsivarren mitan päässä normaalista. Kysymys ei ole edes ensisijaisesti tästä viruksesta – joka kylläkin jää tänne kiertämään – vaan aivan muista asioista joista tässä alla hieman lisää.
2. Samat tahot, jotka kehittivät tämän viruksen laboratoriossa, kehittivät myös lääkkeet (piikit) tähän virukseen. Edelleen, nämä samat tahot kehittivät tämän ns. rokotepassin, jota meille nyt tarjoillaan valheellisesti vapauden tuojana, vaikka kyseessä on orjan passi. Tämä kuvio on aivan oleellista tiedostaa jos haluaa ymmärtää mitä täällä tapahtuu.
3. Valtamediassa toistuvasti esiintyvät asiantuntijat (tai ”asiantuntijat”) ovat selvästi lääkeyhtiöiden ja rokotefirmojen korruptoimia.
4. Suomen valtamedia näyttää olevan täysin korruptoitunut. Miksi valtamediassa ei käydä enemmän debattia eri asiantuntijoiden ja erilaisten mielipiteiden välillä? 4. Miksi niin paljon tekstejä, videoita ja artikkeleja sensuroidaan? Miksi valtamedia ei julkaise narratiivista poikkeavia yleisökirjoituksia? Miksi valtamedia ei kerro jatkuvista miljoonaluokan mielenosoituksista Ranskassa, Italiassa ja muualla Euroopassa? Miksi valtamedia ei kerro mitä Australiassa tapahtuu?
5. Ns. rokotepassilla ei ole mitään tekemistä terveydentilan tai viruksen leviämisen kanssa. Tämä passi on ensimmäinen vaihe globaalille ”sosiaaliselle pisteytysjärjestelmälle” (joka on jo käytössä Kiinassa) ja johon sen käyttöönoton jälkeen lisätään tasaisin väliajoin tietoja ja vaatimuksia. Ns. rokotepassi ei ole väliaikainen. Se on tullut jäädäkseen. Siksi sitä ajetaan niin aggressiivisesti tällä hetkellä. Meidän kaikkien – olitpa rokotettu tai et – tärkein tehtävä tällä hetkellä on vastustaa ns. rokotepassin käyttöönottoa kaikin mahdollisin keinoin!
6. Nämä ns. rokotteet eivät ole lainkaan niin turvallisia eivätkä tehokkaita mitä valtamedia antaa ymmärtää. Mitä nuorempi ja terveempi ihminen on, sitä vaarallisempi rokote on suhteessa sairastettuun tautiin. Itse olen sitä mieltä, että ainakaan alle 30-vuotias, ehkä jopa alle 50-vuotiaan perusterveen ei ole mitään järkeä ottaa tätä injektiota. Tässä on tärkeää huomioida se, että piikit eivät estä levittämästä tautia eteenpäin. Pääasia tulisi olla se, että jokainen saa itse päättää ottaako rokotteen vai ei.
7. Kukaan Suomessa ei tiedä mitä injektioissa todella on. Mikään taho ei suostu (=uskalla?) tutkimaan injektioiden sisältöä. Ja silti sitä yritetään pakottaa kaikille. Erikoinen kuvio!
8. Syksyllä 2021 lasten ja nuorten puolipakolla suoritetut rokotukset olivat suorastaan rikollista toimintaa. Varsinkin kun muistetaan, että tämä virus on lapsille vaaraton, mutta piikit eivät. Toivon, että kun tämä kaikki joskus päättyy – jos päättyy – selvitetään mistä tuli käsky piikittää lapset. Sen jälkeen nämä tahot sekä kaikki piikkejä pistäneet hoitajat haastetaan oikeuteen rikoksista ihmisyyttä vastaan.
9. Suomen hallitusta ja ylimpiä päättäjiä, mukaan lukien tasavallan presidentti, ohjataan tällä hetkellä ulkomailta käsin, erityisesti mitä tulee koronakriisiin. Meidän asioista eivät tällä hetkellä päätä ihmiset, jotka olemme valinneet hoitamaan asioitamme, vaan ihmiset, joista emme edes tiedä keitä he ovat ja mitkä ovat heidän todelliset motiivinsa.
10. Me voimme vielä estää tämän kehityksen. Se vaatii sitä, että yhä enemmän ihmisiä herää siihen mitä täällä todella tapahtuu. Rokottamattomat ja rokotetut olemme kaikki samassa veneessä. Tämä ei ole mikään ”rokottamattomien pandemia” vaan valtava globaali kusetus. Meidän ei tulisi kinastella keskenään vaan suunnata kaikki energia tämän fasistisen kehityksen pysäyttämiseen.

Yhteenveto.
Jokaisen ”heränneen” tulisi toimia sillä paikalla jossa itse elämässään on, ymmärtäen, että jos tämä pirullinen suunnitelma toteutuu niin se on vapaan maailman loppu. (lainaus UMV)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu