Suomi on yksi harvoista maista, joissa riippuvuutta yhdestä energialähteestä on pyritty aktiivisin toimin välttämään ja jossa myös kyky torjua informaatiovaikuttamista on esimerkillisellä tasolla.
– Suuri osa Eurooppaa kuitenkin kaivaa kuoppaansa yhä syvemmäksi. Energian saralla sälytämme päästövähennysten taakan köyhimpien kuluttajien kannettavaksi. (Talven hintapiikki on vasta esimakua siitä, mitä tulevina vuosina on edessä.) Myöskään informaatiojärjestelmäämme emme edelleenkään osaa tarkastella strategisesti, tutkija Edward Lucas sivaltaa.
Olemme olleet naiiveja, itsetyytyväisiä, laiskoja, saitoja ja ahneita, hän sanoo. Suomi on tässä suhteessa ollut poikkeus.
– Suuri osa Eurooppaa kuitenkin kaivaa kuoppaansa yhä syvemmäksi. Energian saralla sälytämme päästövähennysten taakan köyhimpien kuluttajien kannettavaksi. (Talven hintapiikki on vasta esimakua siitä, mitä tulevina vuosina on edessä.) Myöskään informaatiojärjestelmäämme emme edelleenkään osaa tarkastella strategisesti, tutkija Edward Lucas sivaltaa.
Olemme olleet naiiveja, itsetyytyväisiä, laiskoja, saitoja ja ahneita, hän sanoo. Suomi on tässä suhteessa ollut poikkeus.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Suomessa naapuri ja sen temput tunnetaan.
Suomessa itänaapurin touhuille nauretaan päivittäin.
"Naureskeluun" on paljon aihetta, mutta ukrainalaisten venäläisille naureskelussa on epäilemättä hieman eri sävy. Naurettavakin vihollinen voi olla kuolettavan vaarallinen.
Suomessa on vielä nenästä vedettäviä jotka uskovat tunnetun valeuutisia levittän verkkouutisten juttuja.
Nenästä vedettävä usein puolustautuu väittämällä muita nenästä vedetyiksi.
Suomessa alettiin huolestua Venäjän riippuvuudesta jo vuosikymmen sitten. Ongelmiin on varauduttu ja tulemme toimeen ilman idänkauppaa vuosi vuodelta yhä pienemmin vaurioin.
Riippuvuutta Venäjästä liioiteltu – Suomi pärjäisi hyvin ilman venäläisiä polttoaineita
SUOMI ei ole niin riippuvainen Venäjän energiantuonnista kuin usein väitetään. Lähes kaikille Venäjältä tuoduille polttoaineille löytyy nykyään korvaava tuote, usein jopa helposti.
Energiariippuvuutta on liioiteltu, arvioi Huoltovarmuuskeskuksen edellinen toimitusjohtaja Ilkka Kananen.
”Kyllähän Venäjä on aika arvaamaton ja yllätyksellinen maa”
Neukkuaikana Kreml tarjosi etenkin 80-luvulla maakaasuputkea. Kun kauppa oli Suomelle ylijäämäistä. Juuri energiariippuvuus olisi siinä ollut poliittinen ongelma.
Suomi voi kyllä ostaa venäläistä kaasua, jos se on edullista, mutta vain siihen rajaan asti, ettei poliittisesti strategista riippuvuutta synny.
Energiatuotteiden saannissa maa on riippuvainen niistä maista mistä nämä tuotteet tuodaan. NLn aikaan Suomi oli riippuvainen NLn hiilestä, öljystä ja kaasusta mutta ainoastaan kaupallisten vastakauppasopimusten takia mutta olisi raaka-aineet voinut ostaa muualtakin ilman vastakauppoja ja kalliimmalla. Nykyään Suomi ostaa osan käyttämästään öljystä ja maa kaasusta kaikki Venäjältä mutta valmistaa myös biokaasua ja bioöljyä ja Neste lopetti öljynjalostomon Suomessa ja rakentaa uuden biojaloetomon Rotterdamiin eli ainakin Suomen työllisyys ja bkt kärsii Nesteen hölmöilyistä. Nesteen olisi pitänyt pitää öljyjalostomo Suomessa toiminnassa ja rakentaa biojalostomo myös Suomeen ja viedä valmiita tuotteita ulkomaille mitä Suomen tarpeesta yli jää ja sillä olisi varmistanut Suomen omavaraisuutta öljytuotteiden osalta eli ei Suomi toimi mitenkään Suomen omavaraisuuden lisäämiseksi vaan aivan markkinatalouden lakien mukaisesti
"...eli ei Suomi toimi mitenkään Suomen omavaraisuuden lisäämiseksi..."
Höpö, höpö !
Jos tuo Nesteen jalostamo olisi siirtynyt Venäjälle, olisin kanssasi samaa mieltä.
Suomi toimii omavaraisuuden lisäämiseksi, yksittäiset yritykset toimii markkinatalouden kannattavuuden puitteissa.