Tilanne on se, että olen tapaillut pari vuotta minua 22v vanhempaa miestä (itse olen 36v) ja viimeinen vuosi oltu tiiviisti yhdessä jomman kumman kotona. Mutta eräs asia vaivaa minua suuresti! Miten pitkään siedän enää hänen valehteluaan eräästä toisesta naisesta, joka samaa ikäluokkaa kanssani. Nyt viikonloppuna mies jäi kolmannen kerran kiinni yhteydenpidosta tähän naiseen tämän vuoden aikana, vaikka on minulle väittänyt, ettei halua olla tän naisen kanssa missään tekemissä.
Mies siis pitää yhteyttä tähän exäänsä (tai mikä lie elätti), vaikka on sanonut minulle, ettei halua olla sen kanssa missään tekemissä. Mies jäi kuitenkin taas kiinni sattumalta yhteydenpidosta tähän naiseen ja selitykseksi sanoo, kuinka hän on niin huolissaan tästä, miten sillä menee. Kun kuulema heillä ei ole ollut seurustelusuhdetta ikinä ja hän pitää tätä naista vähän kuin omana lapsenaan. Kyseinen nainen siis majoittui melko paljon tämän miehen luona ja mies antoi tälle rahaa eli elätti naista ennen meidän tapaamistamme ja sitä, kun nainen löysi itselleen poikaystävän 800km päästä, jonka luokse muutti asumaan. Jossa nainen siis edelleen asuu.
En tiedä, miten minun pitäisi enää suhtautua tähän asiaan, kun jo kolmas kerta vuoden aikana, kun mies jää kiinni siitä, että tekee muuta kuin minulle sanoo?
Onhan siinä jotain salattavaa, jos ei voi kertoa suoraan totuutta? Ja jokaisen kerran jälkeen, kun mies jää kiinni, hän sanoo, ettei hän enää halua olla yhteydessä tähän naiseen, vaan haluaa olla minun kanssani. Mulla on luottamus mennyt koska tää oli kolmas kerta, kun me käydään sama keskustelu ja nyt mietin, olisko parempi vain jatkaa elämääni ilman kyseistä miestä, kun oma sietokykyni valehtelun toistumisen takia on äärirajoilla. Mies vetoaa siihen, että ei ole tavannut naista fyysisesti yli vuoteen, kun se asuu 800km päässä, eikä pidä tätä valheteluaan kovinkaan pahana. Lisäksi hän alkoi syyttää minua, että minä kuulema pidän yhteyttä johonkin ex poikaystävääni, vaikka se asia ei edes pidä paikkaansa. Miehen mukaan se, että tämä mun ex oli instagramin seuraajissani, tarkoittaa että pidän siihen yhteyttä?
Valehtelu ja sen sietäminen
Anonyymi
0
126
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861719Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,171081Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.981046Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79952- 91794
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot146769Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51754Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs50695- 53674
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51671